Puoluetukea jaetaan 30 miljoonaa euroa

Puoluetukea jaetaan lähes 30 miljoonaa euroa

Kuvituskuva. Tukisummat puolueille ovat samoja kuin viime vuonna.
Lehtikuva
Puoluetukea myönnetään tänä vuonna yhteensä vajaat 30 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto päätti puoluetukien myöntämisestä torstaina.

Valtionavustukset myönnetään eduskuntapuolueiden ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen poliittisen toiminnan ja puolueiden viestinnän tukemiseen.

Puoluetuki jaetaan eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden kansanedustajapaikkojen perusteella.

Hallituspuolueista keskusta saa puoluetukea noin 7,3 miljoonaa, perussuomalaiset 5,6 miljoonaa ja kokoomus 5,5 miljoonaa. Oppositiopuolueista SDP saa noin 5,0 miljoonaa, vihreät 2,2 miljoonaa, vasemmistoliitto 1,8 miljoonaa, RKP 1,3 miljoonaa ja

Näin lama-aikana olisi puoluetuki tullut lopettaa.
Tuollekkin rahasummalle löytyisi parempaa käyttöä
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tlproktjirehtjhruieht kirjoitti:

Puoluetukea jaetaan lähes 30 miljoonaa euroa

Kuvituskuva. Tukisummat puolueille ovat samoja kuin viime vuonna.
Lehtikuva
Puoluetukea myönnetään tänä vuonna yhteensä vajaat 30 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto päätti puoluetukien myöntämisestä torstaina.

Valtionavustukset myönnetään eduskuntapuolueiden ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen poliittisen toiminnan ja puolueiden viestinnän tukemiseen.

Puoluetuki jaetaan eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden kansanedustajapaikkojen perusteella.

Hallituspuolueista keskusta saa puoluetukea noin 7,3 miljoonaa, perussuomalaiset 5,6 miljoonaa ja kokoomus 5,5 miljoonaa. Oppositiopuolueista SDP saa noin 5,0 miljoonaa, vihreät 2,2 miljoonaa, vasemmistoliitto 1,8 miljoonaa, RKP 1,3 miljoonaa ja

Näin lama-aikana olisi puoluetuki tullut lopettaa.
Tuollekkin rahasummalle löytyisi parempaa käyttöä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu