Sipilä ihmettelee kun yritykset eivät työllistä. P

Sipilä ihmettelee kun yritykset eivät työllistä.
Pitää tehdä jotain uutta.
Miksi yritykset työllistäisivät kun sipilä vaan jakaa yhä enemmän vastikkeetonta yritystukea.
Yritykset vaan nauttivat sipilän tyhmyydestä. Vai miten asia mahtaa olla
5119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siinä sitä saakin ihmetellä. Tänään sattui tulemaan vastaan eräskin matu, selvästi hyvin menee sosiaaliturvan Suomessa. Mietipä Sipilä, mitä sinun omat lapset voivat tehdä, jos eivät ole koulussa. Niiden on mentävä töihin. Näin meille muille on kotona ja teini-iässä annettu suorin sanoin ymmärtää. Nyt täällä on siivestämässä vanhoja ukkoja pikkutakki päällä, kamala tarvet tuiijottaa naisia. Jees, ovat ehkä heteroje, ettei vielä olisi arabian mailla säteily tehnyt munaskuille sikiövaiheessa hallaa.

Kaikki ongelmat alkavat juuri tästä mitään tekemättömyydestä, kun laki sallii siirtyä maasta toiseen valvomatta, kyselemättä. Suoritus kuitenkin saadaan suhteellisen pienellä vaivalla. Onko rikkaallaan maalla tuollaiseen varaa, hä?

Vastaapa Sipilä näihin vaikka samalta istumalta.

Äänestä

Minne päin Intiaa Chempolis Oy rakentaa tuotanto laitoksen ? Onko ali hankkijat suomalaisia toimijoita ? Sipilä voisi vähän enemmän tiedottaa tai työministeri Lindström.

Äänestä

Veronmaksajilta huijattujen entisten 11 tukimiljoonan lisäksi Sipilä ohjaa vielä 50 miljoonaa lisää, niin Intiaan nousee tuottava tehdas jonka rahaliikenne pyörii veroparatiisin kautta.

Äänestä

puuttuu joko tuotteet tai myynti ei osaa hommiaan. turhaa tehda jos ei kukaan osta.

Äänestä

Samallai ihmettelijä ku Kätsy-boy ja Stubbido!? :/
Milloha noille kajahtaneille tulis mielee se, et ei yrittäjät SEN TAKIA ala ketää työllistää, jos niille lappaa ilmasta rahaa?! :/

Ennemminki päinvastoin! :/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pmpösilöööööö kirjoitti:

Sipilä ihmettelee kun yritykset eivät työllistä.
Pitää tehdä jotain uutta.
Miksi yritykset työllistäisivät kun sipilä vaan jakaa yhä enemmän vastikkeetonta yritystukea.
Yritykset vaan nauttivat sipilän tyhmyydestä. Vai miten asia mahtaa olla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu