YLE:n uskonto/klasari kanava YLE1

dhdd

YLE1:sen päivätavoittavuus 9%, YLE Radio Suomen 23%. Olisi ihan kiva, jos tutkittaisiin miten jakautuu kuuntelijamäärä YLE1:sellä uskonnollisten aiheiden ja klassisen musiikin, ajankohtaisaiheiden/politiikan ynnä muiden aiheiden kesken.

Finnpanelin tutkimuksessa, kuuntelija kyselyssä ei kerrottu mitään esim. Radio Dein kuuntelijamääristä, tavoittavuudesta.

6

93

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfjf

      Finnpanel ei myöskään ilmoita uskovaisten TV-kanavien lukuja. Eivätkö ne itse halua, "jostain syystä", mukaan tutkimukseen.

      • Todennäköisesti kyse on lähinnä siitä että se on melko pienen segmentin seuraama kanava. Siinä vaiheessa kun siitä tulee kaupallisesti huomattava kanava, Finnpanel ihan yhtäkkiä alkaisi kiinnostumaan.


    • outoa.eiköstä.vain

      Aina kun, joskus harvoin, eksyy YLE1:selle, kun siellä on äänessä "kuuluttaja", niin tulee sellainen tuntu että on siirtynyt kymmeniä vuosia ajassa taaksepäin, jotenkin pysähtynyt ja tunkkainen tunnelma tulee jo niiden kuuluttajien äänestä. Radio Suomen ilme on paljon freesimpi.

      • On vaan hyvä jos YLE1:llä pysytellään naama peruslukemilla.

        Useimmat kaupalloiset kanavat ja YleX myös on enimmäkseen kuuntelukelvottomia sen soittolistamusiikin ja pakollisen "hauskuuden" takia. Tulee mieleen että mikä kahvimyrkytys niitä juontajia oikein vaivaa. Ja sitten niiden pitää HUUUUTAAAAAA koko ajan. Normaali puhekyky puuttuu kokonaan.


      • dhdd

        Aika pieniä on kuuntelijaosuudet noilla kaupallisilla "viihde"radiokanavillakin. Jakaantuu niin monen kanavan kesken. Silti saavat mainoksia myydyksi vaikka tavoittavuus on aika huonoa. Ei kai sitten maksakaan paljon ne mainokset.

        Ei tule kyllä noita kaupallisia juuri kuunneltua, Radio Suomi on ykkönen. Radio Helsingillä, joka jo pitkään roikkunut löysässä hirressä on todella hyvääkin, mutta paljon myös ihan tuubaa. Ohjelmisto oikea sillisalaatti, ja ei ole oikein jaksanut kuunnella ja etsiä niitä helmiä sieltä joukosta, ja alkaa niiden vakikuuntelijaksi.

        Muista vuosia sitten kun yritin monesti kuunnella Novaa, mutta aina se loppui lyhyeen kuin kanalento, jo yksin AOR-soittolista karkotti.

        Esim. Tiina ja Sannika hyvä juontajapari, asiaa ja hauskuutta sopivassa suhteessa.

        ((Radio Suomen Juhani Kenttäämaa, jos muistan nimen oikein, saatava Poppikouluun kilpailemaan. Hän kun pitää aina juontovuoroillaan jokaisesta soitetusta kappaleesta pienen luennon.))


      • ylen.juontajat
        kekek-kekek kirjoitti:

        On vaan hyvä jos YLE1:llä pysytellään naama peruslukemilla.

        Useimmat kaupalloiset kanavat ja YleX myös on enimmäkseen kuuntelukelvottomia sen soittolistamusiikin ja pakollisen "hauskuuden" takia. Tulee mieleen että mikä kahvimyrkytys niitä juontajia oikein vaivaa. Ja sitten niiden pitää HUUUUTAAAAAA koko ajan. Normaali puhekyky puuttuu kokonaan.

        "Normaali puhekyky puuttuu kokonaan"

        Minulle tulee aina tunne, että niiltä puuttuu aivot.

        Ei vissiin kuulu luontaisetuihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      73
      600
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      600
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe