kielteisten turvapaikkapäätösten myötä. http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702062200066233_uu.shtml
Turvapaikanhakijoiden agressioriski kasvaa
zxjduhdfg
22249
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
No minkäs teet..
Vedetään edes Sipilä vastuuseen.
150 vuotta pakkotyöleiriä KEPU-LESTADIOLAIS-konnalle.
Hyödyketuki. Voi vitun vittu. Tosta kun sana kiirii, täällä onkin satoja tuhansia hakemassa sitä. Ja sitä odotellessa kun saa palkaksi vielä vadtaanottorahaa. Hölmölä.
Väkisin Suomeen tunkeutuneet matut vaativat itselleen korkean elintason.
Kesällä 2015 tapahtuneeseen matuvyöryyn on palanut jo noin ainakin 2 miljardia euroa vero ja velkarahaa ja samaan aikaan hallitus on säästänyt leikkaamalla kansalaisten perusturvaa 4 miljardia euroa mikä oli Sipilän hallituksen säästötavoite.
Hylätyn turvapaikkapäätöksen saaneet pitäisi heti laittaa säilöön. Muistamme Ruotsin Ikea teurastuksen, missä tuollaisessa tilanteessa ollut henkilö katkaisi äidin ja pojan kaulat.
Matutarhaus on niin huonosti hoidettu palauttamisen suhteen, että pahoin on pelättävissä samankaltaisia tekoja ja sellaistakin, mitä ei osata edes kuvitella. Kielteisen päätöksen saavia kun on tuhansia. Eikä näille sitten järjestetty palautuskeskuksia, kuten joskus oli aikeena.
Vieläkös muuten lastenraiskaaja ja Tuulin murhaaja-somali on Suomessa? Ei kai vaan ole tarkoitus ajan mittaan vaivihkaa päästää taas vapaaksi "kotoutumaan"?
Vihapuhetta. Ikeassa tapahtui tekninen häiriö.
Suvaitkaa suomalaiset!
Tylsän impivaaralaiskulttuurimme on aika rikastua barbarian tasolle!
Tottakai nuo alkaa tehtailemaan rikoksia, pääseehän niin 5 tähden hotelliin nimeltä vankila. Toivottavasti uhreiksi valikoituu usein suvakkien läheisiä.
Nämkin kehtaa uhota oikein mediassa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702062200066232_uu.shtml
Niin, ja suomalaismedia tekee näistä partaveijareista vielä etusivun juttuja!
Oi aikoja, oi tapoja!
Epäluotettavan näköisiä kiilusilmiä.
Media on edesvastuuton. Nuo ovat kielteisen päätöksen jälkeen laittomasti maassa, miksi media tekee heistä "symppis" juttuja. Luuleeko ne hölmöt toimittajat, että päätös muuttuisi sen myötä.
Röyhkeitä äijiä kun eivät usko että eivät saa turvapaikkaa Suomesta.
Matupojat panevat jalalla koreaksi.
Musta väri ei sovi mielestäni suomen luontoon....Se rikkoo harmoniaa ja veronmaksajien velkaa...
Elämme jännittäviä aikoja
olleet+aina+tiedossa+jo+ennen+tuloa,mutta+suomen+kusipaapaattajat+ei+nae+nokkaansa+pidemmalle.+he+pettavat+omat+kansalaiset+ja+viela+mamutus+pitaa+pakkomaksaa.+se+on+todella+perseesta+ja+syvanteesta...ja+vaikka+mista.
jos+mamu+ei+heti+nayta+agressiotaan,aikaa+myöten+lahes+aina+se+tapahtuu+varmasti.+lisaksi+mamut+ovat+aarettöman+röyhkeita+vaatimiksissaan+kunnioittamatta+tulomaan+saantöja+mitenkaan.+nuo+ovat+seurausta+heidan+kulttuureistaan+ja+menneisyydestaan,joka+ian+myöta+vain+pahene,vaikka+ne+kultaa+söisi.
paattajat+ja+vain+paattajat+ovat+aina+ja+edelleen+aina+syyllisia+sotiin,tappamiseen,tuhoihin,mamujen+massamuuttoihin+ja+muihin+seurauksiin,mutta+me+taysin+sodista+ulkopuoliset+kansat/kansalaisten+pitaa+kaikki+paska+maksaa.+
nykytapa+mamuttaa+ja+maksatta+muilla+ei+voi+olla+millaan+muotoa+oikein,ei+ikina.
ko.+paattaja+kusipaat+pettaa+koko+maailmaa+toimillaan+ja+100%+osaamattomuudellaan+ja+haluttomuudellan+sopia+asioista+ilman+sotia.
heita+kiinnostaa+vain+valta,raha+ja+ylimielisyys+muita+kansalaisia+kohtaan.
Onko nyt kyseessä, se " KIvauhkailu " ??? Että silleen.
Itse aiheutettu ongelma.
Juu....
https://www.youtube.com/watch?v=reuJ8yVCgSM