Mikä on vihapuhetta?

Hienosti kirjoitit. Minä olen ollut pitkään uskossa, yli 45 vuotta ja siitä ajasta 31 vuotta helluntaiseurakunnan jäsenenä. Tosin tulen perheestä, jossa ei oltu edes uskonnollisia. Äiti jopa lievästi pilkallinen, kun nuorena kävimme uskovien teini-illoissa Kansanlähetyksen piirissä.
Uskovilla lapsilla koulussa on suurempi risti joutua kiusatuksi ja voi kokea yksinäisyyttä, mutta uskovien perheongelmia liioitellaan. Kyllä se hyväksikäyttö, insesti on paljon yleisempää uskomattomissa piireissä. Ja jos rikoksia tapahtuu, niin asioihin kyllä puututaan.

Teukka.on.äijä
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14706815/hakkarainen-laukoo-totuuksia-sananvapudesta
Hakkarainen huomioi, kuinka islaminuskoa ja kristinuskoa koskevaa kirjoittelua punnitaan julkisuudessa erilaisella vaa’alla. Hän tuki myös näkemyksiä, joiden mukaan lain määräykset kahlitsevat sananvapautta ja niitä olisi syytä höllentää.

– Ei tuo mitään rasistista puhetta ollut. Jos olisin samassa tilanteessa arvostellut kristittyjä tai haukkunut Jeesusta, ei kukaan olisi syytettä nostanut. Mutta jos muslimeja arvostelen heidän pahoista töistään niin minua syytetään varmasti ja tuomio tulee ja lappu käteen, Hakkarainen moitti ja toivoi lakeihin asiaan sopivia muutoksia.

– Jos minä laitan tuohon Raamatun lattialle. Ja Koraanin. Ja seison niiden päällä. Niin kukaan ei puhu siitä Raamatun päällä seisomisesta. Mutta Koraanin päällä seisomisesta tulisi varmasti seuraava uskonrahan loukkaamissyyte. Enhän minä sitä tee, mutta annan esimerkin, Hakkarainen kuvasi tilanteen epätasapainoisuutta.

– Näillä mennään, täytyy vähän tarkentaa sanamuotoja. Jos olisin kirjoittanut siihen, että ”melkein” muslimi, ei olisi tullut mitään. Täytyy vähän tarkentaa – mutta mielipiteet eivät ole muuttuneet, Hakkarainen totesi.

Erikoisessa Suomessa siis eletään nykyään.

46vuskossa aloittava kirjoitus antaa oikein hyvän selityksen siitä, miksi uskonnon uhria ahdistaa.
46vuskossa ei halua että hänen mukavaksi kokemaansa herätysliikettä syyllistetään "yhden yksittäisen" rikoksista. Hän pitää "tavallisia helluntaiseurakuntalaisia" täysin syyttöminä. Hän haluaa, että yhteisössä tapahtuvat ikävät asiat lakaistaan maton alle ja uhrit vaiennetaan. Hän ei tunnusta yhteisön kollektiivista vastuuta sellaisen järjestelmän luomisesta, jossa ikäviä asioita on helppo tapahtua, jossa uhrit jäävät puolustuskyvyttömiksi kun sivustakatsojat sulkevat silmänsä ja kietoutuvat tietämättömyyteen.

Suosittelen luettavaksi Janne Villan kirjan Hengellinen väkivalta. Jospa se opettaisi näkemään asioita oman mukavuusalueen ulkopuoleltakin.

46uskossa ei edelleenkään ymmärrä, mitä on tapahtunut eikä sitä, miksi yhteisö olisi syyllinen. Jos tuonkaltaista sokeutta on enemmänkin helluntaissa, ei ihmekään, että siellä tapahtuu pahoja asioita.

Kaisa Klapurin oma kertomus:

"Jostain syystä perheeni tai muut seurakuntalaiset eivät silloin kyenneet näkemään tapahtuvia hirveyksiä. En ollut ainoa yhteisössä hyväksikäytetty, ja ajattelen nyt, että meidän lasten reagointi oli sen verran voimakasta, että sen olisi pitänyt kiinnittää huomiota. Ehkä aikuiseksi kasvamiseen vain nyt liittyy, ettei enää näe maailmaa sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin sen olettaa ja haluaa olevan. ”Koska meidän seurakunnan jäsenet ovat kaikki Jumalan pyhiä, niin sen takia meidän seurakunnassa ei tapahdu tällaista.” Kieltomekanismit voivat olla vahvat tässäkin suhteessa."

”Väitän, että uskonnollinen yhteisö mahdollisti kohdallani seksuaaliväkivallan jatkumisen. Pahantekijöitä ei ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä suojeltu, mutta luottamus Jumalan miehien pyhyyteen sulki vastuullisten aikuisten silmät. Eiväthän Jumalan omat koskisi lapsiin sillä tavalla. Totuus kaikessa likaisuudessaan oli alttarilla kaikkien nähtävissä, ja lauman pienimmät huusivat apua, mutta kukaan ei nähnyt eikä kuullut."

Helluntailaisuudessa vallitsee suuri vaikenemisen kulttuuri.