Nyt menee oudoksi: Tutkijat loivat sika-ihmisen alkion.
Kohta saatte sikaihmisen kanssa mennä vihille.
Kehitys etenee kovaa tahtia ja saa välillä hyvin omituisiakin piirteitä. Tutkijat ovat nimittäin luoneet kaksi sian alkiota, joihon on siirretty ihmisen kantasoluja.
Huffington Post kertoo verkkosivuillaan, että tutkijat saivat kasvatettua ihmisen kantasoluja sikojen alkioissa. Kyseiset alkiot tuhottiin kahden viikon kasvattamisen jälkeen.
Monelle saattaa herätä tästä kysymys, että miksi ihmeessä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ne tutkijat on ehkä kuulleet, että Suomessa on sioista seksuaalisesti kiinnostuneita. Siellä jossain pohjois-suomen keskustalaisilla alueilla. Jossa eräs keskustalainen mies panetti karjulla itseään. Koittavat saada nyt aikaiseksi sian, jolla olisi miehen kalu, kun sian ohut sapeli ei varmaan anna yhtä hyvää tyydytystä keskustalaismiehellekään.
Todellisuudessa juoppo sammui siihen sian karsinaan.
Varmaan monet nähneet muulloikin juoppoja housut kintuissaan makaamassa sammuessaan.
Kun on riittävän juoppo, sitä sammuu ja herää miten sattuu.
Nyt väität sammuneesi, mutta eilen kerroit näin:
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
kop..kop..
Itsellä ei vielä mitään havaittavia muutoksia terveydessä ole ollut.
Mutta, ne saattaa sitten tulla piankin, kun katsellut ympärilleen.
Viina ja tupakka on poissa kuvioista, ja nyttemmin vieraat naisetkin.
Kun kuulunut, että vieraissakin olisi kuolemia ollut, niin parempi
välttää.
Kelle sinä nyt puhut.
Sängynalus kaverillesi..hehe
Vai oli pankkomajuri vain sammunut sian vereen, kuka tuotakin uskoisi?