Tehtaanniemen tulevaisuus näyttää nyt hyvältä

Regatta Resorts veti pois vaatimuksensa, että osa Tehtaanniemen alueesta pitäisi muuttaa asuntorakentamisalueeksi eli AL-merkkiseksi. Hyvä näin, päästään eteenpäin.

Nyt hotellikapasiteetin osalta asia näyttää hyvältä; Ragatan laajennus alkaa olla valmis, kokonaista kolme taloa. Ei tarvitse aloittaa uutta rakentamista. Yrittäjän kannattaa miettiä vastaako huoneiden koko tarvetta, mitä markkinoilla esiintyy. Voi olla tarpeen jakaa osa huoneista kahtia, jolloin päästään 100 euroa/huone/vrk-hintatasoon. Parhaassa tapauksessa Hangossa on jo ensi kesänä mitä parhain tilanne hotellikapasiteetin suhteen, mikä on loistavaa.

Kun hotellihanke on näin kunnossa, niin voi aloittaa Kuningattarenvuoren rakentamisen. Siihenkin on jo asiakkaat alustavasti olemassa, kohde vain on muuttunut.

On hyvä asia, että Hangon hotellipula alkaa helpottamaan. Se on edellytys turismin kasvattamiselle, myös talviaikaan. Itäsataman alue säilyy elävänä, sykkivänä turismin sydämenä.

Regatta Resorts on nyt tehnyt hyvän päätöksen.
3147
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvin menee, mutta menköön. RR:n päätös on heille lottovoitto. Valituskierre laantuu. Asuntorakentaminen Tehtaanniemelle olisi ollutkin vihonviimeistä. Asunnoille on kaava Kuningaattarenvuorella. Iloisia uutisia, jos siirtävät vapaa-ajanasunnot sinne. Saa siellä asua ympäri vuodenkin ja mielellään niin.

Äänestä

Hölmöläiset!

Äänestä

Planting sanoo eu.ssa että kaava päätettiin muuttaa hyvässä yhteistyössä kaupungin viranhaltioiden ja kaavan ohjausryhmän kanssa. Nimiä kehiin kiitos, vaikuttaa melkoiselta suhmuroinnilta. On varmaan kirjekuoret vaihtanu omistajaa.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


juurikinnäin kirjoitti:

Regatta Resorts veti pois vaatimuksensa, että osa Tehtaanniemen alueesta pitäisi muuttaa asuntorakentamisalueeksi eli AL-merkkiseksi. Hyvä näin, päästään eteenpäin.

Nyt hotellikapasiteetin osalta asia näyttää hyvältä; Ragatan laajennus alkaa olla valmis, kokonaista kolme taloa. Ei tarvitse aloittaa uutta rakentamista. Yrittäjän kannattaa miettiä vastaako huoneiden koko tarvetta, mitä markkinoilla esiintyy. Voi olla tarpeen jakaa osa huoneista kahtia, jolloin päästään 100 euroa/huone/vrk-hintatasoon. Parhaassa tapauksessa Hangossa on jo ensi kesänä mitä parhain tilanne hotellikapasiteetin suhteen, mikä on loistavaa.

Kun hotellihanke on näin kunnossa, niin voi aloittaa Kuningattarenvuoren rakentamisen. Siihenkin on jo asiakkaat alustavasti olemassa, kohde vain on muuttunut.

On hyvä asia, että Hangon hotellipula alkaa helpottamaan. Se on edellytys turismin kasvattamiselle, myös talviaikaan. Itäsataman alue säilyy elävänä, sykkivänä turismin sydämenä.

Regatta Resorts on nyt tehnyt hyvän päätöksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu