Varoitan tässä vaiheessa, että kirjoitukseeni voi tulla kirjoitusvirheitä ja sanontoja, jotka ei sovi suomenkieleen.
Olen jo tuommoinen elämän ehtoopuolella oleva ukkeli, joka hitaasti taivalta taittaa.
Asun nykyään tämmöisessä kaupungiosassa pääkaupunkiseudulla, että meitä on tässä n. 45.000 ihmistä ja monenmoista tossunkuluttajaa siinä kulkee.
Muutin tähän yhteisöön n. reilu 20 vuotta sitten toiselta puolen kaupunkia.
Mutta tuo asia mikä minua aina pistää ajattelemaan on tuo meidän kulman lähiökapakka. Ja sekin vain siinä mielessä, että mietin ihmiskohtaloita ja äänestäjiä.
Kävelen tuon lähiökapakan ohi kauppaan, parkkipaikalle, aamulenkille ( no tosin siinä vaiheessa ei kapakka ole velä auki), italenkile ja tunnen tuon vakiojengin hyvin. Ihan tavallisia ihmisiä, mutta se viina, se.
Tämä ajatus tähän laksi siitä, että nyt tuohon kapakan porukkaan on ilmestynyt nuori, siisti ja viehättävän näköinen naisihminen. Mutta se mikä mietityttää on se, että näitä vuosien varrella on tullut useita ja olemus ilanvieto myötä on ruvennut muuttumaan ja osa on pudonnut työelämn ulkopuolelle.
Siideri on vuosien myötä muuttanut ulkomuotoa ja käytös monella on ottanut askeleen röyhkeyden suuntaan ja luulen, että sillä peitetään epävarmuus.
Möin n. 20 vuotta yritykseni palveluja pääkaupuniseudun kapakoihin ja vetin niissä aikaa sekä työntekijän ominaisuudessa ja asiakkaan ominaisuudessa, mutta se jää vieläkin epäselväksi, mikä saa osan ihmisistä pilamaan oman elämän ?
Osatko sinä siihen vastata.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Venäläiset poistivat rikoslaista perheväkivallan naisen pitäisi olla kiitollinen että mies lyö,venäläisessä kultturissa nainen pidetään aisoissa Suomalainen mies kun antaa selkään juopottelevalle akalle joutuu oikeuteen.
Mualimit eivät ole sen parempia hakkaavat vaimonsa pienimmästäkin syystä,koska näissä kulttuureissa nainen on miehen omaisuutta. Suvakit tietenkin hyäksyvät tämän kos se meillä kulttuurinrikastuttamista.
Juopot ja narkkarit pitää karkoittaa siperiaan ja muslimit perässä nämä kolme eivät kuulu tänne.
Ja sinä voisit lähteä heille oppaaksi, niin äiteen ei tarvitseisi sinua elättää.
Mutta luulenpa, että toi avaaja ei ihan näin tyhmää keskustelua toivonut, mutta eihän tältä jengiltä voi muuta odottaa.
Eihän ole tyhmää keskustella perheväkivallasta. Koraani ei tunne tosiaan lakia jossa mies pahoinpitelisi vaimonsa tai että mies olisi uskoton tai että miehessä olisi muutoin vikaa, mutta nainen kyllä aviorikoksesta kivitetään.
On tosiaan aika lievää jos perheen sisäinen väkivalta poistetaan rikoslaista. Ei vain pidä mennä hullujen kanssa naimisiin kun Venäjällä sentään ei ole pakkoavioliittoja eikä vanhat miehet osta vaimokseen nuoria tyttöjä.
Saatanan persut ja perkele ! eiks tää ollukkin se ihan lyhyt ja ytimekäs vakio arkipäivän rennomman illan perus kommentti ?!
JA HEHE HEH JA VOI PERKELETTÄ
Aloittajalle: Osalla ihmisistä on geeneissä taipumus alkoholiriippuvuuteen. Riippuvuus tulee pahimmillaan ensimmäisestä ryypystä.
Ja paskat ?
Alkoholistiksi tullaan juomalla, ei geeniperimällä.
Ihmiset on niin erilaisia sosiaalisesti. Toiset viihtyvät yksin, ja toisilla on oltava aina joku seuranaan. Tekemisen puute aiheuttaa myös tuollaista käytöstä, että hakeudutaan toisten seuraan hinnalla millä hyvänsä. Seura vaatii myös käyttäytymään samoin, eli se hylkää jos et tee samoja asioita porukassa. Sanonta, seura tekee kaltaisekseen, pitää kirjaimellisesti paikkansa.
Yksinäisyys johtaa alkoholisoitumiseen nonenkin kohdalla kotona lojuvat parheenäidit hakevat lohtua pullosta sensiaanettä keksisivät itselleen tekemistä muutama lasi viiniä ja sitten menee pullo tai pari helposti kun tulivat hanapakkaukset joissa on isompi määrä joka juodaan kerralla ja lopulta sekään ei riitä kierre on valmis.Tunnen monta poikamiesta jotka eivät ole varsinaisia juoppoja mutta pitkät pyghät esim joulu on heille painajainen silloin menee juodessa pyhät että saadaan aika kulumaan .
Siivotkaa vähän tätä saatanan törkeää palstaa HOP HOP !
Alkoholihaitoista puhuminen on juopolle tuskallista kuultavaa itsetunto on nollassa kaikenlainen kritiikki tuomitaan välittömästi juopossa ei ole mitään syytä vain muissa tämä on tyypillistä myöskin Vasureissa itse ei haluta tehdä mitään vaan kaikki energia kulutetaan muita haukkumalla.
MOROT PALSTALLE !
Miksi Jeppe juo? Ei ihan helppo kysymys. Taipumus alkoholismiin on kiistatta geneettistä, mutta juopoksi tullaan vain juomalla. Riskiä lisäävät mm. opitut käyttäymismallit ja sosiaaliset ongelmat (yksinäisyys, pettymykset ihmissuhteissa, työttömyys, jne.).
Itse kyllä ryyppäsin itseni melkein hengiltä, vaikka mitään erityisen hyvää syytä ei ollut ja työnikin pystyin hoitamaan. Totesin että nyt on kiintiö täynnä. Viikko oli vieroitusoireita, mutta siinä se olikin. Edelleen juon kaljan tai kaksi saunan kanssa, mutta siihen se ryystäminen on jäänyt ja jää.
Työtätekeviä maahannmuuttajia tarvitaan mutta ei loisia kun katselee noita Somaleita jotka lyllertävät ison kersalauman kanssa jotka eivät ole tänne kotoutuneet alkaa olla kohta kolmekymmentä vuotta kun näitä saapui maahamme työllistymisaste on sama kuin mustalaisilla .Jos näitä joutilaita arvostelee vedetään herne nenään herkkänahkaisten ei pidä tulla palstoille lukekaa vaikka Akuankkaa.
Vittu että täl palstal on vittuiltu saatanasti