Puhuvat vain lämpimikseen jostain 72%:n työllisyysasteesta, laittamatta kuitenkaan rikkaakaan ristiin tavoitteeseen pääsemiseksi.
Tilastonikkarointi ei auta. Ihmisille pitää saada sellaisia työpaikkoja, joista saa riittävästi palkkaa normaaliin elämiseen.
Ennen perustettiin valtionyrityksiä. Miksi nyt ei tehdä niin? Metsähallituksella on maita hoidettavanaan. Jo pelkästään metsänhoidossa riittää työnsarkaa.
Valtio voisi perustaa myös autotehtaan tekemään kansalaisille kansanautoja Made in Finland. Näin autoihin menevät sadat miljoonat eurot jäisivät Suomeen.
Yksinkertaisilla asioilla saataisiin ihmisille töitä, mutta jostain syystä nykyisellä hallituksella ei riitä asian hoitamiseen kiinnostusta.
Tullin tilastoista selviää mitä Suomessa tarvitsee tehdä. Tavoitteeksi pitää ottaa 100% omavaraisuus. Sitä ei saavuteta ilman työttömien apua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hallituksen toimista on vain aiheutunut tuhansia työttömiä lisää.