Millaisen maailman jätät jälkeesi?

Miksi samat ihmiset, jotka korostavat perheen merkitystä, tekevät kaikkensa, jotta maailmasta tulisi heidän omille lapsilleen huonompi ja turvattomampi paikka? Etenkin kun asiat vielä toistaiseksi ovat suhteellisen hyvin? Mistä tarve maalailla uhkakuvia sinne missä suurin uhka ovat omat pelot, ennakkoluulot ja tietämättömyys?

Kumpi on parempi vaihtoehto:

1. Opettaa lapsille, että elämä tulee olemaan jatkuvaa sotaa ja taistelua hyvien ja pahojen voimien kesken.

2. Kertoa heille, että vaikka monet asiat vaikuttavat vaikeaselkoisilta ja hankalalta käsittää, ihmisten on kuitenkin mahdollista tulla toimeen keskenään ja etsiä yhdessä ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin.

Kuka toivoo esim. tällaista tulevaisuutta? Vastustetaan jotain mystistä eliittiä ja haikaillaan diktatuuria?

"Populismin vaarallisimpia piirteitä onkin ajatus siitä, että ”johtaja” tulkitsee kansan tahdon paremmin kuin edustuksellinen demokratia tai vaalit. Silloin ollaan hyvin lähellä fasismia."

http://yle.fi/uutiset/3-9452079

Nyt järkeä ja harkintaa päähän tunteiden sijaan. Heikot miehet tarvitsevat karismaattisen johtajan vallanhimon voimaa heihin samaistuakseen. Vahvat pärjäävät ilman ja uskaltavat asettua vastaan - esittää kritiikkiä ja ajatella itse.
593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

maailmanparantamisella ole yhtään mitään tekemistä uskossa olemisen kanssa. palakoon koko maailma, koska uusi on tulossa Jeesuksen paluun myötä.

Äänestä
  • Juuri tuollaisella hölynpölyllä EI tulisi saastuttaa lasten mieliä. Islamissa tapahtuu nyt tuollaista aivopesua ja tulokset nähtävissä.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että ehkä se uusi maailma tarkoittaa vain yksinkertaisesti koko elämän loppumista? Onhan se rauhoittava ajatus, että kerran vielä loppuu tämä hulluus ja tempominen vailla mitään syvempää merkitystä. Jos sellaista ei siis itselleen ole sattunut löytämään jo tässä ajassa.

    Eikä Jumala Jeesuksen paluuseen ihmistä tarvitse ja Raamattu jopa kieltää omin voimin sekaantumasta asiaan. Siis Jeesuksen paluun jouduttamisen. Ja mitä pelastukseen tulee niin siitä päättää myös Herra yksin, joten parempi keskittyä tähän päivään. :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olen muuten pahoillani puolestasi, jos olet kärsinyt uskosi vuoksi niin paljon, että haluat muillekin ainoastaan samaa kärsimystä. Pystytkö aidosti iloitsemaan muiden puolesta vai onko sydämesi täynnä vihaa, katkeruutta ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita ja ainut ilo vahingonilo? Jos kaikesta hyvästä ja ilahduttavasta on täytynyt luopua ainoastaan siksi, että Jeesus tulee niin ymmärrän tilanteesi.

    Rukoilen puolestasi, että paranet tuosta taudista ja saat elämänilosi takaisin. <3

    Äänestä

Olen monesti sanonut, että Hitler, se vanha veijari tulee näistä mieleen populistianalyyseistä. Koska yksi historian vaihe on eletty tällä tavoin, olisi helppoa torjua virheen toistaminen. Muta ei, ei käy päinsä. Emme opi mitään edellisisiltä sukupolvilta.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_11554054 kirjoitti:

Miksi samat ihmiset, jotka korostavat perheen merkitystä, tekevät kaikkensa, jotta maailmasta tulisi heidän omille lapsilleen huonompi ja turvattomampi paikka? Etenkin kun asiat vielä toistaiseksi ovat suhteellisen hyvin? Mistä tarve maalailla uhkakuvia sinne missä suurin uhka ovat omat pelot, ennakkoluulot ja tietämättömyys?

Kumpi on parempi vaihtoehto:

1. Opettaa lapsille, että elämä tulee olemaan jatkuvaa sotaa ja taistelua hyvien ja pahojen voimien kesken.

2. Kertoa heille, että vaikka monet asiat vaikuttavat vaikeaselkoisilta ja hankalalta käsittää, ihmisten on kuitenkin mahdollista tulla toimeen keskenään ja etsiä yhdessä ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin.

Kuka toivoo esim. tällaista tulevaisuutta? Vastustetaan jotain mystistä eliittiä ja haikaillaan diktatuuria?

"Populismin vaarallisimpia piirteitä onkin ajatus siitä, että ”johtaja” tulkitsee kansan tahdon paremmin kuin edustuksellinen demokratia tai vaalit. Silloin ollaan hyvin lähellä fasismia."

http://yle.fi/uutiset/3-9452079

Nyt järkeä ja harkintaa päähän tunteiden sijaan. Heikot miehet tarvitsevat karismaattisen johtajan vallanhimon voimaa heihin samaistuakseen. Vahvat pärjäävät ilman ja uskaltavat asettua vastaan - esittää kritiikkiä ja ajatella itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu