Nostan Filosofian Maisterin, Reservin Luutnantin ja Kolmen Vapaudenristin Miehen Unto Varjosen Urho Kekkosta merkittävämmäksi poliitikoksi.
Varjosen suurin ansio oli äärivasemmistoa vastaan käyty "Jo Riittää" kampanja. Varjonen oli K.A.Fagerholmin hallituksen 1948-1950 salkuton ministeri.
Tätä Fagerholmin hallitusta Kekki yritti kaataa neuvostoliittolaisten ja kommunistien kanssa. Tästä sai alkunsa Maalaisliitto-Keskustan räävitön konttaaminen.
Silmääkään räpäyttämättä
9
158
Vastaukset
- Kun.muistat.noin
Olitko jo aikuinen silloin?
Tuo nikillään alapäätäni himoitseva näkyy taas luulleen sinua minuksi, etkä ole häntä oikaissut. Pyydän, että ilmoittaisit hänelle selvästi, että et ole minä. Käsittääkseni sinulla ei pitäisi olla tarvetta ottaa kunniaa minuksi luultuna. Tuskinpa oikaisusi auttaisi, kun tuo todellisuuden rajat jo aikoja sitten ylittänyt elää vain minusta ja minulle, mutta mielikseni tekisit niin edes kerran!
Ps. Sanomastasi olen kyllä paljolti samaa mieltä kanssasi, ja olen tuota itsekin joskus vuosia sitten tuonut täällä esille, mutta pitemmän kaavan mukaan, kun tapanani on aina esittää mielipiteelleni laajemmat perustelut.Joskus alkuaikoina kun täällä aloin viihtymään yritin oikaista tuota "Johtajaa". Havaitsin sen vaan täysin turhaksi. Ainoa mitä sille kannattaa sanoa on vastata samalla mitalla sen törkyyn.
Palsta kyllä siistiytyisi huomattavasti jos tänne tulisi rekisteröitymispakko.- Osmium2
Kas, kas munakarva-au on herännyt koomasta. Onko äpärä jo kammannut karvansa?
- rötösherratkiinni
Jo riittää Kekkonen ,valitse Vennamo.SMP sirkka,,minä ja pekka vaalislogan 80 luvulta.
Aikoinaan kylähulluina pidetyt valtakunnan viimeiset "toisinajattelijat" Vennamo, Ehrnroth, Junnila ja Pitsinki ansaitsisivat virallisen tunnustuksen valtiovallalta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273703- 412519
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut412431Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82235- 181665
- 381659
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461603Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2911398- 1351389
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t461348