Ylen olisi jo aika alkaa esittämään faktaa

puolustusvoimien kaksoiskansalaisuus jutuissaan.

Asiaa on vatvottu tähän asti nimettömien lähteiden varassa. Pohjanoteeraus oli tuo keittiöapulaisjuttu. Nimetön lähde ja ruudussa väläytetty mustattu sähköpostiviesti saattoi olla mikä vaan vaikka toimittajan itselleen kirjoittama ja sitten mustaama.

Puolustusvoimissa saatetaan luultavasti antaa nykyäänkin salaisiakin käskyjä. Silti pitää jo alkaa näyttämään kuka on käskyn antanut ja koska. Käsky täytyy löytyä ja sen kohteet tulla esille, ei juttua voi viikkokausia vatvoa nimettömillä lähteillä.
22213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Joskus lähteitä on mahdoton paljastaa tämän oikeusturvankin vuoksi. Mielestäni on ollut hyvä asia, että asia on nostettu esille, joskin siitä on paasattu liikaakin, kuten Ylellä on tapana, kun se löytää skuupin. Sitä vain ihmettelen, miksi puolustusvoimat ei voi suoraan myöntää, että se on varovainen kaksoiskansalaisten suhteen.

Äänestä
  • Totta, mielestäni kaksoiskansalaisia ei voi olla tehtävissä joissa he pääsevät turvallisuutta koskeviin tietoihin käsiksi. Onhan niitä rajoituksia muissakin ammateissa eri syistä joten ei se mikään tasa-arvokysymys voi olla.

    Äänestä

  • Berner on siis erotettava ministerin pallilta.

    Äänestä

Ei tuollaisia juttuja tuulesta temmata ilman varmaa näyttöä. Muistettakoon esim. Hiihtoliiton dopingoikeudenkäynnit, joissa Esko Ahokin vaati korvauksia muka maineensa menettämisestä. Osoittautui, että media oli sillläkin kertaa oikeassa.

Äänestä
  • Mitä hiihtoliitto ja Aho tähän kuuluvat entisejä asioita

    Äänestä

  • punikit-kaivelee kirjoitti:

    Mitä hiihtoliitto ja Aho tähän kuuluvat entisejä asioita

    Käsitän sen kuuluvan niin, että vaikka silloinen alkuperäinen uutisointi tyrmättiinkin ja toimittajat sai sanktioita ja jotkut hiihtoliiton heput sai jopa korvauksia, niin silti asia myöhemmin kääntyi täysin päälaelleen ja esimerkiksi syyttömyyttään vakuutellut hiihtelijä Räsänen lopulta tuomittiin.

    Nytkin mätkitään sanan säilällä tiettyjä YLE:n toimittajia kaksoiskansalaisuutta koskevan uutisoinnin takia. Tosin tässä tapauksessa alkaa vaikuttaa jo aika lyhyen ajan sisällä, että YLE:n uutisointi pitää paikkansa. Sen näkee "rivien välistäkin", kun lukee niiden kannanottoja ja kirjoituksia, jotka ensimmäisinä olivat vaatimassa YLE:n toimittajilta anteeksipyyntöjä ja leimaamassa heidät luonnollisesti punikeiksi. Puolustusvoimien kannalta asia on nolo, saa nähdä, kuinka se aikoo kiemurrella kunnialla asiasta?

    Tuo Jussi Niinistö on muuten aika taitamaton puolustusministerinä.
    Meni hölisemään asiasta suuna päänä heti ja nyt hänkin on jo joutunut lieventämään sanojaan. Eli selittelyksi meni.

    Äänestä

Hiukan taas keskustalaista salaliittoteoriaa.

Äänestä
  • Mikä salaliitto avauksessa esitettiin?

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Mikä salaliitto avauksessa esitettiin?

    Sitä ollaan taas tänään näköjään hiukan "tylsemmällä" päällä. Lue se avaus, miltä se vaikuttaa. Kyllähän muut ovat liittoutuneet ja ovat pahoja, epämääräinen nimetön lausuman antanutkin, ja on yliviivattu sähköposti, jonka on voinut toimittaja itsekin. . . . . .

    Millaisen vaikutelman tuollainen antaa ;D yhdistettynä muuhun palstan kiihkokeskustalaisen kirjoitteluun.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Lue itse kaipasin jo pikkuhiljaa muutakin kun nimettömiä lähteitä. En myöskään pitänyt mitenkään mahdottomana etteikö puolustusvoimilla tuollaisia ohjeita olisi.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Sitä ollaan taas tänään näköjään hiukan "tylsemmällä" päällä. Lue se avaus, miltä se vaikuttaa. Kyllähän muut ovat liittoutuneet ja ovat pahoja, epämääräinen nimetön lausuman antanutkin, ja on yliviivattu sähköposti, jonka on voinut toimittaja itsekin. . . . . .

    Millaisen vaikutelman tuollainen antaa ;D yhdistettynä muuhun palstan kiihkokeskustalaisen kirjoitteluun.

    Minä en tietenkään mahda mitään sille, että sinun päässäsi aina väliin joku "vaikuttaa", mutta yritä itse lukea avaukset ja kommenttisi tarkemmin ja olla palautteissasi termien kanssa huolellisempi. Muotisanaksi muodostunut salaliitto voi tuntua "nasevalta", mutta sopii vain yhteyksiin, joissa puhutaan jostain kahden tai useamman osapuolen yhteistoiminnasta.

    Sellaista keskusta tarjoaa joka asiaan jossa töpätään, muut aiheuttavat, eivät keskustalaiset, jotka väitteidensä mukaan ovat aina vain syyttömiä hyvää tarkoittavia sijaiskärsijoitä.

    Äänestä

Missä Keskusta on mukana?

Toisaalta ei yksikään maa päästä turvallisuuden ytimeen ainoaa mahdollista vihollista.

Äänestä

Salaisten epävirallisten käskyjen ja toimintaohjeiden antajaa kaipaat esille ?
Ihanko oikeasti kuvittelet, edes Suomen huippu puolustusvoimien nyt sentään ihan niin avuttomia olevan.
Himmler-Niinistö jos ymmärtäisi pitää turpansa kiinni, ja lopettaa hyökkäilyn Yleä kohtaan, voisi painua unholaan. Mikäli tuolla tollolla olisi yhtään älliä päässään, olisi alunperinkin kun alkoi tulla todisteita asian olemassa olosta, todennut että se ei ollut hänen tiedossaan ja pahoittelee lausuntoaan Ylestä. Se olisi ollut viisaan politikon tien, mutta kysehän onkin persusta, joka ei vaan osaa, eikä ymmärrä.

Äänestä
  • Niitä todisteita minäkin kaipasin avauksessani niitä kun ei ole näkynyt.

    Ei salaliittoteorioita sentään uutisina voi esittää ilman että se mainittaisiin. Tietysti nimetön lähde jo sinänsä kertoo jutun heikkoudesta.

    Äänestä

Eihän tässä ole kysymys mistään salaliitosta, vaan siitä, onko puolustusvoimissa annettu YLE:n esittämiä kaksoiskansalaisuuteen liityviä rajoittavia määräyksiä. Pääesikunta sanoo ettei ole, mutta hierarkisessa komentoketjussa määräys voi tulla miltä tasolta tahansa, ellei korkein johto ole asiaa erikseen kieltänyt.

Aroista sioista ei sitä paitsi anneta kirjallisia määräyksiä. Ensimmäinen SKDL:n jäsen pääsi Reserviupseerikouluun vasta Yrjö Keinosen komentokaudella, ja upseeriksi soveltuvuutta varten hankittiin paljon myöhemminkin tietoja vähän joka syrjäkylältä. Tiedän kokemuksesta, kun lähisukulainen oli tällainen tiedottaja. Kirjallisia dokumentteja asiasta tuskin löytyy.

Uskon, että YLE:n toimittajat ovat oikeassa. Niinistö taas on sellainen vouhottaja, ettei kannata ollenklaan ottaa tosissaan.

Äänestä

Miten niin ei voi vatvoa. Lähdesuoja on tehty nimenomaan sananvapauden turvaamiseksi.

Äänestä
  • Pitää jossain vaiheessa esittää faktojakin eikä pelkkiä nimettömiä lähteitä. Ne kun voivat olla toimittajan keksimiä. Vrt MV lehti

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Pitää jossain vaiheessa esittää faktojakin eikä pelkkiä nimettömiä lähteitä. Ne kun voivat olla toimittajan keksimiä. Vrt MV lehti

    YLE ei ole MV-lehti.

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Pitää jossain vaiheessa esittää faktojakin eikä pelkkiä nimettömiä lähteitä. Ne kun voivat olla toimittajan keksimiä. Vrt MV lehti

    Niin siitä keskustalaisten salaliittoteorioista . . . ;D

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Niin siitä keskustalaisten salaliittoteorioista . . . ;D

    Suomalaisten journalistien ammattietiikka ja ammattitaito on korkealla tasolla. Vaikka sananvapautta yritetäänkin rajoittaa.
    Sama pätee kaikkiin palkansaajiin.

    Äänestä

  • Joo joo. On ihan ok julkaista uutinen nimettömään lähteeseen perustuen. Sitähän tehdään jatkuvasti arvostetuissakin medioissa. Totesin avauksessani että jossain vaiheessa pitää löytyä muutakin kuin nimetön lähde tai luopua jutusta jos sitä ei sen pidemmälle pystytä selvittämään.

    Ylessä näyttää olevan tapa jatkaa ja laajentaa muihinkin kuin uutisiin tuota faktatonta uutisen jankkaamista. Kyse on Ylen uutisten uskottavuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

DV8_HellRaiser kirjoitti:

puolustusvoimien kaksoiskansalaisuus jutuissaan.

Asiaa on vatvottu tähän asti nimettömien lähteiden varassa. Pohjanoteeraus oli tuo keittiöapulaisjuttu. Nimetön lähde ja ruudussa väläytetty mustattu sähköpostiviesti saattoi olla mikä vaan vaikka toimittajan itselleen kirjoittama ja sitten mustaama.

Puolustusvoimissa saatetaan luultavasti antaa nykyäänkin salaisiakin käskyjä. Silti pitää jo alkaa näyttämään kuka on käskyn antanut ja koska. Käsky täytyy löytyä ja sen kohteet tulla esille, ei juttua voi viikkokausia vatvoa nimettömillä lähteillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu