Katoliset tarut Jeesuksesta paljastettuna
Katoliset isät ovat tulkinneet Raamattua tavalla, joka on levinnyt kaikkialle nimeltään kristittyyn maailmaan. Heidän opetuksensa ovat nykyään valta-asemassa. Niitä ei yleensä edes kyseenalaisteta, koska niitä pidetään niin varmasti tosina, että niiden totuutta ei tarvitse epäillä. Tämä on kohtalokas virhe, sillä osa näistä opetuksista ei perustu lainkaan Raamattuun vaan on kokonaan tarua.
Tässä kirjoituksessa paljastetaan katolisia taruja ja virheellisiä tulkintoja Raamatun kirjoituksista. Katoliset isät ovat väittäneet, että Jeesus meni Jumalana (Henkenä) heti kuolemansa jälkeen tuonelaan, jossa saarnasi vangittujen ihmisten hengille ja vei vielä samana päivänä vanhurskasten ihmisten sielut paratiisiin Jumalan tykö. Myös ristin ryöväri pääsi sinä päivänä taivaaseen Jumalan ja Jeesuksen tykö yhdessä muiden vanhan liiton pyhien kanssa. (Luuk 23:43) Katoliset tarut eivät kerro hänen kohdallaan kuitenkaan sitä, kävikö hän ensin tuonelassa vai menikö hän suoraan paratiisiin kuolemansa jälkeen.
Näitä taruja perustellaan Pietarin kirjeen kahdella ja Paavalin kirjeen yhdellä kohdalla. (1Piet 3:18-20; 4:6; Efe 4:7-10) Niiden tukena on käytetty Jeesuksen kertomusta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. (Luuk 16:19-31) Sen yksityiskohdat ovat peräisin juutalaisista taruista ja pakanoiden uskomuksista, eivät vanhan liiton pyhistä kirjoituksista. Jeesus käytti näitä uskomuksia hyväkseen nuhdellessaan ja varoittaessaan fariseuksia. Vertauksen selitys ja lähteet löytyvät kirjoituksesta "Rikas mies ja Lasarus – Mihin lähteisiin Jeesuksen kertomus perustuu?". Se löytyy sivulta http://www.inri.fi/oppi/Rikas-mies-ja-Lasarus.pdf.
Pietari ei puhu kirjeessään mitään "tuonelasta", jossa olisi ollut ihmisten henkiä tai sieluja. Hän puhuu "tottelemattomista hengistä", jotka olivat eläneet Nooan aikana. (1Piet 3:18-20) Koska kyse on tottelemattomista hengistä eikä vanhurskaiden ihmisten sieluista, niin tällä kohdalla ei voida todistaa katolista väitettä, jonka mukaan Jeesus olisi mennyt heti kuolemansa jälkeen Jumalana (Henkenä) tuonelaan ja saarnannut siellä vankeudessa oleville vanhurskasten ihmisten hengille. Pietarin sanoille on katolisen virhetulkinnan kumoava Raamatun kirjoituksiin perustuva todelta kuulostava ja hyvä selitys, joka paljastetaan myöhemmin tässä kirjoituksessa.
Mainittakoon, että edes katoliset isät ja heidän jälkeensä eläneet Raamatun opettajat eivät ole yhtä mieltä siitä, miten tämä kohta tulisi oikein ymmärtää. (1Piet 3:18-20) Heillä on monia vaihtoehtoisia tulkintoja, jotka sulkevat toinen toisensa pois. (Novum 4, Vankeudessa olevat henget, ss. 592-594) Vilpittömät ja rehelliset Raamatun tutkijat eivät ole sanoneet mitään varmaa tästä kohdasta, mutta ovat esittäneet arveluitaan ja mielipiteitään niin kuin sellainen, joka on luotettava. Heistä monet ovat lisäksi yhtä mieltä siitä, että Pietarin kirjoittama toinen kohta kertoo eri tapahtumasta kuin tämä ensimmäinen. (1Piet 4:5-6) Kerromme siitäkin lisää myöhemmin tässä kirjoituksessa.
Myöskään Paavali ei puhu mitään tuonelassa olevista vanhurskasten hengistä tai sieluista siinä kohdassa, jolla on perusteltu tätä katolista tarua. (Efe 4:7-10) Raamatussa ei ole siis yhtään kohtaa, joka kertoisi niistä asioista, joita totena pidetään. Vilpitön ja totuutta rakastava Jumalan lapsi tunnustaa tämän asian, kun lukee nuo kohdat läpi. Niissä ei todellakaan puhuta yhtään mitään tuonelassa olevista vanhurskasten ihmisten hengistä tai sieluista, jotka Jeesus olisi vienyt heille saarnaamansa evankeliumin jälkeen mukanaan paratiisiin, taivaaseen Jumalan luokse. Kaikki väitteet siitä, että näin olisi tapahtunut, perustuvat virheelliseen Raamatun tulkintaan ja katolisiin taruihin.
Nämä tarut ovat syntyneet sen seurauksena, että katoliset isät korottivat ihmisen kristuksen Jeesuksen isänsä vertaiseksi Jumalaksi toisen vuosisadan lopussa, arviolta 150-luvulta lähtien. Pyhää henkeä alettiin pitää myöhemmin itsenäisenä persoonana ja niin muodostui vähän kerrassaan oppi Pyhästä Kolmiyhteisestä Jumalasta, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Tämä oppi lyötiin lukkoon katolisen kirkon konsiileissa 300- ja 400-luvuilla. Profeetat, Jeesus ja apostolit olivat täysin tietämättömiä tästä opista lukuun ottamatta joitakin pyhän hengen antamia profetioita, joissa siitä on kerrottu etukäteen lopun ajan väkevänä eksytyksensä (esim. 2Tess 2 ja Ilm 16:13ss. ja esikuvan kautta 2Kun 4:38-44 "Baal-Saalisa" on "kolminkertaisesti suuri Baal, herra", kolmiyhteinen Baal, Baabelin mysteeriuskonnon jumala, Baabelin sekoitus).
Katoliset tarut Jeesuksesta paljastettuna
254
3473
Vastaukset
- Tauno1115
Tuo kirjoitus ei ole oikein. Raamattu ilmoittaa, että Pyhä Henki on erillinen persoona, eikä mikkä esim tuuli, kuten jevantodistajet esim väittää. Hän puhuu muistuttaa yms ja sellaista ei tee kuin se jolla on persoona.
Ote tuosta kirjoituksesta. Pyhästä Kolmiyhteisestä Jumalasta, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Tämä oppi lyötiin lukkoon katolisen kirkon konsiileissa 300- ja 400-luvuilla. Profeetat, Jeesus ja apostolit olivat täysin tietämättömiä tästä opista
Muutama ote siitä mitä Raamattu ilmoittaa Pyhästä Hengestä ja miten toimii. Markuksen evankeliumi:
13:11 Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki.
Luukkaan evankeliumi: 1:35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
2:25 Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
2:26 Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
3:22 ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt."
12:12 sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."
Johanneksen evankeliumi: 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
20:22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
Apostolien teot: 1:8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."
1:16 "Miehet, veljet, sen raamatunsanan piti käymän toteen, jonka Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta, joka rupesi niiden oppaaksi, jotka ottivat kiinni Jeesuksen.
5:32 Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."
10:44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
11:15 Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
13:2 Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut."
15:28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
16:6 Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa.
19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
20:23 Sen vain tiedän, että Pyhä Henki jokaisessa kaupungissa todistaa minulle ja sanoo, että kahleet ja ahdistukset minua odottavat.
20:28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
21:11 Ja tultuaan meidän luoksemme hän otti Paavalin vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja lausui: "Näin sanoo Pyhä Henki: 'Sen miehen, jonka vyö tämä on, juutalaiset näin sitovat Jerusalemissa ja antavat pakanain käsiin.'"
28:25 Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne,
Hebrealaiskirje: 3:7 Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
9:8 Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.
10:15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:- eräs-toinen
Voitko osoittaa Raamatusta kaksi tai kolme kohtaa, joissa "Pyhä Henki" puhuu itsenäisenä persoonana eikä jonkun luodun olennon kautta?
Voitko osoittaa kaksi tai kolme kohtaa, joissa "Pyhä Henki" keskustelee Isän ja Pojan ja ihmisten ja enkelien kanssa?
Voitko osoittaa edes yhden kohdan, jossa niin tapahtuu (jompi kumpi asia)?
Kun uuden liiton kirjoituksissa lukee, että "pyhä henki sanoo" tai "osoittaa" tai "todistaa", niin silloin se, joka puhuu, on aina ihminen tai enkeli.
Jakeet Hebr 3:7-8 ovat viittausta Daavidin ja Mooseksen sanoihin. Psa 95:8-9; 2Moos 17:1-2; 4Moos 20:2, 3, 13; 5Moos 33:8.
Jakeessa 9:8 Jumala opettaa opetuslapsia henkensä kautta, niin että vanhan liiton kirjoitusten esikuvat paljastuvat heille.
Apt 21:11 Agapus puhuu profetian sanaa Jumalan pyhän hengen vaikutuksesta.
Apt 20:28 kaitsijat on valittu Jumalan hengen ohjauksessa: Jumalan henki on neuvonut mutta ihmiset ovat käytännössä tehneet valinnan Jumalan hengen vaikutuksesta (Jumala on vaikuttanut henkensä kautta palvelustehtäviin valinnat, vrt. 1Kor 12:1-27; 1Tim 3:1-13; Tiit 1:5-12)
Apt 20:23 Paavali puhui ne sanat muille oman suunsa kautta, jotka hänessä oleva pyhä henki todisti hänelle (Jumala puhuu ensin palvelijalleen henkensä kautta ja sitten se palvelija puhuu ne sanat muille).
Apt 19:6; 11:15; 10:44 se, että "pyhä henki tulee jonkun päälle", ei tee hänestä itsenäistä persoonaa. Jumala jakaa henkeään tahtonsa mukaan. (Hebr 2:5)
Apt 16:6 Jumala vaikutti opetuslapsissa henkensä kautta (sisäinen vakuutus ja varmuus, Jumalan puhe opetuslasten sydämille ja sen jälkeinen keskustelu ja neuvon pito opetuslasten kesken)
Apt 15:28 Jumala vaikutti henkensä kautta apostolien ja vanhinten keskustellessa toistensa kanssa.
Apt 13:2-4 Ihmiset puhuivat ne sanat, jotka Jumala sanoi heille henkensä kautta ja ihmiset lähettivät matkalle ne, joita Jumala suositteli henkensä kautta.
Apt 5:32 "Jumala on antanut pyhän hengen" sen sijaan, että pyhä henki olisi tullut itsenäisenä persoonana ja tämä lapseuden henki (Gal 4:6; Room 8:9-16) todistaa Jumalan sanan todeksi: Jumala puhuu ja todistaa opetuslapsille henkensä kautta ja henkenä, sillä Jumala on henki (Joh 4:24).
Apt 1:2, 16; 4:25; Hebr 1:1 Jumala puhuu palvelijoidensa suun kautta, pyhän hengen kautta ja poikansa suun kautta (vrt. Joh 14:9-11).
Joh 20:22 pyhä henki ei ole itsenäinen persoona, joka ajattelee, puhuu ja toimii itsenäisesti.
Joh 14:26 Jumala muistuttaa henkensä kautta.
Joh 12:12 ja Matt 10:20 ja Mark 13:11 ihmiset puhuvat sen, mitä Jumala heille puhuttavaksi antaa henkensä kautta (vrt. Apt 2:4 ja Joh 14:11; Apt 1:2, 16; 4:25; Hebr 1:1)
Luuk 2:25-26 Simeon puhui oman suunsa kautta sen, mitä Jumala oli hänelle henkenä ja henkensä kautta sitä ennen ilmoittanut.
Joh 1:32-34; Luuk 1:35; 3:22 pyhä henki ei ole itsenäisesti ajatteleva, suunnitelmia tekevä, puhuva ja toimiva ruumiillinen olento, kun tulee jonkun päälle ja jää asumaan häneen.
Pyhä henki ei ole Raamatun kirjoitusten mukaan itsenäinen persoona, joka suunnittelee ja ajattelee tekonsa ja sanansa ennen kuin toteuttaa ne itsenäisesti muista riippumattomalla tavalla. Jumala toimii ja vaikuttaa henkensä kautta valituissa palvelijoissaan ja maailmassa, mutta hänen henkensä ei ole itsenäinen persoona niin kuin ei ihmisenkään henki ihmisestä erillinen itsenäinen persoona ole.
Joh 16:13-15 kertoo samasta asiasta. Opetuslapsi kuulee hengen vaikutuksesta sen, mitä isällä on hänelle sanottavana ja puhuu sen muille omalla suullaan. Jumalan meihin panema henki kirkastaa meille kristusta ja Jumala kirkastuu meille kristuksen kautta, sillä poika ilmoittaa meille isän. (1Piet 4:11; Joh 1:18; Matt 11:25-27) Ei tosin niille, jotka uskovat väkevän eksytyksen, sillä heille riittää "toinen Jeesus" ja väärä kristus Jumalaksi kaikkivaltiaaksi. (2Tess 2; 2Kor 11:4) - eräs-toinen
eräs-toinen kirjoitti:
Voitko osoittaa Raamatusta kaksi tai kolme kohtaa, joissa "Pyhä Henki" puhuu itsenäisenä persoonana eikä jonkun luodun olennon kautta?
Voitko osoittaa kaksi tai kolme kohtaa, joissa "Pyhä Henki" keskustelee Isän ja Pojan ja ihmisten ja enkelien kanssa?
Voitko osoittaa edes yhden kohdan, jossa niin tapahtuu (jompi kumpi asia)?
Kun uuden liiton kirjoituksissa lukee, että "pyhä henki sanoo" tai "osoittaa" tai "todistaa", niin silloin se, joka puhuu, on aina ihminen tai enkeli.
Jakeet Hebr 3:7-8 ovat viittausta Daavidin ja Mooseksen sanoihin. Psa 95:8-9; 2Moos 17:1-2; 4Moos 20:2, 3, 13; 5Moos 33:8.
Jakeessa 9:8 Jumala opettaa opetuslapsia henkensä kautta, niin että vanhan liiton kirjoitusten esikuvat paljastuvat heille.
Apt 21:11 Agapus puhuu profetian sanaa Jumalan pyhän hengen vaikutuksesta.
Apt 20:28 kaitsijat on valittu Jumalan hengen ohjauksessa: Jumalan henki on neuvonut mutta ihmiset ovat käytännössä tehneet valinnan Jumalan hengen vaikutuksesta (Jumala on vaikuttanut henkensä kautta palvelustehtäviin valinnat, vrt. 1Kor 12:1-27; 1Tim 3:1-13; Tiit 1:5-12)
Apt 20:23 Paavali puhui ne sanat muille oman suunsa kautta, jotka hänessä oleva pyhä henki todisti hänelle (Jumala puhuu ensin palvelijalleen henkensä kautta ja sitten se palvelija puhuu ne sanat muille).
Apt 19:6; 11:15; 10:44 se, että "pyhä henki tulee jonkun päälle", ei tee hänestä itsenäistä persoonaa. Jumala jakaa henkeään tahtonsa mukaan. (Hebr 2:5)
Apt 16:6 Jumala vaikutti opetuslapsissa henkensä kautta (sisäinen vakuutus ja varmuus, Jumalan puhe opetuslasten sydämille ja sen jälkeinen keskustelu ja neuvon pito opetuslasten kesken)
Apt 15:28 Jumala vaikutti henkensä kautta apostolien ja vanhinten keskustellessa toistensa kanssa.
Apt 13:2-4 Ihmiset puhuivat ne sanat, jotka Jumala sanoi heille henkensä kautta ja ihmiset lähettivät matkalle ne, joita Jumala suositteli henkensä kautta.
Apt 5:32 "Jumala on antanut pyhän hengen" sen sijaan, että pyhä henki olisi tullut itsenäisenä persoonana ja tämä lapseuden henki (Gal 4:6; Room 8:9-16) todistaa Jumalan sanan todeksi: Jumala puhuu ja todistaa opetuslapsille henkensä kautta ja henkenä, sillä Jumala on henki (Joh 4:24).
Apt 1:2, 16; 4:25; Hebr 1:1 Jumala puhuu palvelijoidensa suun kautta, pyhän hengen kautta ja poikansa suun kautta (vrt. Joh 14:9-11).
Joh 20:22 pyhä henki ei ole itsenäinen persoona, joka ajattelee, puhuu ja toimii itsenäisesti.
Joh 14:26 Jumala muistuttaa henkensä kautta.
Joh 12:12 ja Matt 10:20 ja Mark 13:11 ihmiset puhuvat sen, mitä Jumala heille puhuttavaksi antaa henkensä kautta (vrt. Apt 2:4 ja Joh 14:11; Apt 1:2, 16; 4:25; Hebr 1:1)
Luuk 2:25-26 Simeon puhui oman suunsa kautta sen, mitä Jumala oli hänelle henkenä ja henkensä kautta sitä ennen ilmoittanut.
Joh 1:32-34; Luuk 1:35; 3:22 pyhä henki ei ole itsenäisesti ajatteleva, suunnitelmia tekevä, puhuva ja toimiva ruumiillinen olento, kun tulee jonkun päälle ja jää asumaan häneen.
Pyhä henki ei ole Raamatun kirjoitusten mukaan itsenäinen persoona, joka suunnittelee ja ajattelee tekonsa ja sanansa ennen kuin toteuttaa ne itsenäisesti muista riippumattomalla tavalla. Jumala toimii ja vaikuttaa henkensä kautta valituissa palvelijoissaan ja maailmassa, mutta hänen henkensä ei ole itsenäinen persoona niin kuin ei ihmisenkään henki ihmisestä erillinen itsenäinen persoona ole.
Joh 16:13-15 kertoo samasta asiasta. Opetuslapsi kuulee hengen vaikutuksesta sen, mitä isällä on hänelle sanottavana ja puhuu sen muille omalla suullaan. Jumalan meihin panema henki kirkastaa meille kristusta ja Jumala kirkastuu meille kristuksen kautta, sillä poika ilmoittaa meille isän. (1Piet 4:11; Joh 1:18; Matt 11:25-27) Ei tosin niille, jotka uskovat väkevän eksytyksen, sillä heille riittää "toinen Jeesus" ja väärä kristus Jumalaksi kaikkivaltiaaksi. (2Tess 2; 2Kor 11:4)Niin, sanottakoon täsmennyksenä vielä se, että Jumala (isä) puhuu ensin opetuslapsilleen henkensä kautta (sitäkin voidaan kutsua "pyhän hengen puheeksi meille") ja sen jälkeen opetuslapsi puhuu omalla suullaan "Jumalan sanan" muille. (Apt 1:2, 16; 4:25; 13:2; Hebr 1:1; Joh 14:9-11; Matt 10:20; 2Sam23:1-4; jne.)
Niin kuin nähdään, ei Jumalan pyhä henki ole itsenäisesti ajatteleva, suunnitelmia tekevä, toimiva ja puhuva persoona. Jumala toimii sen sijaan henkensä kautta ja jakaa henkeään tahtonsa mukaan. (Hebr 2:4) Jumala vaikuttaa sen kaiken henkensä kautta. (1Kor 12:6) Jumala myös näkee kaikkialle henkensä kautta ja sitä hänen henkensä liikkuminen vetten päällä kuvaa. (Psa 139; 1Moos 1:2)
Henki ei kuitenkaan läpäise jäätynyttä vettä ja siksi vain sydämen jään sulaessa voi Jumalan henki tulla ihmisen sydämeen asumaan: Jumalahan tykkää asua pimeydessä pyhien kirjoitusten mukaan - se salattu Israelin Jumala. ;-) (1Kun 8:12) Meri ei erota meitä sen jälkeen enää Jumalasta, sillä meillä vilpittömillä ja totuutta rakastavilla Jumalan lapsilla on hengessä pääsy isämme tykö. (Efe 2:18)
Väkevään eksytykseen uskovilla ei ole pääsyä yhdessä hengessä Jumalan tykö. (2Tess 2) Valheen henki vaikuttaa heissä, mutta totuuden henki meissä. (vrt. kahtiajako 1Joh 4:1-16 ja 1Kor 2:11-16 ja vaikka 1Joh 2:20-3:24) - eräs-toinen
Korjataan nyt vielä profeetan nimi, Agabus ei Agapus.
Apostolien teot:
11:28 Ja eräs heistä, nimeltä Agabus, nousi ja antoi hengen vaikutuksesta tiedoksi, että oli tuleva suuri nälkä kaikkeen maailmaan; ja se tulikin Klaudiuksen aikana.
21:10 Siellä me viivyimme useita päiviä. Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus.
21:11 Ja tultuaan meidän luoksemme hän otti Paavalin vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja lausui: "Näin sanoo pyhä henki: 'Sen miehen, jonka vyö tämä on, juutalaiset näin sitovat Jerusalemissa ja antavat pakanain käsiin.'"
Näissä kohdissa sanat "henki" ja "pyhä henki" ovat käytännössä samaa tarkoittava sana kuin "Jumala". Isä puhuu henkenä tai henkensä kautta sen sijaan, että jokin hänestä erillinen itsenäinen persoona puhuisi. (Matt 10:20; Joh 14:9-11; Apt 1:2, 16; 4:25; Hebr 1:1)
Jumalan henki kuvaa myös Jumalan voimaa: ei jotakin persoonatonta voimaa niin kuin sähkövirta vaan Jumalan voimaa, joka vaikuttaa Jumalan palvelijoissa ja maailmassa.
Matteuksen evankeliumi:
12:28 Mutta jos minä Jumalan hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
Jeesus teki ihmisenä ihmeitä ja ajoi ulos riivaajia Jumalan hengen voimalla, jota myös Jumalan sormeksi sanotaan. (Luuk 11:20) Tästä Jumalan hengen voiman toiminnasta sanotaan, että Jumala toimi ja teki niitä poikansa kautta, niin kuin myöhemmin apostolien kautta. (Joh 14:9-13; Apt 14:28; 15:4)
Roomalaiskirje:
15:13 Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo pyhän hengen voiman kautta.
15:19 tunnustekojen ja ihmeiden voimalla, pyhän hengen voimalla, niin että minä Jerusalemista ja sen ympäristöstä alkaen Illyrikoniin saakka olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen,
Jeesus sanoi pyhää henkeä suoraan "voimaksi".
Luukkaan evankeliumi:
24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
On siis täysin perusteetonta kieltää se tosiasia, että Jumalan pyhää henkeä kutsutaan Raamatun kirjoituksissa Jumalan voimaksi, jonka kautta hän vaikuttaa valituissa palvelijoissaan ja uuden liiton Jumalan lapsissa. Jumala vaikuttaa tekoja ja sanoja henkensä kautta: henkenä, joka asuu Jumalan lapsissa. - eräs-toinen
Sanalla "Jumala" tarkoitan tietysti aina Jeesuksen kristuksen Jumalaa ja isää, meidän taivaallista isäämme, aivan niin kuin profeetat, Jeesus ja apostolit isää sillä sanalla tarkoittivat puhuessaan kaikkivaltiaasta kaiken luojasta ja henkien isästä. Voit korvata Raamatussa sanan "Jumala" aina sanalla "isä" sanoman siitä muuttumatta, kun kaiken luojasta ja kaikkivaltiaasta puhutaan. Et voi korvata sitä koskaan sanoilla "Isä ja Poika ja Pyhä Henki" tai "Herra Jeesus Kristus" ilman, että sanoma muuttuu ja vääristyy. Tämäkin todistaa sen, että isä on yksin se ainoa totinen Jumala, jonka Jeesus on omilleen ilmoittanut (ei kuitenkaan trinitaareille).
- saviseutulainen
eräs-toinen kirjoitti:
Niin, sanottakoon täsmennyksenä vielä se, että Jumala (isä) puhuu ensin opetuslapsilleen henkensä kautta (sitäkin voidaan kutsua "pyhän hengen puheeksi meille") ja sen jälkeen opetuslapsi puhuu omalla suullaan "Jumalan sanan" muille. (Apt 1:2, 16; 4:25; 13:2; Hebr 1:1; Joh 14:9-11; Matt 10:20; 2Sam23:1-4; jne.)
Niin kuin nähdään, ei Jumalan pyhä henki ole itsenäisesti ajatteleva, suunnitelmia tekevä, toimiva ja puhuva persoona. Jumala toimii sen sijaan henkensä kautta ja jakaa henkeään tahtonsa mukaan. (Hebr 2:4) Jumala vaikuttaa sen kaiken henkensä kautta. (1Kor 12:6) Jumala myös näkee kaikkialle henkensä kautta ja sitä hänen henkensä liikkuminen vetten päällä kuvaa. (Psa 139; 1Moos 1:2)
Henki ei kuitenkaan läpäise jäätynyttä vettä ja siksi vain sydämen jään sulaessa voi Jumalan henki tulla ihmisen sydämeen asumaan: Jumalahan tykkää asua pimeydessä pyhien kirjoitusten mukaan - se salattu Israelin Jumala. ;-) (1Kun 8:12) Meri ei erota meitä sen jälkeen enää Jumalasta, sillä meillä vilpittömillä ja totuutta rakastavilla Jumalan lapsilla on hengessä pääsy isämme tykö. (Efe 2:18)
Väkevään eksytykseen uskovilla ei ole pääsyä yhdessä hengessä Jumalan tykö. (2Tess 2) Valheen henki vaikuttaa heissä, mutta totuuden henki meissä. (vrt. kahtiajako 1Joh 4:1-16 ja 1Kor 2:11-16 ja vaikka 1Joh 2:20-3:24)>>Henki ei kuitenkaan läpäise jäätynyttä vettä ja siksi vain sydämen jään sulaessa voi Jumalan henki tulla ihmisen sydämeen asumaan: Jumalahan tykkää asua pimeydessä pyhien kirjoitusten mukaan - se salattu Israelin Jumala. ;-) (1Kun 8:12)<<
JUMALA EI ASU PIMEYDESSÄ, JUMALA ASUU IANKAIKKISESSA KIRKKAUDESSA.
Perkele asuu pimeydessä.
Nimimerkille "eräs-toinen": "Jos siis se valkeus mikä sinussa on, on PIMEYTTÄ, miten pimeää onkaan PIMEYS, joka sinussa asuu"!
( vapaasti mukailtuna Raamatullista merkitystä väärentelemättä ) - eräs-toinen
saviseutulainen kirjoitti:
>>Henki ei kuitenkaan läpäise jäätynyttä vettä ja siksi vain sydämen jään sulaessa voi Jumalan henki tulla ihmisen sydämeen asumaan: Jumalahan tykkää asua pimeydessä pyhien kirjoitusten mukaan - se salattu Israelin Jumala. ;-) (1Kun 8:12)<<
JUMALA EI ASU PIMEYDESSÄ, JUMALA ASUU IANKAIKKISESSA KIRKKAUDESSA.
Perkele asuu pimeydessä.
Nimimerkille "eräs-toinen": "Jos siis se valkeus mikä sinussa on, on PIMEYTTÄ, miten pimeää onkaan PIMEYS, joka sinussa asuu"!
( vapaasti mukailtuna Raamatullista merkitystä väärentelemättä )LOL
Olisiko minun pitänyt kuunnella sinua eikä Salomoa ja Jumalan pyhää henkeä. ;-)
1.Kuningasten kirja:
8:12 Silloin Salomo sanoi: "Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä.
2.Aikakirja:
6:1 Silloin Salomo sanoi: "Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä.
Turha on sinun kiistellä sanojen "pimeä" ja "pimeys" merkityksestä, joten älä edes yritä.
2.Korinttolaiskirje:
4:1 Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
4:2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
4:3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4:4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
4:5 Sillä me emme julista itseämme, vaan kristusta Jeesusta, että hän on herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
4:6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
4:7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
Jos sinun sydämesi pimeydessä ei asu Jumala, niin minkäs sille voi tehdä. Minä en voi sinua pelastaa. :-) En ole mikään "jään rikkoja". ;-)
- jumalantytär
Jeesus oli ihan tavallinen mielipuoli, joka kuoli ja kuopattiin.
- eräs-toinen
Isä on syrjäytetty kokonaan valtaistuimeltaan
Katoliset tarut Jeesuksesta ovat syrjäyttäneet isän kokonaan valtaistuimeltaan. Isän ei tarvinnut herättää poikaansa ylös kuolleista, koska tämä poika on itse Jumala, joka ei tarvitse toista Jumalaa herättämään itseään kuolleista. Jeesus ei Jumalana edes kuollut, joten häntä ei tarvitse kuolleista herättää! Kristuksen kaksiluonto-opin mukainen "inhimillinen luonto" ei sekään kuollut vaan lähti pois ruumiista "jumalallisen luonnon" mukana, joka odotti tätä "inhimillistä luontoa" isän tykönä taivaassa ja on läsnä kaikkialla, koska on kaikkialle näkevä "Jumalan Henki". (vrt. Psa 139)
Näin ihmeellisiä asioita paljastuu katolisten isien laatimien oppien takaa. Tavallinen kristitty ei ole tullut niitä edes ajatelleeksi, eikä niitä opeteta juuri lainkaan uskovien kokoontuessa yhteen. Monet eivät ole miettineet kovin syvällisesti sitä, miten Jeesus voi olla ihminen ja Jumala yhtä aikaa olematta ihmisenä kokonaan eri olento/ olevainen kuin Jumala. Ei hän voikaan, mutta katoliset isät ovat selittäneet tätä mysteeriä kaksiluonto-opin avulla, joka on täynnä ihmisten turhia ja tyhjiä järjen päätelmiä. Myöhemmin eläneet teologit ovat täydentäneet sitä, mutta eivät ole onnistuneet mysteeriä ratkaisemaan. Oppi jää sisäisesti ristiriitaiseksi järjettömyydeksi, joka on Raamatun kirjoitusten vastainen ja kumoaa Jumalan sanan.
Katolisessa uskossa oleville on yhä edelleen mysteeri, miten Jeesuksen "inhimillinen luonto" ja "jumalallinen luonto" eivät ole kaksi eri persoonaa ja kaksi eri olevaista, vaikka molemmilla on oma tietoisuutensa ja kumpikin sanoo "minä olen": inhimillinen luonto sanoo sen ihmisenä ja jumalallinen luonto sanoo sen Jumalana. Jeesus ei tiedä ihmisenä sitä kaikkea, mitä hän Jumalana tietää. Jeesus ei muista ihmisenä niitä asioita, joita hän muistaa Jumalana. Jeesuksella on ihmisenä oma tahto, mieli, ajatukset, tunteet, rajallinen tieto ja muistot. Jeesuksella on myös Jumalana oma tahto, mieli, ajatukset, tunteet, rajaton tieto ja äärettömät muistot, jotka eivät ole samat kuin "ihmisellä kristuksella Jeesuksella". (1Tim 2:5)
Tämä asia ei ole muuttunut miksikään Jeesuksen kuolleista heräämisen ja taivaaseen nousemisen jälkeen, koska Kristus on katolisten uskontunnustusten mukaan ihmisyyden omaksumisen jälkeen ikuisesti yhtä aikaa ihminen ja Jumala. Niinpä Jeesuksella on vielä taivaassa ihmisenä oma tietoisuutensa, joka on eri kuin hänen "jumalallisella luonnollaan". Molemmilla on oma tahto, mieli, ajatukset, tunteet, tieto ja muistot, mutta he eivät ole silti kaksi eri persoonaa tai olevaista. He ovat yksi ainoa Kristus, joka on yksi persoona ja olevainen.
Näin ihmeellinen on Kristuksen kaksiluonto-opin mukainen kuvaus Jeesuksesta kristuksesta, meidän herrastamme. Raamatussa siitä ei puhuta yhtään mitään, mutta monet nimeltään kristityt pitävät sitä Jumalan sanan ilmoittamana totuutena. Jumalassa on katolisen opin mukaan Kristuksen lisäksi kaksi muuta persoonaa: Isä ja Pyhä Henki. Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat siten yhdessä yksi ainoa Pyhä Kolmiyhteinen Jumala. Helluntailaisten mukaan meillä "on yksi Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki". Joku on muotoillut kolmiyhteisen jumalan opin vielä niin, että "meillä on yksi Jumala Isässä ja Pojassa ja Pyhässä Hengessä". Muotoilipa sen opin miten tahansa, niin se on alkujaan katolista harhaoppia muunnetussa muodossa. Se oppi ei ole Jumalan sanan ilmoittama totuus.
Kolmiyhteisen jumalan oppi ja Kristuksen kaksiluonto-oppi ovat Raamatun kirjoitusten vastaisia opetuksia. Ne kumoavat profeettojen, Jeesuksen ja apostolien selvät sanat, joiden mukaan Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä on yksin se yksi ainoa kaiken luonut kaikkivaltias tosi Jumala, jonka Jeesus on meille ilmoittanut. Jeesus kristus on hänen poikansa: vanhurskas mies ja ihminen, jonka Jumala on herättänyt ylös kuolleista ja pelastanut kuolemasta.
Joh 1:18; 5:44; 17:3; 20:17; Apt 2:12-36; 3:19-26; 4:24-31; 5:29-32; 10:34-48; 17:22-31; Room 5:12-21; 11:32-36; 16:25-27; 1Kor 8:4-6; 15:12-24; Efe 1:3, 17-23; 4:6; 1Tim 2:3-7; Hebr 5:7; 13:20-21; 1Piet 5:10-11; Jda 1:24-25; Ilm 4:8-11; 13:11-18; Mark 12:28-34, 5Moos 6:4-9; 4:35, 39; Jes 42:1-8; 44:24; 45:3-22.
Jos luet nuo viitteenä olevat Raamatun kohdat tai mitä tahansa kohtia Raamatusta ilman tarvetta todistaa ennalta totena pidetty katolinen kolmiyhteisen jumalan oppi todeksi, niin huomaat, että siellä sanotaan pelkästään meidän taivaallista isäämme kaikkivaltiaaksi herraksi Jumalaksi, joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken niissä olevan. Huomaat vielä senkin, kuka on alusta asti pyrkinyt syrjäyttämään isän tämän valtaistuimelta ja asettamaan sille ihmisen, jota palvotaan kaiken luoneena Jumalana isän sijasta. (Jes 14:1-29; Hes 28:1-19; 2Tess 2; 2Kor 11:4, Ilm 13:11-18; Mark 12:28-34; 5Moos 6:4-9) - eräs-toinen
Miten Jeesus kukisti kuoleman?
Jeesuksen jumaluutta on perusteltu Paavalin sanoilla, joiden mukaan "Jeesus kukisti kuoleman". (2Tim 1:10) Kun ne sanat yhdistetään ennalta totena pidettyihin katolisiin taruihin, niin luullaan Jeesuksen lähteneen Jumalana (Henkenä) ulos ruumistaan ja palanneen sinne Jumalana (Henkenä) takaisin tuonelassa ja paratiisissa vietetyn ajan jälkeen, kolmantena päivänä kuolemastaan. Jeesus ei tämän teorian mukaan kuitenkaan kuollut vaan ainoastaan hänen ruumiinsa kävi elottomaksi. Jumala lähti ulos ruumiistaan Henkenä ja "inhimillinen luonto" seurasi perässä.
On järjetöntä väittää, että "Jeesus voitti Jumalana kuoleman". Jumala ei voi kuolla eikä voittaa kuolemaa siten, että herättää itse itsensä ylös kuolleista. Täysin mieltä vailla on sellainen ihminen, joka tuollaista sanoo. Raamatun mukaan kuolema on voitettu siten, että Jumala on herättänyt kuolleista poikansa, joka on "ihminen kristus Jeesus". (Efe 1:17-23; 1Kor 15:12-24; 1Tim 2:3-7) Jumala ja Jeesus ovat tässä yhtälössä kaksi eri olevaista. Jumala on hän, joka herättää kuolleen ihmisen ylös kuolleista. Jeesus on se ihminen, jonka Jumala on kuolleista herättänyt.
Näin tämä evankeliumin perussanoma on Raamatussa kerrottu, mutta katolisessa uskossa olevien joukossa on paljon niitä, jotka eivät pidä totena Raamatun pyhiä kirjoituksia. He vääntävät niitä vinoon kaikilla mahdollisilla tavoilla ennalta totena pitämänsä opin tueksi. Ei siis ole ihme se, että he eivät pidä totena sitä, että Jumala on herättänyt kuolleista ihmisen kristuksen Jeesuksen, joka on Jumalan poika ja meidän herramme sen vuoksi, että Jumala on korottanut hänet kaikkien luotujen herraksi sen jälkeen, kun herätti hänet ensin ylös kuolleista. (Apt 2:12-36; Efe 1:17-23; 1Piet 3:18-22; Hebr 1-2)
Näin Raamatussa on sanottu, mutta he eivät usko Jumalan sanaa. Katoliset tarut ovat heille rakkaampia kuin Jumalan sanan ilmoitus. - näinymmärrän
Tämä tarkoittaa sitä mitä siinä lukee.Nooan aikaiset ihmiset eivät eläneet lakiliitonaikana, eivätkä uudenliiton aikana, siksi heille saarnattiin vielä ja saivat mahdollisuuden, ne jotka eivät olleet olleet kuuliaisia.Muille siis lakiliiton aikaan ja uudenliiton aikaan eläneille ei ole saarnattu heidän kuolemansa jälkeen ja ei ole ollut mahdollisuus tehdä enää parannusta.Uskonratkaisu tulee tehdä eläessään.
Tällä asialla ei ole mitään tekemistä katollisen opin kanssa.Raamatun mukaan Jeesus saarnasi Nooan aikaisille .Jeesus Kristus on VOITTAJA ja Hän pystyi siksi riistämään saalista Tuonelasta.
1 Pietari 3
18. Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
19. jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
20. jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. - eräs-toinen
Tarkastelemme vielä yksityiskohtaisesti Raamatun kirjoituksista sen, miten Jeesus on voittanut kuoleman oman kuolemansa kautta. (Hebr 2:14-18) Näin on kirjoitettu, mutta koska monet Jumalan lapset ovat johdetut harhaan ja he ovat eksyneet katolisiin taruihin, on syytä käydä suurin osa aiheeseen liittyvistä Raamatun kohdista tarkemmin lävitse. Jumalan sana ilmoittaa tässäkin asiassa totuuden, niin että Jumalan lapset vapautuvat valheen hengen opettamasta väkevästä eksytyksestä, jonka vallassa lähes koko nimeltään kristitty maailma nyt elää. (2Tess 2)
Paavali kirjoitti Timoteukselle näin:
2.Timoteuksen kirje:
1:8 Älä siis häpeä todistusta herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa,
1:9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
1:10 mutta nyt ilmisaatettu meidän vapahtajamme kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
1:11 jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu.
Paavali erottaa tämän kohdan alussa Jumalan ja kristuksen selvästi toisistaan niin kuin tekee kaikissa kirjoituksissaan. Jumala, joka antaa voimaa, on isä yksin: ei "Isä ja Poika ja Pyhä Henki", ei "Pyhä Kolmiyhteinen Jumala" eikä "Herra Jeesus Kristus".
Sana "Jumala" voidaan korvata Raamatussa aina sanalla "isä", kun puhutaan kaikkivaltiaasta kaiken luojasta, ainoasta tosi Jumalasta. (Joh 17:3; Apt 4:24-31; 17:22-31; Ilm 4:8-11; Jes 42:1-8) Sanalla "isä" tarkoitetaan silloin Jeesuksen kristuksen Jumalaa ja isää, joka on myös totuutta rakastavien ja vilpittömien Jumalan lasten taivaallinen isä. (Joh 20:17, Efe 1:3; 1Piet 1:3; Ilm 3:12; Matt 6.6ss.) Tämän tosiasian pitäisi herättää etsivät sielut, niin että he ymmärtävät Raamatussa puhuttavan eri tavalla Jumalasta kuin kolmiyhteisen jumalan opissa on opetettu.
Isä Jumala on "hän, joka on pelastanut ja kutsunut meidät pyhällä kutsumuksella oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka on annettu meille kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja". (2Tim 1:9) Paavali puhuu tässä yhtäpitävästi efesolaiskirjeen alun kanssa, jota tutkimme myöhemmin. (Efe 1) Paljastamme sitä ennen vielä yksityiskohtisesti sen, millä tavalla Jeesus voitti tai kukisti kuoleman.- lkjhgftr
uskoo sinäkin, että Paavali kirjoittaa totuuksia, etenkin itsestään ja teidän todellisesta herrastanne...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
kristityt tappoivat myös kristillisen Pietarin.
Eikä Jeesusta Häntä seuranneet kristilliset tappaneen.
"meitä kristittyjä on aina vainottu..."
totuus on; että rikollisuuden kristityt ovat aina vainonneet, joka omia uskovaisia, lapsia tappamalla!
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.
Ottakaa herraa palvelevien rikollisuuden opit tutkittavaksenne rehellisesti ja tulkaa sitten kirjoitteleen asioista jotka tunnette totuudeksi!
- eräs-toinen
Katolisessa uskossa olevien mukaan Jeesus voitti kuoleman "Jumalana" siten, että lähti Jumalana (Henkenä) ulos ruumistaan ja palasi siihen myöhemmin takaisin Jumalana (Henkenä). Monet ovat nykyään asiaa enempää ajattelematta sitä mieltä, että Jeesus on "Jumala ihmisen ruumiissa". He ajattelevat niin, että Jeesuksessa on ihmisyyttä vain järjetön ja sieluton liharuumis, jossa Jumala asuu Henkenä. He uskovat, että Jeesus Kristus on "iankaikkinen Henki (Jumala)" ihmisen ruumiissa, mutta hän ei ole lainkaan ihminen, jolla on ihmisen henki, sielu ja ruumis. (vrt. 1Tess 5:23) He eivät siis pidä totena edes katolisten isien uskontunnustuksia, joiden mukaan Jeesus kristus on täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ruumiineen. (Athanasioksen uskontunnustus)
Nämä eksyneet sieluparat kieltävät evankeliumin, kun kiistävät Jeesuksen olevan täysi ihminen. Raamatun kirjoitusten mukaan Jeesus kärsi ihmisenä kuoleman ristillä ja Jumala herätti tämän ihmisen ylös kuolleista. Jeesus sovitti meidät ihmisenä isän Jumalan kanssa ja antoi itsensä ihmisenä lunnaiksi syntiemme edestä. (Matt 26:26-28; Room 5:12-21; 1Kor 15:12-24; 1Tim 2:3-7; Hebr 2:5-18; 9:11-10:24) Jeesus ei sovittanut meitä Jumalana itsensä kanssa, niin kuin pahiten eksyneet sanovat. Sen sijaan isä Jumala sovitti meidät itsensä kanssa lähettämällä poikansa kuolemaan ristillä viattomana synti- ja vikauhrina. (2Kor 5:18-21; Kol 1:15-23; Joh 3:14-17; Room 8:3)
Jumala on hän, joka lähetti poikansa maailman vapahtajaksi ja antoi pojalleen käskyn, mitä tämän piti tehdä. (1Joh 4:1-16; Joh 10:17-18) Jeesus on hän, joka teki käytännössä sen työn, jota varten Jumala hänet maailmaan lähetti. (Jes 53; Matt 26:26-56; Luuk 24:44-49) "Jumala sovitti meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta" sanoo Paavali. (2Kor 5:18) "Jumala oli Kristuksessa", mutta "Kristus ei ollut Jumala". (2Kor 5:18-21) On täysin eri asia sanoa "Jumala oli Kristuksessa" kuin sanoa "Kristus oli Jumala". Jos joku ei erota tällaisissa kohdissa Jumalaa ja Kristusta toisistaan, niin hän on todella pahasti eksynyt ja sokea. Paavali ei sanonut Kristusta Jumalaksi vaan sanoi, että "Jumala oli Kristuksessa".
Jumala vaikutti ja toimi Jeesuksen kautta, mutta Jeesus ei ole itse se Jumala, joka hänessä asui ja vaikutti tekoja sekä sanoja. Poika ei ole isä eikä isä ole poika. Jumala asuu Kristuksessa henkenä, jonka kautta hän myös voimallisesti vaikuttaa, aivan niin kuin muissakin lapsissaan. (2Kor 5:18-21; Joh 14:9-13; Matt 12:28; 10:20; Apt 1:2, 16; 4:25; 11:28; 13:2-4; 14:27; 15:4; Hebr 1:1) Koska Jeesus ei ole itse se Jumala, joka hänessä asuu, niin hän ei myöskään itse pelastanut itseään kuolemasta palaamalla Jumalana (Henkenä) takaisin elottomaan ruumiiseensa niin kuin katoliset tarut kertovat hänen tehneen. Jumalan ei tarvitse edes pelastaa itseään kuolemasta, koska hän ei voi kuolla. (1Tim 6:13-16) Väite, jonka mukaan Jeesus kukisti kuoleman Jumalana, on siten järjetön ja vain täysin mieltä vailla oleva sokea ihminen voi sellaista sanoa.
Jeesus kukisti kuoleman kuolemalla puolestamme viattomana uhrina Golgatan ristillä. Jumala on sitten hän, joka herätti tämän ihmisen kristuksen Jeesuksen ylös kuolleista. (Hebr 2:14-18; 5:4-11; 13:20-21; 1Kor 15:12-24; Efe 1:17-23) Näin on kirjoitettu, jos se vain tahdotaan uskoa siten kuin se on Raamatussa sanottu – katolisten tarujen sijaan ja vastoin niiden opetuksia. Jeesus ei kukistanut kuolemaa elämänsä kautta vaan kuolemansa kautta. Jeesus ei kukistanut kuolemaa palaamalla Jumalana (Henkenä) takaisin elottomaan ruumiiseensa, josta oli lähtenyt Jumalana (Henkenä) sitä ennen pois. Jeesus kukisti kuoleman kautta sen, jolla oli kuolema hallussaan: se on paholaisen. (Hebr 2:14) Voit lukea sen suoraan seuraavista Raamatun kohdista.
jatkuu- saviseutulainen
>>Sen sijaan isä Jumala sovitti meidät itsensä kanssa lähettämällä poikansa kuolemaan ristillä viattomana synti- ja vikauhrina. (2Kor 5:18-21; Kol 1:15-23; Joh 3:14-17; Room 8:3)<<
>>Jumala on hän, joka lähetti poikansa maailman vapahtajaksi ja antoi pojalleen käskyn, mitä tämän piti tehdä. (1Joh 4:1-16; Joh 10:17-18) Jeesus on hän, joka teki käytännössä sen työn, jota varten Jumala hänet maailmaan lähetti.>>
Mistä Jumala Poikansa maailman Vapahtajaksi lähetti?
Betlehemistäkö? Nasaretistako?
Vai Taivaastako?
Eikö juuri Taivaasta?
Elikö Jeesus siis ennen maailmaan tuloaan ihmisenä Jumalan Taivaassa Isänsä tykönä?
Eikö mieluummin jumalallisessa olomuodossaan ennenkuin tuli alas Taivaasta ja otti orjan muodon, tullen rikkaasta köyhäksi, ihmisen olomuotoon, suorittamaan ihmisen olomuodon otettuaan, AINOANA SYNNITTÖMÄNÄ, VIATTOMANA, KIRKKAAN PUHTAANA IHMISENÄ sovitus- ja lunastustyönsä, vuodattamaan viattoman verensä, kärsimään ja kuolemaan langenneen maailman, meidän kurjien ja saastaisten synnin orjien puolesta.
Kuka toinen olisi saattanut Jumalan tahdon ja päätöksen - olisi ollut KELVOLLINEN - täydellisesti täyttää tässä Jumalallisessa pelastustyössä kuin Jumalan Taivaasta alas maailmaan, ihmisen olomuodossa, tullut Jumalan Poika. Täysi ihminen - täysi Jumala.
Joka väittää, että Jeesus Kristus oli Joosefin lihallinen poika, kieltää Jumalan Pojan, Kristuksen Jeesuksen ja samalla Jumalan Kaikkivaltiaan.
"Jolla Poika on, sillä on myös Isä. Jolla Poikaa ei ole, sillä ei ole myöskään Isää".
Joh.14.
6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
7. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet".
8. Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme".
9. Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä ole ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
10. Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, joita minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden".
Joh.17.
1. Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
2. koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
4. Minä ole kirkastanut sinut maan päällä; minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
5. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
6. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.
7. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.
8. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. - totuus_voittaa
"Täysi ihminen - täysi Jumala." = täysi valhe 100%
Kaksi sanankohtaa jotka yhdessä tarkasteltuina todistavat "Täysi ihminen - täysi Jumala." - väitteen valheeksi.
a) Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. (1 Tim 2:5)
b) meillä on vain yksi Jumala, Isä. (1Kor 8:6)
Välittäjä on ihminen Kristus Jeesus, ja Jumala on yksi ainoa, Isä, hän jota Jeesus kutsuu ainoaksi todelliseksi Jumalaksi (Joh 17:3)
Kumpikaan näistä tyypeistä ei ole uskova.
Toinen ei usko Jeesukseen mutta sanoo tietävänsä Jumalan olevan yksi ainoa, mikä on aivan oikein Raamatun mukaan: "Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat." (Jaak 2:19)
Toinen ei usko Jumalaa eikä usko Jeesusta. (Jesaja 45:22, Markus 12:29)
Jumala on yksi ainoa, Isä, hän jonka Jeesus sanoo olevan "minun Jumalani ja TEIDÄN Jumalanne" (Joh 20:17)
saviseutulaisen jumala on kolminaisuus, saviseutulaisella ei ole Jeesuksen ja hänen seuraajiensa Jumalaa.
Raamattua lainataan sivukaupalla mutta pohjalla on aina valhe vaikka joskus valhetta yritetään lakaista hetkeksi maton alle.
Semmoiset ihmiset ovat tekopyhiä hurskastelijoita. Parempi olisi jos he antaisivat Raamattunsa pois jollekin joka olisi valmis uskomaan Jumalaan ja uskomaan Jeesukseen. - eräs-toinen
saviseutulainen kirjoitti:
>>Sen sijaan isä Jumala sovitti meidät itsensä kanssa lähettämällä poikansa kuolemaan ristillä viattomana synti- ja vikauhrina. (2Kor 5:18-21; Kol 1:15-23; Joh 3:14-17; Room 8:3)<<
>>Jumala on hän, joka lähetti poikansa maailman vapahtajaksi ja antoi pojalleen käskyn, mitä tämän piti tehdä. (1Joh 4:1-16; Joh 10:17-18) Jeesus on hän, joka teki käytännössä sen työn, jota varten Jumala hänet maailmaan lähetti.>>
Mistä Jumala Poikansa maailman Vapahtajaksi lähetti?
Betlehemistäkö? Nasaretistako?
Vai Taivaastako?
Eikö juuri Taivaasta?
Elikö Jeesus siis ennen maailmaan tuloaan ihmisenä Jumalan Taivaassa Isänsä tykönä?
Eikö mieluummin jumalallisessa olomuodossaan ennenkuin tuli alas Taivaasta ja otti orjan muodon, tullen rikkaasta köyhäksi, ihmisen olomuotoon, suorittamaan ihmisen olomuodon otettuaan, AINOANA SYNNITTÖMÄNÄ, VIATTOMANA, KIRKKAAN PUHTAANA IHMISENÄ sovitus- ja lunastustyönsä, vuodattamaan viattoman verensä, kärsimään ja kuolemaan langenneen maailman, meidän kurjien ja saastaisten synnin orjien puolesta.
Kuka toinen olisi saattanut Jumalan tahdon ja päätöksen - olisi ollut KELVOLLINEN - täydellisesti täyttää tässä Jumalallisessa pelastustyössä kuin Jumalan Taivaasta alas maailmaan, ihmisen olomuodossa, tullut Jumalan Poika. Täysi ihminen - täysi Jumala.
Joka väittää, että Jeesus Kristus oli Joosefin lihallinen poika, kieltää Jumalan Pojan, Kristuksen Jeesuksen ja samalla Jumalan Kaikkivaltiaan.
"Jolla Poika on, sillä on myös Isä. Jolla Poikaa ei ole, sillä ei ole myöskään Isää".
Joh.14.
6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
7. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet".
8. Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme".
9. Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä ole ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
10. Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, joita minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden".
Joh.17.
1. Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
2. koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
4. Minä ole kirkastanut sinut maan päällä; minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
5. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
6. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.
7. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.
8. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.Mistä Jumala lähetti poikansa Jeesuksen maailman vapahtajaksi?
Missä Jumala asuu? Jumala lähetti Jeesuksen sieltä, missä hän asuu. Jeesus lähti sieltä, missä oli silloin, kun Jumala hänet lähetti.
Tämä riittäköön vastaukseksi tässä vaiheessa. Jos tarvetta on ja Jumala niin tahtoo, niin palaan tähän asiaan myöhemmin uudessa keskustelussa.
- Meingott
Aa, selvä. Eräs-toinen ei ole kristitty. Edustatko kristillisperäistä uskontoa, joista tulee ensimmäisenä mielee jehovantodistajat ja mormonit. Kuulutko jompaan kumpaan uskontokuntaan?
- eräs-toinen
LOL
En kuulu mihinkään kristillisperäiseen yhteisöön.
Minä olen Jeesuksen kristuksen opetuslapsi ja Jumalan lapsi.
Olen kristitty, mutta koska sitä sanaa käytetään nykyään pääsääntöisesti vain katolisessa uskossa olevista harhaoppisista paholaisen lapsista, niin sanon itseäni mieluummin Jumalan lapseksi ja opetuslapseksi kuin kristityksi.
Katolisessa uskossa ovat kaikki ne, jotka tunnustavat uskovansa kolmiyhteiseen jumalaan muodossa tai toisessa ja pitävät totena muitakin katolisten isien harhaisia opetuksia ja taruja.
Katolisen kirkon "uskovien" jäsenten lisäksi katolisessa uskossa ovat helluntai-katoliset, luterilais-katoliset, vapaakirkkolais-katoliset, ym. nimeltään kristittyjen yhteisöjen jäsenet. He kaikki tunnustavat uskovansa kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. He kaikki palvovat "toista Jeesusta" ja "väärää kristusta" kaiken luoneena iankaikkisena Jumalana, jolla ei ole elämän alkua eikä loppua. (2Kor 11:4; 2tess 2; Jes 14:1-27; Hes 28:1-19; Ilm 13:11-18; Mark 12:28-34; 5Moos 6:4-9)
Sana "katolinen" on suomeksi "yleinen". Sitä on käytetty yleisestä nimeltään kristitystä maailmanlaajuisesti hyväksytystä kirkosta. Sen tyttäret tunnustavat yhteistä uskoa katolisten isien laatimien opetusten ja uskontunnustusten mukaan. Näitä ovat erityisesti kolme vanhan kirkon uskontunnustusta: apostolinen, Nikaian ja Athanasioksen uskontunnustus.
Jumalan lapsi ei voi yhtyä hengessään yhteenkään niistä, koska niissä kaikissa tunnustetaan uskoa kolmiyhteiseen jumalaan Raamatun ja Jeesuksen ilmoittaman isän sijasta.
http://tunnustuskirjat.fi/ekumeeni.html - totuus_voittaa

http://tunnustuskirjat.fi/ekumeeni.htmleräs-toinen: "Minä olen Jeesuksen kristuksen opetuslapsi ja Jumalan lapsi."
Ja paskat että olet mikään "kristuksen opetuslapsi" kun et usko Jeesusta itseään etkä apostoleja.
Kaikki se mitä paasaat sataa suoraan "klassisen kristinuskon" laariin.
He voivat onnitella itseään oikeaoppisuudestaan lukiessaan sinun, usein suorastaan järjettömiä, selityksiä joilla kiellät Jeesuksen ja apostolien sanoja. - saviseutulainen
>>Kumpikaan näistä tyypeistä ei ole uskova.<<
>>Toinen ei usko Jeesukseen mutta sanoo tietävänsä Jumalan olevan yksi ainoa, mikä on aivan oikein Raamatun mukaan: "Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat." (Jaak 2:19)<<
>>Toinen ei usko Jumalaa eikä usko Jeesusta. (Jesaja 45:22, Markus 12:29)<<
>>saviseutulaisen jumala on kolminaisuus, saviseutulaisella ei ole Jeesuksen ja hänen seuraajiensa Jumalaa.<<
>>Semmoiset ihmiset ovat tekopyhiä hurskastelijoita. Parempi olisi jos he antaisivat Raamattunsa pois jollekin joka olisi valmis uskomaan Jumalaan ja uskomaan Jeesukseen.<<
>>Ja paskat että olet mikään "kristuksen opetuslapsi" kun et usko Jeesusta itseään etkä apostoleja.<<
!!!
Tämmöistä hengen hedelmää,
a,la "totuus_voittaa"! - Meingott
Kumma. Väität olevasi Jeesuksen oppilas ja samalla kiellät kristillisen raamatullisen uskon. Se mitä kiellät, eli Kolmiyhteinen yksi Jumala ja Kristus Jumalana ja ihmisen on kristillinen usko.
Jäljelle jää se hilpeä vaihtoehto, että pidät Kristusta luotuna olentona. Osunko oikeaan? - totuus_voittaa
saviseutulainen kirjoitti:
>>Kumpikaan näistä tyypeistä ei ole uskova.<<
>>Toinen ei usko Jeesukseen mutta sanoo tietävänsä Jumalan olevan yksi ainoa, mikä on aivan oikein Raamatun mukaan: "Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat." (Jaak 2:19)<<
>>Toinen ei usko Jumalaa eikä usko Jeesusta. (Jesaja 45:22, Markus 12:29)<<
>>saviseutulaisen jumala on kolminaisuus, saviseutulaisella ei ole Jeesuksen ja hänen seuraajiensa Jumalaa.<<
>>Semmoiset ihmiset ovat tekopyhiä hurskastelijoita. Parempi olisi jos he antaisivat Raamattunsa pois jollekin joka olisi valmis uskomaan Jumalaan ja uskomaan Jeesukseen.<<
>>Ja paskat että olet mikään "kristuksen opetuslapsi" kun et usko Jeesusta itseään etkä apostoleja.<<
!!!
Tämmöistä hengen hedelmää,
a,la "totuus_voittaa"!Se mitä nimimerkit "saviseutulainen" ja "eräs-toinen" ja monet muut täällä harrastavat on hurskastelevaa kusetusta, ja sitähän kaikki valheellinen uskonto on.
Kumpikaan ei ole uskossa. Uskossa oleminen kaiken järjen mukaan tarkoittaa johonkin uskomista ja kristinuskosta puhuttaessa uskoa Jumalaan ja Jeesukseen.
Jumalan sanan luulisi olevan ehdoton auktoriteetti, mutta sitä se ei ole alkuunkaan tämän päivän "kristityille" kuten esim. helluntailaisille.
On melko mieletöntä sanoa uskovansa Jumalaan kun ei usko Jumalaa, kun ei usko sitä mitä Jumala itse sanoo, kuten sitä että hän (JHVH) on ainoa Jumala niin että ketään toista ei ole (Jesaja 45:22). Se että Jeesus todistaa Jumalasta aivan samoin (Markus 12:29) se ei kristityille sano yhtään mitään, heillä on yhä toinen Jumala kuin mitä Jeesuksella ja alkuseurakunnalla oli.
Nimimerkin "saviseutulainen" jumala on kolminaisuus, Jeesuksen ja hänen seuraajiensa Jumala on Isä, ainoa todellinen Jumala. Näin todisti Jeesus itse (Joh 17:3, Joh 20:17), ja näin todisti alkuseurakunta (1 Kor 8:6) mutta näin ei todista "saviseutulainen" vaan hän todistaa Jumalaa, Jeesusta, ja apostoleja vastaan luullen silti olevansa kristitty.
Nimimerkki "eräs-toinen" uskoo Jumalan olevan yksi ainoa, mikä on aivan oikein raamatun mukaan: "Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat." (Jaak 2:19)
Se mitä hän maaniseen tyyliin paasaa on esimerkiksi sitä että Jeesuksen syntymä ei tapahtunut niinkuin se evankeliumeissa on kerrottu. Hänellä on Kristuksen eli Messiaan ihmisyyden kriteerit joita Jeesus Nasaretilainen ei täytä vaikka Jeesuksen aikalaisilla ei ollut mitään epäilystä Jeesuksen ihmisyydestä. Hänellä on toinen, kuvitteellinen Jeesus, jonka nimimerkki "eräs-toinen" viisaudessaan on puhdistanut katolisista taruista.
Jos nyt kuitenkin se mitä Jeesus itse sanoo pätee niin nimimerkillä "eräs-toinen" ei Jeesuksen kanssa ole mitään tekemistä.
Nimimerkki "eräs-toinen" antaa ymmärtää että hän "hengen" vaikutuksesta tietää koska Jeesus puhui totta ja koska hän lateli babylonialaisia taruja. Saman hän tietää evankelistoista ja apostoleista.
Hänen sanomansa on epäuskon sanoma. Hän itse on asettunut raamatun sanan ylituomariksi tietäen asiat paremmin kuin evankeliumeiden kirjoittajat ja apostolit ja Jumalan Poika, Jeesus Kristus itse.
Semmoinen hybris hipoo jo taivaita. On varmaan valtavaa elää moisissa harhoissa. - eräs-toinen
Meingott kirjoitti:
Kumma. Väität olevasi Jeesuksen oppilas ja samalla kiellät kristillisen raamatullisen uskon. Se mitä kiellät, eli Kolmiyhteinen yksi Jumala ja Kristus Jumalana ja ihmisen on kristillinen usko.
Jäljelle jää se hilpeä vaihtoehto, että pidät Kristusta luotuna olentona. Osunko oikeaan?Jep. Jumala on luonut ihmisen kristuksen Jeesuksen. Siitä ei ole epäilystäkään.
- eräs-toinen
totuus_voittaa kirjoitti:
Se mitä nimimerkit "saviseutulainen" ja "eräs-toinen" ja monet muut täällä harrastavat on hurskastelevaa kusetusta, ja sitähän kaikki valheellinen uskonto on.
Kumpikaan ei ole uskossa. Uskossa oleminen kaiken järjen mukaan tarkoittaa johonkin uskomista ja kristinuskosta puhuttaessa uskoa Jumalaan ja Jeesukseen.
Jumalan sanan luulisi olevan ehdoton auktoriteetti, mutta sitä se ei ole alkuunkaan tämän päivän "kristityille" kuten esim. helluntailaisille.
On melko mieletöntä sanoa uskovansa Jumalaan kun ei usko Jumalaa, kun ei usko sitä mitä Jumala itse sanoo, kuten sitä että hän (JHVH) on ainoa Jumala niin että ketään toista ei ole (Jesaja 45:22). Se että Jeesus todistaa Jumalasta aivan samoin (Markus 12:29) se ei kristityille sano yhtään mitään, heillä on yhä toinen Jumala kuin mitä Jeesuksella ja alkuseurakunnalla oli.
Nimimerkin "saviseutulainen" jumala on kolminaisuus, Jeesuksen ja hänen seuraajiensa Jumala on Isä, ainoa todellinen Jumala. Näin todisti Jeesus itse (Joh 17:3, Joh 20:17), ja näin todisti alkuseurakunta (1 Kor 8:6) mutta näin ei todista "saviseutulainen" vaan hän todistaa Jumalaa, Jeesusta, ja apostoleja vastaan luullen silti olevansa kristitty.
Nimimerkki "eräs-toinen" uskoo Jumalan olevan yksi ainoa, mikä on aivan oikein raamatun mukaan: "Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat." (Jaak 2:19)
Se mitä hän maaniseen tyyliin paasaa on esimerkiksi sitä että Jeesuksen syntymä ei tapahtunut niinkuin se evankeliumeissa on kerrottu. Hänellä on Kristuksen eli Messiaan ihmisyyden kriteerit joita Jeesus Nasaretilainen ei täytä vaikka Jeesuksen aikalaisilla ei ollut mitään epäilystä Jeesuksen ihmisyydestä. Hänellä on toinen, kuvitteellinen Jeesus, jonka nimimerkki "eräs-toinen" viisaudessaan on puhdistanut katolisista taruista.
Jos nyt kuitenkin se mitä Jeesus itse sanoo pätee niin nimimerkillä "eräs-toinen" ei Jeesuksen kanssa ole mitään tekemistä.
Nimimerkki "eräs-toinen" antaa ymmärtää että hän "hengen" vaikutuksesta tietää koska Jeesus puhui totta ja koska hän lateli babylonialaisia taruja. Saman hän tietää evankelistoista ja apostoleista.
Hänen sanomansa on epäuskon sanoma. Hän itse on asettunut raamatun sanan ylituomariksi tietäen asiat paremmin kuin evankeliumeiden kirjoittajat ja apostolit ja Jumalan Poika, Jeesus Kristus itse.
Semmoinen hybris hipoo jo taivaita. On varmaan valtavaa elää moisissa harhoissa.LOL
Iankaikkinen elämä ei ole jokin oppi. Sinä luulet, että oikea oppi pelastaa ja pidät silti totena katolisia taruja! Olet pannut kaiken pelastumisen toivon harhaopin ja katolisten tarujen varaan!
Iankaikkinen elämä on isän ja pojan tuntemista. Se ei ole jokin oppi siitä, kuka on isä ja kuka on hänen poikansa: mikä on heidän suhteensa koskien jumaluutta, tms.
Isän ja pojan tunteminen on Jumalan tuntemista: Jumalan mielenlaadun ja sydämen tuntemista.
Sinä osoitat käytökselläsi sen, että et ole nähnyt etkä tuntenut Jumalaa, vaikka kiivailetkin oman arieolais-katolisen oppisi puolesta. (1Joh 3:6)
Moni on pelastunut, vaikka ei ole ymmärtänyt täysin oikein sitä, kuka Jumala on, ja kuka on hänen poikansa.
Kolmiyhteiseen jumalaan uskovien joukossa on Jumalan kansaa, joita Jumala kutsuu ulos suuresta Babylonista, eroon portosta. (Ilm 16:13ss.-20:9) He ovat jo nyt Jumalan lapsia ja vaeltavat hengessä, vaikka eivät ole vielä ymmärtäneet tätä asiaa täysin oikein Raamatusta.
He ovat jo nyt pelastuneet, mutta ovat vaarassa kohdata ne vitsaukset, jotka on portolle tarkoitettu, ja ovat vaarassa myös tuhoutua, jos eivät lähde ajoissa ulos Babylonista. (2Tess 2) Sitä, menettävätkö he henkensä lisäksi (marttyyrius) myös ikuisen elämän, jos jäävät tempauksesta ulos, niin sitä minä en osaa sanoa. - totuus_voittaa
Meingott kirjoitti:
Kumma. Väität olevasi Jeesuksen oppilas ja samalla kiellät kristillisen raamatullisen uskon. Se mitä kiellät, eli Kolmiyhteinen yksi Jumala ja Kristus Jumalana ja ihmisen on kristillinen usko.
Jäljelle jää se hilpeä vaihtoehto, että pidät Kristusta luotuna olentona. Osunko oikeaan?"Se mitä kiellät, eli Kolmiyhteinen yksi Jumala ja Kristus Jumalana ja ihmisenä on kristillinen usko."
Kristillinen uskoko on muka tuota?
Ei ikinä ole ollut, eikä ikinä tule olemaan vaikka miljardi "kristittyä" huutaisi kuorossa tuhat vuotta!
"meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät." (1 Kor 8:6)
"Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus." (1Tim 2:5)
(nimimerkki "eräs-toinen" ei usko että Jeesuksen Kristuksen kautta olisi kaikki luotu, se on hänelle yksi raamatun monista katolisista taruista) - totuus_voittaa
eräs-toinen kirjoitti:
LOL
Iankaikkinen elämä ei ole jokin oppi. Sinä luulet, että oikea oppi pelastaa ja pidät silti totena katolisia taruja! Olet pannut kaiken pelastumisen toivon harhaopin ja katolisten tarujen varaan!
Iankaikkinen elämä on isän ja pojan tuntemista. Se ei ole jokin oppi siitä, kuka on isä ja kuka on hänen poikansa: mikä on heidän suhteensa koskien jumaluutta, tms.
Isän ja pojan tunteminen on Jumalan tuntemista: Jumalan mielenlaadun ja sydämen tuntemista.
Sinä osoitat käytökselläsi sen, että et ole nähnyt etkä tuntenut Jumalaa, vaikka kiivailetkin oman arieolais-katolisen oppisi puolesta. (1Joh 3:6)
Moni on pelastunut, vaikka ei ole ymmärtänyt täysin oikein sitä, kuka Jumala on, ja kuka on hänen poikansa.
Kolmiyhteiseen jumalaan uskovien joukossa on Jumalan kansaa, joita Jumala kutsuu ulos suuresta Babylonista, eroon portosta. (Ilm 16:13ss.-20:9) He ovat jo nyt Jumalan lapsia ja vaeltavat hengessä, vaikka eivät ole vielä ymmärtäneet tätä asiaa täysin oikein Raamatusta.
He ovat jo nyt pelastuneet, mutta ovat vaarassa kohdata ne vitsaukset, jotka on portolle tarkoitettu, ja ovat vaarassa myös tuhoutua, jos eivät lähde ajoissa ulos Babylonista. (2Tess 2) Sitä, menettävätkö he henkensä lisäksi (marttyyrius) myös ikuisen elämän, jos jäävät tempauksesta ulos, niin sitä minä en osaa sanoa."Sinä osoitat käytökselläsi sen, että et ole nähnyt etkä tuntenut Jumalaa, vaikka kiivailetkin oman arieolais-katolisen oppisi puolesta. (1Joh 3:6)
Kiivaillut?
Olen pyrkinyt hahmottamaan uskon ja epäuskon välistä eroa vertailemalla täällä esitettyjä väitteitä ja raamatun sanaa. Lähtökohtana on ollut se ajatus että on melko merkityksetöntä sanoa uskovansa Jeesukseen ja Jumalaan jos ei usko Jeesusta eikä Jumalaa.
"He ovat jo nyt Jumalan lapsia ja vaeltavat hengessä, vaikka eivät ole vielä ymmärtäneet tätä asiaa täysin oikein Raamatusta."
Jos näin on niin miksi ihmeessä paasata täällä päivästä toiseen? Se aikahan menee aivan hukkaan.
Mitä hätää on "kolmiyhteiseen jumalaan uskovilla" kun he kuitenkin ovat "Jumalan lapsia ja vaeltavat hengessä"?
Ainoastaan "areiolais-katoliseen" oppiin uskova ei tunne Jumalaa, sehän on selvä asia. Areiolaisethan kirottiin jo 300-luvulla.
Unitarianismi ja universalismi kulkevat käsi kädessä mutta et ole vielä päässyt aivan maaliin asti unitarianismissa. Vielä on paljon babylonialaisia taruja jotka odottavat romuttamistaan. Miten olisi vaikka ylösnousemuksen kanssa? Tasapuolisuuden nimissä taivaskin kait joutaa pois samoin kuin helvetti on jo joutunut.
- eräs-toinen
Otamme tähän muutaman esimerkin siitä, miten areiolaiset ja katolisessa uskossa olevat tulkitsevat virheellisesti Raamattua katolisten tarujen tueksi. Näissä kohdissa ei sanota sitä, mitä he väittävät niissä sanotun.
Johanneksen evankeliumi:
1:1 Alussa oli sana, ja sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli sana
...
1:14 Ja sana tuli lihaksi ja teki majan keskellemme, ja me katselimme sen kirkkautta, senkaltaista kirkkautta kuin ainoalla pojalla on isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Katolisten tarujen mukaan Johannes sanoo näissä jakeissa, että Jumalan Poika oli alussa Jumalan tykönä ja tuli henkenä alas Neitsyt Marian kohtuun ja syntyi poikalapseksi. Sitä Johannes ei kuitenkaan sanonut.
"Sana oli Jumalan tykönä ja sana tuli lihaksi" on aivan eri asia kuin se, että "Herra Jeesus Kristus" olisi ollut Jumalan Poikana alussa Jumalan tykönä ja tullut Henkenä alas taivaasta äitinsä Marian kohtuun. Niin eksyneet kuitenkin väittävät tapahtuneen ja Johannes kuuleman mukaan kertoi tästä asiasta näissä jakeissa (ei niissä mitään sellaista lue, mutta niin he tulkitsevat tätä kohtaa). - eräs-toinen
1.Pietarin kirje:
3:18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas väärien puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
3:19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
3:20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
1.Pietarin kirje:
4:5 Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
4:6 Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niin kuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niin kuin Jumala elää.
Efesolaiskirje:
4:7 Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
4:8 Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille."
4:9 Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
4:10 Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
Katolisten tarujen mukaan Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen tuonelaan ja saarnasi siellä vanhurskasten ihmisten hengille evankeliumia. Hän otti heidät vielä samana päivänä mukaansa paratiisiin, joka on Jumalan tykönä taivaassa. Mitään sellaista ei näissä jakeissa sanota, mutta yhdistettynä juutalaisiin taruihin ja pakanoiden uskomuksiin (Luuk 19:16-31), ovat katoliset isät muodostaneet sellaisen opin ja saaneet jopa valitut pitämään totena taruja. - eräs-toinen
Näitä taruja on tuettu vielä Luukkaan evankeliumin virheellisellä käännöksellä ristin ryöväriä koskevasta kohdasta. Se jae tulisi kääntää näin:
Luukkaan evankeliumi:
23:43 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä: sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa."
Jeesus ei vienyt ristin ryöväriä ja vanhurskasten ihmisten henkiä kuolinpäivänsä ehtoolla paratiisiin saarnattuaan sitä ennen tuonelassa heille. Jeesus lupasi ristin ryövärille, että tämä oli pääsevä hänen valtakuntaansa (paratiisiin) joskus tulevaisuudessa. Jeesus nukkui kuoltuaan tiedotonta unta ruumiin ylösnousemukseen asti niin kuin muutkin ihmiset. (Snj 9:5-6; Job 7:6-8, 21b; Dan 12:2; Matt 12:39-40; Joh 6:39-44; jne.)- totuus_voittaa
Ei siis ole mitään tärkeämpää asiaa maailmassa kuin tietää kuin että Jeesus EI mennyt saarnaamaan vankeudessa oleville hengille, ja että hän EI vienyt ryöväriä kanssaan paratiisiin ainoastaan siitä hyvästä syystä että adventistien soul-sleep oppi EI salli kuolleilla minkäänlaista tietoisuutta joten Abrahamin ja Lasaruksen ja rikkaan miehen olisi pitänyt pitää turpansa kiinni ja nukkua adventistista soul-sleeppiä tuomiopäivään asti. HEH-HEH.
- eräs-toinen
1.Pietarin kirje:
4:5 Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
4:6 Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niin kuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niin kuin Jumala elää.
Pietari ei väitä tässä kohdassa sitä, että Jeesus saarnasi tuonelassa evankeliumia pois nukkuneiden vanhurskasten ihmisten sieluille tai hengille. Sekin on virheellinen tulkinta. Jeesus puhuu tässä kohdassa niistä ihmisistä, jotka olivat kuulleet evankeliumia eläessään, mutta olivat kuolleet sen jälkeen. Novumin "jae jakeelta etenevä selitys" kuuluu näin:
"5. Tuomari on Kristus, ja elävät ja kuolleet kuvaa kaikkia ihmisiä. Muutamat ovat elossa täällä maan päällä tuomarin saapuessa, mutta toiset on haudattu. Se, että tuomari on valmis tuomitsemaan, osoittaa tämän voivan tapahtua milloin tahansa. Niiden, jotka nyt pilkkaavat, on tehtävä tili hyökkäyksistään kristittyjä vastaan. ne, jotka syyttävät heitä väärin perustein, joutuvat itse vanhurskaan tuomarin syytettäviksi (Juud 15).
Tätä julistettiin niille, jotka nyt ovat kuolleet, mutta jotka olivat sen kuullessaan elossa. Evankeliumin julistuksen tarkoitus on, että ne, jotka sen kuulevat, eläisivät ikuisesti. Pietari kirjoittaa tämän selittääkseen jaetta 5. Kaikki pilkkaajat joutuvat tuomarin eteen, niin elävät kuin kuolleetkin. Ne, jotka mainitaan tässä, joutuivat evankeliumin kanssa kosketuksiin, mutta eivät välittäneet siitä. He jatkoivat pilkkaamista." (Novum 4, s. 581)
Tällä tavalla tätä kohtaa ovat ymmärtäneet ne, jotka uskovat kolmiyhteiseen jumalaan – osa heistä. Me iloitsemme suuresti siitä, että heidän joukossaan on Jumalan kansaa, jotka eivät ole vielä tulleet ulos suuresta Babylonista ja eronneet portosta. (Ilm 16:13-18:24) Jumala on avannut heille sanaansa pyhän hengen opettamalla tavalla tiettyyn määrään asti. On ikävää, että he eivät ole huomanneet vielä sitä väkevää eksytystä, joka katolisten isien kehittämä kolmiyhteisen jumalan oppi ja muutamat muut opit ovat. (2Tess 2; 2Kor 11:4; Ilm 13:11-18; Mark 12:28-34; 5Moos 6:4-9) - eräs-toinen
Raamatun kohtia ei saisi irrottaa asiayhteydestään ja tulkita niitä oman mielensä mukaan ennalta totena pitämänsä opin tueksi. Pietarin ensimmäisen kirjeen neljäs luku kertoo Jumalan lasten kilvoituksesta pilkkaajien ja synnissä elävien keskellä. Pilkkaajat joutuvat tekemään tiliä Jumalalle teoistaan niin kuin Pietari ensin kertoo jakeessa viisi. Sitten hän jatkaa puhumalla niistä jo pois nukkuneista sieluista, jotka ovat kuulleet evankeliumia eläessään. Osa heistä jatkoi pilkkaamista sen sijaan, että olisi alkanut elää Jumalan tahdon mukaan vielä eläessään maan päällä. Eloon jääneillä oli siihen vielä mahdollisuus, mutta kuolleilla oli edessään enää tuomio ja ikuinen tuho. (Hebr 9:27-28; Ilm 20:10-15)
Ne, jotka ovat tuomitut lihassa niin kuin ihmiset, ovat jo kuolleita. Ihmisille on määrätty, että heidän on kuoltava kerran, mutta sen jälkeen tulee tuomio. (Hebr 9:27) Ne, jotka ovat nukkuneet pois uskossa meidän herraamme Jeesukseen, eivät ole kuitenkaan ilman toivoa iankaikkisesta elämästä, sillä heillä on ylösnousemuksen kautta iankaikkisen elämän toivo, niin kuin muualla Raamatussa on kerrottu. (Apt 24:14-16; 26:8; Room 7:17-36; 1Kor 15:12-58; 1Tess 4:13-17; Hebr 6:17-20) Se toivo täyttyy Pietarin omien sanojen mukaan kuitenkin vasta Kristuksen tulemuksen jälkeen, ei ennen sitä. (1Piet 1:1-9) Niinpä Pietari ei voi puhua tässä vanhurskasten ihmisten elämän jatkumisesta jossakin kuolleiden valtakunnassa ruumiin kuoleman jälkeen. (vrt. Pietarin julistama evankeliumi ruumiin ylösnousemuksesta Apt 2:12-36; 3:19-26; 10:34-48)
Pietari ei mainitse tässäkään kohdassa "tuonelaa", joka olisi "kuolleiden valtakunta": paikka tai olotila, jossa vanhurskasten ihmisten sielut tai henget nauttivat onnesta ja syntiset kärsivät tuskaa tulisessa järvessä. Sen asian lisääminen tähän ja sitä edeltävään kohtaan (1Piet 3:18-20; 4:5-6), on virheellistä tulkintaa, jolla on tuettu katolisia taruja. Ne tarut pohjautuvat puolestaan juutalaisten taruihin ja pakanoiden uskomuksiin, joita fariseukset pitivät totuutena. Jeesus käytti niitä taruja apunaan, kun nuhteli ja varoitti fariseuksia heitä kohtaavasta tuomiosta. (Luuk 16:19-31) Jeesus ei missään nimessä vahvistanut niitä uskomuksia Jumalan sanan ilmoittamaksi totuudeksi vaan asetti ne naurun alaisiksi kuulijoiden silmissä. - eräs-toinen
Sanat "että heillä olisi hengessä elämä niin kuin Jumala elää" on käännetty Novumin interlineaariin muodossa "mutta eläisivät mukaan Jumalan hengessä". (Novum 4, s. 580) Jae jakeelta etenevän selityksen kirjoittaja tulkitsi ne sanat siten, että ne ovat jatkoa edellisten jakeiden pilkkaajia koskeviin sanoihin. (s. 581) Jotkut englanninkieliset käännökset tulkitsevat ne samalla tavalla, mutta jotkut uskovat niiden viittaavan vanhurskasten ihmisten sieluihin tai henkiin, jotka elävät ikuisesti. Kummassakaan tapauksessa kyse ei ole siitä, että Jeesus olisi saarnannut evankeliumia vanhurskasten ihmisten hengille tuonelassa, niin kuin katolisissa taruissa on väitetty.
Ehkä paremmin perusteltu kanta näistä kahdesta vaihtoehdosta on se, että Pietari viittaa niillä sanoilla pilkkaajiin, jotka ovat kuulleet eläessään evankeliumin, mutta eivät ole tehneet parannusta (eivät tulleet mielenmuutokseen ja kääntyneet Jumalan tykö uskossa Jumalan poikaan). Heidät on tuomittu lihassa niin kuin ihmiset (he ovat kuolleet evankeliumin kuulemisen jälkeen), mutta elossa oleville on vielä voimassa kehotus elää "Jumalan hengessä" tai oikeammin "hengen mukaan" ("kata pneumati" on suomennettu oikein sanoilla "hengen mukaan" jakeissa Room 8:4-5 ja Gal 4:29, joten niin se tulisi tässäkin jakeessa suomentaa, 1Piet 4:6). "Jotta he eläisivät hengen mukaan" on kehotus elää tätä elämää Jumalan tahdon mukaan sen sijaan, että se kertoisi meille iankaikkisen elämän toivosta ruumiin ylösnousemuksen jälkeen. - eräs-toinen
Katoliset tarut eivät voi olla totta. Ne ovat Raamatun kirjoitusten vastaisia, vaikka niitä on tuettu Raamatun virheellisellä tulkinnalla. On merkillistä, että lähes koko nimeltään kristitty maailma pitää näitä taruja "Jumalan sanan ilmoittamana totuutena", vaikka ne ovat kokonaan tarua. Tähän on tultu, kun ei tunneta pyhiä kirjoituksia eikä Jumalan voimaa – sitä, mistä hengestä mikin opetus ja kertomus on lähtöisin. (Matt 22:29-32; 1Kor 2:11-16; 1Joh 2:18-27)
Raamatun kirjoitusten mukaan katolisten isien ja heidän jälkeensä eläneiden teologien tulkinnat ovat virheellisiä. Niillä on tuettu katolisia taruja, jotka eivät ole alkuunkaan totta. Niiden ilmoittama ihmiskuva on virheellinen, samoin se, mitä ihmisille kuoleman jälkeen tapahtuu, ja se, kuka Jeesus on ja kuka on Jumala, hänen isänsä.
Daavid ei ollut mennyt ylös taivaaseen silloin, kun Pietari julisti evankeliumia 50 päivää Jeesuksen kuoleman jälkeen. (Apt 2:34) Vain Jeesus oli mennyt isän tykö taivaaseen silloin, kun Johannes kirjoitti evankeliuminsa noin 60 vuotta myöhemmin. (Joh 3:13) Kertomukset Jeesuksen matkasta "kuolleiden valtakuntaan" ja sielujen siirtämisestä paratiisiin ovat Raamatun kirjoitusten vastaisia katolisia taruja. Jos olet vilpitön ja rehellinen, niin tunnustat, että lainaamissani Raamatun kohdissa ei puhuta mitään sellaista, mitä katoliset isät ovat väittäneet niissä kerrotun. - eräs-toinen
"Vankeudessa olevat henget" eivät ole "vanhurskasten ihmisten sieluja". Vankeudessa olevat henget olivat niitä tottelemattomia henkiä, jotka elivät Nooan aikana – eivät paljon ennen Nooaa tai paljon hänen jälkeensä, esimerkiksi Aabrahamin ja Mooseksen välisenä aikana. Pietari ei sano edes sitä, että ne henget olisivat olleet "ihmisten henkiä". Sanalla "henget" tarkoitetaan Raamatussa usein enkeleitä, joten tässä on puhuttu niistä langenneista enkeleistä, jotka Mooses, Pietari ja Juuda mainitsevat muualla Raamatussa. (1Moos 6:4; 2Piet 2:4; Jda 1:6) He elivät Nooan aikana.
Myös kolmiyhteiseen jumalaan uskovien joukossa on niitä, jotka pitävät tätä enkeli-teoriaa totena. (Novum 4, s. 592-594, Vankeudessa olevat henget) He ovat erehtyneet kuitenkin siinä, että eivät huomaa sitä, milloin Jeesus saarnasi näille "hengille" (ja missä). Jeesus saarnasi niille hengille vasta sen jälkeen, kun Jumala oli herättänyt hänet ylös kuolleista. Se, missä tämä tapahtui, jääköön salaisuudeksi.
Jumala herätti poikansa kuolleista henkensä kautta. Paavali kirjoittaa siitä näin:
Roomalaiskirje:
8:11 Jos nyt hänen henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista kristuksen Jeesuksen, on tekevä eläväksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne henkensä kautta, joka teissä asuu.
Jumala on tekevä valittujen ja pyhien ruumiista eläviä henkensä kautta, joka heissä asuu. Kun kaksi Jeesuksen kristuksen todistajaa kuolee pyhässä kaupungissa, niin heihin meni Jumalasta elämän henki kolmen ja puolen päivän kuluttua, niin että he virkosivat eloon. (Ilm 11:11) Heidän oma henkensä ei palannut heihin jostakin tuonelasta tai paratiisista vaan Jumalasta lähti elämän henki, joka teki heidän elottomista ruumiistaan jälleen eläviä. Tämä on se tapa, jolla kuolleista tulee jälleen eläviä. Se kertoo myös siitä, että ihminen ei jatka elämäänsä henkenä tai sieluna jossakin kuolleiden valtakunnassa ruumiin kuoleman jälkeen. Idässä Baa on isä ja Aramean kielessä Babylon on Baa-vill .
Ymmärrättekö sen, että te ette elä enää itse vaan Kristus teissä, ja te tulette elämään vain Jeesuksen kristuksen nimessä, ette omina persooninanne.
Jos ihmiset lakkaavat uskomasta Jeesukseen Kristukseen, te katoatte siinä mukana.- eräs-toinen
Nyt kun yhdistämme oikein Raamatun eri kohtia toisiinsa, niin ymmärrämme Jumalan herättäneen kuolleista poikansa Jeesuksen henkensä kautta, jossa hengessä hän meni ja saarnasi "vankeudessa oleville hengille", jotka olivat olleet tottelemattomia Nooan aikana. (Room 8:11; 1Piet 3:18-20) "Hengessä meneminen" on Jumalan pyhän hengen johdossa kulkemista ja vaeltamista. Jeesus vaelsi pyhän hengen johdossa "lihansa päivinä" ja "henki kuljetti hänet" erämaahan paholaisen kiusattavaksi. (Matt 4:1; Mark 1:12; Luuk 4:1) Myös Jumalan lasten tulee vaeltaa "hengessä" eikä lihan mukaan. (Room 8:4-16; Gal 5:13-6:15)
Kun luet tämän jakson nyt uudelleen ja tiedät, mitä se tarkoittaa, niin pääset eroon katolisista taruista ja harhaopeista, jos vain rakastat totuutta ja Jeesusta ja Jumalaa yli kaiken, niin kuin rakastaa tulee.
1.Pietarin kirje:
3:18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas väärien puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
3:19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
3:20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Novumin interlineaari kääntää tämän kohdan jälleen hyvin, niin että se tulee ymmärretyksi oikein. Muokkasimme hieman sanajärjestystä ja kirjoitusasua, jolloin sana kuuluu näin:
"sillä myös kristus kerran edestä syntien kärsi (kuoli), vanhurskas väärien puolesta, jotta meidät johtaisi Jumalan luo, surmattuna tosin lihassa, mutta eläväksi tehtynä hengessä" (1Piet 3:18, Novum 4, s. 576) - eräs-toinen
Monet englanninkieliset käännökset puhuvat myös oikein siitä, miten Jeesuksen ruumis on tehty eläväksi hengessä, vaikka kääntäjät eivät ole itse sitä asiaa oikein ymmärtäneet! :-)
"For Christ also hath once suffered for sins, the just for the unjust, that he might bring us to God, being put to death in the flesh, but quickened by the Spirit: (KJV)
"Because Christ also suffered for sins once, the righteous for the unrighteous, that he might bring us to God; being put to death in the flesh, but made alive in the spirit;" (ASV)
Kun Raamattua käännetään riittävän sanatarkasti toiselle kielelle, niin sen sanoma voidaan ymmärtää oikein, vaikka Raamatun kääntäjät ovat itse ymmärtäneet sen väärin! :-) Raamatun kääntäjät ovat luulleet, että Pietari puhuu tässä kohdassa jostakin muusta kuin Jeesuksen ruumiin heräämisestä ylös kuolleista. Siitä Pietari kuitenkin aivan selvästi puhuu, sillä Jeesus surmattiin niin, että hänen liharuumiistaan tuli eloton, ja se sama ruumis tehtiin eläväksi Jumalan hengen herätettyä hänet ylös kuolleista. (vrt. Luuk 24:36-45)
Jos joku ei usko tätä selvää Jumalan sanaa, niin onko hän sitten valmis uskomaan siihen, että Jumalan piti tehdä Jeesuksesta elävä hengessä: että Jeesus oli kuollut hengellisesti ja Jumalan piti tehdä hänestä hengellisesti elävä? Tätä ns. "Jeesus kuoli hengellisesti" eli JDS-oppia (Jesus Died Spiritually) kiivaasti vastustavat sielut väittävät kuitenkin sen opin mukaan niin, että Jumalan piti tehdä Jeesuksesta hengessä elävä, ikään kuin tämä olisi kuollut hengellisesti synteihin ja rikoksiin Jumalan pantua hänen päälleen meidän syntivelkamme! Ja että Jeesus sen jälkeen joutui "helvettiin" tai "tuonelan" kärsivien osastoon kärsimään tuskaa ja vaivaa meidän puolestamme – sehän olisi vain luonnollinen seuraus tuosta hirveästä harhaopista! - eräs-toinen
Jumalan sanan ilmoittama totuus on nyt kuitenkin se, mistä Paavali toisaalla kirjoittaa. Myös tätä seuraavaa kohtaa on käytetty virheellisesti kolmiyhteisen jumalan opin tukena! :-)
"Vaikka toivon pian pääseväni sinun tykösi, kirjoitan sinulle tämän, että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on seurakunta elävän Jumalan, pylväs ja perustus totuuden. Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen." (1Tim 3:15-16)
Totuuden pylväs ja perustus ei ole uskoaksemme seurakunta vaan "elävä Jumala", johon Paavali tässä viittaa. Kommentaarit selittävät Paavalin puhuvan seurakunnasta totuuden pylväänä ja perustuksena, mutta se voi olla sitä vain siinä tapauksessa, että seurakunta pysyy totuudessa sen sijaan, että luopuisi siitä. Paavali on todistanut aiemmin kirjeessään tessalonikalaisille, että luopumus tapahtuu ja monet uskovat väkevän eksytyksen, jonka Jumala lähettää seurakuntaan. (2Tess 2) Myös Jeesus puhui luopumuksesta, joka edeltäisi hänen toista tulemustaan. (Matt 24:1-14) Olemme tästä syystä taipuvaisia uskomaan niin, että elävä Jumala on totuuden pylväs ja perustus seurakunnan sijasta.
"Jumalisuuden salaisuus" ja sitä seuraavat sanat viittaavat Jeesukseen kristukseen, mutta Paavali ei väitä tässä sitä, että Jeesus olisi "lihaksi tullut" Herra Jumala Kaikkivaltias, kaiken luoja ja iankaikkinen isä, tai edes hänen vertaisensa "Jumala". Sen sijaan Paavali todistaa Jeesuksen kanssa yhtäpitävästi siitä, että isä asui pojassaan: Jumala asui Kristuksessa. (Joh 14:9-11; 2Kor 5:16-21; vrt. Kol 1:19; 2:9) Jumala asui henkenä pojassaan ja vaikutti hänessä voimallaan, niin että Jeesus antoi isän Jumalan käskystä itsensä viattomana ihmisenä uhriksi Golgatan ristillä. Jumala herätti tämän poikansa kuolleista ja otti tykönsä kirkkauteen.
"Vanhurskautunut hengessä" on sanonta, jota katolisessa uskossa olevat eivät yleensä kommentoi millään tavalla. He eivät ehkä ymmärrä sitä, mitä näillä sanoilla tarkoitetaan. Miten Jeesus voisi vanhurskautua hengessä, jos hän kerran olisi Jumala, joka on muutenkin aina ollut vanhurskas? Jätämme tämän asian avoimeksi, mutta tunnustamme sen, että Jeesus osoittautui vanhurskaaksi teoissaan, kun Jumalan henki vaikutti hänessä isän tahdon tekemisen maan päällä. Tämä on yksi tapa ymmärtää tämä kohta pyhissä kirjoituksissa.
Joissakin käännöksissä on sana "Jumala" jakeessa 16, mutta alkuperäisessä tekstissä sitä ei ole, eikä myöskään vuoden 1938 käännöksessä (siinä on sana "hän"). Novumin tekstivertailupalstan mukaan se sana on joissakin korjatuissa eli katolisten isien muuttamissa vanhoissa käsikirjoituksissa, mutta ei alkuperäisessä tekstissä. (Novum 1, ss. 12-13 Tekstivertailupalsta selitys vinoneliöistä ja Novum 4, s. 325)
Katoliset isät ovat lisänneet sanan "Jumala" tähän jakeeseen todistaakseen kolmiyhteisen jumalan opin oikeaksi. Vaikka sana "Jumala" olisi ollut alkuperäisessä versiossa, joka on kadonnut, niin se viittaisi ainoastaan isään Jumalaan, joka ilmestyi poikansa Jeesuksen liharuumiissa, kun asui siinä henkenä. (Joh 14:9-11) Mikään muu "selitys" ei sovi yhteen Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa. - eräs-toinen
Niin kuin huomaat, ei Pietari puhunut mitään siitä, että Jeesus olisi mennyt henkenä heti kuolemansa jälkeen tuonelaan saarnaamaan vankeudessa oleville tottelemattomien ihmisten hengille ja vanhurskaille sieluille. Sitä ei mainita myöskään Paavalin kirjeessä efesolaisille, jonka käsittelemme yksityiskohtaisesti myöhemmin. Voit kuitenkin lukea sen kohdan jo nyt tässä vaiheessa läpi, niin että näet meidän puhuvan totta, sen sijaan, että valehtelisimme.
Efesolaiskirje:
4:7 Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
4:8 Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille."
4:9 Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
4:10 Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
Tässä kohdassa ei puhuta mitään tottelemattomien ihmisten hengistä, jotka ovat olleet vankeina tuonelassa ja jotka Jeesus olisi vienyt paratiisiin samana päivänä, jona hän kuoli, heti sen jälkeen, kun oli ensin saarnannut heille evankeliumia. Kaikki tämä on katolista tarua. Maan alimmat paikat eivät tarkoita tarujen Hadesta (tuonelaa) vaan hautaa, josta Jumala herätti poikansa ruumiin ylös ja teki hänestä jälleen hengessä elävän. (Room 8:11; 1Piet 3:18-20) Paavali on puhunut muuallakin maan alla eli haudoissa olevista niiden vastakohtana, jotka ovat ylhäällä taivaassa tai maan päällä. (Fil 2:10) - eräs-toinen
Johanneksen evankeliumi:
20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun isäni tykö ja teidän isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö."
Jeesus sanoo Marialle kuolleista heräämisensä jälkeisenä päivänä, että ei ole mennyt vielä ylös taivaaseen isänsä tykö. Katolisessa uskossa olevien mielestä Jeesus oli kuitenkin käynyt heti kuolemansa jälkeen paratiisissa isänsä tykönä. He eivät näe tässä mitään ristiriitaa näiden Jeesuksen sanojen kanssa, mutta Raamatun kirjoitusten mukaan Jeesus ei ollut noussut taivaaseen isän tykö vielä tuolloin, joten meillä ei ole mitään syytä pitää totena katolisia taruja.
Jatkamme tästä yksityiskohtaisemmin tämän aiheen käsittelyä myöhemmin tänään, jos Herra niin tahtoo.- eräs-toinen
tuli virhe: kyse oli siitä päivästä, jolloin Jeesus heräsi kuolleista - ei sen jälkeinen päivä.
- eräs-toinen
Niin kuin näimme, ei Raamatussa ole kerrottu sitä, että Jeesus olisi mennyt tuonelaan saarnaamaan vanhurskasten ihmisten hengille ja vienyt heitä vielä samana päivänä paratiisiin. Sellaiset väitteet ovat katolisia taruja, joita on totuttu pitämään sokeasti totena asiaa lainkaan kyseenalaistamatta ja tarkistamatta. Tyypillistä kolmiyhteiseen jumalaan uskovien ja areiolaisten käytöstä.
Laitetaan tähän vielä joitakin SELITYKSIÄ ja TULKINTOJA, joita katolisessa uskossa olevat ovat esittäneet puolustaessaan harhaoppiaan ja taruja liittyen näihin Jeesuksen selviin sanoihin.
Johanneksen evankeliumi:
20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun isäni tykö ja teidän isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö."
- Jeesus ei ollut mennyt vielä ruumiillisesti ylös taivaaseen, mutta henkenä hän oli käynyt paratiisissa isän Jumalan tykönä. Jeesus puhui tässä ruumiin menemisestä isän tykö, ei hengen tai sielun vierailusta siellä. (Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, joka tukisi tätä väitettä)
- Jeesus meni taivaaseen henkenä tai sieluna vasta sen jälkeen, kun oli tavannut Marian. Tämä saattoi tapahtua vielä samana päivänä. (Jos tämä olisi totta, niin sitten Luuk 23:43 perustuva katolinen taru ei olisi totta).
- Jeesus meni ruumiillisesti taivaaseen vielä samana päivänä, kun nousi ylös. Se tapahtui tämän Marian kanssa käydyn keskustelun ja illalla tapahtuneen opetuslasten tapaamisen välillä, koska silloin Jeesusta oli lupa koskettaa, mutta tässä tilanteessa ei. Jeesusta oli lupa koskettaa, kun hän olisi käynyt ensin ruumiillisesti isän tykönä taivaassa (paratiisissa).
Tuo viimeinen väite ei ole sekään perusteltavissa Raamatulla. Se, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että "älä koske minuun sillä minä en ole vielä mennyt isän tykö" on katolisessa uskossa olevilel epäselvä asia ja siitä on monia teorioita. Emme puutu niihin tässä lainkaan. Se, mihin puutumme, ovat Jeesuksen sanat hänen veljistään ja Luukkaan kertomus, jossa hän kuvaa Jeesuksen taivaaseen menemisen.
Jeesus tarkoitti biologisia veljiään, joista Juudan ja Jaakobin kirjeet ovat Uudessa testamentissa. Raamatussa ei ole sanottu, että Jeesuksen veljet olisivat nähneet herran ylösnousseena sinä samana päivänä, jona hän heräsi kuolleista. Päinvastoin. Matteuksen mukaan he näkivät Jeesuksen vasta Galileassa paljon myöhemmin.
Matteuksen evankeliumi:
28:10 Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä."
Ja tämän jälkeen he tapasivat Jeesuksen Galileassa. He eivät siis nähneet Jeesusta samana päivänä, jona hän heräsi kuolleista. Sitä väitettä ei voida todistaa Raamatulla ja Raamattu pikemminkin kumoaa sen väitteen kuin tukee sitä. Se puolestaan on totta, mitä Luukas suoraan kirjoitti ihan selvin sanoin:
Luukkaan evankeliumi:
24:51 Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.
Apostolien teot:
1:1 Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa,
1:2 hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkuin hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut,
1:3 ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.
...
1:9 Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
1:10 Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
1:11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.
Jeesus otettiin varmuudella ylös 40 päivää sen jälkeen, kun hän oli herännyt kuolleista. Raamatun kirjoituksilla ei voida todistaa varmaksi mitään muuta väitettä kuin että Jeesus otettiin ruumiissaan ylös taivaaseen 40 päivää kuolleista heräämisensä jälkeen. Kun hän sitten vuosia sen jälkeen ilmestyi Paavalille, oli hän kirkastetussa muodossa. (Apt 9 ja 22) Sitä ennen hän oli "toisen muotoinen", mutta ei kirkastettu, koska ei ollut mennyt vielä isänsä tykö. (Joh 7:37-39)
Näemme tästä, miten Raamatun kirjoitukset eivät tue lainkaan katolisia taruja, joita totena pidetään. Kysynkin nyt, miten katolisiin taruihin uskovat areiolaiset ja kolmiyhteiseen jumalaan uskovat suhtautuvat tähän asiaan? Pidättekö te Raamatun kirjoituksia tosina sellaisenaan vai väännättekö niitä edelleen tarkoituksellisesti vinoon ennalta totena pitämienne harhaoppien ja katolisten tarujen tueksi? Se kertoo siitä, minkä hengen omia te olette.- eräs-toinen
Jeesus näyttäytyi veljelleen Jaakobille vasta sen jälkeen, kun oli ensin ilmestynyt monille muille ja Matteuksen mukaan se tapahtui siis paljon myöhemmin kuin samana päivänä, jona Jumala herätti hänet kuolleista.
1.Korinttolaiskirje:
15:3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
15:4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
15:7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
Jaakob on Jeesuksen veli. Jeesus näyttäytyi hänelle vasta Galileassa paljon myöhemmin kuin sinä päivänä, jona hän heräsi kuolleista.
Matteuksen evankeliumi:
28:10 Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä."
Raamatun kirjoitukset osoittavat sen, että se, joka on väittänyt muuta, ei ole kuulut Jumalan pyhän hengen ääntä vaan on puhunut omiaan. - eräs-toinen
Julkaisen tuon aiemman ja hieman epäselvän viestin tilalle toisen viestin, joka pitää sisällään punnitumpaa tavaraa. Kirjoitin sen edellisen viestin hätäisesti ja se meni vähän pieleen sen vuoksi. Tässä siis parempi versio siitä asiasta.
Jeesus sanoi pian kuolleista heräämisensä jälkeen, että hän ei ollut mennyt vielä Jumalan tykö taivaaseen. Johannes kirjoitti näin:
Johanneksen evankeliumi:
20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun isäni tykö ja teidän isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö."
Katolisessa uskossa olevat ovat yrittäneet selittää pois näitä jakeita sanomalla, että Jeesus ei ollut mennyt vielä ruumiillisesti taivaaseen isän tykö, mutta oli käynyt siellä henkenä tai sieluna. Raamatussa ei puhuta mitään tästä, mutta monet pitävät silti totena tätä selitystä.
On myös väitetty, että Jeesus meni isän tykö tämän kohtauksen jälkeen ja ennen kuin hän tapasi opetuslapset saman päivän iltana. Sitä menikö hän isän tykö ruumiillisena olentona vai henkenä tai sieluna, ei ole sanottu. Jos meni henkenä tai sieluna vasta silloin, niin sitten katoliset selitykset ristinryöväristä paratiisissa Jeesuksen kanssa heti kuoleman jälkeen eivät voi olla totta. (Luuk 23:43) Jos meni ruumiillisesti isän tykö, niin sitä ei voida todistaa. Raamattu ei puhu siitä mitään. Raamattu on pikemminkin sitä väitettä vastaan kuin sen puolesta.
Johannes sanoi, että opetuslapset eivät saaneet pyhää henkeä ennen kuin Jeesus oli kirkastettu. (Joh 7:37-39) Kun Jeesus ilmestyi opetuslapsille 40 päivän aikana, niin hän oli toisen muotoinen, mutta ei kirkastettu. (Mark 16:12) Opetuslapset eivät sen vuoksi tunteneet ensin herraa, kun näkivät hänet, mutta kirkastettua herraa he eivät nähneet. Jeesus oli kirkastettuna eri näköinen kuin heti kuolleista heräämisen jälkeen. (ks. Luuk 24:13-51) Jeesus ei ollut kirkastetussa muodossa, kun ilmestyi huoneessa opetuslapsilleen ensimmäisen kerran. (Joh 20:18-31) Niinpä hän ei ollut käynyt taivaassa isän tykönä sitä ennen eivätkä opetuslapset saaneet pyhää henkeä vielä silloin. Tästä lisää hetken kuluttua.
Valitut opetuslapset näkivät Kristuksen ilmestyksen kautta jo ennen kuolemaa kirkastetussa muodossa. (Matt 17:1-8) Jeesus ilmestyi taivaaseen nousemisen jälkeen kirkastettuna Paavalille ja hänen seuralaisilleen Damaskon tiellä. (Apt 9 ja 22) Hänet kuvataan näissä kohdissa kirkastetussa muodossa, mutta ei niissä kohdissa, kun hän ilmestyy opetuslapsille ennen nousemistaan ylös taivaaseen. Hän ilmestyi heille 40 päivän ajan kuolleista heräämisen jälkeen, kunnes hänet otettiin heidän nähtensä ylös taivaaseen. (Apt 1:1-11; Luuk 24:51) Jeesus käski sitä ennen opetuslasten odottaa luvattua pyhää henkeä, joten he eivät olleet saaneet sitä vielä silloin. He saivat sen Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeen helluntaina. (Apt 2:1ss.)
Monet ovat hämillään sen vuoksi, mitä Johannes kuvaa Jeesuksen tehneen hänen ilmestyttyään opetuslapsille huoneessa ensimmäisen kerran kuolleista heräämisen jälkeen. Jeesus puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa pyhä henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." (Joh 20:22-23) Tämä kuvaus poikkeaa Luukkaan kertomuksista, joiden mukaan opetuslapset saivat pyhän hengen vasta myöhemmin helluntaina. (Apt 1:1-11; Luuk 24:51) Tapa, jolla he sen saivat, on myös erilainen kuin Johanneksen kertomuksessa. (Apt 2:1ss.)
Kertomusten välillä on joko ristiriita, niin että toisella on väärää tietoa, tai sitten opetuslapset saivat pyhän hengen kahdessa osassa, ensin sinetin ja sitten he täyttyivät hengellä, tai sitten opetuslapset saivat pyhän hengen vasta helluntaina ja Jeesuksen teko Johanneksen evankeliumissa on esikuvaa tulevasta, ei itse asioiden täyttymys. Tämä viimeinen vaihtoehto kuulostaa parhaalta, koska Jeesus antoi siinä tilanteessa vallan antaa syntejä anteeksi ja pidättää niitä. Todellinen ristiriita ja Johanneksen tai hänen opetuslastensa erehdys ei sekään ole pois suljettu vaihtoehto. Johanneksen opetuslapset kirjoittivat perimätietojen mukaan osan hänen kirjoituksistaan hänen puolestaan.
Jeesus kielsi opetuslapsia lähtemästä pois Jerusalemista evankeliumia julistamaan ennen kuin nämä olisivat saaneet pyhän hengen voiman todistaa hänestä. (Luuk 24:44-53; Apt 1:4-8) Niinpä opetuslapset odottivat pyhän hengen lupauksen täyttymistä ja alkoivat vasta sen jälkeen julistaa evankeliumia sekä sitoa tai päästää syntejä. (Joh 20:22-23; vrt. Matt 16:19; 18:18) Opetuslapset tulivat siten kastetuksi pyhässä hengessä Jeesukseen kristukseen vasta helluntaina, eivät sitä ennen. (Apt 1:4-8; 2:1ss.; 1Kor 12:12-13) "Hengessä kristuksen ruumiiseen kastetuksi tuleminen" on sama asia kuin tulla sinetöidyksi pyhällä hengellä, joten Jeesuksen puhallus ja sanat ovat täytyneet olla esikuvaa tulevasta, eivät itse asian täyttymys. (Efe 1:13-14) - eräs-toinen
Niin kuin olemme nähneet, eivät Raamatun kirjoitukset puolla katolisia taruja, joita on perusteltu löysästi muutamalla Raamatun kohdalla. (1Piet 3:18-20; 4:5-6; Efe 4:7-10; Luuk 23:43; 16:19-31) Raamatun kirjoituksille on annettu kokonaan eri merkitys kuin mikä niillä on alun perin ollut, jotta saataisiin katoliset tarut näyttämään tosilta. Raamatun kirjoituksiin on lisätty katolisista taruista peräisin olevia selityksiä ja tulkintoja, joita sitten sanotaan "Jumalan sanan totuudeksi". Näin on onnistuttu eksyttämään jopa valitut pitämään totena näitä taruja, vaikka Raamattu ei puhu niistä mitään. Nämä asiat ovat kuitenkin paljastuneet ja paljastuvat vilpittömille ja totuutta rakastaville Jumalan lapsille ennen Kristuksen toista tulemusta.
- saviseutulainen
>>>Kun luemme ja tutkimme Raamattua, niin meidän pitää osata kyseenalaistaa aiemmat tulkintamme ja tutkia tarkoin sitä, miten eri tavalla samasta asiasta uskovat ihmiset selittävät Raamattua. Ovatko heidän perustelunsa järkeviä tai parempia kuin omat perustelumme ja selityksemme? Jos huomaamme, että jokin perustelu tai selitys on virheellinen, riittämätön, puutteellinen tai kyseenalainen, niin se pitää tunnustaa ja tarvittaessa hylätä epäpätevät perustelut. Sen vuoksi ei tarvitse vielä hylätä aiempaa näkemystään, mutta sen todeksi todistamiselle tekee vain hallaa perustella sitä virheellisillä tai epäpätevillä todisteilla.<<<
Tässä ote "erään-toisen" ystäväisemme
oppaasta, josta hän "erehtymättömän" oppinsa ammentaa!
Tuo yllä oleva ote kannattaa lukea perusteellisesti ajatuksella ja punniten, sen lyhykäisyydestä huolimatta.
Minusta se kertoo oivallisesti uutteran Raamatun selittäjämme loputtomasta=päättymättömästä selitysten selventämisestä, yhtä maraton monologia, joka jatkuu ja jatkuu, jatkumistaan jatkuu - vaikkei yhden yksikään sanoisi iitä eikä aata häntä/ hänen oppiaan ja näkemyksiään vastaan.
>Kun luemme ja tutkimme Raamattua, niin meidän pitää osata kyseenalaistaa aiemmat tulkintamme<!
Niinpä niin.
!!
P.S. Näille haipolalaisille sivuille, mistä yllä oleva ote on otettu, ohjaa nm. "eräs-toinen" varmaan mielellään halukkaat linkkien myötä.
Sieltä tätä tarinaa tulee kuin turkin hihasta. - PasiToivonen
19. Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
20. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
21. ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
22. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
23. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
24. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
25. Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
26. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
27. Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
28. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.
30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.
31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."
Minä uskon Jeesuksen vertaukseen kirjaimellisesti. En tarvitse kenenkään idiootin kilometrin mittaista selitystä, joka luulee tietävänsä paremmin.- saviseutulainen
Naulan kantaan Pasi Toivonen!
Jos kohta en sentään puhuisi idiootista/idiooteista eksyneiden/eksyttäjien kohdalla:)
- PasiToivonen
eras-toinen julistaa omaa erinomaisuuttaan vuodesta toiseen ja luulee vakuuttavansa kilometrin pituisilla selityksillään.
Minulla ei riitä ymmärrystä häntä kohtaan. - eräs-toinen
No niin, jatketaanpa siitä, mihin aiemmin jäimme. :-)
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14721915/katoliset-tarut-jeesuksesta-paljastettuna#comment-88748341
...Jeesus kukisti kuoleman kautta sen, jolla oli kuolema hallussaan: se on paholaisen. (Hebr 2:14) Voit lukea sen suoraan seuraavista Raamatun kohdista.
Hebrealaiskirje:
2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,
2:15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
2:16 Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
2:17 Sen tähden hänet täytyi tehdä veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
2:18 Sillä sen tähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
13:20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän herramme Jeesuksen,
13:21 hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
Efesolaiskirje:
1:15 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
1:16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
1:17 anoen, että meidän herramme Jeesuksen kristuksen Jumala, kirkkauden isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen hengen hänen tuntemisessaan
1:18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
1:19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme – sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
1:20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
1:21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
1:22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
1:23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
1.Korinttolaiskirje:
15:12 Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
15:13 Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
15:14 Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
15:15 ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
15:16 Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut (tuhoutuneet).
15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
1.Timoteuksen kirje:
2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen kristus Jeesus,
2:6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valehtele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.- eräs-toinen
Jatkoa viestiin
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14721915/katoliset-tarut-jeesuksesta-paljastettuna#comment-88772057
Näissä kohdissa ei lue mitään muuta kuin se, mitä niissä on ihan suoraan ja selvästi sanottu. Jeesus kristus on ihminen, joka kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi ja sielujemme lunastukseksi. Jumala herätti tämän ihmisen kristuksen Jeesuksen kuolleista ja korotti hänet kaikkien luotujen herraksi. Jeesus pysyy nyt iankaikkisesti uuden liiton Jumalan kansan ylimmäisenä pappina ja kuninkaana, koska hän ei kuole enää koskaan. (Hebr 7:24-8:2; 1:8-9; 2:5-18; Psa 45) Hän on se Daavidin siementä oleva kuningas, jonka valtakunnalla ei pidä loppua oleman. (2Sam 7:8-16; Psa 89:20-38; Jer 23:5; 33:15; Jes 9:5-6; 11:1, 10; Dan 7:13-14; Matt 21:15; Luuk 1:32-33; Apt 1:30; Apt 13:22; Ilm 5:5; 22:16)
- eräs-toinen
"Jumalat" ja "antikristukset" Raamatun kirjoituksissa
Jeesus kristus hallitsee "tulevaa maailmaa" kuninkaana, joka on ihminen. (Hebr 2:5-18) Isä Jumala sanoo tätä "ihmislasta" "jumalaksi" sen vuoksi, että kuningas edustaa Jumalaa hallitessaan hänen puolestaan maailmaa. (Psa 45; Hebr 1:8-9) Raamatussa sanotaan "jumaliksi" niitä ihmisiä, jotka hallitsevat Israelin kansaa tai tuomitsevat sitä Jumalan edustajina. Raamatun mukaan "jumalia" ovat Mooses, Israelin tuomarit ja viimeisenä "jumalana" herra Jeesus kristus, Jumalan poika. (2Moos 6:14; 7:1; 21:6; 22:8-9; 1Sam 2:25; Psa 82:1, 6; Joh 10:25-36; Hebr 1:8-9; Psa 45) Jeesus tunnusti häntä vainonneille juutalaisille ainoastaan sen, että hän on Jumalan poika ja vertasi asemaansa Israelin tuomareihin, jotka olivat ihmisiä. (Joh 10:25-36; Psa 82:1, 6)
Johannes kirjoitti evankeliuminsa sitä varten, että lukijat uskoisivat Jeesuksen kristuksen olevan Jumalan poika. (Joh 20:31) Johanneksella ei ollut pienintäkään aikomusta yrittää todistaa Jeesusta isän vertaiseksi Jumalaksi kolmiyhteisen jumalan opin mukaan. Tästä huolimatta juuri Johanneksen kirjoituksia on käytetty Jeesuksen jumaluuden todistuksena muita kirjoituksia enemmän. Siihen on myös hyvä syy. Muut apostolit eivät kirjoittaneet yhtä monitulkintaisia ja vaikeaselitteisiä asioita kuin Johannes opetuslapsineen, paitsi ehkä heprealaiskirjeen kirjoittaja kirjeensä alussa ja Paavali, mutta hänkin vain parissa kohdassa. (Hebr 1–2; Fil 2:5-11; Kol 1:15-23)
Muut apostolit ja evankeliumien kirjoittajat sanoivat Jeesusta pelkästään vanhurskaaksi mieheksi, jonka Jumala on herättänyt ylös kuolleista. He eivät viitanneet sanallakaan siihen, että Jeesus olisi ollut Jumalan tykönä ennen maailman luomista tai osallistunut maailman luomiseen. Nuo muutamat vaikeatajuiset Raamatun kohdat, jotka on tulkittu sitä tukevalla tavalla, voidaan paljastaa tarkan tekstianalyysin kautta sitä tulkintaa vastaan. Asioita on vaikea sanoa lyhyesti, mutta sanomme niiden kohtien perussanoman seuraavassa kappaleessa, ennen kuin jatkamme Johanneksen kirjoitusten tutkimista.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhui Jeesuksen elämästä maan päällä ja kuolleista ylös herättämisen jälkeisestä kunniasta taivaassa. Hän ei puhunut mitään Jeesuksen olemisesta Jumalan tykönä ennen maailman luomista. (Hebr 1-2; Psa 2; 8; 45; 102; 110) Paavali asetti Jeesuksen synnittömänä ja viattomana Jumalan kuvana eli nöyränä ihmisenä seurakunnan esikuvaksi sen sijaan, että olisi väittänyt hänen olevan isän vertainen Jumala. Isä Jumala saa ylistyksen, kunnian ja kirkkauden Jeesuksen kristuksen nimen kautta. (Fil 2:5-11) Paavali puhui myös siitä, miten Jumala on luonut Jeesuksen kristuksen kuolleista herättämisen kautta uuden ihmisen, joista uuden liiton seurakunta muodostuu. (Kol 1:15-23; 1Piet 1:3; Efe 1:10; 2:10; 4:24; 1Kor 8:6) Jumalan lasten välillä ei ole hierarkiaa eikä eriarvoisuutta: kaikki ovat keskenään tasavertaisia Jumalan lapsia. (Kol 3:9-11; vrt. 2:15; 1:15-29)- saviseutulainen
"Jumala ei vaadi lapsiltaan minkään muun asian todeksi tunnustamista kuin sen, mitä voimme ymmärtää ja siten todeksi tunnustaa. Kolmiyhteisen jumalan oppi ja oppi, jonka mukaan kristus Jeesus on yhtä aikaa ihminen ja Jumala olematta silti kaksi eri olentoa, on mahdoton ymmärtää edes pyhän hengen antaman opetuksen kautta, joten sitä ei kenenkään tarvitse todeksi tunnustaa. Vaikka he erottavat meidät yhteydestään niin kuin jonkun pahan, kun emme enää tunnusta heidän ristiriitaista ja itse itsensä kumoavaa uskon tunnustusta, niin on meidän kuitenkin parempi seurata Jumalan sanan ilmoituksen kautta herraa Jeesusta kristusta ja sanoutua irti epätosista väittämistä ja virheellisistä tulkinnoista. Niin saamme täyden palkan vaivan näöstämme sen sijaan, että tuli polttaisi sen rakennuksen, jonka olemme ihmisten oppien varaan rakentaneet (1Kor 3:11-24).
Suuresta Babylonista ei lähdetä pois siten, että hylätään joitakin katolisen kirkon opetuksia ja käytäntöjä, ja perustetaan uusi puolue, jota kutsutaan Jumalan seurakunnaksi, mutta pidetään kiinni maailmanhistorian suurimmasta valheesta ja huijauksesta, jonka mukaan jumala on kolmiyhteinen isä ja poika ja pyhä henki, sen sijaan että hän olisi yksi ainoa isä, niin kuin Raamattu osoittaa. Portosta erotaan sydämessä ja sen ajatuksissa, ei lähtemällä ruumiillisesti ulos jostakin uskovien yhteydestä. Kun kolmiyhteistä epäjumalaa palvoville sitten aikanaan paljastuu, että joku Jumalan lapsi ei enää tunnusta uskoaan samalla tavalla kuin he, niin he kyllä pitävät huolen siitä, että tämä totuden sanassa pysyvä Jumalan lapsi erotetaan yhteydestä ja langetetaan hänestä ikuisen helvetin tulen tuomio. Se on ilon hetki ja riemun päivä niille, jotka saavat meidän herramme Jeesuksen nimen tähden sillä tavalla kärsiä: kunpa aivan tappaisivat meidät kristuksen tähden! Niin suurta kunniaa tuskin osaksemme saamme, mutta toivossa on hyvä elää.
Petteri Haipola"
( lainaus sivustolta inri.fi ) - totuus_voittaa

( lainaus sivustolta inri.fi )"Portosta erotaan sydämessä ja sen ajatuksissa, ei lähtemällä ruumiillisesti ulos jostakin uskovien yhteydestä. Kun kolmiyhteistä epäjumalaa palvoville sitten aikanaan paljastuu, että….."
Tämän kirjoittaja on aivan sekaisin. Mikä "uskovien yhteys" epäjumalaa palvovien joukko muka on? - saviseutulainen
totuus_voittaa kirjoitti:
"Portosta erotaan sydämessä ja sen ajatuksissa, ei lähtemällä ruumiillisesti ulos jostakin uskovien yhteydestä. Kun kolmiyhteistä epäjumalaa palvoville sitten aikanaan paljastuu, että….."
Tämän kirjoittaja on aivan sekaisin. Mikä "uskovien yhteys" epäjumalaa palvovien joukko muka on?Niin, näin kirjoittaa Petteri Haipola.
Ehkä nimimerkki "eräs-toinen" osaa valaista asiaa!
Hän on tässä matkan varrella ollut kuitenkin hissun kissun näistä selvääkin selvemmistä Haipola kytköksistään - paitsi että on tarjonnut itse kirjoituksissaan linkkejä ko. eksyttäjän sivustoille.
Olen jopa kiittänyt häntä jossain viestissäni siitä:)
Muuten esim jaikal91 ja kalamos linkittävät ihan reilusti omia sivustojaan!
"eräs-toinen" linkittää Haipolan sivustoja!?
Hm ...
- eräs-toinen
Johannes kirjoitti kaksi ensimmäistä kirjettään sellaisia harhaoppisia vastaan, jotka eivät uskoneet Jeesuksen olevan lihaa ja verta oleva ihminen, joka kärsi ja kuoli ristillä. He eivät uskoneet siten myöskään sitä, että Jumala on herättänyt Jeesuksen ylös kuolleista. Koska he kielsivät evankeliumin perussanoman, sanoi Johannes heitä antikristuksiksi ja villitsijöiksi. (1Joh 2:18-27; 4:1-16; 2Joh 1:7-11) Jos joku tunnustaa sen, että Jeesus kristus on lihaksi tullut Jumalan poika (ihminen) ja että Jumala on lähettänyt hänet maailman vapahtajaksi, niin hän ei ole antikristus ja villitsijä ainakaan sen tunnustuksen perusteella. Oikea oppi ei silti ketään pelasta ja joku on voinut ymmärtää tämän asian ihan oikein, mutta joutuu silti "kadotukseen" (tuhoutuu).
Raamatun kirjoitukset puhuvat näistä asioista suoraan tällä tavalla. Niitä ei tarvitse edes selittää tai tulkita millään tavalla. Riittää, että ymmärtää kirjoitukset sellaisina kuin ne on meille annettu. Niistä näkee riittävän selvästi sen, että Jeesusta sanotaan "jumalaksi", vaikka hän on ihminen hallitessaan ja tuomitessaan tulevaa maailmaa isänsä nimessä, Jumalan edustajana. (Joh 5:17-44; 10:25; Apt 17:22-31; Hebr 2:5-18; Ilm 3:12, 21; 19:11-22:5) Tästä on esikuvana Joosef, joka hallitsi faraon puolesta koko Egyptin maata, mutta valtaistuimen puolesta hän oli faraon alapuolella hierarkiassa. (1Moos 41:39-44) Jeesus on valtaistuimen puolesta isäänsä Jumalaa alempana, mutta kaikkien luotujen yläpuolella oleva herra ja kuningas, koska Jumala on hänet siihen asemaan kuolleista herättämisen jälkeen korottanut. (1Kor 15:28; Matt 28:18; Apt 2:12-36; Efe 1:17-23; 1Piet 3:18-22; Hebr 1-2) - eräs-toinen
Kun Jeesus tuli ensimmäisen kerran tähän maailmaan, niin hän tuli isänsä nimessä, koska edusti Jumalaa ja toimi kaikella Jumalan antamalla arvovallalla. (Joh 5:44; 10:25) Jumala myös asui poikansa sydämessä henkenä, niin kuin asuu muidenkin uuden liiton Jumalan lasten sydämissä. (Joh 1:32-34; 14:9-24; Room 8:9-16; 1Joh 3:24; 4:9-16) Sen vuoksi on ennustettu profeettojen kautta, että itse Jahve tulee omiensa tykö ihmisen muotoisena poikalapsena tai oikeammin hänen kauttaan (sanat "Jumala... Jeesuksen kristuksen kautta" toistuvat uuden liiton kirjoituksissa). (Jes 9:5-6; 40:3; Luuk 1:15-17) Se poikalapsi ei ole itse se Jahve, joka tuli maailmaan, mutta Jahve asuu henkenä sen poikalapsen sydämessä. Jeesus on Jumalan poika, sillä Jumala asuu henkenä hänen sydämessään, ja vaikuttaa hänessä voimallaan. (Joh 10:25-38; 12:44-50; 14:1-13; Matt 12:28)
"Meidän herramme ja jumalamme" tulee myös toistamiseen maailmaan, kun Kristus saapuu tuomitsemaan eläviä ja kuolleita isänsä tahdon mukaan. (Sak 13:8-14:9; Apt 1:1-11; 17:31; Joh 5:17-30) Jumala asuu vielä silloin henkenä poikansa Jeesuksen ruumiissa ja sydämessä, niin että myös Jeesuksen isä tulee hänen kanssaan ja hallitsee sekä tuomitsee poikansa kautta tulevassa maailmassa. (Joh 1:32-34; 14:9-11; 5:17-30; Apt 17:31; Ilm 19:11-20:15) Me näemme silloin "valtaistuimella" vain yhden hahmon: hän on Jeesus kristus, Jumalan poika, ja meidän herramme. (Ilm 22:1-5) Isä Jumala asuu hänen sydämessään näkymättömänä henkenä niin kuin myös valittujen ja pyhien Jumalan lasten sydämissä, jotka saavat tuomita ja hallita yhdessä Kristuksen kanssa. (Ilm 3:21; 20:4; 22:1-5; 1Kor 6:3)- totuus_voittaa
Eipä tuo taida enää erota millään tavalla niiden opista joiden kanssa nimimerkki "eräs-toinen" on näillä palstoilla kinannut.
Jeesus ihmisenä ja Jumalana-oppi (100% ihminen 100% Jumala) on vain esitetty hieman eri tavalla, omin sanoin.
Lopputulema sopii jopa "Jesus Only" oppiin. Se että Jeesus tässä opissa on Jumala on ilmiselvää.
Tätä se tekee kun oppi on ihmisestä.
- eräs-toinen
Jumala on näkymätön henki, niin että kukaan ei ole häntä luonnollisin silmin nähnyt. Jeesus kristus on synnittömänä ja viattomana ihmisenä Jumalan kuva ja hänen kirkkautensa säteily, sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. (Joh 4:24; 1:18; 1Tim 6:13-16; 1Joh 4:12; 2Kor 4:4; Hebr 1:3) Jeesus on siis ihminen, jossa Jumala asuu täydellisesti. Jeesus oli täynnä pyhää henkeä ja Jumalan kaikkea täyteyttä, toisin kuin me, jotka kuljemme vielä sen kaltaista täyteyttä kohti ja saavutamme sen vasta Kristuksen tulemuksessa. (Efe 3:14-21; 1Joh 3:2) Jeesus edustaa isäänsä Jumalaa, kun tuomitsee ja hallitsee hänen nimessään, Jumalan puolesta. Jeesus edusti isäänsä myös silloin, kun Jumala lähetti hänet maailmaan sitä tehtävää varten, johon oli hänet valinnut. (Joh 5:37-47; 10:1-38; Matt 26:26-28, 39-44)
Jumalan nimessä hänen lähettämänään sanansaattajana ja edustajana on toiminut myös se enkeli, joka puhui Moosekselle. Hän ennusti Mooseksen kaltaisen profeetan syntymisestä Israelin kansan keskuuteen. (2Moos 3:1-15; 23:20-23; 5Moos 18:15-18; 34:10) Tätä enkeliä kutsutaan "Herraksi" ja "Jumalaksi" (Jahveksi ja Elohimiksi), vaikka hän on pelkkä Jumalan lähettämä enkeli ja sanansaattaja, ei Jumala itse. Huomaa, että se enkeli ei ole Jeesus kristus, sillä hän ennusti Jeesuksesta, mutta ei ollut Jeesus itse. Stefanus erottaa tämän enkelin ja Jeesuksen selvästi toisistaan puhuessaan hänet kivittäneille juutalaisille. (Apt 7:30-40)
Raamatussa sanotaan "jumalaksi" isän Jumalan lisäksi ihmisiä ja enkeleitä, jotka edustavat häntä ja toimivat hänen nimessään. Sellaisia olivat Mooses ja Israelin tuomarit, ja sellainen on Jeesus kristus, Nasaretilainen. (2Moos 4:16; 7:1; 21:6; 22:8-9; 1Sam 2:25; Psa 82:1, 6; Joh 10:25-38; Apt 5:29-32; 7:30-40) Myös epäjumalia, saatanaa ja ihmisen vatsaa sanotaan Raamatussa "jumalaksi". (1Kor 8:4-6; 2Kor 4:4; Fil 3:19)
Vilpitön ja totuutta rakastava Jumalan lapsi ymmärtää kirjoitukset pyhän hengen opettamalla tavalla oikein jopa kirjaimen perustasolla. Opetusta saanut kristitty ei sano Kristusta Jumalaksi, joka sovitti meidät itsensä kanssa kuolemalla Golgatan ristillä. Jeesus uhrasi Raamatun mukaan itsensä viattomana ihmisenä isälleen Jumalalle syntiemme sovitukseksi ja sielujemme lunastukseksi. Jumala on herättänyt tämän ihmisen kristuksen Jeesuksen ylös kuolleista, niin kuin on kirjoitettu. Tämä on evankeliumia, mutta katoliset tarut ja harhaopit eivät evankeliumia ole.- sniperFROMbushes
""Nämä tarut ovat syntyneet sen seurauksena, että katoliset isät korottivat
ihmisen kristuksen Jeesuksen isänsä vertaiseksi Jumalaksi
toisen vuosisadan lopussa, arviolta 150-luvulta lähtien.
Pyhää henkeä alettiin pitää myöhemmin itsenäisenä persoonana
ja niin muodostui vähän kerrassaan oppi Pyhästä Kolmiyhteisestä Jumalasta,
joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki."" SAATANAN VALEPUKKI JESUIITTA-NUTSI.
Haluatko vielä kuunnella Clausewitzia, steroideilla? PYSY PERKELEEN HOMO-PEDOFIILI omiSSa housuiSSasi tai saat KOVAN TORPEEDON PERSEESEESI.
Palvelu tietää reikäisten sukkiesi määrän ja mistä ostat surkeat viinipullosi.
Nykyään voi tulla jostain yhtäkkiä pihaan vaikka äreä karhu tai pari sutta.
Palvelu tietää sinusta kaiken. Mitta on jo täynnä ja miehet LÄHTÖ-valmiina.
- eräs-toinen
Jumalan edeltä tietäminen "kuoleman kukistamisessa"
Paavali kirjoitti Timoteukselle Jumalan edeltä tietämisestä samalla tavalla kuin oli kirjoittanut aiemmin efesolaisille. Tutkimme seuraavaksi efesolaiskirjeen sanomaa, mutta lainataan tähän alkuun vielä Paavalin sanat nuorelle Timoteukselle edeltä tietämiseen ja kuoleman kukistamiseen liittyen, koska se on hyvin tärkeä opetus ja koko evankeliumin ydin, sen perussanoma ja tärkein osa.
2.Timoteuksen kirje:
1:8 Älä siis häpeä todistusta herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa,
1:9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
1:10 mutta nyt ilmisaatettu meidän vapahtajamme kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
1:11 jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu.
Jumala tiesi jo edeltä sen, että hän oli pelastava valitut ja pyhät Jumalan lapset ihmisen kristuksen Jeesuksen kuolleista herättämisen kautta. (1Tim 2:3-7, Room 5:10-22; 1Kor 2:7; Efe 1:4, 1Piet 1:20) Nämä kohdat eivät kerro siitä, että Jeesus olisi ollut "Jumalan Poikana" olemassa jo ennen maailman luomista isän tykönä. Ne kertovat siitä, että Jumala tiesi etukäteen, miten oli pelastava valitut: Jeesuksen kristuksen kuolleista herättämisen kautta.
Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, jossa sanottaisiin selvästi Jeesuksen olleen isän tykönä elävänä olentona ennen syntymistään äitinsä Marian kohdusta ihmislapseksi. Kolme ensimmäistä evankeliumia ja valtaosa apostolien kirjeistä ei puhu mitään siihen viittaavaa. On vain muutama virheellisesti tulkittu vaikeatajuinen kohta, joita on käytetty sen oletuksen tukena.
Jumala tunsi jo etukäteen poikansa Jeesuksen, jolle oli aivoitellut eli suunnitellut antavansa tulevan maailman herruuden ja kuninkuuden sen jälkeen, kun on herättänyt hänet ylös kuolleista. Tästä syystä sanotaan, että Jeesuksella oli kirkkaus isältä jo ennen maailman luomista ja hänen alkuperänsä kuninkaana on muinaisissa iankaikkisissa ajoissa. (Joh 1:14; 17:5; Mka 5:1|2)
Nämä sanat eivät todista Jeesuksen olleen isänsä tykönä elävänä olentona ennen syntymistään äitinsä Marian kohdusta. Ne todistavat Jumalan suunnitelleen pelastuksen hänen kuolleista herättämisen kautta. Sitä olisi seuraava iankaikkinen kirkkaus Jumalan valtakunnan kuninkaana ja kaikkien luotujen herrana. - eräs-toinen
Efesolaiskirje:
1:1 Paavali, Jumalan tahdosta kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville kristuksessa Jeesuksessa.
1:2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän isältämme, ja herralta Jeesukselta kristukselta!
1:3 Ylistetty olkoon meidän herramme Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
1:4 niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
1:5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
1:6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
1:7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
Paavali erottaa tässä selvästi Jumalan ja Kristuksen, isän ja pojan, toisistaan. Hän kutsuu vain isää Jumalaksi, mutta poikaa herraksi Jeesukseksi kristukseksi. Isä Jumala on hän, joka on suunnitellut pelastavansa meidät poikansa Jeesuksen kautta, herättämällä hänet ylös kuolleista ja luomalla uuden ihmisen poikansa kuolleista herättämisen kautta. (vrt. 1Piet 1:3) Paavali kertoo tästä "uuden ihmisen" luomisesta seuraavissa jakeissa.
1:8 Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
1:9 tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä -
1:10 siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
Taivaissa on isä Jumala ja Jeesus kristus sekä Herran pyhät enkelit (ihmisiä ei ollut taivaassa Johanneksen ja muiden apostolien eläessä, Joh 3:13; Apt 2:34). Isä Jumala on yhdistänyt Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaissa ja maan päällä (tarkoittaa uusia ihmisiä, Jeesusta kristusta ja isää Jumalaa, joilla on yhteys pyhässä hengessä toisiinsa, sillä me olemme yhtä henkeä Herran kanssa yhdyttyämme häneen hengessä, 1Joh 1:1-7; Efe 2:10, 24; 1Kor 6:17; Room 8:9-36). - eräs-toinen
1:11 Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
1:12 että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
"Hänen aivoituksensa" ovat isän Jumalan aivoituksia, eivät Jeesuksen kristuksen aivoituksia. "Oman tahtonsa" on isän Jumalan tahto, ei Jeesuksen kristuksen tahto. "Hänen kirkkautensa" on ylhäisimmän isän kirkkaus, ei Jeesuksen kristuksen kirkkaus. (2Piet 1:17) Pojan kirkkaus on isältä saatu, ei hänen omaa kirkkauttaan, ja sen kirkkauden on Jeesus antanut ja antava opetuslapsilleen, kun hän kirkastuu Jumalan lapsissa ja Jumala hänen kauttansa hänen tulemuksessaan. (Joh 1:14; 17:5, 24; 2Tess 1:1-11; Kol 1:25-27; 1Kor 6:17-20; 1Piet 4:11)
"Me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen", viittaa juutalaisiin, jotka odottivat Kristuksen tulemusta profeettojen ennustusten mukaan. Paavali jakaa tässä ja muissa kirjeissään ihmiset kahteen ryhmään: juutalaiset ja pakanat (esimerkiksi kirjeissään roomalaisille ja galatalaisille).
1:13 Hänessä on teidätkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne, sinetöity pyhällä hengellä,
1:14 joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
Jumalan lapset on sinetöity pyhällä hengellä, joka on meillä vakuutena ja etumaksuna tulevasta perinnöstä Jeesuksen ja kaikkien pyhitettyjen luona Jumalan valtakunnassa. (Efe 1:13-14 vrt. 2Kor 1:21-22) Jeesuksen kristuksen Jumala on kirkkauden isä, ei herra Jeesus kristus itse. Näin on kaikissa Raamatun kohdissa ja myös kaikissa Paavalin kirjeissä! (2Kor 11:31; Efe 1:3; 1Piet 1:3; Joh 20:17; Ilm 3:12)
"Teidätkin" viittaa "pakanoihin", jotka asuivat nykyisen Turkin alueella Efeson kaupungin ympäristössä. Jumala on sinetöinyt pyhällä hengellä jokaisen lapsensa, joka uskoo Jeesuksen kristuksen evankeliumin ja pysyy hänessä(: uskoo, että Jeesus kristus on Jumalan poika). (Room 8:9-16; 1Joh 3:24; 4:9-16) - eräs-toinen
1:15 Sen tähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
1:16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
1:17 anoen, että meidän herramme Jeesuksen kristuksen Jumala, kirkkauden isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen hengen hänen tuntemisessaan
Tässä kohdassa ei ole selvä kumman tuntemista Paavali tarkoittaa: isän vai hänen poikansa Jeesuksen. Meidän tulee tuntea heidät molemmat, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. (Joh 14:1; 17:3) Me opimme tuntemaan isää Jumalaa yhä paremmin hänen kuvansa kautta, joka on ihminen kristus Jeesus, pyhien kirjoitusten mukaan. (1Tim 2:5; Joh 10:14-15, 38; 14:7; 17:3, 25; Apt 28:31; 1Kor 2:2; 2Kor 2:14; 4:6; 5:16; 10:5; Gal 4:8; Efe 1:17; 4:13, 20; Fil 3:8-10; Kol 1:9-10; Tiit 1:16M Hebr 8:11; 2Piet 1:2-3, 8; 2:20; 3:18; 1Joh 2:3, 13-14; 3:6; 4:6-7; 5:20)
1:18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
1:19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
1:20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
Jumala on herättänyt Kristuksen kuolleista. Isä on herättänyt kuolleista oman poikansa Jeesuksen. Jeesus ei lähtenyt Jumalana (Henkenä) ulos ruumiistaan ja palannut siihen takaisin Jumalana (Henkenä) käytyään sitä ennen tuonelassa ja paratiisissa Jumalana (Henkenä), niin kuin katoliset tarut kertovat. Jeesus nousi ylös taivaaseen vasta sen jälkeen, kun Jumala oli herättänyt hänet ylös kuolleista ja hän oli ilmestynyt Jumalan ennalta valitsemille todistajille 40 päivän ajan. Vasta sen jälkeen pyhä henki saattoi tulla opetuslapsiin. Jeesus kirkastettiin vasta silloin isän tykönä ylösnousseena herrana eikä vain ilmestyksenä maan päällä valittujen opetuslasten silmien edessä. (Joh 7:37-39; 20:17; Apt 1:1-11; 2:1ss.; vrt. ilmestys Matt 17:1-8; Joh 1:14) - eräs-toinen
1:21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
1:22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
1:23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
Jumala on korottanut Jeesuksen kaikkien herraksi vasta sen jälkeen, kun oli herättänyt hänet ensin kuolleista. (Efe 1:17-23; 1Piet 3:18-22, Hebr 1-2; Apt 2:12-36) Jumala on alistanut ja alistava kaiken poikansa valtaan, mutta Jumala itse ei ole tietenkään alistettu pojan valtaan. (Hebr 2:5-18; 1Kor 15:28)
Paavali vertaa seurakuntaa Kristuksen ruumiiseen, jonka jokainen jäsen tulee täyteen kaikkea Jumalan täyteyttä, niin että "Jumala on oleva kaikki kaikissa". (Efe 1:22-23; 3:14-21; 4:6; Kol 1:15-23; 1Kor 15:28) Jumala ja Kristus ovat tässäkin kaksi eri tekijää ja olevaista. Jeesus on täynnä kaikkea Jumalan täyteyttä, sillä hänessä asuu koko täyteys ruumiillisesti. (Kol 1:19; 2:9) Myös seurakunta on oleva täynnä kaikkea Jumalan täyteyttä, jonka Jumala on antava sille pyhän hengen osallisuuden kautta. Kristus ei ole kuitenkaan se Jumala, jonka täyteydestä Paavali puhuu: meidän taivaallinen isämme on yksin Jumala. (Matt 6:6ss.; 1Kor 8:6; Efe 4:6)
Kristus on uuden ihmisen esikuva ja arkkityyppi. Meistä tulee täydellisesti hänen kaltaisiaan, kun näemme hänet sellaisena kuin hän on. (1Joh 3:2) Kristus kirkastuva meissä ja Jumala kirkastetaan hänen kauttaan. (1Piet 4:11; 1Kor 6:19-20; 2Tess 1:1-11; Kol 1:25-29; Room 8:28-31) Jo nyt on tärkeää se, että me olisimme Kristuksen kaltaisia ja pukisimme päällemme uuden ihmisen, joka uudistuu tietoon luojansa kuvan mukaan. (Kol 3:8-11; Efe 4:24; Gal 3:27) Meidän tulee olla "puetut Kristukseen". Sitä sanat "Kristus on kaikki kaikissa" tarkoittavat. (Kol 3:8-11ss.) Ne eivät tarkoita sitä, että "Kristus on Jumala". Paavalin opetuksen mukaan Kristuksen elämän tulee näkyä meistä, kun me elämme Jumalan pojan uskossa. (Gal 2:20-22; Room 6; 8; 2Kor 4:1-11) - eräs-toinen
Jumala (isä) vaikutti voimallaan kristuksessa Jeesuksessa ja herätti hänet ylös henkensä kautta niin kuin on kirjoitettu! (Efe 1:19-20 vrt. Room 8:11)
Roomalaiskirje:
8:11 Jos nyt hänen henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista kristuksen Jeesuksen, on tekevä eläväksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne henkensä kautta, joka teissä asuu.
Jumala on herättänyt poikansa Jeesuksen kristuksen kuolleista henkensä kautta. Jeesus ei siis palannut Jumalana (Henkenä) takaisin elottomaan ruumiiseensa, josta oli sitä ennen Jumalana (Henkenä) ulos lähtenyt. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista henkensä kautta niin kuin on kirjoitettu totuuden sanaan, Jeesuksen kristuksen evankeliumiin. Jeesus ei päättänyt itse itsensä herättämisestä ylös kuolleista eikä hän pelastanut itse itseään kuolemasta omalla voimallaan Jumalana. Sen sijaan Jumala pelasti poikansa Jeesuksen kuolemasta ja teki sen henkensä kautta, herättämällä hänet ylös kuolleista: tekemällä hänen ruumiistaan jälleen elävän. Näin on kirjoitettu, mutta kuka uskoo meidän saarnamme – kuka uskoo Jumalan sanan? (Room 8:11; Hebr 5:7; 13:20-21) - PasiToivonen
Ortodoksi-rabbi osaisi laatia kilometrin mittaisen selityksen sille miksi Jeesus oli"väärä profeetta". Jeesus varoitti rabbeja heidän "monisanaisuutensa tähden".
- eräs-toinen
Jumala on korottanut poikansa Jeesuksen kaikkien herraksi sen jälkeen, kun herätti hänet ylös kuolleista. (jj. 20-23) Jeesus ei ottanut itse takaisin sitä asemaa, joka hänellä sanotaan olleen jo ennen maailman luomista, vaan Jumala korotti hänet ensimmäisen kerran enkelien yläpuolelle kuolleista herättämisen jälkeen, niin kuin on kirjoitettu. (1Piet 3:18-22; Apt 2:12-36; Hebr 1-2; jne.)
- eräs-toinen
"Hänen täyteytensä", joka kaikki kaikissa täyttää (Efe 1:23), on tietysti isän Jumalan täyteyttä, josta Paavali puhuu myöhemmin samassa kirjeessä ja myös kolossalaisille:
Kolossalaiskirje:
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti
Efesolaiskirje:
3:14 Sen tähden minä notkistan polveni isän edessä,
3:15 josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
3:16 että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen henkensä kautta
3:17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
3:18 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
3:19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
3:20 Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,
3:21 hänelle kunnia seurakunnassa ja kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.
Isälle Jumalalle kuuluu kunnia aina ja iankaikkisesti, koska hän on ainoa valtias ja majesteetti, Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä, meidän isämme.- eräs-toinen
Juudaan kirje:
1:24 Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
1:25 hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme herramme Jeesuksen kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.
- PasiToivonen
"Kovan torpedon perseeseen." Rakkautta ilmassa? Kohta pääsette naimisiin.
- eräs-toinen
Jumala on herättänyt kuolleista oman poikansa, ihmisen kristuksen Jeesuksen
Raamatun selvät kohdat todistavat siitä, että Jumala on herättänyt kuolleista oman poikansa, ihmisen kristuksen Jeesuksen. Tämä sanotaan mm. näissä kohdissa:
Hebrealaiskirje:
2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,
2:15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
2:16 Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
2:17 Sen tähden hänet täytyi tehdä veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
2:18 Sillä sen tähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia hänelle, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
Hebrealaiskirje:
13:20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän herramme Jeesuksen,
13:21 hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
Efesolaiskirje:
1:20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
1:21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
1:22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
1:23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
1.Korinttolaiskirje:
15:12 Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
15:13 Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
15:14 Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
15:15 ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
15:16 Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut (tuhoutuneet).
15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
1.Timoteuksen kirje:
2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen kristus Jeesus,
2:6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valehtele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
Näissä kohdissa ei lue mitään muuta kuin se, mitä niissä ihan suoraan ja selvästi on sanottu!
Vilpitön ja totuutta rakastava Jumalan lapsi ymmärtää kirjoitukset pyhän hengen opettamalla tavalla oikein jopa kirjaimen perustasolla. Jeesus uhrasi itsensä viattomana ihmisenä Jumalalle syntiemme sovitukseksi ja sielujemme lunastukseksi. Jumala on herättänyt tämän ihmisen kristuksen Jeesuksen ylös kuolleista, niin kuin on kirjoitettu.
Tämä on evankeliumia, mutta katoliset tarut ja harhaopit eivät evankeliumia ole. - eräs-toinen
Jeesus pystyttää temppelin
Kolmiyhteiseen jumalaan uskovat rakastavat näitä Jeesuksen sanoja, joilla he puolustavat väitettään, jonka mukaan Jeesus on isän vertainen Jumala.
Johanneksen evankeliumi:
2:19 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä."
2:20 Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?"
2:21 Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.
2:22 Kun hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän sanonut; ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.
Yksikään apostoli ei tulkinnut Jeesuksen sanoja siten, että Jeesus olisi Jumalana lähtenyt ulos ruumiistaan ja palannut siihen takaisin. Apostolit ymmärsivät nämä Jeesuksen sanat siten, että Jumala herätti poikansa ylös kuolleista ja tämä poika on ihminen kristus Jeesus, ei Jumala.
Pietarin todistus: Apt 2:12-42; 3:19-26; 10:34-48; 11:11-18; 1Piet 1:3, 21
Opetuslasten yhteinen todistus: Apt 4:24-31
Paavalin todistus: Apt 17:22-31; 1Kor 15:12-24; Efe 1:17-23; jne.
Heprealaiskirjeen todistus: Hebr 5:4-11; 13:20-21 jne.
Jaakob tarkoittaa sanalla "Jumala" pelkästään isää kaikissa kirjeensä kohdissa (huom. Jaak 2:19 ja 5:6 Jeesuksen surma)
Juuda tarkoittaa aina "isää" sanalla Jumala (oikea alkuperäinen teksti ja virheetön käännös Jda 1:4, 24-25)
Vain "katolisessa uskossa" olevat tulkitsevat Jeesuksen sanoja siten, että hän lähti Jumalana ulos ruumistaan ja teki sen Jumalana jälleen eläväksi palaamalla Jumalana siihen takaisin Henkenä tuonelaan ja paratiisiin tekemiensä matkojen jälkeen. Ne ovat katolisia taruja ja virhetulkintoja Raamatun parista moniselitteisestä kohdasta, eivät sitä Jumalan puhdasta ja virheetöntä sanaa, jonka pyhä henki on avannut vilpittömien lastensa ymmärrykselle oikealla tavalla (Psa 119:130; 1Kor 2:11-16). - eräs-toinen
Jeesus ei ole sanonut herättävänsä itse itseään kuolleista. Se on katolista tulkintaa, ei Jeesuksen sanoja. Jeesus kertoi selvästi, mitä hänestä oli ennustettu ja se hänelle myös tapahtui: siten, että hän antoi itsensä viattomana uhrina Jumalalle ristillä (kuoli puolestamme) ja että Jumala herätti hänet ylös kuolleista. Tämä on evankeliumia, mutta katoliset tarut ja harhaopit eivät sitä ole.
Matteuksen evankeliumi:
26:26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini."
26:27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
Luukkaan evankeliumi:
24:44 Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa."
24:45 Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
24:46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
24:48 Te olette tämän todistajat.
24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
Jeesus nousi kuolleista, mutta ei omin voimin ja oman päättämänsä mukaan Jumalana, vaan isä Jumala herätti hänet ylös kuolleista niin kuin on kirjoitettu ja niin kuin apostolit todistivat tapahtuneen. (Apt 2:12-36; 10:34-48; 17:22-31; jne.) - eräs-toinen
Galatalaiskirje:
1:1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen kristuksen kautta ja isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
1:2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
1:3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän isältämme, ja herralta Jeesukselta kristukselta,
1:4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja isämme tahdon mukaan!
1:5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
Paavalin mukaan isä Jumala on herättänyt kuolleista poikansa Jeesuksen kristuksen, joka oli ihminen uhratessaan itsensä Jumalalle ristillä (kuolemalla puolestamme) ja on ihminen vielä sen jälkeen, iankaikkisesti. (Room 5:12-21; 1Kor 15:12-24; Efe 1:20-23; Hebr 2:5ss.) Myös kolminaisuusoppiin uskovat tunnustavat sen tosiasian, että Jeesus kristus on ihminen iankaikkisesti eikä lakkaa koskaan olemasta ihminen.
Paavali sanoo tämän selvästi vielä näin:
1.Timoteuksen kirje:
2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen kristus Jeesus,
2:6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valehtele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. - eräs-toinen
Mitä Paavali sitten tarkoitti, kun sanoi, että ei ole saanut evankeliumia ihmisten kautta vaan Jeesuksen kristuksen kautta ja isän Jumalan kautta, joka on herättänyt Jeesuksen kuolleista? (Gal 1:1)
Paavali tarkoitti sitä, että hän ei ole saanut evankeliumia keneltäkään elossa olevalta ihmiseltä, ei edes muilta apostoleilta, vaan Jeesus kertoi sen hänelle henkilökohtaisesti, kun ilmestyi hänelle kaksi kertaa. (Apt 22:1-22; 26:17-20) Sen lisäksi, että Jeesus kertoi ilmestymisensä kautta evankeliumin Paavalille, kuuli hän isän Jumalan äänen pyhän hengen kautta, joka on hänelle annettu. Onpa vielä niin, että Paavali sai käydä kolmannessa taivaassa ja Jumalan paratiisissa, niin että hän tiesi aivan varmasti saaneensa evankeliumin Jeesukselta kristukselta ja hänen isältään, Jumalalta, sen sijaan, että olisi saanut sen ihmisiltä kuten muilta apostoleilta. (2Kor 12:1-4; Gal 1-2) - PasiToivonen
Ilmestykset Helvetistä
Herra salli meidän katsella miestä, joka oli yhden padan sisällä. Hän oli ylösalaisin ja liha tippui paloina hänen naamastaan. Hän katsoi Herraa läpitunkevasti ja sitten hän alkoi huutaa ja kutsua Jeesuksen nimeä. Hän sanoi: ”Herra armahda! Herra anna minulle mahdollisuus! Herra vie minut pois tästä paikasta!” Mutta Herra Jeesus ei tahtonut katsoa häneen. Jeesus yksinkertaisesti vain käänsi selkänsä hänelle. Kun Jeesus teki näin, alkoi mies kirota ja pilkata Herraa. Tämä mies oli John Lennon, saatanallisen ”The Beatles” bändin jäsen. John Lennon oli mies, joka pilkkasi Herraa elämänsä aikana. Hän väitti että kristinusko oli häviämässä ja että Jeesus Kristus tultaisiin unohtamaan kokonaan. Siitä huolimatta tämä mies on tänä päivänä Helvetissä ja Jeesus Kristus on elossa!! Kristinusko ei ole myöskään hävinnyt.
http://www.divinerevelations.info/documents/7_jovenes/finnish_7_youths_hell.htm - saviseutulainen
"Eräs-toinen haipola" alkaa täyttää mitä huolestuttavimmassa määrin pahemman puoleisen maanisuuden tuntomerkit.
Ei tämmöinen tolkuton maratonviestien suoltaminen terveeltä tunnu.
Ei ole tuntunut enää pitkään toviin.
Hänen vimmansa eikuin pahenee.
Ei tällaisella älyttömyyksiin menevällä massapostaamisella ainakaan asialleen eli opilleen ( harha - ) muuta voi tehdä kuin hallaa.
Vaan se on hyvä vain.
Turha on nimimerkin "eräs-toinen" potkia tutkainta vastaan.
Tuhoon tuomittu on hänen taistelunsa Herraa Jeesusta Kristusta vastaan.- totuus_voittaa
Saviseutulainen tekee väärin hyökätessään henkilöön. Anonymiteetti on suoja mielipuolilta joita täälläkin häärää. Saviseutulaisen toiminta kertoo paljon saviseutulaisesta itsestään, mutta hän ja hänen kaltaisensa voivat vain kiristellä hampaitaan ja pakahtua raivossaan koska Kirkolla ei tänä päivänä ole sitä valtaa "harhaoppisten" henkeen ja elämään joka sillä oli sata- parisataa vuotta sitten ja sitä ennen keskiajalla.
Se muu mitä nimimerkki "saviseutulainen" kirjoittaa tästä maanisesta massapostittajasta nimimerkillä "eräs-toinen" on valitettavasti totta, mutta miten onkaan saviseutulaisen itsensä kanssa?
Onko iankaikkinen elämä Jeesuksen mukaan sitä että tunnetaan kolmiykseys vai onko iankaikkinen elämä Jeesuksen mukaan sitä että tunnetaan Isä, hän joka yksin on totinen Jumala, ja sitä että tunnetaan Jeesus Kristus Jumalan maailmaan lähettämänä Vapahtajana.
Vastaus jonka koko "Pyhää Kolminaisuutta" tunnustava kristikunta on hylännyt löytyy Johanneksen evankeliumista 17:3
"Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka YKSIN OLET TOTINEN JUMALA, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
Kristikunta on hylännyt Jumalan ja palvoo ihmisjärjen luomaa "Pyhää Kolminaisuutta" josta Jeesus ja hänen seuraajansa eivät tienneet yhtään mitään.
"AINOAN JUMALAN, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen." (Juud 1:25) - eräs-toinen
Jumalan ja hänen poikansa Jeesuksen kristuksen tunteminen ei ole ensisijaisesti jokin oppi. Heidän tuntemisensa on heidän luonteen laatunsa tuntemista: sen tuntemista, millainen isä ja hänen poikansa on. Se, joka tuntee Jumalan ja hänen poikansa, on myös velvollinen vaeltamaan niin kuin Jeesus vaelsi. 1Joh 2:3-6
Sinä, joka perustat pelastumisen toivon pelkästään oikeaan oppiin, pidät kaiken muun pahan lisäksi totena katolisia taruja. Luulet, että Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen saarnaamaan tuonelaan siellä olevien kuolleiden ihmisten hengille, jotka olivat vankeudessa. Sinä luulet, että kuolleille ihmisille on julistettu tuonelassa evankeliumia; myös vanhurskaille sieluille eikä vain tottelemattomille.
Voisitko ystävällisesti osoittaa Raamatusta sen, missä näin on sanottu? - totuus_voittaa
eräs-toinen kirjoitti:
Jumalan ja hänen poikansa Jeesuksen kristuksen tunteminen ei ole ensisijaisesti jokin oppi. Heidän tuntemisensa on heidän luonteen laatunsa tuntemista: sen tuntemista, millainen isä ja hänen poikansa on. Se, joka tuntee Jumalan ja hänen poikansa, on myös velvollinen vaeltamaan niin kuin Jeesus vaelsi. 1Joh 2:3-6
Sinä, joka perustat pelastumisen toivon pelkästään oikeaan oppiin, pidät kaiken muun pahan lisäksi totena katolisia taruja. Luulet, että Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen saarnaamaan tuonelaan siellä olevien kuolleiden ihmisten hengille, jotka olivat vankeudessa. Sinä luulet, että kuolleille ihmisille on julistettu tuonelassa evankeliumia; myös vanhurskaille sieluille eikä vain tottelemattomille.
Voisitko ystävällisesti osoittaa Raamatusta sen, missä näin on sanottu?Tätä "osoittaa Raamatusta" metodia käyttävät muutkin harhaoppiset kuten JT.
Yhtä turhaa kuin kinata heidän kanssaan olisi ruveta kinaamaan nimimerkin "eräs-toinen" kanssa. - eräs-toinen
totuus_voittaa kirjoitti:
Tätä "osoittaa Raamatusta" metodia käyttävät muutkin harhaoppiset kuten JT.
Yhtä turhaa kuin kinata heidän kanssaan olisi ruveta kinaamaan nimimerkin "eräs-toinen" kanssa.Sinä et siis voi "kertoa" sitä, missä kohdassa Raamatussa on sanottu ne asiat, joita pidät totuutena, sen sijaan, että ne olisivat katolisia taruja?
Ne asiat ovat siis nämä:
Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen Henkenä tuonelaan, saarnasi siellä vankeudessa oleville ihmisten hengille ja vanhurskasten ihmisten sieluille (vai hengille?), vei vanhurskaiden ihmisten sielut (vai henget?) samana päivänä paratiisiin, joka on isän luona taivaassa. Sitten kolmantena päivänä Jeesus palasi Henkenä takaisin elottomaan ruumiiseensa, joka oli haudassa koko tämän ajan.
Voitko kertoa, missä kohdassa Raamatussa nämä asiat on sanottu? Et voi, koska niitä ei ole sanottu missään kohdassa Raamattua. Ne ovat katolisia taruja, joita olet pitänyt totena tähän päivään asti. Yhä vieläkö niihin taruihin uskot vai joko sinulle kelpaisi Jumalan sana Raamatun kirjoitusten kautta?
Sinä kun tunnut tietävän "oikean opin" Raamatusta, niin kerropa meille tietämättömille, mikä ero Raamatun mukaan on ihmisen hengellä ja sielulla? Kumpi irtoaa ruumiista kuoleman hetkellä vai irtoavatko ne molemmat? Näytä muutama esimerkki Raamatussa siitä, miten ihmisen hengestä ja sielusta on puhuttu eri merkityksessä vanhan ja uuden liiton kirjoituksissa, molemmissa. Vai onko niistä puhuttu samaa asiaa merkitsevällä tavalla niin että ei ole tehty yleensä mitään eroa hengen ja sielun välillä, paria poikkeusta lukuun ottamatta? - eräs-toinen
totuus_voittaa kirjoitti:
Tätä "osoittaa Raamatusta" metodia käyttävät muutkin harhaoppiset kuten JT.
Yhtä turhaa kuin kinata heidän kanssaan olisi ruveta kinaamaan nimimerkin "eräs-toinen" kanssa.Suhtaudut kovin merkillisesti Raamattuun. Jumalan lapset osoittavat nimen omaan Raamatun kirjoituksista sen, mihin uskovat. Koska et siihen pysty uskottuasi katolisia taruja, niin asetat sanoillasi huonoon valoon sen, että joku pyytää sinua osoittamaan väitteesi todeksi Raamatun kirjoituksista. Siinä ei ole mitään väärää tai pahaa, että joku osoittaa väitteensä todeksi Raamatun kirjoituksista, mutta sinulle se ei näköjään kelpaa. Sinä uskot mieluummin katolisia taruja kuin Raamatun kirjoituksia, joiden kautta profeetat, Jeesus ja apostolit ovat puhuneet meille Jumalan sanaa. Sinä uskot siis ihmisten sanoja sen sijaan, että uskoisit Jumalaa ja hänen poikaansa Jeesusta. Siitä, mistä muita syytät, siihen olet itse syyllinen.
- eräs-toinen
Miten Raamatun kohdat yhdistetään toisiinsa oikein pyhän hengen opettamalla tavalla?
Raamatun mukaan "Kristus nousi ylös kuolleista" ja "Jumala herätti hänet ylös kuolleista": isä herätti kuolleista poikansa Jeesuksen kristuksen. Miten nämä kohdat tulee yhdistää toisiinsa, niin että mitään ristiriitaa ei jää jäljelle?
Katolisessa uskossa olevat sanovat, että Jeesus kristus lähti Jumalana (Henkenä) ulos ruumistaan ja palasi siihen Jumalana (Henkenä) takaisin. Mihin tässä Jumalaa (isää) tarvitaan? Ei mihinkään. Jos Jeesus olisi iankaikkinen kaiken luonut herra Jumala kaikkivaltias, niin hän ei tarvitsisi Jumalaa eli omaa isäänsä herättämään itseään ylös kuolleista. Hän voisi lähteä Jumalana (Henkenä) pois ruumiistaan ja palata siihen Jumalana (Henkenä) takaisin, niin kuin katolisessa uskossa olevat väittävät tapahtuneen. Tämä ei ole kuitenkaan Jeesuksen kristuksen evankeliumia Raamatun kirjoitusten mukaan vaan se on katolisia taruja ja harhaoppia, jonka tukena on käytetty Raamatun virheellistä tulkintaa.
Oikea tapa yhdistää Raamatun eri kohdat toisiinsa ilman ristiriitaa, on uskoa, että Jeesus nousi ylös kuolleista, koska isä Jumala herätti hänet ylös kuolleista. Tässä ei ole mitään ristiriitaa, epäjohdonmukaisuutta tai Raamatun kirjoitusten vastaista tulkintaa. Jumala herätti kuolleista poikansa Jeesuksen kristuksen ja niin tämä nousi ylös kuolleista isänsä herättämänä. - eräs-toinen
Raamatun mukaan Jumala pelasti oman poikansa ikuiselta kuolemalta herättämällä hänet ylös kuolleista. Jos Jumala ei olisi herättänyt kuolleista poikaansa Jeesusta, niin pois nukkuneet pyhät olisivat kadotetut (tuhoutuneet) ja niin olisi myös ihminen kristus Jeesus itse. (1Kor 15:12-24)
Näin on kirjoitettu.
Hebrealaiskirje:
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
13:20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän herramme Jeesuksen,
13:21 hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
Ja se, että kuolema on ikuinen kadotukseen tuomituille, perustuu Jeesuksen omiin sanoihin, kun ne käännetään oikein suomenkielelle. Joka uskoo Jeesukseen, ei koe ikuista kuolemaa vaan saa elää ikuisesti. (Joh 11:24-27) Sanatarkan käännöksen mukaan jakeet 25-26 kuuluvat näin:
Johanneksen evankeliumi:
11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, on elävä, vaikka kuolisi.
11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, kuole iankaikkisesti. Uskotko sen?"
Jakeessa 25 verbi zaoo (elää) on futuurissa, koska Jeesus viittaa sanoillaan ruumiin ylösnousemukseen. (ks. asiayhteys, joka on ruumiin ylösnousemus Joh 11:20-26.) Novum kääntää tämän kohdan oikein interlineaarissaan:
"...Uskova minuun, vaikka kuolisi, elää (futuuri)... ei kuole iäisesti." (Novum 2, s. 612) - siisnäin
Hauska keskustelu mitä olen seurannut! Hevonen synnyttää tän mukaan leijonan ja sanoo sen olevan hänen poikansa. Jumala luo ihminen ja sanoo sen olevan poikansa. Hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii ! miten naurettava päätelmä. Tottakai Jumala alentaa itsensä ja ottaa toinen muodon POIKA JONKA JUMALA VOI SANOA ETTÄ TÄMÄ ON MUN RAKAS POIKANI JUMALA JONKA RAKASTAN. Eihän mikä voi kumoa se vaikka ulkomuoto olis apina tai leijona jos Jumala on ottanut sellaisen muodon jossa Hän elää ja on. Älkää antako percele hujjaa teitä ....
- kulla-kulla-hauska
Kulla hauska soumalialaine tietaa. Suomelaine ei oo nahny apina eika lejona, afrikasa on apina ja lejona soumesa on hevonen, siita tietaa etta hevonen ei sunnuta apina, ei ole sita apina suomesa.
- siisnäin
kulla-kulla-hauska kirjoitti:
Kulla hauska soumalialaine tietaa. Suomelaine ei oo nahny apina eika lejona, afrikasa on apina ja lejona soumesa on hevonen, siita tietaa etta hevonen ei sunnuta apina, ei ole sita apina suomesa.
siis VAIKKA. PILKKAAT MUN TEKSTI NIIN SE EI tee sen tyhjäksi kumminkin ettei Jeesus on TODELLA TODELLINEN JUMALA JA YKSI. Jotain todella sua harmitti että sun piti alentaa itseäsi pilkkaajaksi ???
- saviseutulainen
siisnäin kirjoitti:
siis VAIKKA. PILKKAAT MUN TEKSTI NIIN SE EI tee sen tyhjäksi kumminkin ettei Jeesus on TODELLA TODELLINEN JUMALA JA YKSI. Jotain todella sua harmitti että sun piti alentaa itseäsi pilkkaajaksi ???
>>Tottakai Jumala alentaa itsensä ja ottaa toinen muodon POIKA JONKA JUMALA VOI SANOA ETTÄ TÄMÄ ON MUN RAKAS POIKANI JUMALA JONKA RAKASTAN.<<
>>...EI tee sen tyhjäksi kumminkin ettei Jeesus on TODELLA TODELLINEN JUMALA JA YKSI.<<
Näillä kahdella lauseella sinä nimimerkki "siisnäin" tuot TOTUUDEN esille kirkkaana ja kauniina.
Siunausta sinulle ystäväinen!
Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen - Jumalan poikanakin ( kirj. pienellä tarkoituksella ) - ja ollut, niinkuin nämä Hänen Jumaluutensa kieltävät väittävät, Joosefin lihallinen poika, OLISIVAT SYNTIMME SOVITTAMATTA!
Ainoa ja oikea totuus asiassa on se, niinkuin "siisnäin" kirjoitat, että oli kysymys ALENTAMISESTA.
Jumalan Poika, yhtä Isän kanssa, tuli alas Jumalan taivaasta yliluonnollisen sikiämisen kautta Pyhästä Hengestä, syntyen lihallisesta äidistä, ihmiseksi. Otti ihmisen muodon. Otti orjan muodon, niinkuin Raamatussa kirjoitetaan. RIKAS TULI KÖYHÄKSI.
Ja eli ihmisen, SYNNITTÖMÄN JA VIRHEETTÖMÄN ihmisen elämän. Ainoana koskaan maailmassa eläneenä/elämään tulevana synnittömänä ihmisenä. Vain ihminenkö siihen olisi kyennyt!?
Vain Jumalasta lähtöisin oleva, synnittömästi Pyhästä Hengestä siinnyt Jeesus Kristus oli kelvollinen/arvollinen tähän Jumalaiseen tehtävään.
Jo ajatuskin siitä, että Jeesus olisi ollut "vain ihmisenä" Jumalan poika, on täysin absurdi.
Tämä asia ymmärrettiin jo vanhanajan kansakoulussa, mikä ja kuka on Jeesus Kristus, Jumalan Poika. - eräs-toinen
Jeesuksen puhtaan ja synnittömän vaelluksen ja Jeesuksen itsensä ylentämistä on tunnustaa hänet täysin ihmiseksi. Mitä ihmeellistä siinä on, jos enkeli tai Jumala ei tee syntiä? Sellaisia enkeleitä on paljon, jotka eivät syntiä tee ja Jumala ei saata edes syntiä tehdä! Jumala ei myöskään vaikuta kenessäkään luodussa synnin tekemistä! (vai mitä saviseutulainen?)
Vain ne Jumalan lapset korottavat ja kirkastavat Jeesusta, jotka tunnustavat hänen olevan täydellisesti ihminen, täysin ihminen, kokonansa ihminen henkeä, sielua ja ruumista myöten: täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ruumiineen! Ne eivät kirkasta ja ylennä kristusta Jeesusta, jotka sanovat Jeesuksen olleen enkeli tai Jumala ihmisen ruumiissa (ja Jumalana Jeesus olisi tietysti läsnä kaikkialla).
Niillä ei ole myöskään syntiuhria ja syntien sovitusta, jotka kieltävät Jeesuksen uhranneen itsensä ihmisenä kuolemaan ja että Jumala on herättänyt kuolleista tämän ihmisen kristuksen Jeesuksen. Tämä on evankeliumia, mutta katoliset tarut ja harhaopit eivät sitä ole. Kannattaa siis katsoa tarkoin, mihin uskoo ja mitä varmaksi väittää... - totuus_voittaa
saviseutulainen kirjoitti:
>>Tottakai Jumala alentaa itsensä ja ottaa toinen muodon POIKA JONKA JUMALA VOI SANOA ETTÄ TÄMÄ ON MUN RAKAS POIKANI JUMALA JONKA RAKASTAN.<<
>>...EI tee sen tyhjäksi kumminkin ettei Jeesus on TODELLA TODELLINEN JUMALA JA YKSI.<<
Näillä kahdella lauseella sinä nimimerkki "siisnäin" tuot TOTUUDEN esille kirkkaana ja kauniina.
Siunausta sinulle ystäväinen!
Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen - Jumalan poikanakin ( kirj. pienellä tarkoituksella ) - ja ollut, niinkuin nämä Hänen Jumaluutensa kieltävät väittävät, Joosefin lihallinen poika, OLISIVAT SYNTIMME SOVITTAMATTA!
Ainoa ja oikea totuus asiassa on se, niinkuin "siisnäin" kirjoitat, että oli kysymys ALENTAMISESTA.
Jumalan Poika, yhtä Isän kanssa, tuli alas Jumalan taivaasta yliluonnollisen sikiämisen kautta Pyhästä Hengestä, syntyen lihallisesta äidistä, ihmiseksi. Otti ihmisen muodon. Otti orjan muodon, niinkuin Raamatussa kirjoitetaan. RIKAS TULI KÖYHÄKSI.
Ja eli ihmisen, SYNNITTÖMÄN JA VIRHEETTÖMÄN ihmisen elämän. Ainoana koskaan maailmassa eläneenä/elämään tulevana synnittömänä ihmisenä. Vain ihminenkö siihen olisi kyennyt!?
Vain Jumalasta lähtöisin oleva, synnittömästi Pyhästä Hengestä siinnyt Jeesus Kristus oli kelvollinen/arvollinen tähän Jumalaiseen tehtävään.
Jo ajatuskin siitä, että Jeesus olisi ollut "vain ihmisenä" Jumalan poika, on täysin absurdi.
Tämä asia ymmärrettiin jo vanhanajan kansakoulussa, mikä ja kuka on Jeesus Kristus, Jumalan Poika."Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen - Jumalan poikanakin ( kirj. pienellä tarkoituksella ) - ja ollut, niinkuin nämä Hänen Jumaluutensa kieltävät väittävät, Joosefin lihallinen poika, OLISIVAT SYNTIMME SOVITTAMATTA!"
Tässä tieten tahtoen sekoitetaan kaksi asiaa jotta päästäisiin paremmin syyttämään ja valehtelemaan.
Ensinnäkin Jeesuksen syntymä tapahtui juuri niin kuin se on evankeliumeissa kerrottu. Jos joku ei sitä usko niin se on hänen häpeänsä.
Toinen asia on Jeesuksen ihmisyys.
Asia on täysin päinvastoin kuin mitä saviseutulainen antaa ymmärtää!!!
Raamattu sanoo: "Syntien sovittamiseksi hän (Jumala) lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin," (Room 8:3)
Myös näin lukee Raamatussa: "Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi." (Room 5:15)
Saviseutulaiselle ja valitettavan monelle muulle "kristitylle" ei Jumalan asettama välittäjä, ihminen Kristus Jeesus kelpaa. He sanovat usein aivan suoraan ett jos Jeesus oli ihminen niin mitään syntien sovitusta ei ole tapahtunut.
Tätä sanaa he eivät ikinä usko: "Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus." (1 Tim 2:5)
Sitäkään he eivät siinä sanassa usko että Jumala on yksi, heillä on "kolmiyhteinen jumala".
Jeesuksen Jumaluutta ei Raamattu tunne. Paavali kirjoittaa että meillä on "VAIN YKSI JUMALA, ISÄ" … "ja vain yksi Herra, Jeesus Kristus." (1 Kor 8:6)
Se mitä Jeesus halusi että opetuslapset olisivat uskoneet oli se että hän, Jeesus, oli tullut Jumalan luota. Tämän opetuslapset lopulta uskoivat (Joh 16:30).
Jeesus ei missään opeta että hän olisi Jumala vaan hän sanoo: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
Saviseutulainen ei tämmöisistä puheista käänny, hän on hengellisesti umpikuuro ja näkönsä täysin menettänyt. Jumalan Sana ei hänen kaltaisilleen sano yhtään mitään. - saviseutulainen
totuus_voittaa kirjoitti:
"Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen - Jumalan poikanakin ( kirj. pienellä tarkoituksella ) - ja ollut, niinkuin nämä Hänen Jumaluutensa kieltävät väittävät, Joosefin lihallinen poika, OLISIVAT SYNTIMME SOVITTAMATTA!"
Tässä tieten tahtoen sekoitetaan kaksi asiaa jotta päästäisiin paremmin syyttämään ja valehtelemaan.
Ensinnäkin Jeesuksen syntymä tapahtui juuri niin kuin se on evankeliumeissa kerrottu. Jos joku ei sitä usko niin se on hänen häpeänsä.
Toinen asia on Jeesuksen ihmisyys.
Asia on täysin päinvastoin kuin mitä saviseutulainen antaa ymmärtää!!!
Raamattu sanoo: "Syntien sovittamiseksi hän (Jumala) lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin," (Room 8:3)
Myös näin lukee Raamatussa: "Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi." (Room 5:15)
Saviseutulaiselle ja valitettavan monelle muulle "kristitylle" ei Jumalan asettama välittäjä, ihminen Kristus Jeesus kelpaa. He sanovat usein aivan suoraan ett jos Jeesus oli ihminen niin mitään syntien sovitusta ei ole tapahtunut.
Tätä sanaa he eivät ikinä usko: "Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus." (1 Tim 2:5)
Sitäkään he eivät siinä sanassa usko että Jumala on yksi, heillä on "kolmiyhteinen jumala".
Jeesuksen Jumaluutta ei Raamattu tunne. Paavali kirjoittaa että meillä on "VAIN YKSI JUMALA, ISÄ" … "ja vain yksi Herra, Jeesus Kristus." (1 Kor 8:6)
Se mitä Jeesus halusi että opetuslapset olisivat uskoneet oli se että hän, Jeesus, oli tullut Jumalan luota. Tämän opetuslapset lopulta uskoivat (Joh 16:30).
Jeesus ei missään opeta että hän olisi Jumala vaan hän sanoo: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
Saviseutulainen ei tämmöisistä puheista käänny, hän on hengellisesti umpikuuro ja näkönsä täysin menettänyt. Jumalan Sana ei hänen kaltaisilleen sano yhtään mitään.>>Raamattu sanoo: "Syntien sovittamiseksi hän (Jumala) lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin," (Room 8:3)<<
Juuri näin.
" ...lähetti tänne oman Poikansa SYNTISTEN IHMISTEN KALTAISENA. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin".
( Mistä Jumala lähetti oman Poikansa?
Luotaan Jumalan taivaasta. )
>>Myös näin lukee Raamatussa: "Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi." (Room 5:15)<<
Juuri näin.
"...tulleet yhden ainoan ihmisen, JEESUKSEN KRISTUKSEN ansiosta kaikkien osaksi." (Room 5:15)<<
>>Se mitä Jeesus halusi että opetuslapset olisivat uskoneet oli se että hän, Jeesus, oli tullut Jumalan luota. Tämän opetuslapset lopulta uskoivat (Joh 16:30).<<
Juuri näin.
"...olisivat uskoneet oli se että hän, JEESUS OLI TULLUT JUMALAN LUOTA. ..."
>>Ensinnäkin Jeesuksen syntymä tapahtui juuri niin kuin se on evankeliumeissa kerrottu. Jos joku ei sitä usko niin se on hänen häpeänsä.<<
Amen!
>>Toinen asia on Jeesuksen ihmisyys.
Asia on täysin päinvastoin kuin mitä saviseutulainen antaa ymmärtää!!!<<
?!
>>Saviseutulainen ei tämmöisistä puheista käänny, hän on hengellisesti umpikuuro ja näkönsä täysin menettänyt. Jumalan Sana ei hänen kaltaisilleen sano yhtään mitään.<<
Mistä minun tulisi kääntyä? Jeesuksen Jumaluutta en kiellä, en koskaan enkä kenenkään edessä!
YKSI JUMALA KAIKKIVALTIAS, ISÄSSÄ, POJASSA JA PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
ISÄ ON POIKAA YLEMPI EIKÄ POIKA OLE ISÄ.
SILTI ISÄ ON POJASSA JA POIKA ON ISÄSSÄ.
PYHÄ HENKI KIRKASTAA SEKÄ ISÄÄ, ETTÄ POIKAA. - totuus_voittaa
saviseutulainen kirjoitti:
>>Raamattu sanoo: "Syntien sovittamiseksi hän (Jumala) lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin," (Room 8:3)<<
Juuri näin.
" ...lähetti tänne oman Poikansa SYNTISTEN IHMISTEN KALTAISENA. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin".
( Mistä Jumala lähetti oman Poikansa?
Luotaan Jumalan taivaasta. )
>>Myös näin lukee Raamatussa: "Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi." (Room 5:15)<<
Juuri näin.
"...tulleet yhden ainoan ihmisen, JEESUKSEN KRISTUKSEN ansiosta kaikkien osaksi." (Room 5:15)<<
>>Se mitä Jeesus halusi että opetuslapset olisivat uskoneet oli se että hän, Jeesus, oli tullut Jumalan luota. Tämän opetuslapset lopulta uskoivat (Joh 16:30).<<
Juuri näin.
"...olisivat uskoneet oli se että hän, JEESUS OLI TULLUT JUMALAN LUOTA. ..."
>>Ensinnäkin Jeesuksen syntymä tapahtui juuri niin kuin se on evankeliumeissa kerrottu. Jos joku ei sitä usko niin se on hänen häpeänsä.<<
Amen!
>>Toinen asia on Jeesuksen ihmisyys.
Asia on täysin päinvastoin kuin mitä saviseutulainen antaa ymmärtää!!!<<
?!
>>Saviseutulainen ei tämmöisistä puheista käänny, hän on hengellisesti umpikuuro ja näkönsä täysin menettänyt. Jumalan Sana ei hänen kaltaisilleen sano yhtään mitään.<<
Mistä minun tulisi kääntyä? Jeesuksen Jumaluutta en kiellä, en koskaan enkä kenenkään edessä!
YKSI JUMALA KAIKKIVALTIAS, ISÄSSÄ, POJASSA JA PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
ISÄ ON POIKAA YLEMPI EIKÄ POIKA OLE ISÄ.
SILTI ISÄ ON POJASSA JA POIKA ON ISÄSSÄ.
PYHÄ HENKI KIRKASTAA SEKÄ ISÄÄ, ETTÄ POIKAA.Sieltähän se tuli niinkuin edeltä jo voi arvata.
Je sekin sai vahvistuksensa että: "Jumalan Sana ei hänen kaltaisilleen sano yhtään mitään."
"Jeesuksen Jumaluutta en kiellä, en koskaan enkä kenenkään edessä!"
Jeesus itse kuitenkin sanoo: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
"YKSI JUMALA KAIKKIVALTIAS, ISÄSSÄ, POJASSA JA PYHÄSSÄ HENGESSÄ."
Alkuseurakunnan tunnustus Jumalasta oli kuitenkin tämä: "meillä on vain yksi Jumala, Isä" (1 Kor 8:6)
Kysymys: mikä tekee ihmisestä uskovaisen joka ei usko Jeesusta (Joh 17:3) eikä Jumalaa (Jesaja 45:22) eikä apostoleja (1 Tim 2:5)?
Vastaus: ei mikään. - saviseutulainen
totuus_voittaa kirjoitti:
Sieltähän se tuli niinkuin edeltä jo voi arvata.
Je sekin sai vahvistuksensa että: "Jumalan Sana ei hänen kaltaisilleen sano yhtään mitään."
"Jeesuksen Jumaluutta en kiellä, en koskaan enkä kenenkään edessä!"
Jeesus itse kuitenkin sanoo: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
"YKSI JUMALA KAIKKIVALTIAS, ISÄSSÄ, POJASSA JA PYHÄSSÄ HENGESSÄ."
Alkuseurakunnan tunnustus Jumalasta oli kuitenkin tämä: "meillä on vain yksi Jumala, Isä" (1 Kor 8:6)
Kysymys: mikä tekee ihmisestä uskovaisen joka ei usko Jeesusta (Joh 17:3) eikä Jumalaa (Jesaja 45:22) eikä apostoleja (1 Tim 2:5)?
Vastaus: ei mikään.YKSI JUMALA KAIKKIVALTIAS, ISÄSSÄ, POJASSA JA PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
ISÄ ON POIKAA YLEMPI EIKÄ POIKA OLE ISÄ.
SILTI ISÄ ON POJASSA JA POIKA ON ISÄSSÄ.
PYHÄ HENKI KIRKASTAA SEKÄ ISÄÄ, ETTÄ POIKAA.
Joh.17:5
Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
AMEN
- eräs-toinen
Jumala herätti poikansa Jeesuksen ylös kuolleista. Hän teki sen henkensä kautta niin kuin on kirjoitettu.
Roomalaiskirje:
8:11 Jos nyt hänen henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista kristuksen Jeesuksen, on tekevä eläväksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne henkensä kautta, joka teissä asuu.
Kun Jumala oli herättänyt poikansa kuolleista, meni Jeesus sen jälkeen hengessä ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka eivät olleet totelleet Jumalaa Nooan päivinä. (1Piet 3:18-22) Jeesus ei mennyt henkenä tuonelaan saarnaamaan evankeliumia vankeudessa oleville hengille ja vanhurskasten ihmisten sieluille niin kuin katoliset tarut väittävät hänen tehneen.
1.Pietarin kirje:
3:18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas väärien puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin surmattiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
3:19 jossa hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
3:20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Jos uskot katolisia taruja, joiden mukaan Jeesus meni heti kuoltuaan henkenä tuonelaan ja saarnasi siellä vankeudessa oleville hengille, niin miten tulkitset sanat "tehtiin eläväksi hengessä"? Sinähän uskot siinä tapauksessa, että Jeesuksen henki ei ollut kuollut, joten mitä nuo sanat tarkoittavat? Sanat ovat järkevät vain siinä tapauksessa, että Jeesus oli hengessään kuollut tai hänen henkensä oli kuollut, minkä vuoksi Jumalan täytyi tehdä hänet hengessä eläväksi.
Jos siis uskot Jeesuksen menneen heti kuolemansa jälkeen henkenä tuonelaan, niin sinun täytyy uskoa myös siihen, että Jeesus oli hengessä kuollut (hänen henkensä oli kuollut synteihin ja rikoksiin)! Tätä eivät kovin monet tunnusta, mutta eivät he silti pysty selittämään sitä, mitä muuta nuo sanat voisivat tarkoittaa, ellei Pietari sitten puhu ruumiin ylösnousemuksesta! - eräs-toinen
Olennainen kysymys on: milloin Jeesus meni hengessä ja saarnasi vankeudessa oleville hengille? Niin kuin olemme jo kirjoitusten kautta osoittaneet, meni Jeesus vasta kuolleista heräämisen jälkeen hengessä ja saarnasi vankeudessa oleville hengille. Tämä asia on helppo ymmärtää, jos on valmis uskomaan kirjoituksista sen, mitä niissä sanotaan, sen sijaan, että pitää totena sen, mitä katoliset isät ovat sanoneet niiden tarkoittavan. Jos uskot katolisiin taruihin, niin sinä lisäät kirjoituksiin sanoja ja asioita, joita niissä ei ole mainittu!
Pietari ei puhu tässä mitään tuonelasta, jossa ihmiset olisi jaettu kahteen osastoon: kärsivien ja onnea nauttivien osastoon. (1Piet 3:18-20) Pietari ei puhu edes ihmisistä vaan hengistä, joilla tarkoitetaan tässä kohdassa langenneita enkeleitä. Se, missä nämä enkelit olivat, jääköön salaisuudeksi.
Jeesus meni hengen kuljettamana näiden henkien tykö kuolleista heräämisen jälkeen ja saarnasi heille voittoa kuolemasta tuomioksi heille. Jeesus ei saarnannut evankeliumia pois nukkuneille ihmisille, jotta nämä eläisivät ikuisesti uskomalla evankeliumin sanan. Jeesus saarnasi voittoa kuolemasta tottelemattomille hengille (enkeleille, riivaajille)! Miten hän olisi voinut saarnata voittoa kuolemasta ennen kuin kuolema oli voitettu?
Kuolema voitettiin vasta sitten, kun Jumala oli herättänyt Jeesuksen ylös kuolleista! (Hebr 2:5-18; 2Tim 1:8-11; Efe 1) Ruumiin ylösnousemus on se toivo, johon meidät on kutsuttu. (Apt 24:16; 26:8; Room 8:17-36; Hebr 6:17-20; 1Piet 1:1-5) Kuolema on voitettu lopullisesti vasta sitten, kun kaikki valitut ja pyhät ovat nousseet ylös kuolleista ja tulleet puetuksi kuolemattomaan ja katoamattomaan kirkastettuun ja taivaalliseen ja hengelliseen ruumiiseen. (1Kor 15:12-58) Tämä on evankeliumia, mutta katoliset tarut eivät evankeliumia ole. - eräs-toinen
Katoliset tarut kertovat Jeesuksen menneen heti kuolemansa jälkeen tuonelaan, jossa tämä olisi saarnannut kuolleiden ihmisten hengille. Tarujen mukaan Jeesus olisi ottanut tuonelasta mukaansa vanhurskaiden ihmisten henget ja vienyt heidät mukanaan Jumalan taivaaseen paratiisiin, jonne myös ristin ryöväri vielä samana päivänä meni. (Luuk 23:43) Osa tulkitsee Raamatun kirjoituksia siten, että muut vanhurskasten henget jäivät jonnekin välitilaan paratiisin ja maan välille, mutta vain ristin ryöväri pääsi heti suoraan paratiisiin. Kaikki nämä ovat virheellisiä tulkintoja ja taruja, eivät alkuperäistä evankeliumin sanaa.
Jeesuksen sanotaan vieneen mukanaan saalista Jumalan tykö taivaaseen. Se saalis on katolisten tarujen mukaan tuonelasta paratiisiin vietyjen vanhurskasten ihmisten henget tai sielut. Tätä on perusteltu Paavalin kirjeellä efesolaisille (4:8), joka on lainausta Psalmista 68:19. Lainaamme Paavalin kirjettä pidemmän pätkän, koska jakeita ei saa irrottaa asiayhteydestä ja tulkita niitä mielivaltaisesti oman ennalta totena pidetyn opin tueksi.
Efesolaiskirje:
4:1 Niin kehotan siis minä, joka olen vankina herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
4:2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
4:3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4:4 yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
4:5 yksi herra, yksi usko, yksi kaste;
4:6 yksi Jumala ja kaikkien isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Paavali mainitsee tässä isän ja pojan ja pyhän hengen, mutta sanoo pelkästään isän olevan Jumala ja kaikkien isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (vrt. Efe 3:14-21; Room 11:32-36; 1Kor 15:28) Kolmiyhteisen jumalan oppi on selvää harhaoppia tämänkin kohdan mukaan.
jatkuu - eräs-toinen
4:7 Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
4:8 Sen tähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille."
4:9 Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
4:10 Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
Paavali ei puhu tässä kohdassa mitään kahteen osastoon jaetusta tuonelasta tai siitä, että Jeesus olisi mennyt heti kuolemansa jälkeen tuonelaan saarnaamaan siellä oleville hengille tai sieluille, ja ottanut sieltä saalista mukaansa Jumalan tykö taivaaseen (paratiisiin). Mitään sellaista tässä kohdassa ei sanota, mutta katolisessa uskossa olevat ovat tulkinneet näitä sanoja sillä tavalla. Se on kuitenkin virhetulkintaa, minkä Raamatun kirjoitusten kokonaisilmoitus ja Jumalan pyhä henki selvästi osoittavat vilpittömille ja totuutta rakastaville Jumalan lapsille. Harhaan joutuneet ja eksyneet pitävät totena katolisia taruja, joille ei löydy Raamatusta mitään perusteita.
"Maan alimmat paikat" tarkoittavat Paavalin kirjoituksessa "hautaa", jonne Jeesuksen ruumis pantiin kuoleman jälkeen. Apostolinen uskontunnustus kuuluu tähän asiaan viitaten näin: "astui alas tuonelaan". Katolisiin taruihin uskovat ovat antaneet kuitenkin sanalle "tuonela" eri merkityksen kuin mikä sillä on Raamatussa. He tulkitsevat "tuonelan" samalla tavalla kuin kreikkalainen filosofia ja pakanoiden jumaltarut: ”Haades (tuonela) on paikka, jossa kuolleiden ihmisten sielut tai henget jatkavat tietoista olemista ruumiin kuoleman jälkeen.”
Raamatun kirjoitukset antavat erilaisen kuvan "tuonelasta", kun ne avautuvat oikein ymmärrykselle pyhän hengen opettamalla tavalla. Sana "tuonela" on käännetty hepreankielen sanasta "sheol" ja kreikankielen sanasta "Haades". Se on saanut käännösten myötä saman merkityksen, jonka pakanat antavat sille, vaikka vanhan liiton kirjoitukset antavat sille sanalle eri merkityksen. Sana "tuonela" tarkoittaa vanhan liiton kirjoituksissa hautaa tai syvää kuoppaa, jossa kuolleiden ruumiit mätänevät ja muuttuvat maaksi jälleen: ne katoavat.
1Moos 37:35; 42:38; 44:29, 31; 5Moos 32:22; Job 7:9; 17:13-16; 21:13; 24:19; Psa 6:6|5; 16:10; 18:6|5; 89:49|48; 116:3; 139:8; 141:7; Snl 1:12; 5:5; 7:27; 9:18; 15:11, 24; 23:14; 27:20; 30:16; Snj 9:10; Kork.v. 8:6; Jes 14:9, 11, 15; 28:15, 18; 38:10, 18; 57:9; Hes 31:15-17; 32:21, 27; Hoos 13:14; Ams 9:2; Hab 2:5. - eräs-toinen
Uudessa testamentissa on muutama kohta, joita on tulkittu virheellisesti juutalaisten tarujen ja pakanoiden uskomusten mukaan. Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta perustuu niihin taruihin. (Luuk 16:19-31) Jumala ei ole puhunut mitään niistä asioista profeetoille, joiden kirjoituksia on Raamatussa. Sen sijaan pakanat ovat kehittäneet näitä taruja alkaen muinaisesta Babylonista yli 2000 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Ne tarut päätyivät sitten juutalaisille fariseuksille, jotka pitivät niitä totuutena (saddukeukset puolestaan eivät uskoneet niihin, Apt 23:8).
Jeesus käytti niitä taruja ja uskomuksia hyväkseen, kun nuhteli ja varoitti fariseuksia. Jeesus ei pitänyt niitä taruja tosina niin kuin eivät apostolitkaan, mutta lähes koko nimeltään kristitty maailma uskoo niihin nyt. Ehkäpä heidän mielestään Raamattuun pitäisi lisätä myös ne alkuperäiset tarut, joista kertomuksen yksityiskohdat ovat peräisin? Näitä ovat Gilgamesh-eepos, zarathustralaisten kirjoitukset, Egyptin kuolleiden kirja, kreikkalainen filosofi Platon, Homeros, kreikkalaiset jumaltarut, ja juutalaiset tarut, jotka Louis Ginsberg on koonnut yhteen kirjaan. - PasiToivonen
>>Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta perustuu niihin taruihin.>>
Jeesus kertoi satuja. Ei ihme että joutui helvettiin.
>>Näitä ovat Gilgamesh-eepos, zarathustralaisten kirjoitukset, Egyptin kuolleiden kirja, kreikkalainen filosofi Platon, Homeros, kreikkalaiset jumaltarut, ja juutalaiset tarut, jotka Louis Ginsberg on koonnut yhteen kirjaan. >>
Unohdit mainita Pythagoraan (Maa ei ole litteä).
Early Greek philosophers alluded to a spherical Earth, though with some ambiguity.[14] Pythagoras (6th century BC) was among those said to have originated the idea, but this may reflect the ancient Greek practice of ascribing every discovery to one or another of their ancient wise men.[10] Some idea of the sphericity of the Earth seems to have been known to both Parmenides and Empedocles in the 5th century BC,[15] and although the idea cannot reliably be ascribed to Pythagoras,[16] it may, nevertheless have been formulated in the Pythagorean school in the 5th century BC[10][15] although some disagree.[17] After the 5th century BC, no Greek writer of repute thought the world was anything but round.[14]
https://en.wikipedia.org/wiki/Spherical_Earth#Greek_philosophy - eräs-toinen
Ilmestyskirjassa on pari kohtaa, joita on käytetty sielun kuolemattomuuden ja pakanallisen tuonela-opin tukena. Ne eivät puhu kuitenkaan mitään tuonelasta, joten sitä oppia ei voida näillä kohdilla perustella. Ne kertovat itse asiassa tulevista tapahtumista jo etukäteen, niin että ne "sielut", joita kuvataan, eivät olleet todellisia ihmisiä Johanneksen eläessä: ne olivat "kuvia tulevaisuudesta". Kyse on ilmestyksestä, joka kertoo tulevista tapahtumista ja opettaa hengellisiä asioita.
Ilmestys on kuin elokuvan katsomista: se ei ole todellisuutta. Jumalan enkeli ei vienyt Johannesta ajassa eteenpäin niihin paikkoihin ja tilanteisiin, jotka enkeli hänelle näytti. Aikamatkustus ei ole sama asia kuin ilmestyksen näkeminen. Ilmestys on fiktiota, mutta se kertoo totuuden tulevista tapahtumista fiktiivisin keinoin (kuvitteellisin keinoin). Niinpä ne profetiat, jotka Jeesuksen kristuksen ilmestyksessä (Ilm 1:1) näytetään, tulevat toteutumaan, mutta ne ”sielut”, jotka näytetään, eivät ole ruumiillisesti kuolleiden ihmisten aineettomia henkiä Jumalan taivaassa.
Johannekselle näytettiin niiden Jumalan palvelijoiden sielut, jotka olivat saaneet surmansa Jumalan sanan ja Jeesuksen kristuksen todistuksen tähden. (Ilm 6:9-11) Näiden joukossa ovat ne kolmiyhteisen jumalan opin kieltäneet ja kasteen uusineet Jumalan lapset, jotka katolinen kirkko ja sen tyttäret ovat surmanneet eriuskoisuuden vuoksi aina 1600-luvulle asti. Surman hyväksyjiä olivat katoliset paavit ja papit sekä uskonpuhdistajista Martti Luther, Jean Calvin ja Ulrich Zwingli. He suorastaan käskivät maallista lakia ja tuomarin valtaa hallussaan pitäviä tappamaan kristityt Jumalan lapset, joten tiedät, mistä hengestä he ja heidän oppinsa on lähtöisin. (vrt. 1Joh 3:1-15)
Johannes näki myös "niiden sielut", jotka istuivat valtaistuimilla ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. (Ilm 20:4ss.; 3:21; 1Kor 6:3) Nämä sielut saavat hallita ja tuomita tulevassa maailmassa vasta Kristuksen tulemuksen ja pyhien sekä valittujen Jumalan lasten ruumiin ylösnousemuksen jälkeen. (Ilm 22:1-5) Kyse ei siis ole joistakin aineettomista sieluista "tuonelassa" tai "paratiisissa" tai "Jumalan taivaassa" vaan kokonaisista ihmisistä, jotka ovat saaneet katoamattoman ja kuolemattoman kirkastetun ruumiin. (1Kor 15:34-58; 1Tess 4:13-17)
Ne aiemmassa kohdassa mainitut vanhurskasten marttyyrien sielut eivät nekään ole aineetonta henkeä Jumalan luona taivaassa, niin kuin on luultu. (Ilm 6:9-11) Ne ovat "kuvia tulevasta" ja opettavat meille hengellisiä asioita sen sijaan, että kuvaisivat todellisia henkiä tai sieluja Jumalan taivaassa. Muista vielä se, että ne "sielut" eivät olleet vielä edes syntyneet silloin, kun Johannekselle näytettiin heidät hänen näkökohdastaan katsottuna tulevaisuudessa. Sillä kohdalla ei siis voida osoittaa todeksi pakanallista uskoa tuonelasta "elävien kuolleiden valtakuntana" tai sielujen siirtymistä tuonelasta paratiisiin katolisten tarujen mukaan. - PasiToivonen
Mikä on kuolleen sielun energiasisältö. Kuinka pitkän matkan Toyota Auris kulkee kun sellaisen laittaa tankkiin. Hajoaako vesihöyryksi?
- PasiToivonen
Kaikki Jeesuksen puheet helvetistä ovat valhetta. Todellisuudessa helvetissä odottaa upea seikkailu.
[Sarkastinen kommentti, jos joku ei tajua.]- eräs-toinen
Kaikki puheet, joiden mukaan Jeesus puhui "helvetistä", ovat valhetta. Raamatussa ei esiinny lainkaan sanaa helvetti. Se on lainausta skandinaavisista kielistä ja esiintyy pelkästään Raamatun käännöksissä, ei Raamatun käsikirjoituksissa (alkuperäisessä ja väärentämättömässä Raamatussa).
Sana helvetti tulee muinaisruotsin sanoista "hel vite" ja tarkoittaa manalan haltiattaren Helin rangaistusta.
Sanaa helvetti on käytetty kreikankielen sanan haades käännöksenä. Se on puolestaan hepreankielen sanan sheol käännös. Niin kuin olemme todenneet Raamatun perusteella, niin sana sheol (tuonela) tarkoittaa hautaa tai syvää kuoppaa, jossa ruumiit mätänevät ja katoavat.
1Moos 37:35; 42:38; 44:29, 31; 5Moos 32:22; Job 7:9; 17:13-16; 21:13; 24:19; Psa 6:6|5; 16:10; 18:6|5; 89:49|48; 116:3; 139:8; 141:7; Snl 1:12; 5:5; 7:27; 9:18; 15:11, 24; 23:14; 27:20; 30:16; Snj 9:10; Kork.v. 8:6; Jes 14:9, 11, 15; 28:15, 18; 38:10, 18; 57:9; Hes 31:15-17; 32:21, 27; Hoos 13:14; Ams 9:2; Hab 2:5.
Iankaikkisesta kuolemasta ja tuhosta on käytetty myös kielikuvana "iankaikkisen ja sammumattoman tulen rangaistusta". Se tarkoittaa lopullista ja peruuttamatonta tuhoa ja hävitystä (kadotusta), josta ei ole enää mahdollista nousta ylös ikuiseen elämään. Tuomion ylösnousemukseen joutuvat hävitetään lopulta kokonaan pois maan päältä, niin että heistä ei jää juurta eikä kantoa siihen uudistettuun maahan, jossa vanhurskaat saavat ikuisesti asua. (Mal 4; Ilm 19-22) - eräs-toinen
eräs-toinen kirjoitti:
Kaikki puheet, joiden mukaan Jeesus puhui "helvetistä", ovat valhetta. Raamatussa ei esiinny lainkaan sanaa helvetti. Se on lainausta skandinaavisista kielistä ja esiintyy pelkästään Raamatun käännöksissä, ei Raamatun käsikirjoituksissa (alkuperäisessä ja väärentämättömässä Raamatussa).
Sana helvetti tulee muinaisruotsin sanoista "hel vite" ja tarkoittaa manalan haltiattaren Helin rangaistusta.
Sanaa helvetti on käytetty kreikankielen sanan haades käännöksenä. Se on puolestaan hepreankielen sanan sheol käännös. Niin kuin olemme todenneet Raamatun perusteella, niin sana sheol (tuonela) tarkoittaa hautaa tai syvää kuoppaa, jossa ruumiit mätänevät ja katoavat.
1Moos 37:35; 42:38; 44:29, 31; 5Moos 32:22; Job 7:9; 17:13-16; 21:13; 24:19; Psa 6:6|5; 16:10; 18:6|5; 89:49|48; 116:3; 139:8; 141:7; Snl 1:12; 5:5; 7:27; 9:18; 15:11, 24; 23:14; 27:20; 30:16; Snj 9:10; Kork.v. 8:6; Jes 14:9, 11, 15; 28:15, 18; 38:10, 18; 57:9; Hes 31:15-17; 32:21, 27; Hoos 13:14; Ams 9:2; Hab 2:5.
Iankaikkisesta kuolemasta ja tuhosta on käytetty myös kielikuvana "iankaikkisen ja sammumattoman tulen rangaistusta". Se tarkoittaa lopullista ja peruuttamatonta tuhoa ja hävitystä (kadotusta), josta ei ole enää mahdollista nousta ylös ikuiseen elämään. Tuomion ylösnousemukseen joutuvat hävitetään lopulta kokonaan pois maan päältä, niin että heistä ei jää juurta eikä kantoa siihen uudistettuun maahan, jossa vanhurskaat saavat ikuisesti asua. (Mal 4; Ilm 19-22)Sanaa "helvetti" on käytetty käännöksissä sanasta "Gehenna", jolla viitataan Jerusalemin kaupungin ulkopuolella olevaan Hinnomin laaksoon (Himmomin poikien laakso), jossa uhrattiin Israelin kuningasten aikana ihmisiä epäjumalille. Myöhemmin sen paikalla oli kaatopaikka, jossa poltettiin jätteitä ja mm. rikollisten ruumiita. (vrt. Jes 66:24) Gehenna on vertauskuva siitä lopullisesta tuhosta ja hävityksestä, joka on kohtaava syntisiä ja jumalattomia.
Juutalaiset hallitusmiehet uskoivat Jeesuksen aikana enintään 12 kk kestävään Gehennan tulen rangaistukseen. Sen vuoksi Jeesus sanoi heille, että "saatte sitä kovemman tuomion". (Matt 23) Jos kärsimys Gehennassa olisi päättymätön, niin miten joku voisi saada kovemman tuomion kuin joku toinen? Jeesus puhui selvästikin juutalaisille heidän uskomustensa mukaan, mutta ei sanonut niitä tosiksi. Samalla tavalla hän puhui opetuslapsilleen, jotka uskoivat mm. aaveisiin (kuolleiden ihmisten henkiin), jotka saattoivat ilmestyä eläville. Jeesus ei itse uskonut niihin aaveisiin, mutta ei myöskään korjannut opetuslastensa taikauskoista näkemystä. - eräs-toinen
eräs-toinen kirjoitti:
Sanaa "helvetti" on käytetty käännöksissä sanasta "Gehenna", jolla viitataan Jerusalemin kaupungin ulkopuolella olevaan Hinnomin laaksoon (Himmomin poikien laakso), jossa uhrattiin Israelin kuningasten aikana ihmisiä epäjumalille. Myöhemmin sen paikalla oli kaatopaikka, jossa poltettiin jätteitä ja mm. rikollisten ruumiita. (vrt. Jes 66:24) Gehenna on vertauskuva siitä lopullisesta tuhosta ja hävityksestä, joka on kohtaava syntisiä ja jumalattomia.
Juutalaiset hallitusmiehet uskoivat Jeesuksen aikana enintään 12 kk kestävään Gehennan tulen rangaistukseen. Sen vuoksi Jeesus sanoi heille, että "saatte sitä kovemman tuomion". (Matt 23) Jos kärsimys Gehennassa olisi päättymätön, niin miten joku voisi saada kovemman tuomion kuin joku toinen? Jeesus puhui selvästikin juutalaisille heidän uskomustensa mukaan, mutta ei sanonut niitä tosiksi. Samalla tavalla hän puhui opetuslapsilleen, jotka uskoivat mm. aaveisiin (kuolleiden ihmisten henkiin), jotka saattoivat ilmestyä eläville. Jeesus ei itse uskonut niihin aaveisiin, mutta ei myöskään korjannut opetuslastensa taikauskoista näkemystä.Sana "tuonela" (hades) ei ole käännetty suomenkieliseen Raamattuun sanalla "helvetti", mutta esim. monissa englanninkielisissä käännöksissä se esiintyy. (Luuk 16:23)
http://biblehub.com/luke/16-23.htm
Suomenkielen Raamatussa sanoa "Gehenna" on käännetty aina sanalla "helvetti", mikä on siis käännösvirhe ja tuo Raamattuun sisään pakanallisen helvettiopin, jota sieltä ei muuten löydy.
- PasiToivonen
Juutalaisilla käsitys maan litteydestä esiintyi sekä raamatullisina aikoina että niiden jälkeen. Midrašin ja Talmudin tavoin myöskään Targum ei pidä Maata pallomaisena, jonka ympäri aurinko kiertäisi 24 tunnissa, vaan "litteänä maalevynä, jonka yläpuolella Aurinko tekee puoliympyrän muotoisen kierroksen 12 tunnissa."[10] Myös eräät Raamatun kohdat ilmentävät käsitystä, että Maa oli vedessä kelluva kiekko.[11] Juutalaisen käsityksen mukaan vuoret kannattelivat taivaankantta, jonka yläpuolella oli vettä. Sadevesi tuli taivaankannen reikien läpi, taivaankanteen olivat asetetut myös aurinko ja tähdet. [12]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Litteä_maa#Muinainen_l.C3.A4hi-it.C3.A4
Tiny Url:
https://tinyurl.com/jc6vpdd - eräs-toinen
Opetuslapsista Johannes, Jaakob ja Pietari saivat nähdä Jeesuksen kirkastetussa muodossa jo ennen kuin hänet lopullisesti kirkastettiin taivaaseen nousemisen jälkeen. (Matt 17:1-8; Joh 1:14; 7:37-39; 20:17; Apt 1:1-11; 2:1-11; 9:3-5; Hebr 2:9-10; Ilm 1:1-18) Tässäkin on kyse ilmestyksestä, joka ei ole fyysistä todellisuutta vaan eräänlainen näky, ikään kuin elokuvan pätkän katsomista. Mooses ja Elias keskustelivat siinä ilmestyksessä Jeesuksen kanssa, mutta he eivät tulleet sille vuorelle taivaasta (Elias) tai tuonelasta (Mooses) niin kuin eksyneet ovat väittäneet. Kaikki kolmiyhteiseen jumalaankaan uskovat eivät ole niin mielettömiä, että sellaista väittäisivät. He uskovat silti muita katolisia taruja ja pitävät totena pakanallisen tuonela-uskon. Me tiedämme nyt kuitenkin sen, että tuonela on Raamatussa hauta tai syvä kuoppa, jossa ruumiit mätänevät ja katoavat jäljettömiin.
Ruumiin katoaminen ja elämän päättyminen on se "kadotustuomio", jonka Jumala on määrännyt alussa ihmisten osaksi. (2Moos 2:15-17; 3:17-19; vrt. Room 6:23; 5:12-21) Jeesus pelasti meidät siltä tuomiolta antamalla elämänsä pyhänä ja viattomana uhrina Jumalalle Golgatan ristillä. Jumala herätti hänet sitten kuolleista, niin että Jeesus ei kuole enää koskaan vaan elää ikuisesti. (Hebr 5:4-11; 7:24-27; 13:20-21) Tätä on kuvattu sanoilla: "Jumala ei sallinut pyhänsä nähdä katoavaisuutta". Isä herätti poikansa Jeesuksen ylös kuolleista ja korotti hänet sen jälkeen kaikkien luotujen herraksi Pietarin saarnan mukaan. (Apt 2:12-36; Psa 16:10) Paavali julisti ja opetti tätä samaa evankeliumia katolisten tarujen sijaan. (Apt 17:22-31; Efe 1:17-23; 1Kor 15:1-24)
Psalmit:
16:8 Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju.
16:9 Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.
16:10 Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä katoavaisuutta.
Pietari ymmärsi tämän Psalmin aivan oikein ja sanoi sen kertovan edeltä käsin siitä, että Jumala oli herättävä Jeesuksen ruumiin ylös kuolleista. (Apt 2:12-36) Pietari ei puhu saarnassaan mitään siitä, että Jeesuksen "sielu" olisi mennyt jonnekin "kuolleiden henkien valtakuntaan" jne. Pietari puhuu muiden evankeliumin kirjoittajien ja Jeesuksen kristuksen todistajien kanssa yhtäpitävästi vain siitä, miten Jeesus kuoli ristillä ja Jumala herätti hänet ylös kuolleista tekemällä hänen ruumiistaan jälleen elävän. Tämä on Jeesuksen kristuksen evankeliumia, mutta katoliset tarut eivät sitä ole. - eräs-toinen
Mainittakoon vielä erikseen se, että sana "nefesh" ja "psykhe" ovat suomeksi "sielu", mutta tarkoittavat myös "elämää". "Kaiken lihan sielu on sen veri (veressä)" tarkoittaa sitä, että ihmisten ja eläinten "elämä" on veressä: se perustuu veren kiertoon ruumiissa. (3Moos 17:14) Kun verenkierto pysähtyy, niin "elävä olento" ("elävä sielu") kuolee ja lakkaa olemasta. Jäljelle jää vain eloton ruumis, kun elämä (sielu) on valunut siitä ulos veren kautta. Tämä tapahtuu erityisesti, kun teurastetaan eläin uhriksi Jumalalle (elämä valuu veren mukana ulos eläimestä sen sijaan, että jokin aineeton sielu lähtisi siitä ulos).
Kun Daavid puhuu laulussaan (Psalmi 16) edeltä Kristuksen kuolleista heräämisestä, niin hän sanoo suomeksi paremmin käännettynä ja oikein ymmärrettynä:
"Sinä et hylkää minun elämääni hautaan etkä anna hurskaasi nähdä katoavaisuutta". (Psa 16:10)
Englanninkielisissä käännöksissä tämä on käännetty oikein ja sanottu suoraan, että Jumala ei anna hurskaansa ruumiin mädäntyä haudassa ja kadota (maatua). Suomenkielinen käännös vuodelta 1933 on tässä jakeessa harhaanjohtava, koska siinä puhutaan "kuolemasta" katoavaisuuden eli ruumiin maatumisen sijasta. Englanninkieliset käännökset ovat erehtyneet puolestaan siinä, kun puhuvat "sielusta" elämän sijasta ja jotkut puhuvat jopa "kuolleiden valtakunnasta" "sheolin" sijaan, joka tarkoittaa siis hautaa tai syvää kuoppaa, jossa ruumiit mätänevät ja katoavat.
http://biblehub.com/psalms/16-10.htm - eräs-toinen
Mitä Paavali siten tarkoitti, kun sanoi Psalmiin viitaten "hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen" ja "hän antoi lahjoja ihmisille". (Efe 4:8) Tämä on viittausta Psalmiin 68, josta lainaan vähän pidemmän pätkän.
Psalmit:
68:16 Baasanin vuori on Jumalan vuori, Baasanin vuori on monihuippuinen vuori.
68:17 Miksi te, monihuippuiset vuoret, karsaasti katsotte vuorta, jolla Jumala on mielistynyt asumaan? Totisesti, Herra asuu siellä iankaikkisesti.
68:18 Jumalan sotavaunuja on kymmenet tuhannet, on tuhannen kertaa tuhannet; Herra on niiden keskellä, pyhyydessään niin kuin Siinai.
68:19 Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi: niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä.
68:20 Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. Sela.
68:21 Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.
Niin kuin tässä sanotaan ja Paavali oikein ymmärsi, puhutaan tässä etukäteen siitä, miten Jeesus oli voittava kuoleman sitä kautta, että Jumala oli herättävä hänet ylös kuolleista. Jumala vapahtaa omansa kuolemasta eikä salli hänen ruumiinsa nähdä katoavaisuutta. Tämä sana pitää yhtä muiden Jumalan sanojen kanssa tällä tavalla ymmärrettynä.
Sanat "astuit ylös korkeuteen" viittaa siihen, kun Jumala otti poikansa Jeesuksen tykönsä taivaaseen sen jälkeen, kun oli ensin herättänyt hänet ylös kuolleista. (Joh 7:37-39; 20:17; Apt 1:4-12) Sen jälkeen sanat "otit vankeja saaliiksesi" eivät tarkoita tuonelassa tai paratiisissa olleita ihmisten henkiä tai sieluja, jotka Jeesus olisi käynyt vapauttamassa (vankeudesta ja kuolemasta?) ja vienyt mukaansa taivaaseen. Tämä on katolinen taru, mutta jos olet rehellinen, niin Paavali ei puhu sanaakaan siitä, mitä katolinen taru väittää.
Niin kuin huomaat, ovat katoliset selitykset sisäisesti ristiriitaisia ja itseään vastaan. He sanovat, että vanhurskaat henget tai sielut nauttivat onnesta tuonelassa, mutta syntiset ja jumalattomat kärsivät siellä tuskaa tulen liekissä. (vrt. Luuk 16:19-31 ja sen lähteenä olevat pakanalliset sekä juutalaiset tarut) Sitten he sanovat, että Jeesus "otti vankeja saaliikseen" ja vei heidät mukanaan paratiisiin tai johonkin välitilaan. Mitä ihmeen vankeja? Kenen vankeja? Millä tavalla vankeja? Jos vanhurskaat sielut tai henget nauttivat onnesta "Aabrahamin helmassa", niin miten he voisivat olla "vankeja"? Oliko saatana sitonut heidät kahleilla vangeiksi? ;-)
Entä miten he voisivat olla "kuoleman vankeja"? Jos he ovat "hengessä eläviä" tai jos heidän "sielunsa elää", niin eiväthän he ole edes kuolleita! Mihin he ruumista yleensä tarvitsisivat, jos eläisivät muutenkin henkinä tai sieluina ikuisesti? Ruumiin ylösnousemukselta iankaikkisen elämän toivona menee kokonaan pohja pois, jos uskotaan sielun luontaiseen kuolemattomuuteen kreikkalaisen filosofian ja pakanoiden uskomusten mukaan.
Myös juutalaiset fariseukset pitivät näitä taruja totuutena, mutta Jeesus ja apostolit eivät niihin uskoneet. Jeesus käytti fariseusten taikauskoisia näkemyksiä apunaan, kun nuhteli ja varoitti heitä, mutta ei suinkaan vahvistanut niihin taruihin perustuvan kertomuksensa yksityiskohtia totuudeksi. (Luuk 16:19-31) Katolisessa uskossa olevat pitävät niitä kuitenkin täytenä totena ja antavat väärän todistuksen Jumalan sanan ilmoittamasta totuudesta.
Joku voi vieläkin sanoa Jumalan sanan ilmoitusta vastaan ja väittää, että Jeesus vei vanhurskasten henget tai sielut paratiisiin, jossa ne odottavat ruumiin ylösnousemusta. He olivat Jeesuksen kuolemaan asti "vankeina" ilman toivoa ruumiin ylösnousemuksesta. Nyt kun Jeesus kuoli ja tuli vapauttamaan heidät tuonelasta paratiisiin, eivät he olleet enää saatanan ja kuoleman vankeja, koska heillä oli ruumiin ylösnousemuksen toivo. - eräs-toinen
Tämäkin vastaväite on virheellinen ja väärä. Johanneksen sanojen mukaan kukaan ei ole mennyt taivaaseen paitsi Jeesus. (Joh 3:13) Paratiisi on Jumalan luona taivaassa, joten tämä tarun selitys ei voi olla totta. (Ilm 2:8; 2Kor 12:1-4) Sen lisäksi nämä eksyneet eivät ole tulleet ajatelleeksi sitä, että Jeesus ei ollut vielä voittanut kuolemaa heti kuolemansa jälkeen! Kuolema on voitettu vasta sen jälkeen, kun Jumala herätti poikansa ylös kuolleista!
Meidän kohdalla kuolemaa ei ole vielä kukistettu! Se kukistetaan vasta Kristuksen tulemuksessa, kun me nousemme ylös ja muutumme kuolemattomiksi ja katoamattomiksi. (1Kor 15:12-58) Näin on kirjoitettu, mutta katolisessa uskossa olevat eivät pidä totena Raamatun kirjoituksia. He pitävät niiden sijasta totena katolisia taruja ja katolisten isien virheellisiä tulkintoja Raamatusta, niin kuin olet tullut huomaamaan näistä kirjoituksista ja yhä vielä sen huomaat. - eräs-toinen
Heprealaiskirjeessä sanotaan, että saatanalla oli kuolema vallassaan aina siihen asti, kunnes Jeesus oli herätetty ylös kuolleista. (Hebr 2:14-18) Jeesus sanoo Johanneksen Ilmestyskirjassa, että hänellä on "kuoleman ja tuonelan avaimet": hänellä, joka oli kuollut, mutta virkosi eloon. (Ilm 1:5, 17-18; 2:8)
Kaikki nämä kohdat puhuvat siitä, miten Jeesus on voittanut kuoleman kautta kuoleman. Jeesus ei voittanut kuolemaa Jumalana, palaamalla Jumalana takaisin elottomaan ruumiiseensa. Jeesus voitti kuoleman ihmisenä, antamalla itsensä viattomana uhrina Jumalalle Golgatan ristillä! Jumala herätti poikansa Jeesuksen ylös kuolleista, koska tämä oli synnitön ja viaton Jumalan uhrikaritsa.- eräs-toinen
Jumala on antanut pojalleen vallan herättää kuolleita sanansa kautta, niin että Jeesus voi tehdä eläväksi ne, jotka isä tahtoo, ja jotka hän isän tahdon mukana tahtoo herättää. Muut kuolleet herätetään vasta Kristuksen tulemuksessa, "viimeisenä päivänä", mutta Jumala on herättänyt Kristuksen esikoisena ennen muita, ensimmäisenä kuolemaan nukkuneiden joukosta. (Joh 5:17-30; 6:39-44; 1Kor 15:34-58)
- eräs-toinen
Jeesuksen jumaluutta on perusteltu vielä siten, että vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi ja herättää kuolleita. Jeesuksen täytyy siten olla Jumala, koska hän antaa syntejä anteeksi ja herättää kuolleita. (Luuk 5:24; Joh 5:17-30) Tämäkin on virheellinen perustelu.
Jeesus voi antaa syntejä anteeksi ja herättää kuolleita, koska Jumala on antanut sen vallan pojalleen! Jumala on antanut pojalleen jopa elämän, joten miten ihmeessä poika voisi olla isän vertainen Jumala? (Joh 5:26) Jeesus ei voi tehdä mitään ilman isää, joten on selvää, että hän ei ole Jumala. (Joh 5:19, 30) Sitä paitsi myös opetuslapsilla on valta antaa syntejä anteeksi tai pidättää ne: päästää vapaaksi tai sitoa. (Matt 16:19; Joh 20:23) Se ei tee heistä isän vertaista Jumalaa, että Jeesus on antanut heille sen vallan, jonka hän sai ensin itse isältään.
- eräs-toinen
Mitä sanat "otit vankeja saaliiksesi" sitten oikein tarkoittavat? (Psa 68:19; Efe 4:8) Raamatun tulkinnan yleinen periaate on se, että "Raamattu selittää Raamattua". Se tapa tutkia pyhiä kirjoituksia toimii tässäkin tapauksessa. Katsomme, mitä muualla Raamatussa on sanottu tästä samasta aiheesta. Löydämme tähän sopivan kuvauksen heprealaiskirjeestä. Siellä sanotaan näin:
Hebrealaiskirje:
2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,
2:15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
2:16 Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
2:17 Sen tähden hänet täytyi tehdä veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
2:18 Sillä sen tähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
Jeesus vapautti kaikki ne, jotka ovat olleet koko elämänsä orjuuden alaisia kuoleman pelosta. Kun opetuslapset näkivät omin silmin, että Jumala oli herättänyt Jeesuksen ylös kuolleista, niin heidän ei tarvinnut enää pelätä kuolemaa! Tämä on se "vankien vapautus", josta Raamattu muuallakin puhuu. Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen uskovan ei tarvitse pelätä enää kuolemaa ja elää orjuuden alla, paholaisen vankina. Me saamme toivoa ja odottaa uskossa ruumiin ylösnousemuksen lupauksen täyttymistä, jolloin kuolema tulee voitetuksi lopullisesti kaikkien pyhien ja valittujen elämässä. (1Kor 15:34-58)
Paavali puhuu asiayhteydessään siitä, miten Jeesus on kuollut, noussut ylös kuolleista ja mennyt isän tykö taivaaseen. Tämä teki mahdolliseksi lahjojen jakamisen niille, jotka olivat aiemmin pelänneet kuolemaa ja olleet paholaisen vankeja sekä synnin orjia. (Efe 4:1-16) Tämän asian vahvistukseksi lainaamme vielä Paavalin kirjeen jatkoa, jossa hän siirtyy puhumaan hengellisistä lahjoista eli tässä tapauksessa palvelustehtävistä Jumalan seurakunnassa.
4:11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
4:12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
4:14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
4:15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
4:16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.
Lue myös roomalaiskirjeen luvut 6–8 ja nämä seuraavat jakeet, joissa sanotaan Jeesuksen vapautuneen kuoleman vallasta ja tulleen vapauttamaan synnin orjia saatanan vallasta. Jumala on hän, joka vapautti ensin Jeesuksen kuoleman vallasta ja antoi sitten hänelle vallan vapauttaa muut Jumalan lapset siitä ja synnin orjuudesta. Näin on kirjoitettu.- eräs-toinen
Paranneltu versio:
Paavali puhuu asiayhteydessään siitä, miten Jeesus on kuollut, noussut ylös kuolleista ja mennyt isän tykö taivaaseen. Jeesus voitti kuoleman kautta kuoleman ja vapautti kuoleman pelossa olleet palvelemaan häntä hengen uudessa tilassa ("otti vankeja saaliikseen"). Pyhä henki saattoi tulla opetuslapsiin vasta sen jälkeen, kun Jeesus oli mennyt isän tykö taivaaseen. (Joh 7:37-39; 20:17; Apt 1:1-11; 2:1-36) Tämä teki mahdolliseksi hengellisten armolahjojen jakamisen niille, jotka olivat aiemmin pelänneet kuolemaa ja olleet paholaisen vankeja sekä synnin orjia. ("antoi lahjoja ihmisille", Efe 4:1-16; 1Kor 12-14) Tämän asian vahvistukseksi lainaamme vielä Paavalin kirjeen jatkoa, jossa hän siirtyy puhumaan hengellisistä lahjoista eli tässä tapauksessa palvelustehtävistä Jumalan seurakunnassa.
4:11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
4:12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
4:14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
4:15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
4:16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.
- eräs-toinen
Lue myös roomalaiskirjeen luvut 6–8 ja nämä seuraavat jakeet, joissa sanotaan Jeesuksen vapautuneen kuoleman vallasta ja tulleen vapauttamaan synnin orjia saatanan vallasta. Jumala on hän, joka vapautti ensin Jeesuksen kuoleman vallasta ja antoi sitten hänelle vallan vapauttaa muut Jumalan lapset siitä ja synnin orjuudesta. Näin on kirjoitettu.
”Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niin kuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää ” (Apt 2:24)
Johanneksen evankeliumi:
8:31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.”
8:33 He vastasivat hänelle: ”Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: ’Te tulette vapaiksi’?”
8:34 Jeesus vastasi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
8:35 Mutta orja ei pysy talossa iäti; poika pysyy iäti.
8:36 Jos siis poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.
1.Johanneksen kirje:
3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
2.Timoteuksen kirje:
2:22 Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
2:23 Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.
2:24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
2:25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
2:26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään. - oletko.p.haipola
Sori vaan, mutta en jaksa käydä koko keskustelua läpi vain tietääkseni tämän asian.
Siis en ole osallistunut keskusteluun, mutta oletko "eräs-toinen" p.haipola ?
Jos olet, niin olen aikjoja sitten kanssasi samalla foorumilla.
Ja jos olet siis P.H niin miten olet pakittanut vahnaan liittoon osin ?
Siis yksi ainoa Sananpaikka nyt sinulle, olit hän tai et:
Hepr. 9:26 sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
Siis Jeesus ja koko pelastus suunnitelma ON LIMOITETTU VASTA MAAILMANAIKOJEN LOPULLA !!!
Siis vanhan liiton kirjoituksista vain harva löysi tulevan pelatusken, ja nyky uskovat eivät löydä KOKO Kristusta ja Evankeliumia eli pelastus suuniitelmaa KOKONAISUUDESSAAN !!!
Eli kaikki oli piilossa TOTAALISESTI, muille paitsi niille joille Jumala ja siten Henki sen ilmoitti !
Hepr. 11:13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
Olet siis selvästi keskittynyt liikaa vanhan liiton aikaisiin kirjoituksiin, etkä ole lukenut kyllin uuden liiton Sanoja, jotka on uskovalle annettu.
Tässä se sama asia kertauksena:
Eli suomeksi sanottuna, olet pakittanut tajuamattamasi vanhan liiton salattuihin kirjoituksiin.
Siis kirjanoppineisuus ei vie Tietoon ja Ymmärrykseen, vaan Pyhän Hengen avaama Sana vain !
Olet nähdäkseni halunnut selittää kaiken, ennen kuin Henki on sen sinulle avannut ja siten olet eksynyt Totuudesta osin tosi pahasti, ikävä kyllä.
Olet rakas kyllä minulle, mutta toivon sinun todella tutkivan vain tuota yhtä Raamatun paikkaa, sillä sen koin tarpeeliseksi sinulle jakaa, Rakas veljeni !
Ef. 3:5 jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille:
Kol. 1:26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
1. Piet. 1:20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
Eli SALAISUUS EI NÄY KOKONAAN kuin vain Pyhän Hengen avaamana, osan voi nähdä mutta kokonaisuus ei näy, jos ei sitä Pyhä Henki ole avannut !
Rakkaudella: Todellinen Uskon veljesi ! - oletko.p.haipola
Toinen tärkeä Raamatun paikka !
Jes. 8:12 "Älkää sanoko salaliitoksi kaikkea, mitä tämä kansa salaliitoksi sanoo; älkää peljätkö, mitä se pelkää, älkääkä kauhistuko.
Eli saatanan yksi eksytys on juuri sanoa vääräksi myös Totuutta !
Siis vaikka paljon on todellakin pielessä katolisessa "uskossa", niin ei sen kautta pidä luulla, että ihan kaikki on pielessä !!!
Siis saatanan suurin eksytys on juuri se, että matiktaan hyvin tarkkaan oikeaa ja lisätään väärää.
Siis et sinä enkä minä erota väärää hyvin väärennettyä Euroa, jos et ole sen paras asiantuntija, ja vaikka me kuvittelemme itse olevamme asiantuntioijita näissä uskon asioissa, niin viimeisten aikojen eksytys on oikeasti NIIN väkevä, että se näyttää oikealta ja todelta.
Eli vaikka arvoimme sitä mahdollista väärää rahaa, niin silloin ymmärtämättämme kuvitttelemme sitä oikeaakin rahaa vääräksi.
Eli kuten olet itsekin hyvin huomannut, on palkon niitä, jotka eivät kykene jopa yhtään erottamaan oikeaa väärästä, kuinka helppoa on siis eksyä meidänkin vähän ???
Olethan varmasti itsekin vapautunut nuoruuden vääristä uskomuksista, joita olit omaksunut niiltä uskovilta johin luotit aiemmin !
Tiedän tämän koska olen sen itsekin kokenut !
Pyydän siis vain, että tutki kunnolla asiat !
IHAN KAIKEN Raamatun opetuksen pitää sopia yhteen, kuten palapelin kaikkien paljojen, jotta saisimme yhtenäisen kuvan !!!
Ja jos joku riitelee vastaan, niin se tarkoittaa sitä, että olen rakentanut ITSE väärin joltain kohdin !!!! - PasiToivonen
>>Ruumiin katoaminen ja elämän päättyminen on se "kadotustuomio", jonka Jumala on määrännyt alussa ihmisten osaksi. >>
Teet kadotustuomiosta houkuttelevan. Kuka nyt haluaisi elää ikuisesti jos vaihtoehtona on olemattomuus?
>>Kun verenkierto pysähtyy, niin "elävä olento" ("elävä sielu") kuolee ja lakkaa olemasta. Jäljelle jää vain eloton ruumis, kun elämä (sielu) on valunut siitä ulos veren kautta.>>
Ei ole sitten kuolemanjälkeistä elämää sinullakaan.
>>Englanninkielisissä käännöksissä tämä on käännetty oikein ja sanottu suoraan, että Jumala ei anna hurskaansa ruumiin mädäntyä haudassa ja kadota (maatua). >>
Äly hoi! Kyllä ruumiit maatuvat. Siitä on todisteita.- eräs-toinen
Pasi
Oletko sitä mieltä, että Jeesuksen ruumis on mädäntynyt ja maatunut?
- PasiToivonen
>>Johannes näki myös "niiden sielut", jotka istuivat valtaistuimilla ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. (Ilm 20:4ss.; 3:21; 1Kor 6:3) Nämä sielut saavat hallita ja tuomita tulevassa maailmassa vasta Kristuksen tulemuksen ja pyhien sekä valittujen Jumalan lasten ruumiin ylösnousemuksen jälkeen. (Ilm 22:1-5) Kyse ei siis ole joistakin aineettomista sieluista "tuonelassa" tai "paratiisissa" tai "Jumalan taivaassa" vaan kokonaisista ihmisistä, jotka ovat saaneet katoamattoman ja kuolemattoman kirkastetun ruumiin. (1Kor 15:34-58; 1Tess 4:13-17) >>
Ilmestyskirjan lopussa kielletään lisäämästä mitään "tähän profetiaan". Rikoit tuota käskyä.
18. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
20. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.- eräs-toinen
Tervetuloa kerhoon!
Sinä et pelkästään lisännyt tai ottanut jotakin pois Ilmestyskirjan profetiasta vaan vaihdoit ne sanat kokonaan toisiin sanoihin, jotka ovat käännös jostakin kopion kopiosta sen sijaan, että olisivat se alkuperäinen profetian sana.
Aina välillä joku tuo esiin tämän saman asian: Ilmestyskirjan kommentointi ja selitys on kuuleman mukaan syntiä - sanojen lisäämistä ja pois ottamista siitä kirjasta. No, jos oikein pahasti vikaan mennään näissä väärissä tulkinnoissa, niin sitä kirjaa ei saisi pitää enää lainkaan esillä, koska alkuperäinen teksti on kadonnut ja jäljellä on pelkästään kopioita, jotka vieläpä poikkeavat toisistaan jonkin verran. Kuka siis tietää, mikä on se alkuperäinen kirjoitus, josta ei ole otettu mitään pois eikä lisätty siihen mitään?
Tällaisille älypäille kuin Pasi Toivonen ei yleensä kannattaisi mitään vastata, mutta kirjoitin tuon muita lukijoita varten, joiden joukossa on toivottavasti totuutta rakastavia vilpittömiä Jumalan lapsia.
Raamatun tutkijat ja kommentoijat eivät tee mitään syntiä siinä, kun opettavat ja selittävät Ilmestyskirjan sanomaa. Toki virheelliset tulkinnat ovat harhaan menemistä ja sen vuoksi syntiä, mutta lähtökohtaisesti sen kirjan selittäminen ja kommentointi ei ole kiellettyä.
Ilmestyskirjan sanoma on myös lupa kääntää eri kielille niin kuin myös muiden Raamatun kirjoitusten sanoma. Silloin pitää ottaa aina huomioon se, että sanoma väkisinkin muuttuu ja saattaa vääristyä käännöksen kautta. Sen vuoksi on hyvä tutkia, mitä kreikankielisessä versiossa on alun perin kirjoitettu. Siitä päästään melko hyvin selville tutkimalla meille asti säilyneitä käsikirjoituksia, sanakirjoja ja niiden kommentaareja. Ne, jotka eivät tähän pysty tai eivät ole halukkaita sitä tekemään, ovat sitten yleensä niitä, jotka huutelevat sellaisia typeryyksiä kuin veljekset Pasi ja Usko.Toivonen.
- eräs-toinen
On vielä yksi tärkeä kohta, jota on käytetty katolisten tarujen ja harhaopin tukena tähän asiaan liittyen. Ne ovat Jeesuksen sanat ristin ryövärille. Luukas kirjoittaa näin:
Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” (Luuk 23:43)
Jätimme tarkoituksella pois kaksoispisteen, sillä se on Raamatun kääntäjän tekemä lisäys alkuperäiseen tekstiin. Kreikankielinen evankeliumi on kirjoitettu ilman välimerkkejä, joten jokainen välimerkki on kääntäjän tulkintaa, ei alkuperäistä evankeliumia.
Kääntäjä on pitänyt totena katoliset tarut siitä, että Jeesus meni vielä samana päivänä paratiisiin ristin ryövärin kanssa, kun he molemmat kuolivat. Paratiisi sijaitsee Raamatun mukaan Jumalan taivaassa. (Ilm 2:7; 2Kor 12:1-4) Tämä tulkinta ei voi pitää paikkaansa, sillä Raamatun mukaan taivaaseen ei ollut mennyt ketään muita kuin Jeesus vielä silloin, kun Johannes kirjoitti oman evankeliuminsa noin 60 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. (Joh 3:13)
”Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa.” (Joh 3:13)
Paratiisi on ”kolmas taivas” eli Jumalan taivas, jossa Jeesus on nyt isän Jumalan oikealla puolella kirjoitusten mukaan. (2Kor 12:1-4; Ilm 2:7; Room 8:34; Efe 1:20-23; Hebr 7:25-8:2) Jos Johannes puhuu totta tuossa edellä lainaamassani jakeessa, niin kukaan muu ei ollut mennyt ylös taivaaseen kuin Jeesus. Katolisessa uskossa olevat väittävät tätä vastaan sanomalla, että nuo sanat eivät ole Johanneksen kerrontaa vaan Jeesuksen omia sanoja. Sekin on virheellinen tulkinta.
Jeesus ei ollut noussut ylös taivaaseen vielä silloin, kun puhui Nikodeemuksen kanssa. (Joh 3:1ss.) Jeesus ei ollut edes kuollut vielä, joten miten hän olisi voinut mennä ylös taivaaseen? Raamatussa ei ole mitään mainintaa siitä, että Jeesus olisi käynyt isän tykönä taivaassa ennen kuin Jumala oli herättänyt hänet ylös kuolleista ja ottanut tykönsä taivaaseen sen jälkeen. (Joh 20:17; Apt 1:9-11)
Noiden sanojen täytyy olla apostolin kerrontaa sen sijaan, että ne olisivat Jeesuksen omia sanoja. Sen puolesta puhuvat myös jakeen loppuosan sanat ”joka on taivaassa”. Ne puuttuvat joistakin vanhoista käsikirjoituksista, mutta sikäli kuin ne ovat olleet alkuperäisessä tekstissä, niin Johanneksen on täytynyt viitata niillä sanoilla siihen aikaan, kun hän kirjoitti ne sanat. Jeesus oli sillä hetkellä Jumalan luona taivaassa, mutta ei ollut vielä silloin, kun puhui Nikodeemuksen kanssa. - eräs-toinen
Jeesuksen sanat tulisi kirjoittaa Luukkaan evankeliumissa tässä muodossa, kun välimerkki laitetaan oikeaan kohtaan:
”Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä: sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa.” (Luuk 23:43)
Jeesus ei väitä sitä, että on menevä heti samana päivänä paratiisiin Jumalan tykö, kun hän kuolee. Hän lupaa ryövärille, että tämä on oleva paratiisissa joskus tulevaisuudessa. Jeesus viittaa sanoillaan ruumiin ylösnousemukseen ja toiseen tulemukseensa. Silloin ”paratiisi” on oleva uudistetun maan päällä. Jumalan valtakunta tulee täydessä voimassaan, kun pyhät ja valitut tulevat alas pilvistä hallitsemaan yhdessä herran kanssa tulevaa maailmaa. (Ilm 2:26-29; 3:21; 5:9-10; 20:4; 22:1-5)
Jeesus käyttää kaksinkertaista painotusta puheessaan ryövärille. Sana ”totisesti” on tyypillinen Jeesuksen käyttämä painotus hänen puhuessaan. Tässä kohdassa hän käyttää lisäksi sanoja ”tänään” tai ”tänä päivänä” samassa merkityksessä: hän painottaa sanojensa merkitystä ja arvoa. Jokaiselle oli selvää, että Jeesus sanoi ne sanat siinä hetkessä ja ”tänään”, joten Jeesus ei painota sitä asiaa, milloin hän ne sanat sanoo, vaan hän painottaa itse asiaa, sanomaansa. Me käytämme vastaavassa tilanteessa sanaa ”nyt”, esimerkiksi näin:
”Kuule, mitä minä sinulle nyt sanon: sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa!”
Sanalla ”nyt” ei painoteta sitä, että juuri sillä hetkellä puhutaan. Sillä painotetaan sitä sanomaa, joka puhutaan siinä hetkessä. Raamatussa on käytetty tässä samassa merkityksessä sanoja ”tänä päivänä” tai ”tänään”. Ne sanat toistuvat Mooseksen puheessa hänen kehottaessaan Israelia noudattamaan kaikkia lain käskyjä ja Jumalan sanan ohjeita. (5Moos 4:39-40; 6:6; 7:11; 8:1, 11, 19; 10:13; 11:2, 8, 13, 26-32; 26:16, 18; 27:1, 4, 9-10; 28:1, 13-15; 29:12-18; 30:1-19; 32:46) Paino ei ole siinä, että Mooses sanoi ne sanat ”tänä päivänä”; paino on itse sanomassa ja lain käskyissä. - eräs-toinen
Tätä selitystä vastaan on sanottu vastaväitteenä se, että sana ”tänään” tai ”tänä päivänä” tarkoittaa Jeesuksen puheissa muissa evankeliumien kohdissa aina ”tätä päivää” sen sijaan, että sillä painotettaisiin jotakin asiaa, sanomaa. Jeesus painotti sanojaan käyttämällä sanaa ”totisesti” (amen), joten olisi virheellinen perustelu sanoa hänen käyttäneen ristillä kaksinkertaista painotusta. Tämä on hyvä vastaväite ja suhtaudumme siihen sen ansaitsemalla vakavuudella.
Vastaväite kumoutuu silti hyvin helposti, kun tarkastelemme sitä, missä tilanteissa ja missä tarkoituksessa Jeesus käytti sanaa ”tänä päivänä” tai ”tänään”. Hän käytti sitä kaikissa muissa tilanteissa kirjaimellisesti tarkoittamaan ”tätä päivää” eli aikaa, sen sijaan, että olisi painottanut sanomaansa sillä sanalla. Se ei tee tyhjäksi sitä perustelua, että Jeesus todellakin käytti ristillä sanoja ”tänä päivänä” painotuskeinona sen sijaan, että olisi väittänyt menevänsä ristin ryövärin kanssa heti samana päivänä Jumalan paratiisiin taivaaseen. Sehän on vastoin sitä, mitä on kirjoitettu muualla Raamatussa! Olisiko Raamattu ristiriitainen tässä kohdassa? Miten se voisi olla, ainakaan niiden mielestä, joiden mukaan Raamatussa ei ole yhtään ristiriitaa eikä virhettä! 🙂
Jeesus ei ole ainoa, joka käyttää sanaa ”tänään” painotuskeinona sanomalleen Uudessa testamentissa. Myös Paavali käyttää sitä sanaa samassa tarkoituksessa. (Apt 20:26) Apostoli ei painota sitä, että todistaa efesolaisille ”tänä päivänä” vaan hän painottaa sanojensa arvoa. Samalla tavalla sanojensa arvoa ja itse sanomaa ovat painottaneet Mooses ja Jeesus, aivan niin kuin edellä on Raamatun kirjoitusten perusteella osoitettu ja toteen näytetty.- totuus_voittaa
Näillä selityksillä ei ole minkäänlaista painoarvoa.
- tietoonpoikaa
Kuka on se joka tietää ja ymmärtää totuuden ? Nykypäivien ihmiselle ei
ole annettu pyhää henkeä missään muodossa,koska sitä tapahtumaa ei voida todistaa.Sellaisessa suurenmoisessa tapahtumassa pitää olla
joukko uskottuja todistamassa se.Puhelkaa vain omianne suut vaahdossa,silti totuus pysyy ikuisesti.Apostolien kuoltua sitä lahjaa ei
jatkettu maan päällä,koska se lahja olisi tarpeeton saatanan hallituksen
aikana,Armagedonin taistelua odotellessamme.Raamatusta selviää
ajoitus kaikkiin tapahtumiin,mitä on ennustettu.Nyt me olemme taas
kerran uuden maailmansodan alkutaipaleella.Sen jälkeisestä ajasta
on raamatussa ilmaisut,löydämme sen jos viitsimme sitä lukea ?
- eräs-toinen
Jumalan sana Raamatun kirjoituksissa kumoaa katoliset tarut
Jumalan pyhä henki avaa kirjoituksia Jumalan tahdon mukaan – ei katolisten tarujen ja harhaoppien tueksi. Niin kuin olet nähnyt, eivät Paavali ja Pietari puhuneet oikeasti mitään siitä, että Jeesus olisi mennyt ns. ”kuolleiden valtakuntaan” ja saarnannut siellä oleville ihmisten hengille tai sieluille evankeliumia. Kaikki se on katolisia taruja ja harhaoppia, josta Jumala tahtoo oman kansansa sanoutuvan irti näinä viimeisinä hetkinä ennen Kristuksen paluuta. (Ilm 17-18)
Raamatun mukaan ihmisten henget ja sielut eivät jatka elämäänsä jossakin kuolleiden valtakunnassa, jota tuonelaksi, manalaksi tai paratiisiksi sanotaan. Ihmiset nukkuvat tiedottomassa tilassa unta aina ruumiin ylösnousemukseen asti. (Snj 9:5-6; Job 7:6-8, 21b; Dan 12:2; Matt 12:39-40; Joh 6:39-44; jne.) Kaikki Raamatun kohdat, joiden väitetään todistavan jotakin muuta, on tulkittu virheellisesti katolisessa uskossa olevien toimesta. Tämä voidaan osoittaa kohta kohdalta, niin kuin olemme tehneetkin, kun joku on esittänyt vastaväitteitä. Me kumoamme ne vastaväitteet Raamatun kirjoituksilla ja Jumalan voimalla, pyhän hengen opetuksen ja Jumalan antaman viisauden kautta.- KumpitaikkaKampi
Vartiotornia puolustavilta kysyn,uskotteko te todellakin "Ark-enkeli
Mikaelin"olevan sama persoona kuin Jeesus Nazaretilainen ,YAHWEn
poika ? Raamattu ei tue sitä.Jeesus on paljon enkeleitä ylempänä.???
- paljonväärennyksiä
Miksi meidän pitäisi puhua rististä.Apostoloen teot osassa raamattua
on ilmoitus miten Jeesus "ripustettiin PUUHUN".Sellainen mestaus-tapa
saattoi olla yksinkertaisempi,kuin kovertaa ensin graniitti-kallioon kolot
paaluja varten,ja sitten vielä yrittää nostaa paalu miehineen pystyyn.Ei
tunnu kovinkaan järkevältä roomalaisilta,joilla oli maine älykkyydestään.
Eivätkä roomalaiset halunneet tappaa Jeesusta,vaan "JUUTALAISET",eli
Israelilaiset.Sitäkin he yrittävät kaunistella.Siinä syyt miksi heille ei kelpaa
uusi taetamentti,vaan pysyvät Mooseksen laissa kiinni,kuin iilimadot. - eräs-toinen
Kun Pietari ja muut apostolit julistivat evankeliumia Apostolien teoissa, niin he eivät puhuneet mitään siitä, että Jeesus olisi käynyt heti kuolemansa jälkeen tuonelassa ja vapauttanut siellä vankeudessa olevat vanhurskaiden ihmisten henget tai sielut ja vienyt ne Jumalan tykö taivaaseen vielä samana päivänä, kun hän kuoli. He eivät puhu siitä asiasta myöskään kirjeissään: eivät yhdessäkään kohdassa. He todistavat yksinomaan siitä, että Jumala on herättänyt poikansa Jeesuksen ylös kuolleista ja korottanut hänet kaikkien herraksi. (Apt 2:12-36; 10:34-48; 17:22-31)
Jumala ei antanut poikansa ruumiin maatua vaan herätti hänet ylös kuolleista. (Apt 2:12-36) Sen sijaan Daavidin ruumis lepäsi vielä silloin haudassa eikä hän ollut noussut ylös taivaaseen. (Apt 2:29-34) Pietari ei tuntenut oppia, jonka mukaan Jeesus olisi vienyt Daavidin ja muiden vanhan liiton pyhien henget tai sielut paratiisiin samana päivänä, kun hän kuoli. Hän ei puhunut mitään näiden vanhan liiton pyhien hengistä tai sieluista vaan todisti ainoastaan herran Jeesuksen ruumiin heränneen ylös kuolleista. Tämä on evankeliumia, mutta katoliset tarut eivät sitä ole. - eräs-toinen
Raamatun mukaan meillä on iankaikkisen elämän toivo ruumiin ylösnousemuksessa. (Apt 24:16; 26:8; Room 8:17-36; Hebr 6:17-20; 1Piet 1:1-5) Iankaikkinen elämä ei ole hengen tai sielun elämää paratiisissa, Jumalan taivaassa. (Ilm 2:7; 2Kor 11:1-4) Se on ikuista elämää uudessa maassa, kuolemattomassa ja katoamattomassa ruumiissa. (Ilm 21:1-7; 1Kor 15:34-58) Jos kuolleet eivät nousisi ylös haudoistaan ja elossa olevien kuoleman ruumis (Room 7:22) ei muuttuisi kuolemattomaksi ja katoamattomaksi kirkastetuiksi ruumiiksi, niin pyhät ja valitut eivät eläisi ikuisesti: he olisivat ”tuhotut” (1Kor 15:18, KR38: ”kadotetut”).
Kuolema on tullut ihmisen kautta ja niin on myös kuolleiden ylösnousemus tullut ihmisen kristuksen Jeesuksen kautta. (1Kor 15:12-24) Jumala herätti kuolleista ensin poikansa Jeesuksen ja sitten Kristuksen tulemuksessa herätetään kuolleista pois nukkuneet pyhät. Ne valitut ja pyhät Jumalan lapset, jotka ovat elossa herran tullessa, temmataan ylös pilviin häntä vastaan. (1Tess 4:13-17) Hekin saavat kuolemattoman ja katoamattoman ruumiin, jossa voivat elää ikuisesti muiden pyhien ja herran Jeesuksen kristuksen kanssa. (1Kor 15:12-58)- jokosvaikuttaa
Ruumiin ylösnousemus ? Kyllä, mutta mikään LIHA ei mene taivaaseen.
Taivaallisessa hallituksessa on vain hengellisiä olentoja."Maan on HÄN
antanut ihmsen lapsille".Ennallistettu tila MAAN PÄÄLLÄ ?Paljon on
esimerkkejä ihmiskunnan tulevaisuudessa "ennallistetussa maassa",
jossa ei enää tarvitse kuolla.Elävälle,elykkäälle uhmiselle on aivan
vierasta,käsitys taivaissa elämisestä.Sehän on varattu niille 144-tuhan-
nelle entisen Israelin valituille jotka eivät palaa lihaksi maan päälle.
He suostuivat antamaan maalliset nautintonsa taivaallisen hallituksen
hyväksi Kuninkaan apulaisina.Selvää kuin heinän teko ! Jokos alkaa
vaikuttaan,heh. - missäovatnepyhät
Mitenkäs tuo noin meni.Ketkä temmataan Jeesuksen tullessa ottamaan
ohjakset käsiinsä maan asioista ?Eihän ketään pyhän hengen saaneita
ole maan päällä sinä aikana,he kaikki kuolivat parisen tuhatta vuotta sitten ? Jokin meni pahasti pieleen esityksessä.Jokin haisee pahasti
harhaoppisuudelta.Osoita meille tietämättömille,missä ovat meidän
aikamme "PYHÄT" ???
PS.Turmeltuneessa ihmiskunnassa ei ole ketään Luojalle arvollista.Kaikki on turhuutta.Ei edes paavikaan ole mikään PYHÄ.
- eräs.kolmas
"Eräs toinen" kirjoitti seuraavaa:
" Lue myös roomalaiskirjeen luvut 6–8 ja nämä seuraavat jakeet, joissa sanotaan Jeesuksen vapautuneen kuoleman vallasta ja tulleen vapauttamaan synnin orjia saatanan vallasta. Jumala on hän, joka vapautti ensin Jeesuksen kuoleman vallasta ja antoi sitten hänelle vallan vapauttaa muut Jumalan lapset siitä ja synnin orjuudesta. Näin on kirjoitettu.
”Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niin kuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää ” (Apt 2:24) " "
Miten sinä "Eräs toinen" selität pois tämän seuraavan Raamatun Totuuden ???
17 Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin.
18 Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni."
Siis Jumalan pelastus suunnitelman mukaan Jeesus ITSE ANTOI henkensä, ja JEESUS ITSE otti sen !
Eli koska Jeesus on Jumala, voidaan sanoa, että Jumala tai samoin Jeesus päästi ITSE ITSENSÄ kuoleman vallasta !!!
Mutta jos siis ei usko Isän ja Pojan olevan YHTÄ/YKSI, niin sekaisin menee kaikki silloin.
Vastaavaa asiaa Raamatusta, joka vahvistaa tämän edellä kirjoittamani:
Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh. 15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
Joh. 16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
Siis aivan samoin tässä voidaan sanoa, että Isä lähettää, tai Poika eli Jeesus lähettää, koska He ovat YHTÄ / YKSI Jumala !
No niin !!!
Tästä esimerkistä näemme sen, kuinka "Eräs toinen" ottaa Raamatusta VAIN SEN OSAN, joka sopii hänen oppiinsa ja jättää SEN OSAN POIS, joka EI SOVI !
Eli "Eräs toinen" lukee kuin piru Raamattua !
Eli "Eräs toinen" nikin Raamatun vääristely on tahallista, sillä on hän varmasti nämä asiat lukenut ja ja tutkinut, kun kirjanoppinut selvästi on.
Mutta tämä on näiden harhaopettajien perus eksytys tapa, eli otetaan VAIN OSA Raamatusta ja KIELTÄYDYTÄÄN ottamasta sitä osaa, joka todistaa heidän oppinsa vääräksi.
Pärjätäkseen näiden Raamatun opetusten väärentäjien kanssa, tulisi olla itse tutkinut kyllin Raamattua, jotta voisi Raamaatun Sanalla eli Totuudella tukkia näiden vääristelijöiden suut !
Ikävä kyllä, uskovat ovat nyky Suomessa kovin vähän itse saaneet Herralta opetusta Sanasta Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta, ja siksi nämä eksyttäjät pystyvät mellastamaan ja eksyttämään ymmärtämättömiä ja oppimattomia. :(- lampaatjavuohet
Siis naurettavan selityksesi johdosta Jumala pääsi hengestään ? Voi
taivaan talikynttilät mitä puppua tältä sivulta pulppuaa,kuin viemärin
saostukaivosta.Apostolien saadessa "pyhän hengen",he silti olivat samoja henkilöitä,ei heihin mitään jumalaa istutettu,vaan heidän
toimensa muuttuivat totuuden julistajiksi,Jeesuksen seuraajiksi.
Ei Jumala ole koskaan tullut LIHAKSI. Jeesus korosti isänsä voiman
paljon suuremmaksi kuin itsensä.Siten ero on huomattava.Isä on
antanut pojalleen valtuudet hallita määrättynä aikana,mutta sitä
aikaa me nyt odotamme.Ensiksi on päästävä eroon saatanasta sekä
niistä jotka opettavat harhaoppeja. - tooo-do-loooo
Peloittaakos teitä asiaintuntijoita mainita Jumalan NIMI ? Herrat ja
narrit täällä pulisevat päivästä toiseen,mutta he eivät edes tiedä
palvontakohteensa nimeä.Jeesus mainitsi joka rukouksessaan isänsä
NIMEN,sen takaan ja alle viivaan.Onhan meilläkin,jokaisella oma
nimemme josta meidät tunnistetaan.Jopa BAAL nimikin oli Israelin
kansalle tuttu,vaikka oli heidän palvomansa "EPÄJUMALA".YAHVE on
ainoa elävä JUMALA,ja hän on valinnut poikansa Jeesuksen ottamaan
maapallon kuninkuuden määrättynä aikana.Tätä on jauhettu jo vuosia,
eikä siitä näy olevan "tuon taivaallisen" hyötyä.Miksi tuhlata aikaansa
ruokkien sikoja helmillä...........toooo-do-loooo. - eräs.kolmas
lampaatjavuohet kirjoitti:
Siis naurettavan selityksesi johdosta Jumala pääsi hengestään ? Voi
taivaan talikynttilät mitä puppua tältä sivulta pulppuaa,kuin viemärin
saostukaivosta.Apostolien saadessa "pyhän hengen",he silti olivat samoja henkilöitä,ei heihin mitään jumalaa istutettu,vaan heidän
toimensa muuttuivat totuuden julistajiksi,Jeesuksen seuraajiksi.
Ei Jumala ole koskaan tullut LIHAKSI. Jeesus korosti isänsä voiman
paljon suuremmaksi kuin itsensä.Siten ero on huomattava.Isä on
antanut pojalleen valtuudet hallita määrättynä aikana,mutta sitä
aikaa me nyt odotamme.Ensiksi on päästävä eroon saatanasta sekä
niistä jotka opettavat harhaoppeja.Joopa joo !
Olet totaalisen ymmärtämätön näköjään !
Jeesus On lihaksi/lihaan tullut Jumala, sen Raamattu sanoo selvästi !
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Näihin sanoihin Johannes viittaa kirjeissään:
1. Johanneksen kirje 4
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.
Toiseksi Jumala on Henki, eli vaikka Jeesus eli Jumala kuoli ruumiillisesti, niin ei Hän kuole, koska Henki ei kuole !
Miten tarvitsee ihan näitä yksinkertaisia ja selviä asioita kirjoittaa ???
Älkää uskoko siis näiden "jehovantodistajien" seuraajia, jotka eivät ole Uskossa ollenkaan, vaan he ovat vain pelkkiä käännynnnäisiä.
Ja se siis joka kieltää tämän Totuuden on antikristuksen asialla/antikristus siis Sanan ja Apostoli Johanneksen mukaan !
Mutta TAAS siis JÄTETÄÄN POIS OSA Raamatun terveestä opetuksesta, jotta oma omaksuttu harhaoppi ei paljastu ja osoittaudu pelkäksi valheeksi !
Eli kuten jo kirjoitin, nämä harhaopettajat lukevat kuin piru Raamattua !!!
- eräs-toinen
Ruumiin ylösnousemuksen toivo on se toivo, johon meidät on kutsuttu. (Apt 24:16; 26:8; Room 8:17-36; Hebr 6:17-20) Me olemme uudestisyntyneet Jumalan hengestä ja sanan kautta elävään toivoon, joka saa täyttymyksen kristuksen tulemuksessa ja ruumiin ylösnousemuksessa. (1Piet 1:1-25) Vaikka ”hengestä syntynyt on henki” (Joh 3:3-8), niin tarvitsee se henki ruumiin voidakseen elää ikuisesti. (1Kor 15:18) Muutenhan koko ruumiin ylösnousemus olisi tarpeeton. Miksi Jumala olisi tehnyt poikansa elottomasta ruumiista jälleen elävän, jos Jeesus olisi henki, joka elää ikuisesti ilman ruumista?
Jumala on herättänyt kuolleista poikansa Jeesuksen kristuksen, joka on ihminen. (Efe 1:17-23; 1Kor 15:12-24; 1Tim 2:3-7) Kun apostolit julistivat evankeliumia ja rukoilivat, niin he kuvasivat herran Jeesuksen pelkästään ihmisenä, jonka Jumalan on herättänyt ylös kuolleista. (Apt 2:12-36; 3:19-4:31; 10:34-38; 17:22-31) Tämä evankeliumin sana riitti tuomaan pelastuksen niille, jotka ottivat sen uskossa vastaan ja saivat siten luvatun hengen. (Apt 11:11-18; Gal 3:1-2)- epäyksikään
Tarkoititko Aposteleja,vai itseäsi.Kuka ihmisistä on arvollinen
seuraamaan Apostolien jälkiä opettamalla hyvää uutista,
ilman pyhän hengen vuodatusta.Uskallan julistaa,ettei kukaan.
- eräs-toinen
Jumala pelasti poikansa ikuiselta kuolemalta herättämällä hänet ylös kuolleista. (Hebr 5:4-11; 13:20-21) Jeesus ei lähtenyt Jumalana (Henkenä) ulos ruumiistaan, niin että olisi palannut siihen Jumalana (Henkenä) takaisin. Jeesus nukkui kuolemansa jälkeen tiedotonta unta ruumiin ylösnousemukseen asti niin kuin muutkin ihmiset. (Job 7:6-8, 21b; Snj 9:5-6; Dan 12:2; Matt 12:39-40; Joh 6:39-44) Jumala herätti kuolleista ylös ”ihmisen kristuksen Jeesuksen”. Isä herätti poikansa sen sijaan, että Jeesus olisi palannut Jumalana (Henkenä) takaisin elottomaan ruumiiseensa käytyään sitä ennen Jumalana (Henkenä) tuonelassa ja paratiisissa (Jumalan tykönä taivaassa).
- samaapullaaeripaketissa
Paratiisi on maallisen tilan ilmaisu,eikä taivaan.Islamilaisten oppiin kuuluu heidän paratiisinsa sijainniksi taivas,missä heillä (miehillä)
on tilaisuus raiskata neitsyitä joiden lukumäärät vaihtelevat
paikkakunnittain.Kristinusko ei siitä paljoakaan poikkea.
- valheillalyhyetjäljet
Säälittäviä sepustuksia. Tämä alkaa olla vajaa-älyisten kerho.Yksinkertaisten käännösten värillisyys senkun lisääntyy.
Jos kerran Jeesus ilmaisi hänen isänsä olevan SUUREMPI,niin miten
he voisivat olla saman-arvoisia.Isällä on muitakin poikia."Jumalan pojat
riemuitsivat luomistyön tuloksista"? Siten kolminaisuus-oppi saa
turpiinsa pahan kerran.Saatanan tarkoitus tulee hyvin esiin myöskin
väärennetyin käännöksin.Raamatun sisällön tarkoituksesta on tehty
monimutkainen harhautus,kirkollisten oppien takia. - puppuariittää
Siis teidän oppienne mukaan JUMALA kuoli teidän ristillänne.Olipas se
helppo voitto saatanalle.Tilanne maapallolla kylläkin näyttää olevan
juuri siten,koska onhan aivan ilmeistä ettei sitä pirua saa hengiltä helposti.Järki käteen.Jonkinlainen johdonmukaisuus pitäisi näissäkin
asioissa olla.- eräs.kolmas
Tässä kommentissa näkyy hyvin totaalinen Hengellinen ymmärtämättömyytenne !
Jumala eli Jeesus on Henki, eli vaikka Jeesus kuoli fyysisesti, niin ei Hän voi kuolla, koska Henki ei ole kuolevainen !!!
- eräs-toinen
Jumala herätti kuolleista ihmisen kristuksen Jeesuksen sen sijaan, että Jeesus olisi Jumalana (Henkenä) lähtenyt ulos ruumiistaan ja palannut siihen takaisin.
1.Korinttolaiskirje:
15:12 Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
15:13 Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
15:14 Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
15:15 ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
15:16 Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut.
15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
15:22 Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
15:23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
15:24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
15:25 Sillä hänen pitää hallitseman ”siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle.”
15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
15:27 Sillä: ”kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle.” Mutta kun hän sanoo: ”kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu pojan valtaan, silloin itse poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. - eräs-toinen
Jumala herätti kuolleista ihmisen kristuksen Jeesuksen sen sijaan, että Jeesus olisi Jumalana (Henkenä) lähtenyt ulos ruumiistaan ja palannut siihen takaisin.
Efesolaiskirje:
1:15 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
1:16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
1:17 anoen, että meidän herramme Jeesuksen kristuksen Jumala, kirkkauden isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen hengen hänen tuntemisessaan
1:18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
1:19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme – sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
1:20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
1:21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
1:22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
1:23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.- eräs.kolmas
Miten sinä "Eräs toinen" selität pois tämän seuraavan Raamatun Totuuden ???
17 Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin.
18 Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni."
Siis Jumalan pelastus suunnitelman mukaan Jeesus ITSE ANTOI henkensä, ja JEESUS ITSE otti sen !
Eli koska Jeesus on Jumala, voidaan sanoa, että Jumala tai samoin Jeesus päästi ITSE ITSENSÄ kuoleman vallasta !!!
Mutta jos siis ei usko Isän ja Pojan olevan YHTÄ/YKSI, niin sekaisin menee kaikki silloin.
Vastaavaa asiaa Raamatusta, joka vahvistaa tämän edellä kirjoittamani:
Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh. 15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
Joh. 16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
Siis aivan samoin tässä voidaan sanoa, että Isä lähettää, tai Poika eli Jeesus lähettää, koska He ovat YHTÄ / YKSI Jumala !
No niin !!!
Tästä esimerkistä näemme sen, kuinka "Eräs toinen" ottaa Raamatusta VAIN SEN OSAN, joka sopii hänen oppiinsa ja jättää SEN OSAN POIS, joka EI SOVI !
Eli "Eräs toinen" lukee kuin piru Raamattua !
Eli "Eräs toinen" nikin Raamatun vääristely on tahallista, sillä on hän varmasti nämä asiat lukenut ja ja tutkinut, kun kirjanoppinut selvästi on.
Mutta tämä on näiden harhaopettajien perus eksytys tapa, eli otetaan VAIN OSA Raamatusta ja KIELTÄYDYTÄÄN ottamasta sitä osaa, joka todistaa heidän oppinsa vääräksi.
Pärjätäkseen näiden Raamatun opetusten väärentäjien kanssa, tulisi olla itse tutkinut kyllin Raamattua, jotta voisi Raamaatun Sanalla eli Totuudella tukkia näiden vääristelijöiden suut !
Ikävä kyllä, uskovat ovat nyky Suomessa kovin vähän itse saaneet Herralta opetusta Sanasta Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta, ja siksi nämä eksyttäjät pystyvät mellastamaan ja eksyttämään ymmärtämättömiä ja oppimattomia. :(
- eräs-toinen
Jumala herätti kuolleista ihmisen kristuksen Jeesuksen sen sijaan, että Jeesus olisi Jumalana (Henkenä) lähtenyt ulos ruumiistaan ja palannut siihen takaisin.
Roomalaiskirje:
8:11 Jos nyt hänen henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista kristuksen Jeesuksen, on tekevä eläväksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne henkensä kautta, joka teissä asuu.
Hebrealaiskirje:
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
13:20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän herramme Jeesuksen,
13:21 hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
1.Timoteuksen kirje:
2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen kristus Jeesus,
2:6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valehtele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
Näin on kirjoitettu, mutta vain harvat uskovat Jumalan sanaa Raamatun pyhistä kirjoituksista. Suurin osa nimeltään kristityistä uskoo Jumalan sanan sijasta katolisia taruja ja harhaoppeja. - eräs-toinen
Meidän toivomme on ruumiin ylösnousemuksen toivo
Koko evankeliumin ydin ja ilosanoma on siinä, että Jumala on herättänyt kuolleista poikansa Jeesuksen kristuksen, joka on ihminen, mutta ei kuole enää koskaan. (Apt 2:12-36; 10:34-48; 17:22-31; 1Kor 15:1-24; Room 5:12-21; Efe 1:17-23; 1Tim 2:3-7) Jeesus kristus pysyy ikuisesti ylimmäisenä pappina, koska ei kuole enää koskaan. (Hebr 7:24-8:2) Jeesus on kaikkien luotujen herra ja kuningas, ikuisesti elävä ihminen, sillä hän ei kuole enää koskaan. (2Sam 7:8-16; Psa 45; 89:20-38; Jes 9:5-6; Dan 7:13-14; Hebr 1-2; Ilm 1:5, 17-18; 2:8; 3:1-14; luvut 19-22) Jeesus elää ikuisesti, koska Jumala on antanut hänelle ikuisen elämän. (Joh 5:26)- jkmnjnybytvtv
#(Apt 2:12-36; 10:34-48; 17:22-31; 1Kor 15:1-24; Room 5:12-21; Efe 1:17-23; 1Tim 2:3-7) #
OLET TODELLA RÖYKEÄ!!!
JUMALAN nimeen liitettynä työnnät esiin saatanaa palvelleen rikollisen Paavalin sontaa!
EIKÄ SINUSSA OLE EDES IHMISYYTTÄ JÄLJELLÄ?
------------------------
LUE, JA LUE TARKOIN!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
kristityt tappoivat myös kristillisen Pietarin.
Eikä Jeesusta Häntä seuranneet kristilliset tappaneen.
"meitä kristittyjä on aina vainottu..."
totuus on; että rikollisuuden kristityt ovat aina vainonneet, joka omia uskovaisia, lapsia tappamalla!
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.
-------------
- nygtfrcdesws
Miksi uskominen on tärkeää KUN JEESUS ITSE ON SEN KIELTÄNYT?
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan: 24:23-26
Ei rikollisuuden herraa; herra jumalineen uskominen ketään pelasta enään ketään!
Kun saatanaa palvelevan rikollisuus suomeen tuotiin miekka sivistyksenä, niin silloin jos otti vastaan uskon ja kasteen niin pelasti henkensä ja omia uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla tappaneiden sivistys on nyt lähetymässä loppuaan kunhan lapsia raiskaavat painetkin saavat saatanalliset tehtävänsä tehtyä...
Yrittäkää edes tosissaan keskisttyä faktoihin....
VT - on historiaa jonka muutamiin kohtiin Jeesus opeissaan viittaa.
JEESUKSEN EVANKELIUMEISTA väärentämättöminä ei ole paljoa jäljellä ja sitä vähääkään ei pappislupauksen antaneet saa opettaa ja saarnata. Noin 18 Jeesuksen evankeliumeista on vain neljä Paavali ja sen oppikunta ottanut raamattuun, osittain törkeästi voimakkaasti väärennettynä mutta vielä törkeämmin väärin tulkittuna sillä suomen valtion kirkon aivopesu ammattilaiset pappislupauksessaan ovat velvoitettuja pysymään ev.l. paavalilais-luterilaisten opeissa. (faktan näytöt alempana) Joten kristityt saavat oppia joka on ateistikisi kouluttamista. (uskontunnustus)
UT - on paavalilais-luterilaisuuden eksytys tulkintoja Jeesuksen evankeliumeista ja mm Jumalan ja Jeesuksen Lain väärennyksellistä tekstiä sisältävä.
Siis todellisuudessa JEESUKSEN EVANKELIUMIT eivät edes kuulu rikollisen kristinuskon raamattuun. Niistä, arviolta 18:sta evankeliumeista neljä osittain rajusti väärentämällä luvatta anastettiin rikollisuuden käyttöön. Sen väärennös työn aloitti Paavali oppikuntineen. Ja ehkä törkein on suomenkielisenä 1992 vuoden saatanallisuuden käsikirja jossa Jumalan ja Jeesuksen Lakiakin väärensivät tosi pahan eksytyksen aikaan saamiseksi.
Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. "
----
Näyttöä:
Tällaisista koulutetaan papitkin.(Jumala ja Jeesus ei papeille ole virkoja jakannee)
ATEISTIKSI AIVOPESU; FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
-järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
-Ymmärtämättömyydenne:
'Meillä ei ole ymmärrystä'
-Ihmisyydestänne luopuminen:
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
-Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
-ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
-Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
HUOM!!!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
------------------
TÄRKEÄÄ...
Jumalaa ja Jeesusta palvelevat eivät anna rikollisuuden herraa palveleville herra jumalille uskontunnustuksia. Vaan se tekevät Jumalasta ja Jeesuksesta luopuneet.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee,
IHMISYYDESTÄÄN LUOPUMATTOMAT IHMISET....
Kristilliset = Jeesuksen ja Jeesuksen opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Näistä, Jeesuksen, opetuslapsineen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
----------
HUOM!
Amerikkalainen "Filadelfia" seurakunta ei ole Jeesuksen ja Hänen opetuslapsien perustama. Sen perustivat 1850 luvulla verovapaan rahan keinottelijat.- hygtfrderde
korjaus/lisäys...
JEESUKSEN ANTAMAN KIELTO...
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
-----------
Historiaa....
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340004000?search[type]=pika&search[pika]=Rikoksen ilmoittamisen velvollisuus
7 §
Tuomari vannokoon tämän valan: Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja Ruotsin lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta. Älköön kukaan tuomarinvirkaan ruvetko, ennenkuin on näin vannonut."
--------
JUMALA JA JEESUS EI OLE PAPISTOA VIRKAAN ASETTANUT vaan sen tekee rikollisuus itse....
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi#Pappislupaus
"Tehtävän edellytykset
Pappisvirkaan vihkiminen edellyttää sitä, että vihittävä uskoo olevansa virassaan Kristuksen kutsuma (vocatio interna). Pappi uskoo, että itse evankeliumi, Kristuksen valtuutus ja kirkon usko kantavat häntä. Pappislupauksessa pappi sitoutuu kristilliseen elämäntapaan. Hän pyrkii toteuttamaan lähimmäisenrakkauden ihannetta sekä virassaan että yksityiselämässään.[12]
Papiksi vihittävän tulee olla
jumalaapelkäävä ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu konfirmoitu kirkon jäsen,
suorittanut yliopistossa sellaisen teologisen tutkinnon, jonka piispainkokous on hyväksynyt pappisviran kelpoisuusvaatimukseksi,
terveydeltään pappisvirkaan kykenevä sekä
muutoinkin pappisvirkaan soveltuva (Kirkkojärjestys 5. luku 2 §).[12].
Pappien tulee olla suorittanut teologin tutkinto, johon on mahdollisuus yliopistoissa. Ennen yliopistolaitoksen syntyä Suomeen koulutus tapahtui keskiajalla Turun katedraalikoulussa."
---------
On ilmeistä, että ainakin osapapeista on tietoisesti saatanaa jumaloiva ja tietoinen seurauksista....
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."
----
Usein kuulee, ja monet teistakin kuulleet valheiden pesrutanna mm "kirkkojärjestyksen mukaan...." mutta kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että Jumala ja Jeesus ei ole kirkko järjestystä asettaneet!
Esimerkiksi tässä papin teksitissä on neljä törkeää, väärää totistusta jopa "taivaan isän" nimeen valeheltuina...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
"Hei Mirka,
Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
t. Maarit-pappi "
Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua EI OLE KOSKAAN OLLUT KIRJOITUSSA MUODOSSA. Sen todistaa jo pelkästään sen järjettömät ristiriitaisuudet....:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
SEN VUOKSI, JEESUS LÄHETTI OMILLEEN (ei uskontunnustuksen kaltaisille) PYHÄN HENGEN TUEKSI!
JOTEN
Kukaan järkevä aikuinen ei anna lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuudelle ALAIKÄISIÄ LAPSIAAN KASTETTAVAKSI JA MM AIVOPESU RIPPIKOULUIHIN USKONTUNNUSTUKSEN ANTAJIKSI!
Uskontunnustuksen kaltaisiksi ei kukaan synnyt vaan aivopestään. Jos sellaisiksi syntyis, niin eihän rikollisuuden rippikoulua tarvittas! - saviseutulainen
Tämä tästä vielä puuttui,
"dtrhgkjnhlkixrhrutrjh" tuli mukaan kehiin!!
JÄTTÄKÄÄMME KOKO VIHELIÄINEN KETJU TYYSTIN JA KOKONAAN "erään-toisen" ja "lkfnhfy 5hjg tfmj:n kaksintaistelukentäksi.
SÄHLÄTKÖÖN NÄMÄ KAKSI KESKENÄÄN TÄÄLLÄ VAIKKA PASUUNAN SOITTOON ASTI! - juhyuhhygtg
hygtfrderde kirjoitti:

Uskontunnustuksen kaltaisiksi ei kukaan synnyt vaan aivopestään. Jos sellaisiksi syntyis, niin eihän rikollisuuden rippikoulua tarvittas!Tutkikaa....
Esimerkkejä vääristä todistuksista...:
-"Jumala on avioliiton asettanut" on vale, Jeesuskaan ei sitä asettanut vaikka oli Kaanan häissä. Siihen hää tilaisuuteen ei tarvittu Jumalan, Jeesuksen, fariseuksien, papiston tai edes luterilaisuuden edustajaa.
-"älä tee aviorikosta" on väärennetty 1992 vuoden raamattuun "älä tee huorin" käskyn tilalle jotta uskovaiset irstailisivat itsensä pois Jumalallisuudestaan.
-"kastekäsky" on väärennetyn raamatun tekstiä. Kreikan kielen "kaste" merkitsee peseytimistä kuten Jeesuskin teki itselleen ja opetuslapsilleen mm pesemällä heidän jaltat.
-"lapsikaste" jota ei raamattu tunne on rikollisen lisäys.
-"kummi" sanaakaan ei edes väärennetty raamattu tunne.
-"hätälapsikaste" valheellinen oppi.
-"ehtoollinen" Jeesuksesta ulostusta tekevien pilkkaus rituaali.
-"kolminaisuusoppi" on eksyttäjän oppi; ks. Johanneksen evankeliumi 10:30
-"perisyntiä" ei raamattu tunne vielä mutta ehkä jo seuraavassa raamatun väärennöksessä sekin on.
-"rakkauden kaksoiskäsky" ei ole Jumalan ja Jeesuksen oppia.
-"rippi" sanaa ei ole raamatussa, rikollisten oma epäjumalallinen rituaali.
-"rippisalaisuus" ei ole raamatussa, sillä suojataan lahkojen sisällä olevien rikollisia joutumasta maallisen oikeuden eteen, mm kirkon pedofiilit ovat tukea saaneet. RIKOLLISTEN OMANVANHURSKAUS oppi jolla jakavat rikoksista sovituksia vaikka ne pitäs ilmoittaa poliisille.
-"ristiäiset" sanaa ei ole raamatussa. Se on lasten oikeuksia rikkova rituaali jossa lapsi "tapetaan" hengellisesti ja asetetaan hengellisesti kuolleen merkki Jumalan Valtakunnan kaltaisen lapsen otsaan.
-sakramentit ei ole Jumalan ja Jeesuksen asettamia. Törkeää valetta.
-"tuomiosunnuntai" ei ole raamatullinen eikä evankeliumin oppia niinkuin ei "tuomiokirkotkaan" joita omistavat seurakunnat jotka eivät ole Jeesuksen perustamia.
-uskontunnustus lutherille ei ole edes väärennetyn raamatun oppia ja uskontunnustuksen kaltaisuus on Jumalasta ja ihmisyydestä luopumisen aivopesu oppi!
Lapsikaste, rippi, uskontunnustus jne EIVÄT OLE JUMALAN JA JEESUKSEN OPPIA JOTEN NÄIN ON KIRJOITETTU SIITÄKIN....
Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. "
Kaste:
JEESUS EI OLE KÄSKENYT KASTAA KETÄÄN, LAPSIAKAAN, LAPSIAKIN TAPPANEEN, TAPATTANEEN, RAISKANNEEN JNE RIKOLLISUUDEN JÄSENIKSI.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaste#Luopuminen_paholaisesta
"Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma."
HUOMATKAA SANA "PESTÄ" JOKA KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA MYÖS "PESEYTYMISTÄ."
Tämä pelastaa "kaste pelastaa" päivittäin tuhansia mm sairaaloissa...
Johanneksen evankeliumi:
13:10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.
13:14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
13:15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."
MIETTIKÄÄ RAUHASSA KETÄ KRISTITTY JUMALOI!
OLETKO EKSYTETTY JEESUKSEN PILKKAAJA? Jos otin vastaan ehtoollinen niin teit Jeesusta pilkaten Hänestä ulostetta:
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:
15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
Jos jo pelkästään näistä esille ottamistani ei teille selviä, että
usko on muuta kuin JUMALAA jumalaksi uskomista
JA., ETTÄ
USKOMISEN ON JEESUS KIELTÄNYT
NIIN
olet / olette suomen valtion kirkon oppien ja papiston aivopestyjä saatanan enkeleitä....
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
MUTTA
JUMALAN VALTAKUNNALLA ON ARMON ANTO OIKEUS HEILLE JOTKA SEN ANSAITSEE. Sitä ei tarvitse mennä kirkoon rukoilemaan vaan jokaisen suhden Jumalaan ja Jeesukseen on henkilökohtainen asia/suhde joka EI KUULU EDES PAPILLE!
JOTEN
Jeesus opetti, miten meidän tulee rukoilla. ISÄ MEIDÄN rukousta EI TULE LAIMASSA HOILATA KIRKOISSA vaan tehkää se Jeesukse antaman olpin mukaan omassa huoneessannen,
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan 6, lukekaa se tarpeen vaatiessa useaan kertaa jotta selviää tarkalleen mitä Jeesus opettaa....
Myös Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan 24 on hyvä tietää. - gtvrtvrcrcxe
saviseutulainen kirjoitti:
Tämä tästä vielä puuttui,
"dtrhgkjnhlkixrhrutrjh" tuli mukaan kehiin!!
JÄTTÄKÄÄMME KOKO VIHELIÄINEN KETJU TYYSTIN JA KOKONAAN "erään-toisen" ja "lkfnhfy 5hjg tfmj:n kaksintaistelukentäksi.
SÄHLÄTKÖÖN NÄMÄ KAKSI KESKENÄÄN TÄÄLLÄ VAIKKA PASUUNAN SOITTOON ASTI!" saviseutulainen 17.2.2017 9:43
Tämä tästä vielä puuttui,
"dtrhgkjnhlkixrhrutrjh" tuli mukaan kehiin!!
JÄTTÄKÄÄMME KOKO VIHELIÄINEN KETJU TYYSTIN JA KOKONAAN "erään-toisen" ja "lkfnhfy 5hjg tfmj:n kaksintaistelukentäksi.
SÄHLÄTKÖÖN NÄMÄ KAKSI KESKENÄÄN TÄÄLLÄ VAIKKA PASUUNAN SOITTOON ASTI! "
---------------------
Kolahtiko totuus järjettömyyteesi
kun
sinullakaan ei ollut Jeesuksenkaan antamiin FAKTOIHIN vasta näyttöä?
herrasi tuki ei ilmeisesti siihen riitä!
- hybybyvrrcr
Ristiriitaisten raamatun tekstejä tutkiville asiallinen apua:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
Käyttäkää ja jos tiedätte useampia vastaavia niin levittäkää tietoa.
Varokaa 1992 raamattua. Siinä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Moosekselle antamaa ja Jeesuksen vahvistamaa Lakia on muokattu jne.... - nhbtgvrcexe
Huomatkaa myös tämä!
===================
Rikollisella kristinuskolla, on maailmassa yli 3500 lahkoa, herra jumalineen jne..
OLETPA LUKIJANA, JEHOVAN TODISTAJA, MORMOONI, LUTERILAISEN, HELLUNTALAINEN, LESTADIOLAINEN JNE
NIIN
samaa saatanallisuuden rikollisuuteen kuulut!
sillä
sille rikollisuuden kokonaisuudelle se saatanallisuuden käsikirja on väärennetty!
Suomen kielellä on eri tekstein raamattuja yli kymmen ellei enemmänkin VAIKKA JUMALA JA JEESUS EI OLE VAIHTUNUT JA HE EIVÄT OLE KANTAANSA MUUTTANEET!
JOTEN
raamattua on rikollisuuden käsikirja, ei ainoastaan uskovaisten käyttämän vaan myös vapaamuurareiden käytössä olevana,
joten
uskontunnustuksen antanut on todellisuudessa ATEISTI eikä vaan ja ainoastaa uskovainen....
JEESUKSEN EVANKELIUMIA Johanneksen mukaan;
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ!
HUOM!
Pilkkaamalla HEISTÄ yhtä, PILKKAA HEITÄ:
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaa;
3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
USKOTTE KUN JEESUS ON USKOMISEN KIELTÄNYT, MIKSI????
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
SIKSIKÖ, KUN OLETTE AIVOPESTYJÄ ATEISTEIKSI?
Tässä kristittyjen ja kristillisten erottavaa faktaa:
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskontunnustuksensa kaltaisia uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.
Kristilliset = Jeesuksen opetuslapsineen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
----------------------------
Näistä, KRISTILLISTEN; Jeesuksen, opetuslapsineen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
----------
HUOM!
Amerikkalainen kristittyjen "Filadelfia" seurakunta ei ole Jeesuksen ja Hänen opetuslapsien perustama. Sen perustivat 1850 luvulla kristityt verovapaan rahan keinottelijat.
----------
TÄSTÄ uskovaiset luopuvat, eksytettyinä....
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan 14:26
Jeesus sanoi: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.”
JEESUKSEN EVANKELIUMIA Johanneksen mukaan;
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ!
HUOM!
Pilkkaamalla HEISTÄ yhtä, PILKKAA HEITÄ:
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaa;
3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
Totuutta, että pääse pakoon edes uskomalla!!! - PasiToivonen
Helvetin uutistoimisto tiedottaa: eräs-toinen saa palkinnon.
Perustelu: myynnin edistäminen ja positiivisen mielikuvan luominen iankaikkisesti kadotuksesta.
Palkinto: 666 talenttia kultaa ja 30 hopearahaa.- mjnbngvvtrccr
EI JEESUSTA RISTILLE KRISTILLISET TAPPANEEN....
JEESUKSEN EVANKELIUMIA Johanneksen mukaan;
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ!
HUOM!
Pilkkaamalla HEISTÄ yhtä, PILKKAA HEITÄ:
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaa;
3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
Kun uskoo, Jeesuksen antamasta kiellosta huolimatta,
niin
luopuu Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä
kuten
rikollisuuden kristityt ovat olemassa olonsa aikana tehneet....
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
USKOKAA ITSENNE HELEVETIIN! Se on Suomen Perustuslailla suojattu oikeudenne!
VALINTA OIKEUDENNE ON TEILLÄ ITSELLÄNNE
JA
TOISTEN EKSYTTÄMINEN ON RIKOS.
IHMISYYDESTÄÄNKIN uskontunnustuksessaan LUOPUNEET kristityt...
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskontunnustuksensa kaltaisia uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.
---
IHMISYYDESTÄÄN LUOPUMATTOMAT IHMISET....
Kristilliset = Jeesuksen ja Jeesuksen opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Näistä, Jeesuksen, opetuslapsineen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
----------
HUOM!
Amerikkalainen "Filadelfia" seurakunta ei ole Jeesuksen ja Hänen opetuslapsien perustama. Sen perustivat 1850 luvulla verovapaan rahan keinottelijat.
----------
- kijuhuyhyyb
Kristityillä ei ole yhtään Jeesuksen perustamaa seurakuntaa eikä Jeesus sellaisia rikollisuudelle perustanut!
Tästä alkaa kristittyjen miekka sivistyksen rikollisuus ja lahkolaisuus!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
kristityt tappoivat myös kristillisen Pietarin.
Eikä Jeesusta Häntä seuranneet kristilliset tappaneen.
"meitä kristittyjä on aina vainottu..."
totuus on; että rikollisuuden kristityt ovat aina vainonneet, joka omia uskovaisia, lapsia tappamalla!
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.
TUO HISTORIA ON KAIKKIEN KRISTITTYJEN LAHKOJEN HISTORIAA!
JA TÄSSÄ ON TIETO YMMÄRTÄVÄISILLE SIITÄ, ETTÄ "hajanaista helvettiä on saatana helppo hallita"
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
12:30 "Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa."
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."
Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan
20:45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
20:46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
20:47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".
JA TE USKOTTE!!!
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
13:21 Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko"
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
14:21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
JOS "ÄLKÄÄ USKOKO" EI TEILLE KELPAA, NIIN PALVELKAA SITÄ TODELLISTA HERRAANNE SEN OMASSA NIMESSÄ!
EI USKOSSA OLLEEN, KASTAMATOMAN RYÖVÄRIN JEESUS OTTI MUKAANSA TODISTAAKSEEN, ETTÄ USKONNE JA KASTEENNE EI PELASTA,
JA
TE TOIMISTTE NIITÄ OHJEITA VASTAAN herraa ja sen herra jumalia jumaloivina uskovaisina!!!
Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
23:43 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
Noh, uskonvapaus on Lailla suojattu oikeus... Ei suomen perustuslakikaan kiellä saatanaa jumalanaan palvelemista
ja
onhan Jeesuskin teitakin muistanut....
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Jokainen Jeesuksen antaman tiedon vastustaminen uskolla, on saatanan herrakseen tunnustamista!
EI SE SELVYYS PITÄS OLLA VAIKKEA, USKOVAISILLEKKAAN....
Onnea matkaanne! - PasiToivonen
Legendojen mukaan on muutamia joiden ruumis ei ole maatunut. Mutta jos teet vierailun hautausmaalle lapion ja sorkkaraudan kanssa, löydät todennäköisesti kaatuneita ruumiita tai niiden jäännöksiä.
- eräs-toinen
Raamatun mukaan ihminen ei elä henkenä tai sieluna ruumiin ulkopuolella. Me tarvitsemme ruumiin ylösnousemusta saadaksemme iankaikkisen elämän. Pietari saarnasi tästä ikuisen elämän toivosta heti sen jälkeen, kun oli saanut pyhän hengen. (Apt 2:1-36) Hän puhui vain siitä, että Jumala on herättänyt kuolleista poikansa Jeesuksen ja tehnyt hänet herraksi. (jj. 22-36) Herraksi tekeminen viittaa siihen, että Jumala on korottanut poikansa kaikkien luotujen herraksi ja kuninkaaksi sen jälkeen, kun herätti hänet ensin kuolleista. (Hebr 1-2; Room 1:1-4; Efe 1:20-23; 1Piet 3:18-22)
Pietari sanoi, että Daavid ei ole noussut ylös vaan hänen hautansa on yhä vielä Jerusalemissa. (Apt 2:29) Daavid ei ole mennyt taivaaseen Jumalan tykö, mutta Jeesus on: hän, joka on Raamatun mukaan Daavidin poika ja hänen sukuaan. (Matt 1:20; 21:15; Luuk 1:32-33; Apt 2:30; 13:22; Ilm 5:5; 22:16; Jes 11:1, 10; Jer 23:5; Psa 69:20-38; 2Sam 7:8-16) Paratiisiin eli Jumalan luokse taivaaseen ei ole mennyt myöskään ristin ryöväri, sillä myös hän odottaa ruumiin ylösnousemusta päästäkseen herran tykö. (1Tess 4:13-17) Kukaan ihminen ei ole noussut taivaaseen, paitsi Jeesus kristus, joka on isän oikealla puolella hänen valtaistuimellaan. (Hebr 1:3; 7:25, Room 8:32; Ilm 3:21)- gtgrcexxwzwz
Edelleen on vaan niin, että kristitty Paavali oli kaltaisenne, rikollinen kristitty joka oli rehellisempi kuin te, hän tunnusti herransa joka on teidänkin herranne...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
kristityt tappoivat myös kristillisen Pietarin.
Eikä Jeesusta Häntä seuranneet kristilliset tappaneen.
"meitä kristittyjä on aina vainottu..."
totuus on; että rikollisuuden kristityt ovat aina vainonneet, joka omia uskovaisia, lapsiakin raiskaten ja tappaen!
kristittyjen rikolloisuuden saatanallisuuksia...
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005076566.html
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001228479.html
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ainakin-30-tyttoa-raiskannut-hiv-pappi-selviaa-ilman-rangaistusta-meksikossa/6077338
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/afganistanilainen-poikien-raiskausperinne-jarkyttaa-usa-vaatii-sotilasjoukoilta-toimia/6054236
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/vatikaanissa-ensimmainen-pedofiliaoikeudenkaynti/5221274
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/spotlight-elokuvasta-tuttu-pedofiilipappi-pidatettiin-jalleen-hyvaksikaytosta-teki-itsemurhan-sellissaan/6020890
https://www.google.fi/search?q=african christianity and witchcraft&hl=fi&biw=1920&bih=1066&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwj0nsmXuvrLAhXkIJoKHWgHDToQ_AUIBigB#hl=fi&tbm=isch&q=african christianity witchcraft&imgrc=ObUArIJAIGOaOM:
KRISTITTYJEN TODELLINEN HERRA ON SAMA KUIN PAAVALIN TUNNUSTAMA HERRA...
TOSIN,
PAAVALI KATUI JA RUKOILI EROA saatanasta, EROA KOSKAAN SAAMATTA JOTEN
SE saatana ON TEIDÄNKIN TODELLINEN HERRA...
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.
Armon jakamisen oikeus on vain Jumalan Valtakunnalla!
saatanaa jumaloivilla ja uskovaisilla ei ole ARMON jakamisen oikeutta.
- PasiToivonen
Kuinka kauan pitää olla syömättä jotta kuolee ja pääsee eroon iankaikkisesta elämästä.
- eräs-toinen
Sinä et voi estää Jesusta herättämästä kuolleita ihmisiä Jumalan tahdon mukaan ja hänen sanansa kautta, vaikka tekisit mitä tai jättäisit tekemättä jotakin. Kuolleet nousevat ylös: toiset tuomion ylösnousemukseen ja toiset elämän ylösnousemukseen.
Mutta kerro sinä toki meille opetuksesta osattomille se, onko Jeesuksen kristuksen, Nasaretilaisen, ruumis mädäntynyt ja kadonnut? Et vastannut siihen aiemmin. - eräs-toinen
Jos et usko ruumiin ylösnousemukseen vaan luulet ihmisten menevän heti ruumiin kuoleman jälkeen suoraan paratiisiin Jumalan tykö, niin sinä kiellät herran Jeesuksen kristuksen ylösnousemuksen ja evankeliumin! (1Kor 15:1-24)
Paavali tuomitsi jyrkin sanoin sellaiset ihmiset, jotka eivät uskoneet ruumiin ylösnousemukseen, joka on tuleva. Heitä voidaan verrata jopa niihin harhaoppisiin, jotka sanovat, että ylösnousemus on jo tapahtunut. Paavali ei säästänyt sanojaan, kun puhui sillä tavalla eksyneistä eksyttäjistä.
2.Timoteuksen kirje:
2:16 Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa,
2:17 ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus,
2:18 jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon.
Jeesuksen ruumis ei mädäntynyt hautaan eikä se ole kadonnut. Se on otettu ylös taivaaseen ja on muuttunut kuolemattomaksi ja katoamattomaksi kirkastetuksi ruumiiksi. Jos joku ei usko tätä evankeliumin perussanomaa, niin miten hän voisi elää ikuisesti? (ks. Luuk 24; Apt 1:1-11; Room 8; 1Kor 15)
- bgvcrxexzweza
kristitty uskovainen, on kristitty joka uskoo kun Jeesus on uskomisen kieltänyt
mutta
uskonvapautta koskeva suomen perustuslaki ei kiellä uskomasta saatanaa jumalanaan
mutta
se rehellinen uskovainen palvelee saatanaansa sen omalla nimellä!
joten
kristitty ei ole rehellinen
jos
rikollisuuden kristitty väitää olevansa rehellinen ja totuuden edustaja
niin
hän tarkoittaa
joko
tietoisesti
tai
ymmärtämättään
että
on rehellinen todelliselle herralleen, saatanalle
vaihtoehtoa ei ole - eräs-toinen
eesus joutui luottamaan ihmisenä isän Jumalan hänelle antamiin lupauksiin. Jeesus ei tiennyt Jumalana sitä, että oli jatkava elämäänsä Henkenä, koska hän ei ole Jumala. Jos Jeesus olisi Jumala, niin hän ei olisi voinut edes kuolla! Jeesus oli ihminen, jossa Jumala asui henkenä, mutta Jeesus ei ollut itse se Jumala, joka hänessä asui. (Joh 14:9-11; 2Kor 5:16-21) Jeesus ei poikkea tässä asiassa uuden liiton Jumalan lapsista, joissa Jumala asuu niin ikään henkenä. (Room 8:9-16; 1Joh 3:24; 4:9-16; 14:9-24)
Ne, jotka sanovat Jeesuksen lähteneen Henkenä ulos ruumiistaan, kieltävät itse asiassa Kristuksen kuoleman ristillä! He kieltävät siten koko evankeliumin! Ei siis ole ihme, jos monet Jumalan sanan oikein ymmärtäneet sanovat areiolaisista ja katolisessa uskossa olevista, että he eivät voi pelastua. Miten sellainen ihminen voisi saada syntinsä anteeksi, joka kieltää sovituksen sanan sen kuultuaan ja vääntää sitä vinoon katolisilta isiltä perittyjen harhaoppien tueksi?- jnygbtfrcrcx
ymmärrä jo, että Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua ei ole kirjoitetussa muodossa. Mutta, saatanallisuuden käsikirjan tekstejä tutkitte jumalanne ja jeesuksenne oppeiksi uskovaisina uskoen kun uskomisen Jeesus on kieltänyt:
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
- eräs-toinen
Jeesus on meille esikuva täydellisestä uskosta ja luottamuksesta isään Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. (Hebr 12:2ss.) Jos Jeesus olisi itse se Jumala, joka hänessä asuu, niin hänen ei olisi tarvinnut uskoa ja luottaa Jumalaan, sillä hän olisi Jumalana tiennyt kaiken ja kuolema ei olisi voinut häntä vahingoittaa. Jeesus kristus on kuitenkin ihminen, joka kelpaa meille esikuvaksi juuri sen vuoksi. Jeesuksen esikuva rohkaisee meitä elämään samalla tavalla kuin hän.
Jos Jeesus olisi synnitön enkeli tai Jumala ihmisen liharuumiissa, niin mitä erinomaista siinä olisi? Jumalalla on monia enkeleitä, jotka eivät ole langenneet tekemään syntiä. Jumala ei voi itse syntiä edes tehdä, joten mitä erinomaista siinä olisi, jos Jeesus olisi pidättynyt enkelinä tai Jumalana syntiä tekemästä? Siinä ei olisi mitään uutta ja ne, jotka tuolla tavalla uskovat, pitävät halpana Jeesuksen synnittömän ja täydellisen oikeamielisen elämän ihmisenä maan päällä!
Vain ne korottavat Kristusta, jotka sanovat hänen olevan täysin ihminen! Vain ihmisen synnitön ja tahraton vaellus on arvokasta Jumalan silmissä, sillä Jumala tietää jo etukäteen sen, että valon enkelit kuten Mikael ja Gabriel pystyvät siihen, toisin kuin saatana ja hänen kanssaan langenneet enkelit. Mutta lihaa ja verta olevien ihmisten joukossa on vain yksi mies, joka ei langennut syntiä tekemään ja hän on Nasaretilainen Jeesus kristus! Juuri se korottaa Jeesuksen vanhurskauden teon arvoa Jumalan ja ihmisten silmissä, että Jeesus on täydellisesti ihminen järjellisine sieluineen ja ruumiineen!- eräs.kolmas
Höpö höpö, silkkaa valhetta ja vastoin Raamatun selvää opetusta !
Fil. 2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
Laajemmin sama kohta !
5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Jeesus oli ja On Jumala, mutta Hänen ei ollut lupa käyttää Jumaluuttaan omaksi hyväkseen.
Siksi saatana juuri yritti saada Jeesuksen toimimaan omaksi hyväkseen Jumalana, eli luomaan jotakin, sillä jos Jeesus olisi sen tehnyt, ei Hänen uhrinsa olisi kelvannut.
Siis esim. sitä henkeä ei kukaan olisi voinut Jumalalta eli Jeesukselta riistää, vaan Hän ANTOI henkensä ihmisten puolesta.
17 Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin.
18 Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni."
Siis Jumala sovitti maailman itsensä kautta:
2. Kor. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan
"Eräs toinen siis vääristelee kaiken aikaa Raamatun kirjoituksia, eikä se ole ihme, sillä hän on velehtelija ja hän suoltaa valhetta valheen päälle yhä vain lisää:
2. Piet. 3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
- eräs-toinen
Mitä Jeesukselle sitten tapahtui heti kuoleman jälkeen? Me olemme oppineet Raamatun kirjoituksista sen, että hän nukkui tiedottomana ruumiin ylösnousemukseen asti aivan niin kuin muutkin ihmiset ”tekevät”. Jumala herätti hänet sitten tietoiseen elämään kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan. Luukas kertoo, että Jeesus ilmestyi sen jälkeen 40 päivän ajan valituille opetuslapsille. Sen jälkeen Jeesus otettiin ylös taivaaseen opetuslasten katsellessa hänen katoamistaan pilvien taakse. (Apt 1:1-11)
- PasiToivonen
>>Mutta kerro sinä toki meille opetuksesta osattomille se, onko Jeesuksen kristuksen, Nasaretilaisen, ruumis mädäntynyt ja kadonnut? Et vastannut siihen aiemmin. >>
Jeesuksen ruumis ei mädäntynyt. Mutta jos lähdet lähetystyöhän Papua-Uuteen Guineaan ja ihmissyöjä syö sinut, ruumiistasi tulee tämän henkilön rakennusainetta. Ja sitten hai tulee ja syö ihmissyöjän. Japanilainen kalastusalus pyydystää hain ja sinä päädyt sushi-baariin Tokioon. Sitten sinusta tulee lannoitetta riisipellolle....
Jeesus ei ole ainoa "ihminen" maailmassa. - PasiToivonen
>>Sinä et voi estää Jesusta herättämästä kuolleita ihmisiä Jumalan tahdon mukaan ja hänen sanansa kautta, vaikka tekisit mitä tai jättäisit tekemättä jotakin.>>
Tarkoitin: kuinka kauan pitää olla syömättä tai juomatta siinä "ihanassa" iankaikkisessa elämässä jotta pääsee siitä eroon?
Josta on tehty jopa TV-sarja.
http://media.moddb.com/images/mods/1/32/31840/TWDs1t.jpg - PasiToivonen
>>Ihmiset nukkuvat tiedottomassa tilassa unta aina ruumiin ylösnousemukseen asti.>>
>>Raamatun mukaan ihminen ei elä henkenä tai sieluna ruumiin ulkopuolella. Me tarvitsemme ruumiin ylösnousemusta saadaksemme iankaikkisen elämän. >>
Ristiriitaisuutesi paljastuu: Ensin väität että ihmiset nukkuvat tiedottomassa tilassa. Ja myöhemmin että he eivät ole lainkaan elossa. Tietääkseni nukkuva ihminen on elossa.- eräs-toinen
En ole ristiriitainen. Ihmisen kuoleman jälkeistä olotilaa kuvataan "nukkumiseksi" Raamatussa ja erityisesti Jeesuksen sanojen mukaan kuolleet "nukkuvat". He eivät kuitenkaan tiedä mitään itsestään eivätkä ympäristöstään, joten he ovat "tiedottomassa" tilassa. Raamatun mukaan ihmisellä on henki tai sielu (tai molemmat, ihan miten vaan), jonka voidaan ajatella nukkuvan tiedottomassa tilassa, sikäli kuin sanoilla "henki" ja "sielu" tarkoitetaan jotakin aineetonta henkeä ihmisen ruumiissa. Ihan yhtä hyvin niillä sanoilla voidaan tarkoittaa itsensä tiedostavaa ihmistä järjellisine toimintoineen. Me emme ota kantaa siihen, mitä sanoilla henki ja sielu tarkoitetaan. Tuomme vain esiin sen tosiasian, että näiden kahden sanan välille ei ole vanhan liiton kirjoituksissa tehty mitään eroa - eikä Uudessakaan testamentissa paria kohtaa lukuun ottamatta.
Kerropa sinä lopultakin se, mitä tapahtui Jeesuksen ruumiille? Mätänikö se hautaan vai mitä sille oikein tapahtui?
Niin "kuolemassa nukkuminen" on kielikuva, jolla kuvataan sitä tiedotonta olotilaa, jossa ihminen on ruumiinsa kuoltua. Aamen. - eräs-toinen
eräs-toinen kirjoitti:
En ole ristiriitainen. Ihmisen kuoleman jälkeistä olotilaa kuvataan "nukkumiseksi" Raamatussa ja erityisesti Jeesuksen sanojen mukaan kuolleet "nukkuvat". He eivät kuitenkaan tiedä mitään itsestään eivätkä ympäristöstään, joten he ovat "tiedottomassa" tilassa. Raamatun mukaan ihmisellä on henki tai sielu (tai molemmat, ihan miten vaan), jonka voidaan ajatella nukkuvan tiedottomassa tilassa, sikäli kuin sanoilla "henki" ja "sielu" tarkoitetaan jotakin aineetonta henkeä ihmisen ruumiissa. Ihan yhtä hyvin niillä sanoilla voidaan tarkoittaa itsensä tiedostavaa ihmistä järjellisine toimintoineen. Me emme ota kantaa siihen, mitä sanoilla henki ja sielu tarkoitetaan. Tuomme vain esiin sen tosiasian, että näiden kahden sanan välille ei ole vanhan liiton kirjoituksissa tehty mitään eroa - eikä Uudessakaan testamentissa paria kohtaa lukuun ottamatta.
Kerropa sinä lopultakin se, mitä tapahtui Jeesuksen ruumiille? Mätänikö se hautaan vai mitä sille oikein tapahtui?
Niin "kuolemassa nukkuminen" on kielikuva, jolla kuvataan sitä tiedotonta olotilaa, jossa ihminen on ruumiinsa kuoltua. Aamen.Ja opeta meille, mikä ero on ihmisen hengellä ja sielulla Raamatun mukaan?
Missä olivat niiden ihmisten henget, joiden sielut mainitaan Ilm 6:9-11 ja 20:4.
- eräs.kolmas
"Eräs toinen" sinä olet totaalisen ymmärtämätön näköjään !
Jeesus On lihaksi/lihaan tullut Jumala, sen Raamattu sanoo selvästi !
TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN Katolisen kirkon oppi, VAAN TÄYSIN SELVÄ RAAMATUN TOTUUS, jota vastaan sinä taistelet !
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Näihin sanoihin Johannes viittaa kirjeissään:
1. Johanneksen kirje 4
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.
Toiseksi Jumala on Henki, eli vaikka Jeesus eli Jumala kuoli ruumiillisesti, niin ei Hän kuole, koska Henki ei kuole !
Miten tarvitsee ihan näitä yksinkertaisia ja selviä asioita kirjoittaa ??? - eräs.kolmas
Tämä "eräs.toinen" jankkaa varmaan maailman tappiin asti vastaan selvää Raamatun Sanaa.
Se on surullista, sillä hän siis haluaa uskoa saatanan valheen.
Mutta miten käy sitten, kun sinä "eräs.toinen" olet Jumalan valtaistuimen edessä jossa siis Jeesus, munun Herrani ja Jumalani istuu ?
Luuletko sinä raukka siinä hetkessä, että enää onnistuu inttämisesi, että "et Sinä Jumala ole".
Ei muuten onnistu, joten mieti nyt jo ajoissa, että et sitten kadu, kun on liian myöhäistä jo !- eräs.kolmas
Niin, ja pitää siis lisätä se, että VAIN Jumalalla on tuomiovalta !!!
2. Tim. 4:1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
- eräs-toinen
Jesaja kirjoitti jo etukäteen ennustuksen Jeesuksen kärsimyksestä ristillä, kuolemasta syntiemme sovitukseksi ja sen jälkeisestä ”taivaaseen nousemisesta”.
Jesaja:
53:1 Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
53:2 Hän kasvoi Herran edessä niin kuin vesa, niin kuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
53:3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.
53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
53:7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niin kuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijöidensä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
53:8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet otettiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
53:9 Hänelle oli annettu hauta rikollisten (pahojen) joukossa, mutta hän oli rikkaan luona kuoltuaan, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
53:10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
53:11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
53:12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi elämänsä alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.- eräs.kolmas
Raamattu opettaa myös:
Hepr. 2:7 Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja;
Hepr. 2:9 Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.
Siis VÄHÄKSI AIKAA enkeleitä halvemmaksi, eli ihmiseksi !
Mutta enkeleiden yläpuolella EI OLE MUITA KUIN Jumala ITSE !!!
Vain Jumala on siis enkeleiden yläpuolella !!!
Jeesus Raamatun mukaan lähetti Pyhän Hengen !!!
Joh. 15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
Joh. 16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
Kukaan ihminen ei kykene lähettämään Pyhää Henkeä !!!
Joten nämäkin asiat selvästi todistavat Jeesuksen olevan Jumala !!!
RAAMATTU ON TÄYNNÄ todistuksia siitä, että Jeesus on Jumala, mutta kun se todistus Jeesuksesta Kristuksesta ihmisen pojasta ja samalla Jumalan Pojasta ja samalla Jeesuksesta Jumalana ei maistu, niin silloin nämä riitelijät ja valehtelijat hylkäävät pelastuksen, sillä jolla ei ole Poikaa, sillä ei ole Isääkään !
Nämä eksyttäjät siis julistavat toista jeesusta ja toista evankeliumia, eli ovat antikristuksen ja valheen ja vaöheen isän eli saatanan perkeleen asialla !!!
- eräs-toinen
Suomenkielinen vuoden 1933 käännös on jälleen kerran virheellinen jakeissa 9 ja 12. Jakeessa yhdeksän sanotaan jo edeltä, että Jeesukselle oli varattu hauta rikollisten ja pahantekijöiden joukossa, mutta hänet haudattiin kuoltuaan rikkaan hautaan. Evankeliumit kertovat siitä, miten Jeesus haudattiin juutalaisten neuvoston Sanhedrinin jäsenen, Joosef Arimatialaisen, hautaan. Myös toinen Jeesukseen uskova neuvoston jäsen auttoi Jeesuksen hautaamisessa ja toi hänen voitelemistaan varten hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita. (Luuk 23:50-56; Joh 19:38-42)
Evankeliumit todistavat tällä tavalla sen, miten Jeesus meni "rikkaan luo" tai "rikkaiden tykö" kuoltuaan. Herran ruumis haudattiin rikkaan miehen hautaan ja kaksi rikasta miestä oli häntä hautaan toimittamassa. Tämä tulkinta pitää täydellisesti yhtä todellisten tapahtumien kanssa. Monet englanninkieliset käännökset tukevat tätä tulkintaa ja se voidaan johtaa hepreankielisestä alkutekstistä juuri tällä tavalla.
http://biblehub.com/multi/isaiah/53-9.htm- eräs-toinen
Jakeessa Jes 53:12 oleva sana "nefesh" tulee kääntää sanalla "elämä". Jeesus antoi elämänsä ristillä ja sai sen isän lupauksen mukaan takaisin "kolmantena päivänä". Jeesuksella oli isältä saatu käsky "antaa elämä" syntisten puolesta ja lupaus siitä, että isä oli herättävä hänet ylös kuolleista. (Matt 12:40; 26:26-28; Joh 10:17-18) Näin Jeesus sanoi, kun hänen sanansa on käännetty ja ymmärretty oikein.
- PasiToivonen
>>Niin "kuolemassa nukkuminen" on kielikuva, jolla kuvataan sitä tiedotonta olotilaa, jossa ihminen on ruumiinsa kuoltua. Aamen. >>
Ihminen joka on tiedottomassa tilassa on elossa. Välillä väität että ei ole kuoleman jälkeistä elämää ennen ruumiin ylösnousemusta ja välillä väität että on jonkinlaista tiedotonta olotilaa, unta.
Sinusta ei ota Erkkikään selvää.
>>Kerropa sinä lopultakin se, mitä tapahtui Jeesuksen ruumiille? Mätänikö se hautaan vai mitä sille oikein tapahtui? >>
Nousi taivaaseen. Miksi kysyt tyhmiä?- eräs-toinen
Ei se kysymys ole tyhmä. Kirjoitit aiemmin:
Äly hoi! Kyllä ruumiit maatuvat. Siitä on todisteita.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14721915/katoliset-tarut-jeesuksesta-paljastettuna#comment-88809369
On ihan järkevää kysyä sinulta tuollaisen kommentin jälkeen, mitä uskot tapahtuneen Jeesuksen ruumiille. Hyvä, että vastasit ja vieläpä oikein! (olit näköjään jo aiemmin siihen vastannut, sikäli kuin oikein näin selatessani viesihistoriaa taaksepäin).
Kerro vielä se, mikä ero on ihmisen hengellä ja sielulla? Kumpi irtoaa ruumiista kuoleman hetkellä vai irtoavatko ne molemmat? Kumman Jeesus antoi isän haltuun ristillä: sielunsa vai henkensä?
Oikea vastaus on: sanat henki ja sielu tarkoittavat näissä kohdissa "elämää". Jeesus antoi "elämänsä" ristillä sen sijaan, että hänen aineeton henkensä tai sielunsa olisi irronnut ruumiista.
Mitä henkeen ja sieluun tulee, niin niiden välillä ei ole eroa vanhan liiton kirjoituksissa ja Uudessa testamentissakin vain pari kohtaa tekee eroa niiden välille. Edelleen olisi mukava tietää, missä niiden ihmisten henget ovat, joiden sielut mainitaan Ilm 6:9-11 ja 20:4?
Ei tarvitse vastata. Tiedän oikeat vastaukset, mutta olisi hyvä muidenkin miettiä näitä asioita, jotta ette pitäisi katolisia taruja sellaisenaan totena.
- PasiToivonen
>>”Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä: sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa.” (Luuk 23:43)>>
Olipas tyhmä selitys. Kuulija olisi kyllä tiennyt että Jeesus puhui nämä sanat hänelle "tänä päivänä" tai sillä hetkellä. Tällöin lisäys on turha ja sanojen informaatiosisältö puhdas nolla. Mutta jos Jeesus tarkoitti että sinä päivänä ristillä roikkunut henkilö on taivaassa Jeesuksen kanssa, silloin sanat oikeasti tarkoittavat jotakin.Eräs toinen luulee että Jeesus puhui turhia sanoja. Tämä luulo on seurausta siitä ettei hänen Jeesus ole Raamatun ilmoittama "Minä Olen" Herra Jeesus Kristus, vaan joku toinen Jeesus josta kukaan ei tiedä kuka se Jeesus on.
Tällainen luulo perustuu tietenkin myös siihen ettei hän usko Jumalan Sanaa. Kun hän ei usko, hän ei tunne Herraa Jeesusta Kristusta. Siksi hän luulee Herraa Jeesusta vajavaksi ihmiseksi ja Jeesuksen puhuneen turhiakin sanoja.
Raamatun ilmoittama Herra Jeesus Kristus puhui vain niitä Sanoja joita Isä antoi Hänelle puhuttavaksi. Jokainen Jeesuksen Sana oli suoraan Jumalalta taivaasta tullut ja puhdas Jumalan Sana. Siksi Jeesus ei sanonut yhtään turhaa sanaa sillä Jumala ei puhu turhia sanoja.
Tästä muuten erottaa monta kertaa myös Jumalalta tulleen profetian ja ihmisen omarakenteisen profetian toisistaan. Ihminen puhuu turhia ja omiaan, lisää Jumalan ilmoitukseen omiaan. Mutta se, mikä tulee Pyhältä Hengeltä, on lyhyt ja ytimekäs sanoma ilman turhia ja pitkiä lävertelyjä joita usein kuulee.
Nimimerkki "eräs- toinen" selittelee paljon ja niin paljastaa itsensä.
Jeesuksen todistus on profetian Henki. Henki on Totuus, totuuden Henki, ja todistaa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Jeesuksen opetuslapsi todistaa myös Herrasta yhtäpitävästi Hengen ja Sanan, Totuuden, kanssa. Ei turhia lävertelyjä
Ilm 19:10, 1 Joh 5:6, Joh 15:27, 16:13-15.
Ilm 12:17 jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on JEESUKSEN TODISTUS.
19: 10 "Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, JOILLA ON JEESUKSEN TODISTUS; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä JEESUKSEN TODISTUS ON PROFETIAN HENKI.
1.Joh5:6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja HENKI ON SE, JOKA TODISTAA, SILLÄ HENKI ON TOTUUS.
Joh 15:26-27 "Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, TOTUUDEN HENKI, joka lähtee Isän tyköä, niin HÄN ON TODISTAVA MINUSTA ja TE MYÖS TODISTATTE, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani."
Joh: 16:13-15 "Mutta kun hän tulee, TOTUUDEN HENKI, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
- eräs.kolmas
Jo tämä yksi paikka taas todistaa Jeesuksen olevan Jumala:
Matt. 1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
Tämä voitaisiin kääntää myös Jumala keskellämme !
Siis Jeesus eli Jumala keskellämme/ kanssamme !
Mutta kun Totuus ei maistu vaan, ei sitten millään ! - eräs.kolmas
Pasi Toivoselle ja muillekin tiedoksi.
Tälläisen velehtelijan kanssa jollainen "eräs.toinen" on, on aivan turhaa väitellä vähemmän tärkeistä opillisista asioista.
Siis koska ja kun on pohja ja perusta väärä, ei mikään muukaan voi olla oikein !
Siis koska tämä jankkaaja ei usko Kristus Kallioon, vaan johonkin toiseen jeesukseen, niin on täysin turhaa väitellä muista opillisista asioista, sillä väärä perusta vääristää kaiken muunkin.
"Eräs.toinen" siis julistaa toista jeesusta ja siten myös toista evenkeliumia, ja mikään ei muuta hänen kohdallaan mitään, niin kauan kun hän ei usko Aitoon Jeesukseen ja Aitoon Evankeliumin sanomaan !
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.
Gal. 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
Tämä perustavaa laatua oleva asia, tulisi olla keskeisenä kun keskustellaan näiden antikristusten kanssa, eli pohja ja perusta pitää paljastaa koko muulta touhulta ja oppirakennelmalta !
Nämä kieroilijat kykenevät kyllä vääntämään yksittäisistä asioista, mutta nämä eksyttäjät paljastetaan muille sen kautta kun kerrotaan ja näytetään Raamatusta Oikea Kristus ja Oikea Evankeliumi.
Eli lillukan varsien käsittely vie nuoremmat ja ymmärtämättömät uskovat vain turhaan mietiskelyyn ja arpomiseen.
Tit. 3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
2. Tim. 2:23 Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.
Eli kun koko ongelman todellinen YDIN on väärä jeesus ja siten väärä evankeliumi, niin siihen kannattaa keskustelu viedä ja rajata tälläisten selvien harhaopettajien kanssa. - eräs-toinen
Pasi Toivonen,
uskotko sinä ruumiin ylösnousemukseen: että kuolleiden ihmisten ruumiit nousevat ylös?
Katoliset isät uskoivat vakaasti ruumiin ylösnousemukseen. Tässä asiassa he eivät olleet vielä silloin erehtyneet. Nykyään on monia hurmahenkiä ym. "katolisessa uskossa olevia", jotka eivät usko ruumiin ylösnousemukseen. Heidän mielestään ihmiset menevät henkinä tai sieluina suoraan paratiisiin Jumalan taivaaseen...
Erityisen omituinen on niiden tulkinta, jotka uskovat hengen ja/tai sielun menevän ruumiin kuollessa suoraan Jumalan tykö paratiisiin ja taivaaseen, jossa nämä henget ja/tai sielut odottavat ylösnousemusta.
Mitä ihmeen ylösnousemusta heillä on odotettavanaan, koska he ovat jo Jumalan tykönä taivaassa?
Sen sijaan he odottavat "alas menemistä", sillä näiden hurmahenkien tulkinnan mukaan he tulevat alas taivaasta ja saavat ruumiin alas tultuaan/tullessaan.
Raamatun mukaan kuolleet pyhät herätetään haudoistaan Kristuksen tulemuksessa ja heidät temmataan yhdessä eloon jääneiden kanssa yläilmoihin pilviin herraa vastaan. (1Tess 4:13-17; 1Kor 15:12-58) Kaikki heidät puetaan siinä vaiheessa katoamattomaan ja kuolemattomaan ruumiiseen, joka elää ikuisesti. Silloin alkaa Karitsan häät, joihin alastomalla portolla (katolisessa uskossa olevat) ei ole mitään asiaa.
Häiden jälkeen pyhien seurakunta tulee alas pilvistä hallitsemaan yhdessä kristuksen kanssa ne tuhat vuotta jne. (Ilm 11-22) Siis: myös pyhät tulevat alas pilvistä yhdessä herran Jeesuksen kanssa, mutta he eivät siirry paratiisista pilviin ja yläilmoihin, vaan maan päältä! Tämä koskee myös pois nukkuneita, jotka "nukkuvat" ruumiin ylösnousemukseen asti.
Tässä asiassa luterilaiset ovat lähempänä totuutta, oppi-isänsä Lutherin jättämän perinnön kautta. Luther oli hyvin pitkälti sitä mieltä, että kuolleet "nukkuvat" ruumiin ylösnousemukseen asti sen sijaan, että menisivät heti kuoltuaan henkinä tai sieluina paratiisiin Jumalan tykö. Luterilaisten teologien joukossa on ollut ja on myös niitä rehellisiä Raamatun tuntijoita, jotka ymmärtävät kuoleman olevan jotakin täydellisempää kuin vain se, että ruumis käy elottomaksi hengen tai sielun erotessa siitä. (esim. Aimo T. Nikolainen)- eräs-toinen
Vuonna 1941 ilmestyneessä kirjassaan "Ihminen evankeliumien valossa" teologian tohtori Aimo Nikolainen esittää, että Raamatussa ihmistä on ajateltava ensi sijassa jakamattomana kokonaisuutena, jolloin "sielu" taikka "henki" ei ole irrotettavissa "ruumiista". Tämän kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen seurauksena kuolemakin on Nikolaisen mukaan koko ihmisen kuolemista. Ihmisessä itsessään ei ole mitään häviämätöntä eikä kuolema ole kuolemattoman sielun eroa katoavaisesta ruumiista. Koko ihminen kuolee ja viimeisenä päivänä koko ihminen nousee kuolleista (s. 89).
http://keskustelu.suomi24.fi/t/7084462/kuollaanko-kuolemassa
http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20121112/urn_nbn_fi_uef-20121112.pdf
1940-ja 1950-luvuilla Suomessa käytiin teologista kädenvääntöä siitä, onko sielu kuolematon vai ei. Keskustelun juuret palautuivat Saksaan, jossa monet vaikutusvaltaiset Lutheria tutkineet teologit esittivät Lutherin edustaneen kuoleman ja ylösnousemuksen välistä diskontinuiteettia eli näkemystä, jonka mukaan kuolemassa koko ihminen kuolee. Suomessa vastaavan näkemyksen esitti ensimmäisenä Aimo T. Nikolainen, joka julkaisi vuonna 1941 kirjan Ihminen evankeliumien valossa. Kirjassaan Nikolainen pyrkii todistamaan, ettei kuolema ole kuolemattoman sielun eroa katoavaisesta ruumiista, vaan kuolemassa
koko ihminen kuolee ja vastaavasti taas viimeisenä päivänä koko ihminen herätetään: Kun Raamattu käyttää termejä ruumis, henki tai sielu, ne
kuvastavat ihmisen eri puolia. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan jakama
ton kokonaisuus, josta ei voida erikseen ”irrottaa” mitään tiettyä ” osaa”. Näin ollen Nikolainen asettuu vahvasti sille kannalle, että ihmisen ”sielu” kuolee kuolemassa.
Lainaus päättyy.
Nikolainen on oikeassa. Paavali vahvistaa ihmisen sielun kuolevaisuuden ja sen, että ihminen kuolee kuolemassa kokonaan.
1.Korinttolaiskirje:
15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat tuhoutuneet (KR38: kadotetut).
Jos ruumiit eivät heräisi kuolleista, niin kukaan ei eläisi ikuisesti: ei edes Jeesus!
15:51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
15:52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
15:53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
15:54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu."
"Tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen ja katoavaisen katoamattomuuteen".
Kuinka moni uskoo Jumalan sanaa sen sijaan, että uskoisi katolisia taruja? - eräs.kolmas

Kuinka moni uskoo Jumalan sanaa sen sijaan, että uskoisi katolisia taruja?Miksi et itse usko Raamatun selvään opetukseen ???
Miksi uskot valheisiin ja taruihin, joita olet kehitellyt tai joita joku toinen on kehitellyt ???
Siis olen JO näyttänyt monta selvää todistusta Raamatusta, että Jeesus On Jumala, mutta sinä vain ohitat kaikki ne selvääkin selvemmät Raamatun todistukset !
MIKSI ???
- eräs-toinen
Kun luullaan Jeesuksen menneen heti kuoltuaan ”rikkaan Jumalan” tykö ja väitetään Jesajan ennustaneen siitä (Jes 53:9 KR33 mukaan), niin silloin väännetään kirjoituksia vinoon ja muutetaan sen sanomaa. Jesaja ei ennustanut tässä kohdassa Jeesuksen sielun tai hengen päätymistä isän Jumalan tykö heti ruumiin kuoleman jälkeen. Hän puhui siitä, että Jeesus haudattaisiin rikkaan hautaan ja se myös toteutui. Ja vaikka joku pitäisi kiinni siitä, että Jesaja ennusti Jeesuksen menevän Jumalan tykö taivaaseen ”rikkaan luokse”, niin se toteutui Jeesuksen omien sanojen ja Luukkaan sekä muiden opetuslasten todistuksen mukaan vasta myöhemmin, 40 päivää kuolleista heräämisen jälkeen. (Joh 20:17; Luuk 24:44-53; Apt 1:1-11; 3.18-26)
- eräs-toinen
Kun Jeesus tulee takaisin pelastukseksi häntä odottaville ja tuomioksi muille, niin hän tuomitsee ensin oman kansansa eli seurakunnan. Jeesus ei löydä kovin paljon uskollisia seuraajiaan maan päältä. Luopumus on päässyt valtaan ja useimpien rakkaus on kylmennyt. (Matt 24:12-14) Jumalan lähettämä väkevä eksytys on tehnyt tehtävänsä, niin että väärää kristusta ja toista Jeesusta kaikkivaltiaana kaiken luoneena Jumalana palvovat tuhoutuvat. (2Tess 2)
- eräs.kolmas
Nämä omat sanasi ovat tuomitseva sinut ITSESI !
Omien sanojesi mukaan siis saat tuomiosi.
Matt. 12:37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Mutta ethän sinä Totuudesta eksyneenä tajua millään sitä, että sinä juuri olet se eksytykseen eksynyt.
Tämä on surullinen tilanne sinun kohdallasi, mutta sinä et voi millään enää sitten puolustella itseäsi, sillä sinulle on Totuus, Jeesuksesta Jumalana, julistettu nyt jo monella tapaa mutta se ei sinulle kelpaa, koska olet mielistynyt valheeseen ja vääryyteen.
2. Tess. 2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
- eräs-toinen
Jumala kutsuu nyt omaa kansaansa ulos suuresta Babylonista, niin että he eivät saisi samaa kohtaloa kuin portto. (Ilm 18) Portto ja suuri Babylon rakentuvat katolisten isien laatimien uskontunnustusten ja harhaoppien varaan. Jos olet löytänyt totuuden näistä asioista, niin älä sano enää katolisia taruja totuudeksi vaan usko se, mitä on kirjoitettu Raamatun pyhissä kirjoituksissa. Jos hylkäät kolmiyhteisen jumalan opin ja muut katoliset valheet, niin olet ulkona suuresta Jerusalemista ja päässyt eroon portosta. Jos jatkat niiden valheiden ja tarujen uskomista, niin olet osallinen porton synteihin ja sinua kohtaavat ne vitsaukset, jotka on mainittu Ilmestyskirjassa.
Portto on nyt riisuttu ja paljastettu Jumalan lasten silmissä. Se istuu alastomana helakanpunaisen pedon selässä. (Ilm 17) Pedon, väärän profeetan ja lohikäärmeen suusta lähtee kolme saastaista henkeä, sammakon muotoisia. (Ilm 16:13ss.) Ne ovat riivaajien henkiä ja ne ovat villinneet tämän maailman kuninkaita ja hallitsijoita ja viisaita ja ”sanan opettajia” ja nimeltään kristittyjä sotimaan Jumalan pyhiä ja valittuja vastaan. - eräs-toinen
Maanpäällinen Jerusalem, joka kuvaa Herrasta luopunutta seurakuntaa, on jaettu kolmeen osaan. (Ilm 16:19) Taivaallinen Jerusalem, joka on meidän äitimme (Gal 4:19-31), ei ole jaettu, sillä se on pyhä kaupunki, jossa pyhässä hengessä vaeltavat Jumalan lapset ovat yhtä keskenään, ja he ovat yhtä myös meidän taivaallisen isämme ja hänen poikansa Jeesuksen kristuksen kanssa, jonka isä on korottanut kaiken pääksi Jumalan seurakunnalle ja herraksi ja kuninkaaksi kaikille luoduille.
Ota tarkoin vaarin siitä, miten kuulet ja mitä henkeä seuraat. Vain se henki, joka johtaa kaikkeen totuuteen ja pysyy totuudessa, on Jumalasta. Katolinen valheen henki johtaa taruihin ja valheisiin, joita se väittää totuudeksi. Siitä pysyttele erossa, niin sinun käy hyvin, jos uskot Jumalan sanan ja Jeesuksen kristuksen todistuksen, pidät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. (Ilm 14:12; 12:17; 1:2, 9)
”Amen, tule herra Jeesus!”- totuus_voittaa
Älä myöskään usko sitä "henkeä" joka kertoo tälle tekopyhälle valehtelijalle mikä Jeesuksen sanoissa on totta ja mikä tarua.
Totuuden Henki ei takuulla kumoa Jeesuksen sanoja, kuten esimerkiksi näitä sanoja joita nimimerkki "eräs-toinen" ei mihinkään hintaan voi hyväksyä, tai jotka hän yrittää selittää pois jollain täysin älyttömällä selityksellä joita selityksiä hänellä on leegio.
"Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon." (Joh 6:38)
"Miten käykään, jos te näette Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän ennen oli!" (Joh 6:62)
"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi -- minä olin." (Joh 8:58) - eräs.kolmas
Niin se on, että "Erään.toisen" perus ongelma on se, että hän katolilaisuuden pelkonsa kautta on mennyt "yli" !
Siis hän on luopunut myös selvästä Totuudesta sen pelkonsa kautta ja vuoksi.
Siis on katolilaisessa opissa paljon väärääkin, mutta se ei ole väärin, että Jeesus on Raamatun selvien todistusten mukaan Jumala, joka tuli lihaksi.
Siis kaikessa väkevämmässä eksytyksessä on osin oikeaa eli Totuutta mutta myös väärää eli valhetta !
Väärän setelinkin pitää näyttää oikealta, eli se matkii hyvin lähelle oikeaa, mennäkseen läpi aitona.
Nyt on Suomessa pitkään peloiteltu vain katolilaisella opilla, ilman että on tarkkaan yksilöity ne väärät osat, ja nyt sitten tuon kylvetyn pelon kautta on menty pahasti yli ja eksyksiin väittäen vastoin selvääkin selvempiä Raamatun opetuksia, että Jeesus ei muka ole Jumala !
Pelko ei koskaan tuo mitään hyvää tullessaan, vaan vain ongelmia, se näkyy tässäkin nyt hyvin selvästi.
Tuosta väärästä rahasta vielä sen verran, että tämä oppi jossa väitetään vastoin Totuutta, että Jeesus ei ole mukamas Jumala, on siis myös väärä raha ihan kuten katolilainen oppikin.
Huomioitavaa on tässä nyt se, että kumpikaan raha ei kelpaa vaan on arvoton, ja siten kumpikaan oppi ei kelpaa, eikä siten pelasta !!!!!!!!!!!!!!!!!!! - eräs.kolmas
eräs.kolmas kirjoitti:
Niin se on, että "Erään.toisen" perus ongelma on se, että hän katolilaisuuden pelkonsa kautta on mennyt "yli" !
Siis hän on luopunut myös selvästä Totuudesta sen pelkonsa kautta ja vuoksi.
Siis on katolilaisessa opissa paljon väärääkin, mutta se ei ole väärin, että Jeesus on Raamatun selvien todistusten mukaan Jumala, joka tuli lihaksi.
Siis kaikessa väkevämmässä eksytyksessä on osin oikeaa eli Totuutta mutta myös väärää eli valhetta !
Väärän setelinkin pitää näyttää oikealta, eli se matkii hyvin lähelle oikeaa, mennäkseen läpi aitona.
Nyt on Suomessa pitkään peloiteltu vain katolilaisella opilla, ilman että on tarkkaan yksilöity ne väärät osat, ja nyt sitten tuon kylvetyn pelon kautta on menty pahasti yli ja eksyksiin väittäen vastoin selvääkin selvempiä Raamatun opetuksia, että Jeesus ei muka ole Jumala !
Pelko ei koskaan tuo mitään hyvää tullessaan, vaan vain ongelmia, se näkyy tässäkin nyt hyvin selvästi.
Tuosta väärästä rahasta vielä sen verran, että tämä oppi jossa väitetään vastoin Totuutta, että Jeesus ei ole mukamas Jumala, on siis myös väärä raha ihan kuten katolilainen oppikin.
Huomioitavaa on tässä nyt se, että kumpikaan raha ei kelpaa vaan on arvoton, ja siten kumpikaan oppi ei kelpaa, eikä siten pelasta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!Niin ja vaikka siis katolilaisessa opissa on todella paljon pielessä !
Niin ei se tee tästä "Jeesus ei ole Jumala" opista oikeaa !
Minä tunnustan kuten epäilevä Tuomaskin lopulta oikein tunnusti, eli "Jeesus, olet minun Herrani ja minun Jumalani !"
25 Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran". Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko".
26 Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
Siis Tuomas sanoi Herralle Jeesukselle ja tunnusti selvästi tämän Herrakseen ja Jumalakseen !
Tämä on meidänkin uskontunnustuksemme, joka pitää kaikkina aikoina !
Jeesus vahvisti Tuomaksen sanat selvästi: "Nyt sinä uskot minut Herraksesi ja Jumalaksesi ! "
Jos Jeesus ei olisi Jumala, Hän olisi tuossa syyllistynyt syntiin eli kuoleman syntiin !!!
Verrataan samankaltaiseen tapaukseen:
Apostolien teot 12
21 Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti heille puheen;
22 siihen kansa huusi: "Jumalan ääni, eikä ihmisen!"
23 Mutta heti löi häntä Herran enkeli, sentähden ettei hän antanut kunniaa Jumalalle; ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä.
Eli Jeesuksen olisi pitänyt nuhdella Tuomasta ja kiistää se, että Hän ei ole Jumala !
Muuten teidän oppinne mukaan Jeesus teki tuossa syntiä ja Hänen paikkansa olisi kadotus !
Mutta eihän toki näin ole, vaan Jeesus tulee tuomitsemaan niin elävät kuin kuolleetkin, ja sinut myös heidän joukossa "Eräs.toinen" !
Näettekö kuinka Raamattu vahvistaa monessa kohtaa ja monella tapaa sen, Totuuden, että Jeesus on Jumala !
Siis pysykäämme tunnustuksessamme Apostoli Tuomaksen kera: Minun Herrani ja Jumalani ! :) - totuus_voittaa
eräs.kolmas kirjoitti:
Niin ja vaikka siis katolilaisessa opissa on todella paljon pielessä !

Siis pysykäämme tunnustuksessamme Apostoli Tuomaksen kera: Minun Herrani ja Jumalani ! :)Johanneksen evankeliumia ei voi käyttää mihinkään "Jeesus on Jumala" oppiin koska kaikki siinä tähtää siihen että uskottaisiin Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika.
"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." (Joh 20:31)
Se siis valehtelee joka väittää Johanneksen evankeliumin sanoman olevan "Jeesus on Jumala".
Samassa evankeliumissa Jeesus sanoo kuka hän on: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
Jumalan Poika ei näille uskottomille riitä, mutta se on heidän häpeänsä. - nhybybyyb0ph
Rikolliselle kristinuskon kristityille väärennetty saatanallisuuden käsikirja on niin surkea yritys kusettaa ihmisiä, että pirukin nauraa sille!
Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua ei ole koskaan ollut kirjoitetussa muodossa joten rikollisuuden uskovaiset uskoo sitä ymmärtämättä saatanaa jumalaksi! - mjnygtgftf5
totuus_voittaa kirjoitti:
Johanneksen evankeliumia ei voi käyttää mihinkään "Jeesus on Jumala" oppiin koska kaikki siinä tähtää siihen että uskottaisiin Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika.
"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." (Joh 20:31)
Se siis valehtelee joka väittää Johanneksen evankeliumin sanoman olevan "Jeesus on Jumala".
Samassa evankeliumissa Jeesus sanoo kuka hän on: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
Jumalan Poika ei näille uskottomille riitä, mutta se on heidän häpeänsä.Oletteko koskaan ajatelleet, että Jeesusta kristuksen nimeä pilkaten käyttävät kertovat samalla omasta itsestään?
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:5 "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta."
Tuolle, Jeesuksen antamalle tiedolle, on kristittyjen opeissa seliseliselityksiä totuuden salaamiseksi, mutta kansain välinen kieliin perehtyneiden asiantuntijoiden mukaan tuo on tarkaan se mitä vanhoissa kirjoituksissa on ilmaistu ja haluttu esiin tuoda. - eräs.kolmas
totuus_voittaa kirjoitti:
Johanneksen evankeliumia ei voi käyttää mihinkään "Jeesus on Jumala" oppiin koska kaikki siinä tähtää siihen että uskottaisiin Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika.
"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." (Joh 20:31)
Se siis valehtelee joka väittää Johanneksen evankeliumin sanoman olevan "Jeesus on Jumala".
Samassa evankeliumissa Jeesus sanoo kuka hän on: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)
Jumalan Poika ei näille uskottomille riitä, mutta se on heidän häpeänsä.Johannes ja koko Raamattu ilmoittaa KOKO Jeesuksen !
1) Ihmisen poika, eli ihmisen synnyttämä, vaikka ei ihmisen siemenestä, vaan Sana eli Jumala tuli lihaksi.
2)Jumalan Poika, koska on siis lihaan tullut Jumala !
3) Jumalana, koska on Immanuel eli Jumala keskellämme/kanssamme !
Jos näitä kaikkia hyväksy eli KOKO Kristusta, niin opettaa ja puhuu jostain muusta jeesuksesta.
Siis meidän tulee Uskoa KOKO Sana ja siten KOKO Jeesus, eikä vain osaa siitä !
- eräs.kolmas
Oletteko muuten miettineet sitä, että miksi Jeesuksen Jumaluus halutaan kieltää niin innokkaasti tässä lopun ajassa ?
Siis se on antikristuksen oppi, kuten olen jo Raamatusta näyttänyt !
Siis ennen kuin antikristus eli kadotuksen lapsi ilmestyy, ja hän siis väittää itse olevansa Jumala.
Niin Jeesuksen Jumaluus pitää yrittää laajalti murentaa, jotta antikristus voisi esiintyä Kristuksena !
Siis se "LUOPUMUS" tarkoittaa juuri tätä asiaa, eli moni luopuu Jeesuksesta sen kautta, että kieltää Hänen olevan Jumala !
Se käytännön tasolla tapahtuu siten, että luovutaan Raamatun TOTUUDESTA, eli Sanasta !
Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja TOTUUS ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Ja Sana taas on Jeesus Kristus, kuten Apostoli Johannes kirjoittaa:
Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Eli se joka luopuu SANASTA, luopuu TOTUUDESTA, luopuu Jeesuksesta, eli Elävästä Jumalasta !
Hepr. 3:12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
Tämä on siis kokonaisvaltainen luopumus, joka on nyt käynnissä !
Mutta antikristuksen intressi siis on, juuri nyt kiistää se Totuus, että Jeesus On Jumala !
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.
Kadotuksen lapsi ei muuten voi julistautua Jumalan temppelissä Jumalaksi, jos ei ensin kiistetä Jeesuksen Jumaluus.
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Siis nämä saatanan juonet eivät ole salassa, kuin vain sokeilta ! - klpo
Katolisille Raaattu on Prh'lirja ja nukinkohdat ovat Raamatussa. Ja Lutger kehoitti nostamaan hattua, js ei jotain kohtaa ymärrä!
- klpo
Katolisille Raamattu on Pyhä kirja ja nuokin kohdat ovat Raamatussa. Ja Luther kehoitti nostamaan hattua, jos ei jotain kohtaa ymmärrä!
- saviseutulainen
YKSI JUMALA KAIKKIVALTIAS, ISÄSSÄ, POJASSA JA PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
ISÄ ON POIKAA YLEMPI EIKÄ POIKA OLE ISÄ.
SILTI ISÄ ON POJASSA JA POIKA ON ISÄSSÄ.
PYHÄ HENKI KIRKASTAA SEKÄ ISÄÄ, ETTÄ POIKAA. - totuus_voittaa
saviseutulainen kirjoitti:
YKSI JUMALA KAIKKIVALTIAS, ISÄSSÄ, POJASSA JA PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
ISÄ ON POIKAA YLEMPI EIKÄ POIKA OLE ISÄ.
SILTI ISÄ ON POJASSA JA POIKA ON ISÄSSÄ.
PYHÄ HENKI KIRKASTAA SEKÄ ISÄÄ, ETTÄ POIKAA.Tätä mantraa toistamallako sinä perit ikuisen elämän kun Jeesus sanoo ikuisen elämän olevan jotain aivan muuta?
"Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen." (Joh 17:3)
Kuka on "ainoa todellinen Jumala"?
Häntä ei saviseutulainen tunne.
Kolmiyhteistä Jumalaa ei alkuseurakunnalla ollut koska Paavali kirjoittaa että "meillä on vain yksi Jumala, Isä" (1 Kor 8:6)
saviseutulaiselle ei Jumalan Sana sano yhtään mitään. Hänkin ilmeisesti luottaa "kokonaisilmoitukseen" joka ajaa yli Jeesuksen (Joh 17:3) ja apostolien (1 Tim 2:5) ja Jumalan itsensä sanojen. (Jesaja 45:22) - mjhbytgtrfr
Miksi uskovaiset tavallaan suorastaan vihaavat Jeesuksen oppeja
mutta
rakastavat saatanaa palvelleen Paavalin ja muidenkin sopaskaa???
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
-Matteuksen evankeliumista
-Markuksen evankeliumista
-Luukkaan evankeliumista
-Johanneksen evankeliumista
Totuus saatanaa palvelleesta Paavalista joka ei saanut eroa saatanastaan...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
kristityt tappoivat myös kristillisen Pietarin.
Eikä Jeesusta Häntä seuranneet kristilliset tappaneen.
"meitä kristittyjä on aina vainottu..."
totuus on; että rikollisuuden kristityt ovat aina vainonneet, joka omia uskovaisia, lapsia tappamalla!
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa. - saviseutulainen
mjhbytgtrfr kirjoitti:
Miksi uskovaiset tavallaan suorastaan vihaavat Jeesuksen oppeja
mutta
rakastavat saatanaa palvelleen Paavalin ja muidenkin sopaskaa???
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
-Matteuksen evankeliumista
-Markuksen evankeliumista
-Luukkaan evankeliumista
-Johanneksen evankeliumista
Totuus saatanaa palvelleesta Paavalista joka ei saanut eroa saatanastaan...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
kristityt tappoivat myös kristillisen Pietarin.
Eikä Jeesusta Häntä seuranneet kristilliset tappaneen.
"meitä kristittyjä on aina vainottu..."
totuus on; että rikollisuuden kristityt ovat aina vainonneet, joka omia uskovaisia, lapsia tappamalla!
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.>>Miksi uskovaiset tavallaan suorastaan vihaavat Jeesuksen oppeja
mutta
rakastavat saatanaa palvelleen Paavalin ja muidenkin sopaskaa???<<
Sinä onneton, joka väität Paavalin palvelleen saatanaa, väität täten Herraa Jeesusta Kristusta saatanaksi!
Ymmärrätkö mitä se merkitsee?
Mark.3
28. "Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
29. mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
30. Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".
>>Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta<<
Kyse oli ihan yksinkertaisesti "pistimestä Paavalin lihassa"; mikä se sitten olikin - , mitä toden näköisimmin jokin näkyvä sairaus, vaiva, heikkous ...
Tätä asiaa on puitu maailmansivu. Olipa tuo "pistin" sitten mikä hyvänsä, se runteli/rusikoi Paavalia.
"Jumala on lähettänyt saatanan enkelin rusikoimaan minua, etten noiden erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi"( vapain sanoin! ).
Paavali oli pyytänyt Jumalaa päästämään hänet tuosta vaivastaan/pistimestään lihassaan useita kertoja, mutta Jumala salli tuon vaivan ja ikeen olla Paavalin riesana ja taakkana.
Hirvittävä täytyy olla eksymys ja harha, joka saa ihmisen väittämään Paavalin olleen saatanan palvelijan siitä syystä, ettei hän päässyt eroon tuskaisesta vaivastaan - pistimestä lihassaan.
Lopeta "mrskdfbhfhjurirtjk" ( tai jotakin sinnepäin ) Jumalan suorien teiden vääntäminen kieroon!
- eräs.kolmas
Miten tämä kirjoittamasi ja lainnamasi liittyy mitenkään siihen mitä MINÄ kirjoitin ???
No, ei mitenkään !!!
Minä en allekirjoita katolilaisten tai lutherilaisten, enkä minkään -laisten tai -läisten oppeja, vaan minun ohjekirjani ja oppaani on YKSIN SANA ELI KRISTUS JEESUS !
Siis opi keskustelemaan, äläkä vain runno kaikille samaa !- eräs.kolmas
Siis vastasin nikille "ijuybvybyby" !
- kijuygtftrf
eräs.kolmas kirjoitti:
Siis vastasin nikille "ijuybvybyby" !
"Hepr. 3:12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,"
Jeesus käski opetuslapsiensa saarnata ja opettaa "KAIKKEA SITÄ MITÄ MINÄ OLEN TEILLE OPETTANUT" eikä Hepr 3:12:sta tai mitään paavalilais-luterilaisuuden sontaa!
Matteuksen evankeliumi:
28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Ymmärrä tämä...
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
-Matteuksen evankeliumista
-Markuksen evankeliumista
-Luukkaan evankeliumista
-Johanneksen evankeliumista - eräs.kolmas
Siis asian ydin on se, että jokanen uskoo omalla tavallaan !
On väärin syttää kaikkia uskovia, ikäänkuin he uskoisivat samoin.
Se on väärän todistuksen antamista järjestäin.
Se on siis sama kuin sanoisi kaikkia entniseen ryhmään kuuluvia varkaiksi, vaikka vain osa on sitä !
- eräs-toinen
Raamatun ihmiskuva ja iankaikkinen rangaistus
Olemme kirjoittaneet jo aiemmin artikkelin "Raamatun ihmiskuva ja iankaikkinen rangaistus".
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2016/09/30/raamatun-ihmiskuva-ja-iankaikkinen-rangaistus/
Siinä on käsitelty tätä aihetta tarkemmin, mutta sanomme myös tässä yhteydessä muutaman sanasen ja viittaamme arvostettuihin kristittyihin teologeihin heidän tutkimuksissaan.
Raamatussa ei ole erotettu toisistaan ihmisen henkeä ja sielua, niin että näiden välillä olisi selvä ero. Molempia sanoja on käytetty samassa merkityksessä, niin että ne sanat tarkoittavat joko ihmistä kokonaisena olentona tai sitten hänen henkisiä ominaisuuksiaan: tietoa, ymmärrystä, järkeä, mieltä, sydäntä, ajatuksia, tahtoa, tunteita, muistia ja ylipäätään henkistä elämää.
Raamatussa ei jaeta ihmistä osiin, jotka voivat elää toisista osista irrallisena itsenäistä elämää. Ihmisen henki ja sielu eivät elä ruumiin kuoleman jälkeen jossakin kuolleiden valtakunnassa, tuonelassa tai paratiisissa. Kristityn toivo on ruumiin ylösnousemuksen toivo, joka menettää kokonaan merkityksensä, jos ihminen eläisi sieluna tai henkenä ikuisesti ilman ruumista. Mitä järkeä olisi yleensä tulla alas taivaasta tähän maailmaan, jos ikuinen päämäärä olisi hengen tai sielun elämä taivaassa Jumalan tykönä?- eräs-toinen
Paavali sanoo selvästi, että ihminen ei elä ikuisesti ilman ruumiin ylösnousemusta.
1.Korinttolaiskirje:
15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat tuhoutuneet (KR38: kadotetut).
Jos ruumiit eivät heräisi kuolleista, niin kukaan ei eläisi ikuisesti: ei edes Jeesus! Paavali sanoi selvästi, että kuolleet Jumalan palvelijat olisivat ”tuhoutuneet”, jos kuolleet eivät heräisi ylös kuolleista. Paavali ei opettanut sielun tai hengen elämän jatkumista ruumiin kuoleman jälkeen. Hän opetti Kristuksen paluuta taivaasta alas maailmaan ja ruumiin ylösnousemuksen toivoa. (Apt 24:16; 26:8; Room 8:17-36; Fil 3:20-21; 1Tess 4:13-17; 1Kor 15) Kuolleet pyhät nousevat ylös haudoistaan ja elossa olevat temmataan yläilmoihin pilviin herraa Jeesusta vastaan, kun hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
15:51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
15:52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
15:53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
15:54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu.”
Paavali sanoo tässä ihan selvällä suomenkielellä, että ihminen ei elä ikuisesti henkenä tai sieluna ilman ruumista. Ihminen on luonnostaan katoavainen ja kuolevainen kokonainen olento sen sijaan, että me olisimme henki tai sielu liharuumiissa, joka elää myös ruumiin ulkopuolella ”henkenä”. Paavali sanoi: ”tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen ja katoavaisen katoamattomuuteen”. Mitä muuta nämä sanat voisivat tarkoittaa kuin sitä, mitä niissä suoraan sanotaan? Ihminen on luontaisesti katoavainen ja kuolevainen olento, mutta me saamme ikuisen elämän ruumiin ylösnousemuksessa, joka on meidän elävä toivomme. (Hebr 6:17-20) - eräs-toinen
Kuinka moni uskoo tätä Jumalan sanaa sen sijaan, että uskoisi katolisia taruja? Suurista kirkkokunnista vain adventistit ovat ymmärtäneet tämän oikein niin kuin myös Jehovan todistajat, mutta he ovat langenneet muihin harhoihin ja muodostavat kultin elävän Jumalan seurakunnan sijasta. Unitaarit tietävät totuuden tässä asiassa, mutta areiolaiset ovat eksyneet katolisiin taruihin uskoessaan Jeesuksen olleen isän tykönä elävänä olentona jo ennen maailman luomista. Herätyskristilliset ovat sitoutuneet katolisiin taruihin, mutta onneksi kansankirkossamme on vapaampaa ajattelua Lutherin perintönä. Lutherin sanotaan puoltaneen ”sielun unta” ruumiin ylösnousemukseen asti, vaikkakin hänen sanansa tältä alueelta ovat monitulkintaiset eikä hän ollut vakaa opetuksessaan.
Luterilaisista teologeista Aimo T. Nikolainen edusti Raamatun ihmiskuvaa. Hän kirjoitti vuonna 1941 kirjan nimeltä ”Ihminen evankeliumien valossa”. Nikolainen esittää, että Raamatussa ihmistä on ajateltu ensi sijassa jakamattomana kokonaisuutena, jolloin ”sielu” tai ”henki” ei ole irrotettavissa ”ruumiista”. Tämän kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen seurauksena kuolemakin on Nikolaisen mukaan koko ihmisen kuolemista. Ihmisessä itsessään ei ole mitään häviämätöntä eikä kuolema ole kuolemattoman sielun eroa katoavaisesta ruumiista. Koko ihminen kuolee ja viimeisenä päivänä koko ihminen nousee kuolleista. (Lähde: Uro Risto Saarinen, Lopun ajat eilen ja tänään, 1988, ja sieltä ”Onko ihminen elossa kuoltuaankin?”, s. 89) - eräs-toinen
Aino Savolainen viittaa pro gradu tutkielmassaan niin ikään Nikolaisen kirjaan ”Ihminen evankeliumien valossa” ja sanoo:
”…1940-ja 1950-luvuilla Suomessa käytiin teologista kädenvääntöä siitä, onko sielu kuolematon vai ei. Keskustelun juuret palautuivat Saksaan, jossa monet vaikutusvaltaiset Lutheria tutkineet teologit esittivät Lutherin edustaneen kuoleman ja ylösnousemuksen välistä diskontinuiteettia eli näkemystä, jonka mukaan kuolemassa koko ihminen kuolee. Suomessa vastaavan näkemyksen esitti ensimmäisenä Aimo T. Nikolainen, joka julkaisi vuonna 1941 kirjan Ihminen evankeliumien valossa. Kirjassaan Nikolainen pyrkii todistamaan, ettei kuolema ole kuolemattoman sielun eroa katoavaisesta ruumiista, vaan kuolemassa koko ihminen kuolee ja vastaavasti taas viimeisenä päivänä koko ihminen herätetään: Kun Raamattu käyttää termejä ruumis, henki tai sielu, ne kuvastavat ihmisen eri puolia. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan jakamaton kokonaisuus, josta ei voida erikseen ”irrottaa” mitään tiettyä ” osaa”. Näin ollen Nikolainen asettuu vahvasti sille kannalle, että ihmisen ”sielu” kuolee kuolemassa.”
(Aino Savolainen, ”…sinä kuolet! Sinä!” Osmo Tiililän käsitys kuoleman jälkeisestä elämästä, s. 25)
Kansankirkossamme on muutenkin parempaa ja terävämpää Raamatun opetusta kuin vapaissa suunnissa, sillä siellä ajattelua ei ole vangittu herätysliikkeen hurmoksellisiin ja villeihin oppeihin, joilla ei ole Raamatun kirjoitusten vankkaa ja tukevaa pohjaa tukenaan. Valitettavasti kirkossa on menty harhaan monissa asioissa sen nykyisin suomasta vapaasta ajattelusta huolimatta ja osittain juuri sen vuoksi (väärä liberalismi). Ikävää on myös se, että kirkossa pidetään Jeesusta isän vertaisena jumalana, jolloin Raamatun ihmiskuvaa ei ole sovellettu Jeesukseen. Ei sitä ole Jeesukseen sovellettu muuallakaan nimeltään kristityissä suuntauksissa. - totuus_voittaa
eräs-toinen kirjoitti:
Kuinka moni uskoo tätä Jumalan sanaa sen sijaan, että uskoisi katolisia taruja? Suurista kirkkokunnista vain adventistit ovat ymmärtäneet tämän oikein niin kuin myös Jehovan todistajat, mutta he ovat langenneet muihin harhoihin ja muodostavat kultin elävän Jumalan seurakunnan sijasta. Unitaarit tietävät totuuden tässä asiassa, mutta areiolaiset ovat eksyneet katolisiin taruihin uskoessaan Jeesuksen olleen isän tykönä elävänä olentona jo ennen maailman luomista. Herätyskristilliset ovat sitoutuneet katolisiin taruihin, mutta onneksi kansankirkossamme on vapaampaa ajattelua Lutherin perintönä. Lutherin sanotaan puoltaneen ”sielun unta” ruumiin ylösnousemukseen asti, vaikkakin hänen sanansa tältä alueelta ovat monitulkintaiset eikä hän ollut vakaa opetuksessaan.
Luterilaisista teologeista Aimo T. Nikolainen edusti Raamatun ihmiskuvaa. Hän kirjoitti vuonna 1941 kirjan nimeltä ”Ihminen evankeliumien valossa”. Nikolainen esittää, että Raamatussa ihmistä on ajateltu ensi sijassa jakamattomana kokonaisuutena, jolloin ”sielu” tai ”henki” ei ole irrotettavissa ”ruumiista”. Tämän kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen seurauksena kuolemakin on Nikolaisen mukaan koko ihmisen kuolemista. Ihmisessä itsessään ei ole mitään häviämätöntä eikä kuolema ole kuolemattoman sielun eroa katoavaisesta ruumiista. Koko ihminen kuolee ja viimeisenä päivänä koko ihminen nousee kuolleista. (Lähde: Uro Risto Saarinen, Lopun ajat eilen ja tänään, 1988, ja sieltä ”Onko ihminen elossa kuoltuaankin?”, s. 89)"Unitaarit tietävät totuuden tässä asiassa, mutta areiolaiset ovat eksyneet katolisiin taruihin uskoessaan Jeesuksen olleen isän tykönä elävänä olentona jo ennen maailman luomista."
Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt (Kol 1:15)
Miten käykään, jos te näette Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän ennen oli! (Joh 6:62)
Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo. (Joh 16:28) - eräs-toinen
Vain unitaarit uskaltavat sanoa suoraan sen, että Jeesus kristus on täysi ihminen, joka nukkui kuoleman unta ruumiin ylösnousemukseen asti sen sijaan, että kävi Henkenä tuonelassa ja paratiisissa katolisten tarujen opettamalla tavalla. Muut pitävät totena näitä katolisia taruja, sillä heille ei Jumalan sanan ilmoittama totuus kelpaa. Sen sijaan, että he uskoisivat Jumalaa ja hänen poikaansa Jeesusta profeettojen sekä apostolien sanojen kautta, vääntävät he niitä vinoon oman ennalta totena pitämänsä opin tueksi tuntematta lainkaan häpeää tai syyllisyyttä majesteettirikoksensa vuoksi!
Luterilaisten keskuudessa maininnan arvoinen on Kari Kuula ja hänen teoksensa ”Helvetin hirmuinen historia”. Hän ei ole uskaltanut luterilaisena viedä ajatuksiaan ihan loppuun asti, mutta kirjasta käy ilmi ikuisen piinahelvetin opin pakanallinen historia. Vielä paremmin se paljastuu Petteri Haipolan netissä julkaisemista tutkielmista. Netistä on tilattavissa myös englanninkielinen kovakantinen kirja, jota suosittelemme: Alan E. Bernstein, The Formation of Hell: Death and Retribution in the Ancient and Early Christian Worlds, 1993.
http://www.karikuula.com/60
http://www.inri.fi/oppi/helvetti.htm
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/02/15/katoliset-tarut-jeesuksesta-paljastettuna/ - eräs-toinen
totuus_voittaa kirjoitti:
"Unitaarit tietävät totuuden tässä asiassa, mutta areiolaiset ovat eksyneet katolisiin taruihin uskoessaan Jeesuksen olleen isän tykönä elävänä olentona jo ennen maailman luomista."
Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt (Kol 1:15)
Miten käykään, jos te näette Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän ennen oli! (Joh 6:62)
Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo. (Joh 16:28)En jaksa vängätä noista jakeista tällä kertaa, mutta kerropa miten sinä uskot, jos uskallat?
Onko Jeesus ollut aina olemassa "Isän" tykönä vai onko hän syntynyt joskus, niin että ei ole ollut olemassa ennen syntymistään?
Tämä ratkaisee sen, pidätkö Jeesusta luotuna olentona vai iankaikkisena Jumalana niin kuin katoliset (oletko areiolainen vai katolinen). - totuus_voittaa
eräs-toinen kirjoitti:
En jaksa vängätä noista jakeista tällä kertaa, mutta kerropa miten sinä uskot, jos uskallat?
Onko Jeesus ollut aina olemassa "Isän" tykönä vai onko hän syntynyt joskus, niin että ei ole ollut olemassa ennen syntymistään?
Tämä ratkaisee sen, pidätkö Jeesusta luotuna olentona vai iankaikkisena Jumalana niin kuin katoliset (oletko areiolainen vai katolinen).Turha yrittää tuota vedätystä, on täysin yhdentekevää olenko sinun luokituksissa areiolainen tai katolinen tai mitä muuta tahansa.
Yhdessä niistä jakeista joista et välitä (Kol 1:15) voisi olla osviittaa kysymykseen sillä ehdolla että vänkääminen jätetään pois. Vänkäämällä sitäkin voi käyttää mihin tarkoitukseen tahansa.
- PasiToivonen
Ei se kysymys ole tyhmä. Kirjoitit aiemmin:
Äly hoi! Kyllä ruumiit maatuvat. Siitä on todisteita.
----------------
99,9999 % ihmisistä maatuu tai mätänee. Poikkeuksena Egyptin Faraot (joiden ruumiit ovat puoliksi lahonneita) ja ne jotka säilövät ruumiinsa nestemäiseen typpeen.
Tai ne harvinaiset tapaukset jolloin kuolleen ihmisen luut kivettyvät.
Oletko oikeasti noin tyhmä vai esitätkö vain.- eräs-toinen
En ole koskaan väittänyt sitä, että ihmiset eivät maadu tai mätäne kuoltuaan. Päinvastoin! Sehän on tieteellinen totuus ja Raamattukin vahvistaa sen "tuomion" (rangaistuksen) ihmisten osaksi! (1Moos 2:15-17; 3:17-199
Olen vain tuonut esiin sen Raamatun kirjoitusten esittämän toivon, että elämä ei pääty ruumiin kuolemaan, koska ruumiit nousevat ylös ja muuttuvat katomattomiksi ja kuolemattomiksi (kirkastetuksi hengellisiksi ruumiiksi). (1Kor 15)
Sinä et taida uskoa siihen, että nämä kuolevaiset ruumiit muuttuvat herran tulemuksessa vai uskotko? Katoliset isät uskoivat siihen.
Nykyään on sellaisia villitsevien henkien vallassa olevia, jotka eivät pidä mahdollisena sitä, että Jumala herättää kuolleet ylös haudoistaan ja että me muutumme ruumiin ylösnousemuksen kautta... he luulevat, että pelkkä "henki" tai "sielu" elää ikuisesti, ei ruumis. Hurmahenkiä... Jumala, joka on luonut kaiken, voi tehdä uuden katoamattoman ja kuolemattoman ruumiin kadonneen (maaksi muuttuneen tai atomeiksi räjähtäneen) tilalle. - totuus_voittaa
"Oletko oikeasti noin tyhmä vai esitätkö vain."
Kallistuisin enempi tuon ensimmäisen vaihtoehdon puolelle, mutta tulee muistaa että uskonnolliset hihhulit, edustivat he mitä uskontoa tai uskonlahkoa tahansa, voivat muilla elämänalueilla toimia aivan rationaalisesti. Uskonto on heidän ajanvietteensä missä he sekoilevat. Toiset sekoilevat esimerkiksi huumeiden tai alkoholin avulla.
- PasiToivonen
>>Nikolainen on oikeassa. Paavali vahvistaa ihmisen sielun kuolevaisuuden ja sen, että ihminen kuolee kuolemassa kokonaan. >>
Jos ihminen kuolee kuolemassa kokonaan, ei ole mitään kuolemanjälkeistä elämää.
Idioottikin tajuaa että olemattomuus on olemattomuutta. Sieltä ei "herätä".- totuus_voittaa
"Idioottikin tajuaa että olemattomuus on olemattomuutta. Sieltä ei "herätä"
Simsalabim, tuhat tonnia selitystä ja parituhatta mantraa siihen päälle niin johan rupeavat heräilemään. - eräs-toinen
Sinä et siis usko siihen, että Jumala herättää kuolleet? Sinulla ei ole sitten iankaikkisen elämän toivoa, jos kerran noin uskot. Tämä siis Raamatun mukaan.
- eräs-toinen
totuus_voittaa kirjoitti:
"Idioottikin tajuaa että olemattomuus on olemattomuutta. Sieltä ei "herätä"
Simsalabim, tuhat tonnia selitystä ja parituhatta mantraa siihen päälle niin johan rupeavat heräilemään.Tämä ei tule yllätyksenä, mutta sinäkään et usko kuolleiden (ruumiin) ylösnousemukseen? Sitäkö tarkoitat?
- totuus_voittaa
eräs-toinen kirjoitti:
Tämä ei tule yllätyksenä, mutta sinäkään et usko kuolleiden (ruumiin) ylösnousemukseen? Sitäkö tarkoitat?
Sinun kanssa ei voi järkevästi keskustella koska ymmärryksesi on jäänyt lapsen tasolle.
- totuus_voittaa
eräs-toinen kirjoitti:
Sinä et siis usko siihen, että Jumala herättää kuolleet? Sinulla ei ole sitten iankaikkisen elämän toivoa, jos kerran noin uskot. Tämä siis Raamatun mukaan.
Aimo T. Nikolainen herättää sinut viimeisenä päivänä.
- PasiToivonen
Onnittelut: Olet tehnyt iankaikkisesta kadotuksesta houkuttelevan vaihtoehdon.
-----
Nirvana (sanskr, myös nirvāṇa; Pali: nibbana, nibbāna) on termi, jolla tarkoitetaan buddhalaisen harjoituksen päämäärää eli valaistumista.
Termillä on monia tarkoituksia, mutta kirjaimellisesti se tarkoittaa "sammuksiin puhaltamista". Buddhalaisessa traditiossa käsite nähdään yleensä seuraksena siitä, kun sammutetaan mielen "kolmen tulta" tai "kolmen myrkkyä"; takertuminen (raga), viha (dvesha) ja tietämättömyys (avidyā). Niiden lakkauttaminen johtaa vapautumiseen uudelleensyntymisestä.
Buddhalaisessa traditiossa nirvana jaetaan kahteen eri osaan, elämän aikana saavutettavaan ja kuoleman jälkeiseen. Tässä elämässä saavutetta nirvanassa fyysinen olemassaolo jatkuu, mutta mieli on vapaa kaikista negatiivisista tiloista, rauhallinen ja onnellinen. Kuolemanjälkeinen nirvana, paranirvana, viittaa fyysisen elämän katoamiseen ilman, että uudelleensyntyminen luo uuden kehon.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nirvana- totuus_voittaa
"Onnittelut: Olet tehnyt iankaikkisesta kadotuksesta houkuttelevan vaihtoehdon."
Ongelmaksi jää kuolema.
Ilmestyskirjan mukaan "Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen." (Ilm 20:14).
Jos ei heitetä niin kuolema hallitsee ikuisesti.
Tuonelan ja tulisen järven "eräs-toinen" on jo suuressa viisaudessaan siirtänyt katolisten tarujen romukoppaan, mutta miten on kuoleman kanssa?
Kyllä siihenkin selitys löytyy, vaikka tämä: "kuolemaa ei ole", tai jotain vastaavaa.
"eräs-toinen" ei takuulla jää sanattomaksi tuonkaan ongelman edessä. - eräs-toinen
Mitä sillä on merkitystä, millä tavalla ihmiset kokevat "iankaikkisen kadotuksen"? Osa kokee sen helpotuksena, koska ei tarvitse elää ikuisesti. Sitä se ehkä onkin, mutta kuollut ja kadonnut ei sitä tiedä.
Sitä paitsi jokaisen on herättävä ylös tuomiolle ja maksettava tekojensa mukaan: tuomio tulee tekojen mukaan. Mitä kaikkea se tarkoittaa; sitä ei ole tarkasti sanottu Raamatussa.
Parhaiten perusteltu kanta on määrämittainen "vankeus" ja "lyönnit" ennen "toista kuolemaa" ja lopullista hävitystä ja tuhoa, ikuista kuolemaa. "Kärsimys" on suhteutettu tekojen määrään ja laatuun. Mikäpä olisi oikeamielisempää? (loputon kituminen tulisessa järvessä ja vieläpä kuolemattomassa ruumiissa?) - eräs-toinen
totuus_voittaa kirjoitti:
"Onnittelut: Olet tehnyt iankaikkisesta kadotuksesta houkuttelevan vaihtoehdon."
Ongelmaksi jää kuolema.
Ilmestyskirjan mukaan "Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen." (Ilm 20:14).
Jos ei heitetä niin kuolema hallitsee ikuisesti.
Tuonelan ja tulisen järven "eräs-toinen" on jo suuressa viisaudessaan siirtänyt katolisten tarujen romukoppaan, mutta miten on kuoleman kanssa?
Kyllä siihenkin selitys löytyy, vaikka tämä: "kuolemaa ei ole", tai jotain vastaavaa.
"eräs-toinen" ei takuulla jää sanattomaksi tuonkaan ongelman edessä.LOL
En todellakaan jää sanattomaksi, siinä olet oikeassa! :-)
Minä olen sanoja täynnä. :-)
Ilmestyskirja:
20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
20:15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
Miksi mainitaan erikseen meri, kuolema ja tuonela? Siksi, että ne kuvaavat kuolleiden ihmisten ruumiiden paikkaa. Osa on tuonelassa eli haudoissa tai syvässä kuopassa. Osa on meressä: upotettu meren syvyyksiin (tai järviin, joita myös meriksi kutsutaan). Osa ruumiista on kadonnut, niin että ei tiedetä, missä ne ovat (kuolema antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat). Nekin nousevat ylös tuomion ylösnousemukseen.
Simppeliä, mutta totta. Kun kuolleet on herätetty ylös tuomiolle, syytteet luettu ja todettu tuomio oikeudenmukaiseksi, kun "lyöntejä" on jaettu ja "vankeudessa" oltu, niin sitten "toisen kuoleman" kokeneet ruumiit heitetään tuliseen järveen ja ne hävitetään, niin että niistä ei jää kantoa uudistettuun maahan, jossa vanhurskaus asuu. (Mal 4) Vanhurskasten kohdalla "kuolema on voitettu" lopullisesti (1Kor 15) ja tuomittujen kohdalla "ikuinen kuolema (Joh 11:26-27) on korjannut satoaan. Ikuisesti kuolleita ei ole enää olemassa sen jälkeen. - totuus_voittaa
eräs-toinen kirjoitti:
LOL
En todellakaan jää sanattomaksi, siinä olet oikeassa! :-)
Minä olen sanoja täynnä. :-)
Ilmestyskirja:
20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
20:15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
Miksi mainitaan erikseen meri, kuolema ja tuonela? Siksi, että ne kuvaavat kuolleiden ihmisten ruumiiden paikkaa. Osa on tuonelassa eli haudoissa tai syvässä kuopassa. Osa on meressä: upotettu meren syvyyksiin (tai järviin, joita myös meriksi kutsutaan). Osa ruumiista on kadonnut, niin että ei tiedetä, missä ne ovat (kuolema antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat). Nekin nousevat ylös tuomion ylösnousemukseen.
Simppeliä, mutta totta. Kun kuolleet on herätetty ylös tuomiolle, syytteet luettu ja todettu tuomio oikeudenmukaiseksi, kun "lyöntejä" on jaettu ja "vankeudessa" oltu, niin sitten "toisen kuoleman" kokeneet ruumiit heitetään tuliseen järveen ja ne hävitetään, niin että niistä ei jää kantoa uudistettuun maahan, jossa vanhurskaus asuu. (Mal 4) Vanhurskasten kohdalla "kuolema on voitettu" lopullisesti (1Kor 15) ja tuomittujen kohdalla "ikuinen kuolema (Joh 11:26-27) on korjannut satoaan. Ikuisesti kuolleita ei ole enää olemassa sen jälkeen.Taas pelkkää hämäystä. Sepustuksessa unohtui se miten kävi kuoleman kanssa.
- eräs-toinen
totuus_voittaa kirjoitti:
Taas pelkkää hämäystä. Sepustuksessa unohtui se miten kävi kuoleman kanssa.
LOL
"Kuolemaa ei enää ole". :-)
- PasiToivonen
Miksi Thaimaahan ei yleensä järjestetä yli neljän viikon matkoja? Tai muuallekaan?
Koska ihminen kyllästyisi.
http://www.tui.fi/hae-matka/?from=HEL&to=G-000004&date=2017-03-21&duration=29&flexibility=31
Ainoastaan lapsi ei ymmärrä sitä. - totuus_voittaa
Kaikki valehtelijat luulevat että kasaamalla hirveä määrä selityksiä niillä saadaan totuus pelattua pois näkyvistä. Tämä on myös nimimerkin "eräs-toinen" strategia.
Tällä strategialla toimivat kaikki valheelliset uskonnot, luterilaisillakin on tonneittain selitysteoksia, katolisilla Katekismus, juutalaisilla Talmud. Valtiovallan erityisessä suojeluksessa olevaa uskontoa ei pidä mainita jottei joudu syytteeseen uskonrauhan häiritsemisestä. - eräs-toinen
Pyysin muita kirjoittajia ja myös lukijoita kertomaan, mikä ero on ihmisen hengellä ja sielulla tai miten ne on erotettu toisistaan Raamatun kirjoituksissa systemaattisesti. Kukaan ei ole vastannut tähän haasteeseen enkä ihmettele: kukaan ei pysty sitä eroa hengen ja sielun välille systemaattisesti Raamatun kirjoituksissa tekemään.
Molemmista puhutaan samassa merkityksessä: henki tai sielu tarkoittaa ihmistä kokonaan, "elämää" tai ihmisen henkistä olemusta (ajatukset, tahto, tieto, muistot, tunteet, mieli, järki, ymmärrys, sydän). Niinpä kukaan ei pysty sanomaan, mikä osa "irtoaa" ruumiista kuoleman hetkellä: henki vai sielu vai molemmat. Joku on toki yrittänyt tätä eroa tehdä, mutta ei Raamatun opettamalla tavalla vaan ihmisjärjen mukaan.
Kun Ilmestyskirjassa kuvataan "sieluja" alttarin alla ja valtaistuimilla (Ilm 6:9-11; 20:4), niin ne eivät ole ruumiista irrallisia aineettomia "henkiä" vaan kuvaavat ihmistä kokonaisena olentona Raamatun ihmiskuvan mukaan. Katolisiin taruihin eksyneet eivät tätä ilmiselvää asiaa näe, vaikka se piirrettäisiin heidän silmiensä eteen Jumalan pyhällä hengellä, niin kuin olemme sen tehneet. :-)
Monet pitävät totena katolisia taruja, joiden mukaan Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen Henkenä tuonelaan ja saarnasi siellä vankeudessa oleville ihmisten hengille ja vanhurskaille sieluille, jotka vei samana päivänä isän tykö taivaaseen, Jumalan paratiisiin. Mitään tällaista ei ole Raamatussa kerrottu, mutta niin he tulkitsevat ja selittävät Raamattua, lisäten kirjoituksiin katolisia taruja, joita siellä ei ole.
Mihin nämä eksyneet ovat tässä viestiketjussa pystyneet? Pilkkaamiseen, sillä muuhun eivät villlitsevien henkien ja valheen hengen vaikutuksen alla olevat "sielut" pysty. Näitä ovat kaikki "katolisessa uskossa" olevat ja suuri osa areiolaisista (nimimerkki totuus_voittaa heidän joukossaan). He eivät ole kykeneviä Raamatun syvälliseen omatoimiseen tutkimiseen ja niin he pilkkaavat, koska heissä oleva henki vaikuttaa sillä tavalla (ennen heidän esi-isänsä murhasivat meidän tavallamme uskovia Jumalan lapsia).- totuus_voittaa
"Näitä ovat kaikki "katolisessa uskossa" olevat ja suuri osa areiolaisista (nimimerkki totuus_voittaa heidän joukossaan). He eivät ole kykeneviä Raamatun syvälliseen omatoimiseen tutkimiseen ja niin he pilkkaavat, koska heissä oleva henki vaikuttaa sillä tavalla (ennen heidän esi-isänsä murhasivat meidän tavallamme uskovia Jumalan lapsia)."
Sinun tavallasi uskovia ovat oman ilmoituksesi mukaan adventistit, Jehovan todistajat ja unitaarit:
"Suurista kirkkokunnista vain adventistit ovat ymmärtäneet tämän oikein niin kuin myös Jehovan todistajat, mutta he ovat langenneet muihin harhoihin ja muodostavat kultin elävän Jumalan seurakunnan sijasta. Unitaarit tietävät totuuden tässä asiassa,"
Kerro nyt koska areiolaiset ovat murhanneet adventisteja, Jehovan todistajia ja unitaareja.
Jos et pysty sitä kertomaan niin olet antanut väärän todistuksen, tai olet muuten vain täysin sekaisin, tai molempia :-) - eräs-toinen
totuus_voittaa kirjoitti:
"Näitä ovat kaikki "katolisessa uskossa" olevat ja suuri osa areiolaisista (nimimerkki totuus_voittaa heidän joukossaan). He eivät ole kykeneviä Raamatun syvälliseen omatoimiseen tutkimiseen ja niin he pilkkaavat, koska heissä oleva henki vaikuttaa sillä tavalla (ennen heidän esi-isänsä murhasivat meidän tavallamme uskovia Jumalan lapsia)."
Sinun tavallasi uskovia ovat oman ilmoituksesi mukaan adventistit, Jehovan todistajat ja unitaarit:
"Suurista kirkkokunnista vain adventistit ovat ymmärtäneet tämän oikein niin kuin myös Jehovan todistajat, mutta he ovat langenneet muihin harhoihin ja muodostavat kultin elävän Jumalan seurakunnan sijasta. Unitaarit tietävät totuuden tässä asiassa,"
Kerro nyt koska areiolaiset ovat murhanneet adventisteja, Jehovan todistajia ja unitaareja.
Jos et pysty sitä kertomaan niin olet antanut väärän todistuksen, tai olet muuten vain täysin sekaisin, tai molempia :-)Miksi vääristät toisten sanoja? Kirjoitin näin:
" 15:51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
15:52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
15:53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
15:54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu.”
Paavali sanoo tässä ihan selvällä suomenkielellä, että ihminen ei elä ikuisesti henkenä tai sieluna ilman ruumista. Ihminen on luonnostaan katoavainen ja kuolevainen kokonainen olento sen sijaan, että me olisimme henki tai sielu liharuumiissa, joka elää myös ruumiin ulkopuolella ”henkenä”. Paavali sanoi: ”tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen ja katoavaisen katoamattomuuteen”. Mitä muuta nämä sanat voisivat tarkoittaa kuin sitä, mitä niissä suoraan sanotaan? Ihminen on luontaisesti katoavainen ja kuolevainen olento, mutta me saamme ikuisen elämän ruumiin ylösnousemuksessa, joka on meidän elävä toivomme. (Hebr 6:17-20)
Kuinka moni uskoo tätä Jumalan sanaa sen sijaan, että uskoisi katolisia taruja? Suurista kirkkokunnista vain adventistit ovat ymmärtäneet tämän oikein niin kuin myös Jehovan todistajat, mutta he ovat langenneet muihin harhoihin ja muodostavat kultin elävän Jumalan seurakunnan sijasta. Unitaarit tietävät totuuden tässä asiassa, mutta areiolaiset ovat eksyneet katolisiin taruihin uskoessaan Jeesuksen olleen isän tykönä elävänä olentona jo ennen maailman luomista. Herätyskristilliset ovat sitoutuneet katolisiin taruihin, mutta onneksi kansankirkossamme on vapaampaa ajattelua Lutherin perintönä. Lutherin sanotaan puoltaneen ”sielun unta” ruumiin ylösnousemukseen asti, vaikkakin hänen sanansa tältä alueelta ovat monitulkintaiset eikä hän ollut vakaa opetuksessaan."
Jehovan todistajat ja adventistit eivät "usko minun tavallani". He ovat ymmärtäneet oikein sen, että ihminen on kokonainen olento, jonka henki tai sielu ei jatka tietoista elämää ruumiin kuoleman jälkeen. He ovat silti monessa muussa asiassa pahasti harhaan menneitä enkä heitä siitä kiitä: en myöskään etsi heidän seuraansa yhteisen uskon vuoksi.
"Suuri osa areiloaisista" ei tarkoita tietenkään niitä jaloja uskon sotureita, jotka katolisessa uskossa olevat surmasivat heidän uskonsa vuoksi. Sinä et kuulu heidän joukkoonsa vaan vaellat samassa valheen ja murhan hengessä kuin katoliset. Sana "he" aiemmassa tekstissä viittaa siis pääasiassa vain katolisiin ja sinun tavallasi uskoviin "vääriin tuomareihin ja syyttäjiin", ei jo kuolleisiin areiolaisiin, jotka olivat vilpittömästi eksyneet katolisiin taruihin Jeesuksen alkuperää koskevissa kysymyksissä. Heidän joukossaan oli muuten muuan Isaac Newton....
Tässä vielä lainaus tekstistäni:
"Mihin nämä eksyneet ovat tässä viestiketjussa pystyneet? Pilkkaamiseen, sillä muuhun eivät villlitsevien henkien ja valheen hengen vaikutuksen alla olevat "sielut" pysty. Näitä ovat kaikki "katolisessa uskossa" olevat ja suuri osa areiolaisista (nimimerkki totuus_voittaa heidän joukossaan). He eivät ole kykeneviä Raamatun syvälliseen omatoimiseen tutkimiseen ja niin he pilkkaavat, koska heissä oleva henki vaikuttaa sillä tavalla (ennen heidän esi-isänsä murhasivat meidän tavallamme uskovia Jumalan lapsia)." - eräs-toinen
totuus_voittaa ja kaikki muut
Voisitteko kertoa, missä kohdassa Raamatussa sanotaan, että Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen tuonelaan, saarnasi siellä vankeudessa olevien ihmisten hengille ja vanhurskaille sieluille, ja vei vanhan liiton pyhät paratiisiin Jumalan taivaaseen samana päivänä, kun kuoli?
Kukaan ei ole lainannut Raamatusta niitä kohtia, joissa näin sanottaisiin, saatika viitannut niihin omin sanoin tässä ketjussa. Miksi? Jos tuo on "Jumalan sanan ilmoittama totuus", niin kai siitä edes jotakin Raamatussa on puhuttu? Jos ei ole puhuttu mitään, niin miksi pidätte niitä kertomuksia tosina? Ne ovat katolisia taruja, joten miksi pidätte niitä totena? - totuus_voittaa
eräs-toinen kirjoitti:
Miksi vääristät toisten sanoja? Kirjoitin näin:
" 15:51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
15:52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
15:53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
15:54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu.”
Paavali sanoo tässä ihan selvällä suomenkielellä, että ihminen ei elä ikuisesti henkenä tai sieluna ilman ruumista. Ihminen on luonnostaan katoavainen ja kuolevainen kokonainen olento sen sijaan, että me olisimme henki tai sielu liharuumiissa, joka elää myös ruumiin ulkopuolella ”henkenä”. Paavali sanoi: ”tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen ja katoavaisen katoamattomuuteen”. Mitä muuta nämä sanat voisivat tarkoittaa kuin sitä, mitä niissä suoraan sanotaan? Ihminen on luontaisesti katoavainen ja kuolevainen olento, mutta me saamme ikuisen elämän ruumiin ylösnousemuksessa, joka on meidän elävä toivomme. (Hebr 6:17-20)
Kuinka moni uskoo tätä Jumalan sanaa sen sijaan, että uskoisi katolisia taruja? Suurista kirkkokunnista vain adventistit ovat ymmärtäneet tämän oikein niin kuin myös Jehovan todistajat, mutta he ovat langenneet muihin harhoihin ja muodostavat kultin elävän Jumalan seurakunnan sijasta. Unitaarit tietävät totuuden tässä asiassa, mutta areiolaiset ovat eksyneet katolisiin taruihin uskoessaan Jeesuksen olleen isän tykönä elävänä olentona jo ennen maailman luomista. Herätyskristilliset ovat sitoutuneet katolisiin taruihin, mutta onneksi kansankirkossamme on vapaampaa ajattelua Lutherin perintönä. Lutherin sanotaan puoltaneen ”sielun unta” ruumiin ylösnousemukseen asti, vaikkakin hänen sanansa tältä alueelta ovat monitulkintaiset eikä hän ollut vakaa opetuksessaan."
Jehovan todistajat ja adventistit eivät "usko minun tavallani". He ovat ymmärtäneet oikein sen, että ihminen on kokonainen olento, jonka henki tai sielu ei jatka tietoista elämää ruumiin kuoleman jälkeen. He ovat silti monessa muussa asiassa pahasti harhaan menneitä enkä heitä siitä kiitä: en myöskään etsi heidän seuraansa yhteisen uskon vuoksi.
"Suuri osa areiloaisista" ei tarkoita tietenkään niitä jaloja uskon sotureita, jotka katolisessa uskossa olevat surmasivat heidän uskonsa vuoksi. Sinä et kuulu heidän joukkoonsa vaan vaellat samassa valheen ja murhan hengessä kuin katoliset. Sana "he" aiemmassa tekstissä viittaa siis pääasiassa vain katolisiin ja sinun tavallasi uskoviin "vääriin tuomareihin ja syyttäjiin", ei jo kuolleisiin areiolaisiin, jotka olivat vilpittömästi eksyneet katolisiin taruihin Jeesuksen alkuperää koskevissa kysymyksissä. Heidän joukossaan oli muuten muuan Isaac Newton....
Tässä vielä lainaus tekstistäni:
"Mihin nämä eksyneet ovat tässä viestiketjussa pystyneet? Pilkkaamiseen, sillä muuhun eivät villlitsevien henkien ja valheen hengen vaikutuksen alla olevat "sielut" pysty. Näitä ovat kaikki "katolisessa uskossa" olevat ja suuri osa areiolaisista (nimimerkki totuus_voittaa heidän joukossaan). He eivät ole kykeneviä Raamatun syvälliseen omatoimiseen tutkimiseen ja niin he pilkkaavat, koska heissä oleva henki vaikuttaa sillä tavalla (ennen heidän esi-isänsä murhasivat meidän tavallamme uskovia Jumalan lapsia).""He eivät ole kykeneviä Raamatun syvälliseen omatoimiseen tutkimiseen ja niin he pilkkaavat"
Pilkkakin on joskus aivan paikallaan Raamatun mukaan, vai mitä sanotte tästä:
"Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti, pilkkaan, kun tulee aika jota kauhistutte," (Sananlaskut 1: 26)
"Kuinka kauan te tyhmät hellitte tyhmyyttänne, pitkäänkö, kerskujat, kerskutte, hullut vihaatte tietoa?
Kääntykää minun puoleeni, minä opetan teitä, saatan teidät tuntemaan opetukseni ja tietoni.
"Minä kutsuin teitä, mutta te ette siitä piitanneet, minä uhkasin teitä, eikä kukaan kavahtanut.
Yhtäkään neuvoani ette ole ottaneet varteen, opetukseni ei ole kelvannut teille.
Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti, pilkkaan, kun tulee aika jota kauhistutte,
kun pelko tulee yllenne kuin rajuilma ja onnettomuus iskee tuulispäänä, kun osaksenne tulee ahdinko ja vaiva.
Silloin te huudatte minua, mutta minä en vastaa, etsitte minua, ettekä löydä.
Te vihasitte tietoa, ette halunneet totella Herraa,
te vähät välititte, kun teitä neuvoin, ette antaneet arvoa ohjeilleni.
Niinpä saatte syödä tekojenne hedelmät, niellä kurkun täydeltä juonianne.
Uppiniskaisuus on tyhmälle tuhoksi, huolettomuuteensa hullu kuolee.
Mutta joka minua kuulee, on turvassa, hänen ei tarvitse pelätä mitään pahaa."
(Sananlaskut 1:22-33) - totuus_voittaa
eräs-toinen kirjoitti:
totuus_voittaa ja kaikki muut
Voisitteko kertoa, missä kohdassa Raamatussa sanotaan, että Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen tuonelaan, saarnasi siellä vankeudessa olevien ihmisten hengille ja vanhurskaille sieluille, ja vei vanhan liiton pyhät paratiisiin Jumalan taivaaseen samana päivänä, kun kuoli?
Kukaan ei ole lainannut Raamatusta niitä kohtia, joissa näin sanottaisiin, saatika viitannut niihin omin sanoin tässä ketjussa. Miksi? Jos tuo on "Jumalan sanan ilmoittama totuus", niin kai siitä edes jotakin Raamatussa on puhuttu? Jos ei ole puhuttu mitään, niin miksi pidätte niitä kertomuksia tosina? Ne ovat katolisia taruja, joten miksi pidätte niitä totena?Ei ole mitään tarvetta enää jatkaa.
- eräs-toinen
Päätämme tämän keskustelun siihen toteamukseen, että Raamatussa ei ole yhtään katolisia taruja tukevaa kohtaa.
Jeesus ei mennyt heti kuolemansa jälkeen Henkenä tuonelaan saarnaamaan vankeudessa olevien ihmisten hengille ja vanhurskasten ihmisten sieluille.
Jeesus ei mennyt samana päivänä paratiisiin kuolemansa jälkeen eikä sinne ole mennyt myöskään ristin ryöväri eivätkä vanhan liiton pyhät.
Jeesus ei vienyt vanhan liiton pyhiä "saaliinaan" paratiisiin Jumalan taivaaseen samana päivänä, jona hän kuoli.
Kaikki nämä ovat katolisia taruja sen sijaan, että olisivat Jumalan sanan ilmoitusta. - PasiToivonen
Minä uskon katolisiin taruihin.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110