TPS:n vaisu peli ei tuotatnut tulosta

Eilen oli TPS-JYP ja se päättyi 1-5! Yhdentoista minuutin pelin jälkeen tilanne oli vieraille jo 0-3. Toinen erä oli hirmusita TPS:n painostusta laukauksineen, mutta tuloskena oli vain yksi maali. TPS:llä oli ylivoimaa vaikka muille jakaa, ainostaan yksi maali tuli TPS:n ylivoimien aikana, senkin teki JYP. Olikohan se vielä kuudella kolmea vastaan TPS:n ylivoima.
Kallio sanoi pelin jälkeen, että joukkue on väsynyt! Edellisenä päivänä joukkueella oli lepopäivä, miten se siis on mahdollista. JYP sen sijaan taisteli kotivoiton edellisenä iltana Lukosta, matkusti Turkuun bussilla pelipäivänä ja ottelu alkoi tavallista aikaisemmin, eli noin 20 tuntia edellisen ottelun päättymisestä! Kuka siis oli väsynyt? JYPin otteissa ei väsymys näkynyt ehkä muuten kuin liian monien jäähyjen ottamisena, muuten vauhti oli mainio. Olisiko niin, että väsymys ei olekaan tullut TPS:n pelaajille peleistä, matkustamisesta eikä harjoittelusta, vaan iltapuuhista. Joku viittasi lukemaan seuraavaa Seiska-lehteä! En tiedä, mitä siellä on, mutta olisikohan siellä syy väsymykseen!
1892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi Teidän Lippujen Hinnat Siellä Turussa ovat yhtä kalliit kuin Jokereiden Kotiotteluiden hinnat ovat KHL:SSÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Synergia_A3-katsomo kirjoitti:

Eilen oli TPS-JYP ja se päättyi 1-5! Yhdentoista minuutin pelin jälkeen tilanne oli vieraille jo 0-3. Toinen erä oli hirmusita TPS:n painostusta laukauksineen, mutta tuloskena oli vain yksi maali. TPS:llä oli ylivoimaa vaikka muille jakaa, ainostaan yksi maali tuli TPS:n ylivoimien aikana, senkin teki JYP. Olikohan se vielä kuudella kolmea vastaan TPS:n ylivoima.
Kallio sanoi pelin jälkeen, että joukkue on väsynyt! Edellisenä päivänä joukkueella oli lepopäivä, miten se siis on mahdollista. JYP sen sijaan taisteli kotivoiton edellisenä iltana Lukosta, matkusti Turkuun bussilla pelipäivänä ja ottelu alkoi tavallista aikaisemmin, eli noin 20 tuntia edellisen ottelun päättymisestä! Kuka siis oli väsynyt? JYPin otteissa ei väsymys näkynyt ehkä muuten kuin liian monien jäähyjen ottamisena, muuten vauhti oli mainio. Olisiko niin, että väsymys ei olekaan tullut TPS:n pelaajille peleistä, matkustamisesta eikä harjoittelusta, vaan iltapuuhista. Joku viittasi lukemaan seuraavaa Seiska-lehteä! En tiedä, mitä siellä on, mutta olisikohan siellä syy väsymykseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu