Sepustelu on vain paikoin sinne päin.
"Sellainen usko Suomen johdossa on johtanut tämä maan suurimpaan onnettomuuteen. Joutumiseen marraskuussa 1939 yksin ja heikosti varustetulla armeijalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan."
Suomi valmistautui puolustamaan itseään. Poliittisia tekoja oli hyökkäämättömyyssopimus NL:n kanssa ja liittyminen pohjoismaiseen suuntaukseen.NL hyökkäsi Saksan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella.
#Ministerit Tanner ja Cajander puhuivat ennen talvisotaa: "on hyvä ettei aseisiin ole tuhlattu koska ne vain ruostuisivat koska sotaa ei tule".#
Näin puhui vain Cajander elokuussa 1939.
"Manneheim oli valtuuttanut eversti Paavo Talvelan neuvottelemaan hävittäjäkaupoista Yhdysvalloissa."
Talvela oli siviili ja Selluloosayhdistyksen asiamies. Hän selvitti mahdollisuuksia suuren lainaan.
"Talvela onnistuikin yhdessä Washingtonin lähettiläämme Hjalmar Procopén kanssa pääsemään sellaiseen sopimukseen, että ilmavoimillemme toimitetaan Atlantin takaa parisen sataa uudenaikaista hävittäjää."
Oli mahdollista saada laina 80 hävittäjän kauppaan.
"Juhannusalusviikolla 1939 Mannerheim esitteli mielestään onnistuneen kauppasopimuksen valiokunnalle"
Sellaista ei ollut.
"Kokoukseen osallistunut valtionvarainministeri Väinö Tanner ilmoitti siltä istumalta, ettei valtiovarainministeriö tule osoittamaan markkaakaan mokomaan asekauppaan. Suomi ei hänen mukaansa tarvinnut hävittäjiä, joilla vain pommitettaisiin työläisiä.
Niin ikään paikalla ollut pääjohtaja Risto Ryti ilmoitti, ettei Suomen Pankki tulisi antamaan valuutan maastavientilupaa tämän tapaiseen tarkoitukseen."
Höpö-höpö. Tanner kieltäytyi lainanotosta Rytin kannattamana.
#Marski loukkaantui, sanoi eroavansa puolustusneuvoston puheenjohtajan tehtävistä ja marssi ulos. Huoneeseen jäänyt Tanner totesi silloin, että ”vanha sotamarsalkka näyttää menettäneen järkensä. Hänen oikea paikkansa olisikin mielisairaalassa." #
Hölynpölyä. Marski jätti eroanomuksen, koska ei halunnut, että hänen luultiin olevan tyytyväinen varustamistilanteeseen.
Tanner katsoi eron olevan myönnettävissä, mutta presidentti Kallio taivutteli Mannerheimin jatkamaan,.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyviä tarkennuksia, kiitos !