Suomi 100 - presidentti Niinistön valtiopäivien

avajaispuhe osoitti vahvaa näkemystä Suomen vahvuuksista ja tulevaisuuden haasteista.
14116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Niinistö korosti, että maailman ja Suomen asiat ovat hyvin harvojen henkilöiden käsissä. Suomessakin on tapahtunut eriarvoistumista ja tuloerot ovat kasvaneet.
Vastuu niin tulonjaossa kuin ulkopolitiikassakin on viime kädessä eduskunnan käsissä. Presidentti heitti siis pallon eduskunnalle?

Äänestä

Mitä muuta siinä puheessa oli kuin lukematon määrä itsestäänselvyyksiä paperista tankaten luettuna?

Äänestä
  • Vikaa kuulossa tai ymmärryksessä vai molemmissa?

    Äänestä

  • Rasismi rantautui Mäntyniemeen, ja sitten sitä piti vielä julkisesti huudella kansanedustajien edessä.

    Äänestä

Yksi Suomen 100-vuotis juhlavuoden kenties huippuhetkiä koettiin eilisessä television Vihapuheohjelmassa, jossa valtakunnansyyttäjä Nissinen ylpeänä kertoi, että syyttäjävirastossa ei enää kahvipöytäkeskusteluissa kerrota rasistisia vitsejä. Näin he olivat kolleegat keskenään sopineet, wau! Missä oli odotetut abloodit, sitä jäin kummastelemaan, kuten arvattavasti Nissinenkin. Kukin taho etenee ihmisarvostamisessa omaa tahtiaan ja tällaiset pienetkin askeleet mitä valtakunnansyyttäjävirastossa on otettu kannattaa ottaa ilolla vastaan ja kannustaa jatkamaan, vaikka miten takamatkalta siellä lähdetään etenemään ihmisten välisen tasa-arvon tiellä. Kehotankin ensi kerralla antamaan näkyvämmin ja iloisemmin positiivista palautetta Nissiselle virastossaan aloittamalla uudenuutukaisella ihmisoikeuksien ja rasisminvastaisella linjalla. Nyt on vitsit vähissä.

Äänestä
  • Siellä valtakunnansyyttäjän virastoassa työskentelevällä etelämaalaistaustaisella ei varmaan ihonvärinsä vuoksi ole ollut kovin kivaa kahvipöydässä ennen virsiuudistusta.

    Äänestä

  • Korjaan vitsiuudistusta. Vai oliko siellä töissä vain kantavalkoisia vitsiniekkoja.

    Äänestä


  • Opettaja Veli ei sitten opettanut valtakunnansyyttäjä Nissiselle korruptio- ja nepotismiasasioita. Mut nyt kun ollaan mielissään ja saatu herätys tässä tärkeässä asiassa, niin voitaneen odottaa korruptiosyytteiden nostamista valtakunnan tasolla meillä Suomessakin toisin kuin tähän asti, kun valtakunnansyyttäjämme ei ole asiaa ymmärtänyt ennen uskonnolliseen herätykseen verrattavaa ahaa-elämystään. Suomessa suotta kehuskellaan, ettei meillä ole korruptiota, kun kyse on siitä, ettei edes valtakunnansyyttäjä tajua, mitä se korruptio on. Varmaan moni kaatunut valmennuksia tarjoava firma olisi pystyssä, jos olisi saanut valtakunnansyyttäjä Nissisen mainosmiehekseen ja jos Nissisen veljen buljulle ei olisi satanut kaikki oppilaat oikeuslaitoksestamme ja kenties muualtakin veronmaksajien rahoilla.

    Äänestä

  • Yle on satavuotisjuhlavuonna kastruoitu täysin sanattomaksi ja valitettavasti myös mtv3, joka antoi alapalkissaan juosta Suomen Kuvalehden uutisen valtakunnansyyttäjän koulutusskandaalista veljensä hyväksi, mutta ei kuitenkaan sallinut kastruoitujen uutistenlukijoiden ääneen uutisoida koko Suomea kuitenkin koskevasta skandaalista. Sananvapaus, tiedon saannin vapaus ja journalismi on todella huonoissa kantimissa satavuotiaassa Suomessa pelokkaan buudelimedian takia. Satavuotiaan Suomen häpeä on se, että kuka voi syyttää valtakunnansyyttäjää ja kuka voi erottaa valtakunnansyyttäjän, jos tämä ei itse tajua erota sen jälkeen kun ei itse ole tajunnut olleensa jäävi vaan aktiivinen toimija veljensä hyväksi verovaroin. Kaikki tahot taas vaikenee valtakunnantasolla tästäkin. Vahvasti vaikuttaa siltä, että valtakunnansyyttäjäkin on ilmiselvästi vihitty Koiviston konklaaviin (urakehitys on tietotaitoon ja moraaliin nähden käsittämättömän huikea), niitä tyyppejä ei valtamediassa häiritä liian vaikeilla tai kiusallisilla kysymyksillä eikä syytetä.

    Äänestä

  • Oikeuskanslerinvirasto sai maanantaina kantelun Nissisen toiminnasta. Sen teki yksityishenkilö.

    http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005106112.html

    Aikamoinen liuta valtakunnansyyttäjän alaisia, syyttäjiä ja päälliköitä on nauttinut verovaroin valtakunnansyyttäjän veljen tarjoamia koulutuspalveluja. Hämmästyttävän alhaisella tasolla on näidenkin kaikkien osaaminen, eikä se ole tuosta koulutuksesta betraantunut, kun ei yksikään virastojen syyttäjä tai hallintohenkilö hoksannut panna stoppia toimintaan ja pomonsa veljen firman suosimiseen vaan nyt vasta sitten joku yksityishenkilö teki kantelun oikeuskanslerinvirastoon. Miten nämä syyttäjät osaavat ketään muutakaan syyttää mistään vehkeilystä, sisäpiirisuhmuroinnista, esteellisyydestä, virkavallan väärinkäytöstä tai mistään koruptiosta. No eivät ole osanneetkaan, eipä ole Suomessa juurikaan korruptiosyytteitä nosteltu.

    Ps. Virkamiehiä hellivä ja suojaava Jaakko Jonkka ei ainakaan aio käsitellä kantelua Nissisestä, vaan liukenee eläkkeelle.

    Äänestä

  • Television vihapuheohjelmassa muuten huomasitteko, miten valtakunnansyyttäjämme Nissinen harhautui jaarittelemaan, selvästi. Onko tämä vakavaa (vrt. Mauno Koivisto) !!!

    Äänestä

Miksi halonen poistattaa kaikki hyvät puheet Niinistöstä, kuten
http://kuvapilvi.fi/k/yK5g.png

hirveä kateus vaivaa tarjaa, ihan sääliksi käy kärsimys.

Äänestä
  • Aika vanhoja juttuja tänne postailet. Miksi et kerro mikä on tilanne nyt?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


333777 kirjoitti:

avajaispuhe osoitti vahvaa näkemystä Suomen vahvuuksista ja tulevaisuuden haasteista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu