On aivan ihanaa, että maahamme on saatu ammattitaitoisia, rehellisiä, ahkeria, salskeita, urheilullisia ja komeita somalimiehiä! Heidän joukossaan on paljon insinöörejä, kirurgeja, lakimiehiä, toimitusjohtajia, merikapteeneja ja muita huippuosaajia! He kunnioittavat varsinkin valkoihoisia naisia, Suomen lakia ja järjestystä, eivätkä voisi ajatellakaan elävänsä suomalaisten veronmaksajien rahoilla! Aivan mahtavaa, mahdollisimman paljon somaleita tänne lisää, niin saadaan Suomi kuntoon! Tämä on kivapuhetta, ja aivan mahtavaa sellaista! Vihapuhetta tästä ei saa tekemälläkään, ja jos ylläpito poistaa tällaisen kivapuhetta täynnä olevan totuudenmukaisen viestin, syyllistyy ylläpito rasismiin somaleita kohtaan!
Ihanat ahkerat somalit
56
589
Vastaukset
- Riemunkiljahdus
samaan suuntaan. Tamperekkin, tai lähinnä valtuustonsa punavihreät, ovat niin innoissaan tuosta kulttuurituonnista, että päättivät rakennuttaa kylään raitiovaunulinjaston. On äärimmäisen tärkeää ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta tukevaa toimintaa rakennuttaa veronmaksajien piikkiin raitsikalinja Hervannan ja keskustan välille, jottei vieraan kulttuurin siemenen levittäjillä mene turhaa aikaa siirtymätaipaleisiin. Muuta virkaahan ratikalla ei ole.
- astrid.tuhrs
Ihqua ja fantsua että huippu ja moniosaaja kultamunia arvostetaan rikastuttajina.
Härregud- Anonyymi00053UUSI
Matujenpalvontabisnes on ihanaa!
- zjjuxdtf
Aloitus oli hunajaista luritusta suvakkien korville. Kaunis ilmaisu.
- Anonyymi00039UUSI
Munaa pitää saada, siis semmoista vähän tummempaa tietysti.
- FDSAE
YLE = DISINFORMAATIOPESÄKE
- oltiin.surkeita
Miten me tultiin ylipäätään toimeen ennen somaleita, vihervasureita ja muita yhteiskunnan kantavia voimia.
- en.ole.aikaisemmin
Eniten ilahtuisin siitä, jos Finnair´n Kanarian lennolla koneen ohjaamossa olisi pelkkiä somaleja. Jos he ovat suomalaisia parempia, niin miksi eivät silloin kelpaa Finnair´ille lentäjiksi. Ei kai lukutaidottomuus saa olla esteenä ?
- SotainvalidinTytär
Entä miten olisi käynyt talvisodan melskeissä?!
- Anonyymi00040UUSI
SotainvalidinTytär kirjoitti:
Entä miten olisi käynyt talvisodan melskeissä?!
Somalit olis voittaneet Talvisodan!
- Anonyymi00055UUSI
Anonyymi00040 kirjoitti:
Somalit olis voittaneet Talvisodan!
Ja rakentaneet Helsingin tietoihinsa vedoten.
- moniosaajia
Somali joka osaa kutittamalla ja kaulankatkaisemalla
kanalta luokitellaan
Lääkäriksi/kirurgiksi/sotilaaksi
Somali joka osaa pukea itsenäisesti pelastuslivit luokitellaan
Merikapteeniksi
Koronkiskuri..
Pankkiiri
Huumekauppias..
Toimitusjohtaja
Onhan näitä huippuammatteja . - nbmhre
Ironia on vaativa tyylilaji.
- aijabaijaaa
Jaahas?
Sitä taidetaankin olla hrässisti? - jxdhfgh
Kyrpiintyneinkin suvakki lukee suurella mielihyvällä mannaa pursuavaa aloitusta.
- Tawja_ja_Pena
Oletko sinä Abdul Pan? Peter Panin serkku?
- irytty
Somalit ovat todella ahkeria yhteiskunnan tukien hakijoita.
Samalla he myös tekevät varsin paljon muutakin 'bisnestä', mutta eivät ilmoita näitä tuloja verottajalle, KELA:lle tai sossuun. Tästä tuulisi vain turhaa byrokratiaa. Kaikki voittavat, kun ei aiheuteta virkakoneistolle lisätyötä tulojen ilmoittamisella...
Suomen ja suomalaisten onni saada näitä nopeasti toisten rahoilla lisääntyviä, ahkeria ja huomaavaisia maailmankansalaisia keskuuteemme.
Kyllä maailma on hieno paikka! - lilli-täti
Ihan kyynel tulee silmään kun tietää että verorahani siirretään suoraan heidän tileilleen rikastuttamaan tätä upeaa suomea. Hei, me kaikki tienataan tällä!!
- KukaVeiRahani
Aaaaaah, vihdoinkin on saatu vihapuhe kuriin!
Nyt kuulee vain pelkkiä rakkauspuheita enää.
Kiitos, Suomi, kiitos.- zxsdkfgfg
Suomesta tulee täydellinen peace, love and understanding yhteiskunta.
- KiitosSomaleille
Somalialaiset lentokapteenit ovat myös ympäri maailman tunnettu ja arvostettu ammattiryhmä, todella taitavia ja tunnollisia kuuluvat olevan. Urheilun puolelta somalialaiset jääkiekkoilijat ja mäkihyppääjät ovat valloittaneet mitalitilastojen kärkipaikat vuosisatoja, puhumattakaan somalialaisista formula 1 kuskeista! Aivan mahtavaa, että olemme saaneet näitä urhoja tänne synkkään pohjolaan räntäsateeseen tarpomaan!
- Kivapuhetta
Unohtamatta ja vähättelemättä ollenkaan Somalian jääpallomaajoukkuetta, joka ihailtavasti säilytti malttinsa ja urheilijamaisen käytöksensä vielä tukalassa 17-0 tilanteessakin Itävaltaa vastaan! :) Esimerkillisen kivasti tehty!
- KiitosSomalit
Myös somalialaisten jääpalloilijoiden käyttäytyminen Tsekin joukkuetta vastaan pelatussa ottelussa herätti ihailua ja kunnioitusta varsinkin suvaitsevaisen väestön keskuudessa! Heidän mukaansa somalijääpalloilijat toimivat oivallisina esikuvina suomalaisille lapsille ja nuorille!
- ksjdksjd
Ihanaa, toivottavasti Halonen lentää lentokoneellaan somaliaan ja vie joukkueelle jonkun mitaliristin. Ja tuo joukkueen Suomeen, luonnollisesti.
- Anonyymi00047UUSI
KiitosSomalit kirjoitti:
Myös somalialaisten jääpalloilijoiden käyttäytyminen Tsekin joukkuetta vastaan pelatussa ottelussa herätti ihailua ja kunnioitusta varsinkin suvaitsevaisen väestön keskuudessa! Heidän mukaansa somalijääpalloilijat toimivat oivallisina esikuvina suomalaisille lapsille ja nuorille!
Muistetaan myös että Mannerheim oli musta, ja vielä vähemmistöön kuuluva
- Anonyymi00057UUSI
Yön pimeydestäkin yöntimot näkyvät valkoisten silmämuniensa välähtäessä.
- Prof.MohammedBanIlasta
Ei tarvitse kun vain katsoa somalaiden pään ja vartalon mallia,joka ei vähäisessäkään määrin muistuta lapamatoa vaan enemmänkin vahvaa ja vantteraa härkää,niin olisi suotavaa saada mahdollisimman monet suomalaisnaiset yhtymään komeiden somalilaismiesten kanssa,että saataisiin suomalaisren heikko geeniperimä paremmaksi
- Anonyymi00058UUSI
Tai mies leveepeffaiseen somppukaapunaiseen. Kyllä geenit sitäkin kautta leviävät.
- ainaskii
kun tilastoja viimevuodelta vertailee muutaman vuoden takaisiin niin huomaa valtavaa kehitystä,,,, käyrät suorastaan tykittää ylöspäin
- TerkutKasvatusLeiriltä
Tottakai kaikki haluavat nyt tulla vieraiksemme, kun meistä on tullut yhdessä yössä salonkikelpoisia, hyvinkasvatettuja, ainoastaan kivapuheeseen keskittyviä kansalaisia.
Muistotkin kaikkien suomalaisten inhoamasta entisestä Impivaarasta ovat kuin pois puhallettuja, mikä uudelleenkasvatuksen iloisena ja positiivisena tuloksena todettakoon.
Hyvä on myöskin nähdä tämä kehitys tilastoissa. Tilastoja voidaan jakaa ikäänkuin matkaesitteinä kotimaahansa lomailemaan lähteville, jotta he voivat kertoa ihan tilastojen avulla Suomen ja suomalaisten vieraanvaraisuudesta.
Näin saamme yhä useamman vierailijan iloksemme. - Anonyymi00045UUSI
Tilastoista kun on puhe niin esim. asepalveluksesta luistaa terveydellisiin syihin vedoten n. 70 % somaliaa ja arabiaa puhuvista hahmoista.
Pelkästään pääkaupunkiseudun osalta asepalveluksesta luistavista n. 50 % koostuu samasta ryhmästä. Ettei ainakaan maanpuolustuksen kannalta tilastot näytä kovin hyvältä tulevaisuutta silmälläpitäen, loppuvat asevelvolliset ja armeija samalla.
- ensiismietiasiaa
Salskeita?
Yhdistän ennemmin seuraavat kuvaavat sanat (esim.): ylimielinen, alaspäinvaluva, eristäytynyt, auringossasulanutkynttilä. Tulevat verkkaisesti paikalle, etenevät paineella porukassa, kalkattavat äänekkäästi, rojahtavat istumaan ja odottavat ...
ei kannata miettiä, miksi he ovat täällä
ja/ tai miksi he vihaavat niitä - jotka kyselevät heidän aktiivisuudestaan
ei kannata käyttää sanaa "hoputtaa"
on väärin edes miettiä koko asiaa
Haluaisin tietää, miten tasa-arvo toteutuu, jos kokonainen porukka
voi olla sukupolvesta toiseen työkyvyttömiä. Mikä on se peruste tai status
tukia maksavassa järjestelmässä?
millä ihmeen diplomaattistatus - like asetelmalla tässä edetään?
mikä tekee tästä asetelmasta niin erikoisen? - KivamölyäMetrossa
Tämäkin päivä alkaa ihanasti, kun mietin, kuinka voin tänäänkin auttaa veroeuroillani kymmeniätuhansia Suomessa olevia somaleita! Että tästä tulee hyvälle tuulelle, ihanaa kuulla somaleiden joukolla puhumaa kivapuhetta julkisissa liikennevälineissä! Kivamöly on aivan mahtavaa, kiitos Suomen päättäjät, että olette antaneet meille tämän ihanan mahdollisuuden!
- zxlkjhfcg
Aivan.
- kivapuhettako
Syö paskaa ja kuole pois! Näin sanoin naapurilleni aamulla, kun hain lehteä postilaatikolta. Kumpikin purskahdimme nauramaan ja kaulaimme toisiamme ja lopulta päädyimme intohimoiseen miessuuteluun. Näin se somalikulttuuri tekee meistä suomalaisistakin avoimempia.
- KiitosHusulle
Somalialainen kivapuhe vaan on kivempaa, vasemmistolainen väkivalta vaan on kivempaa! Aivan mahtava aamunavaus sinulla naapurisi kanssa! Aivan ihana tervehdys on tuo Husun lanseeraama "syö paskaa ja kuole pois". Sitä voisi täydentää vielä hieman "syö paskaa ja kuole pois, Allahu Akbar", ja siihen oikein voimakas kivahali ja kivapusut päälle!
- Anonyymi00048UUSI
Persut on tuollaisia.
- ffhjkkllöl
Syy siihen on se, että Suomea ollaan ajamassa alas, koska kansa vaihdetaan täällä.
https://www.youtube.com/watch?v=C_HNmGUhucM
https://www.youtube.com/watch?v=YR2ufnEIeMU
https://www.youtube.com/watch?v=8jRPexYH7GY
https://www.youtube.com/watch?v=NWHhRpixIII - turhaa-valitusta-
Nyt monet työnantajat valittavat, ettei löydä työntekijöitä. Nythän niitä moniosaajia on vaikka kuinka paljon, ei kun valitsemaan parhaat insinöörit päältä.
- Anonyymi00034
SDP:n meppi Kumpula-Natrikin ilahtui kun Balkanin teitä pitkin Suomeen saapui suuri joukko akavalaisia kestävyysvajetta torjumaan. Maahanmuutto on rikkautta!
Toivotan kaikille viihtyisiä peli- ja ruoanlaittohetkiä uusien kansalaistemme seurassa.- Anonyymi00038
Joko Nampula-Kutrin uudet Akavalaiset pian saavuttavat Suomen rajat?
- Anonyymi00035
Maahanmuuttajien tulva Suomeen tuo mukanaan runsaasti huipputason asiantuntemusta, rikastuttaen maan älyllistä ja ammatillista kenttää. Tämä monimuotoisen lahjakkuuden virta edistää innovaatioita, täyttää kriittisiä taitovajeita ja edistää talouskasvua tuomalla esiin uusia näkökulmia ja erikoistunutta tietoa eri toimialoilla.
- Anonyymi00036
Miten ihmeessä Somalia on edelleen kehitysmaa ja yksi maailman korruptuneista valtioista maailmassa, jos Somalian kansalaisten koulutustaso on tämänkin ketjun keskusteluissa mainitun kaltainen huippuosaajineen?
- Anonyymi00051UUSI
Kelaraha-automaatti uupuu.
- Anonyymi00037
Ovathan he, ekisetäkin kertoi oikein lehtiartikkelissa kuinka mittaamattoman arvokas voimavara he Suomelle ovat.
- Anonyymi00042UUSI
Tänään Hesarissa ylistettiin Puhoksen ostaria.
Se on mamujen ostari ja siellä somalit juhlii!
- Anonyymi00041UUSI
Kovia poikia tekemään lumitöitä.
Taloissa joissa asuu somaleita on kyllä pihat puhtaat.- Anonyymi00050UUSI
Ja saunanlämmityskin onnistuu suitsait.
- Anonyymi00043UUSI
Kuinka monta somalia kirjoitti ylioppilaaksi tänä keväänä?
- Anonyymi00044UUSI
Katso Vuosaaren lukio.
- Anonyymi00054UUSI
Anonyymi00044 kirjoitti:
Katso Vuosaaren lukio.
Kohta ylioppilaskirjoitukset somalian kielellä, kun todetaan, etteivät pärjääkään ylioppilaskirjoitusten tasoisella englannilla.
- Anonyymi00046UUSI
Kokkolan geeniperimä paranee nopeasti.
- Anonyymi00049UUSI
Lisään mielelläni,miten nautin leveepeffaisen somppiloiskaapuakan lyllertäessä kännykkäänsä kailottaen julkiseen kulkuneuvoon ja levitellen sulolöyhkiään istahtaessaan penkille.
Tosin kohteliaana kansalaisena vaihdon paikkaa, että somppurouvalle tulee enemmän tilaa istua.- Anonyymi00052UUSI
Ihanan ystävällistä kirjoittamista Arvovieraistamme!
- Anonyymi00056UUSI
Tuollainen 70 kieppeillä oleva ÄO rikastuttaa meitä ihanasti.
- Anonyymi00059UUSI
Olen aivan mehuissani ihanaa ...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743477Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1281852Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2971605- 771462
- 771436
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001140Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531136- 631021
- 22997
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois61960