Muutti sateenkaariraudunkin nimen kirjoloheksi.
Saikohan tuossa asiassa toimia ihan omin päin, kysymättä itäiseltä rahoittajalta lupaa?
Kekkosella oli valtaa
16
173
Vastaukset
Ei Kekkonen nimenvaihdokselle Neuvostoliitosta lupaa pyytänyt, mutta olettaisin, että siellä oltiin tyytyväisiä, ettei suomalaisilla kalatiskeillä ryhdytty muistuttamaan talvisodan ikävistä tapahtumista.
Nykyisen sateenkaariväen ajatuksia nimenvaihdoksesta en lähde arvioimaan. Kirjolohen tullessa käyttöön kyseinen väki ei edes esiintynyt sateenkaaritunnuksin.- kuollutsampi
Ja olihan varmaan myös Kekkoselle itselleenkin vapauttava kokemus päästä irti talvisodan muistoista. Hän kun oli valmis jatkamaan tuota sotaa vielä siinä vaiheessa, kun muut jo taipuivat rauhaan.
Kalamies kun Kekkonen oli, oli mukavampi saada vieheeseen kirjolohi kuin sateenkaariRAUTU. - KalaVili
Venäjällä, joka siis jonkinaikaa tunnettiin Neuvostoliitonkin nimellä, ja Suomella on kalastuksen suhteen paljon yhteistä historiaa. Puolin ja toisin. Kalaa on yleensä viety täältä Pietariin.
Kaviaari on tuttu venäläinen ylellisyystuote. Enenkuin nykyisen kaviaarin aikaa, siis mustaa sammen mätiä, Suomesta vietiin Pietarin ylimystölle muikunmätiä herkkusuiden pöytiin. Muistona tästä ajasta Viitasaaren vaakunassa ui muikkuparvi, pitäjä oli yksi koko maan suurimmista muikunmädin tuottajista. 1860 luvulla oltiin viranomaisten toimesta hyvin huolesteneita, kun mätiä rahdattiin itään 20 hevoskuormaa vuodessa jokaisessa 40 leiviskää, nykymitoilla 6800 kiloa, muikunmätiä. Kutupyynnin katsottiin heikentävän liiaksi muikkukantoja ja se oli ensimmäinen kaloistamme jonka pyyntiä ryhdyttiin lakiteitse säännöstelemään ja säädettiin rauhoitusaikoja.
Nyt muikkua saa pyytää vapaasti, mäti maksaa kohtuulliset noin 100 euroa kilo. Nuotalla ja troolilla saa sellaisia saaliita joista mätiä tulee kalastajan tienestiksi asti. Syksyistä puuhaa se on, muikku kutee vähän ennen jäidentuloa, ja parveutuu vasta vähän ennen kutua. kuollutsampi kirjoitti:
Ja olihan varmaan myös Kekkoselle itselleenkin vapauttava kokemus päästä irti talvisodan muistoista. Hän kun oli valmis jatkamaan tuota sotaa vielä siinä vaiheessa, kun muut jo taipuivat rauhaan.
Kalamies kun Kekkonen oli, oli mukavampi saada vieheeseen kirjolohi kuin sateenkaariRAUTU.Heh heh! Kuinkahan moni täällä itse asiassa tietää, miksi tuota RAUTU -sanaa noin korostit! Tarja Halosen isänkin vaiheet näköjään tunteva Pystyyn_kuollut sen varmaan tietää, joten ehkäpä lähinnä hänelle suuntasit tuon terävän kommenttisi.
Himskatti, tätä heikkoa luonnettani! Vastoin jo ilmoittamaanikin aikomustani kuitenkin avasin tämän palstan, ja kun huomasin tuon, pakko oli vielä tämä sanoa. Mutta nyt sitten iltapesuille ja sitten… no, tiedättehän, kirjan kanssa vuoteeseen (mutta huomenillalla minulla on kirjaa mukavampi vuodekumppani;))
- Ei.varmaankaan.tiennyt
Miksei Halonen palauttanut kalan nimeä ?
Ehkäpä siksi, että Tarja Halosen isä oli talvisodan veteraani. Presidentti halusi kunnioittaa isänsä rintamakokemuksia.
- Punaiset.vain.kävi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ehkäpä siksi, että Tarja Halosen isä oli talvisodan veteraani. Presidentti halusi kunnioittaa isänsä rintamakokemuksia.
Ei Tarja kunnioitanut veteraaneja.
Edes isänsä hautaa ei ole kunnostanut, sen muut hoitaneet. Punaiset.vain.kävi kirjoitti:
Ei Tarja kunnioitanut veteraaneja.
Edes isänsä hautaa ei ole kunnostanut, sen muut hoitaneet.No, käytiinhän Raudussa kova taistelu myös sisällissodan aikana.
- Historiantuntija
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
No, käytiinhän Raudussa kova taistelu myös sisällissodan aikana.
Raudussa oli ensimmäinen puna-armeijan ja Suomen valkoisen armeijan välinen yhteenotto.
Rautuun lähetettiin 1500 puna-armeijan sotilasta Pietarista Suomen punakaartien avuksi. Iso osa heistä pakeni takaisin rajan taa valkoisten hyökkäyksen päästyä käyntiin, suomalaisista punaisista taas moni kaatui taistelussa, Kuolemanlaaksoon joukkohaudattiin 800 punaisten sotilasta.
Puna-armeijan sotilaiden pakoherkkyys ja taistelumoraalin puute synnytti sanonnan yhdestä suomalaisesta vastaan kymmenen itäistä vihollista. - Tietäjä.vastassasi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
No, käytiinhän Raudussa kova taistelu myös sisällissodan aikana.
! Tarja Halosen isänkin vaiheet näköjään tunteva Pystyyn_kuollut sen varmaan tietää.
Tiedätkö, vai etkö tiedä ? - Kapi.tukee
Tietäjä.vastassasi kirjoitti:
! Tarja Halosen isänkin vaiheet näköjään tunteva Pystyyn_kuollut sen varmaan tietää.
Tiedätkö, vai etkö tiedä ?Pysty lukee tapansa mukaan googlea ja vastaa tunnin päästä asiantuntijana.
Tietäjä.vastassasi kirjoitti:
! Tarja Halosen isänkin vaiheet näköjään tunteva Pystyyn_kuollut sen varmaan tietää.
Tiedätkö, vai etkö tiedä ?Tokihan minä sen verran Tarja Halosen isän elämänvaiheista tiedän, että hän oli mukana jo talvisodassa. Mistäkö tiesin? No, siitä, että "Pankkopoika" on asiasta tällä palstalla pariin kertaan maininnut. Ja enhän minä toki Pankkopojan sanomisten totuuspohjaa lähde epäilemään. ;-)
- Vävy.kiertää.kaukaa
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Tokihan minä sen verran Tarja Halosen isän elämänvaiheista tiedän, että hän oli mukana jo talvisodassa. Mistäkö tiesin? No, siitä, että "Pankkopoika" on asiasta tällä palstalla pariin kertaan maininnut. Ja enhän minä toki Pankkopojan sanomisten totuuspohjaa lähde epäilemään. ;-)
Varmaan olet Vienon haudakkain käynyt, itse olen sen tehnyt, ja ei ollut arvoisensa katsottavaa.
'
Pankkopoika tosiaan, vävy edes ole hoitanut hautaa.
Toinen pankkopoika täällä kyttää ihmisten kirjoituksia, Pysty.
Että mitähän se tuo nyt kirjoitti. Sitä seuraa alinomaa.
Siihen ei näytä väsyvän, aamusta yömyöhään.
Harrastus se tuokin. - jussi.käteinen
Vävy.kiertää.kaukaa kirjoitti:
Varmaan olet Vienon haudakkain käynyt, itse olen sen tehnyt, ja ei ollut arvoisensa katsottavaa.
'
Pankkopoika tosiaan, vävy edes ole hoitanut hautaa.
Toinen pankkopoika täällä kyttää ihmisten kirjoituksia, Pysty.
Että mitähän se tuo nyt kirjoitti. Sitä seuraa alinomaa.
Siihen ei näytä väsyvän, aamusta yömyöhään.
Harrastus se tuokin.Pankkomajuri on käynynnä vaikkaaa misssäää.
https://www.youtube.com/watch?v=Dy4abreIngw - Käykää.katsomassa
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Tokihan minä sen verran Tarja Halosen isän elämänvaiheista tiedän, että hän oli mukana jo talvisodassa. Mistäkö tiesin? No, siitä, että "Pankkopoika" on asiasta tällä palstalla pariin kertaan maininnut. Ja enhän minä toki Pankkopojan sanomisten totuuspohjaa lähde epäilemään. ;-)
IS etsi Sota-arkiston kätköistä, millainen oli presidentti Tarja Halosen isän Vieno Halosen ja isäpuolen Tuure Forssin sota.
Asia nousi esiin Moskovan voitonpäivän juhlissa, kun Halonen kertoi sodan päättymisen 60-vuotisjuhlan herättävän ajatuksia siitä, mitä hänen sukunsa miehet ovat joutuneet sodissa kokemaan.
Helsinkiläinen Vieno Halonen, 23, lähti talvisotaan Jalkaväkirykmentti 11:n mukana 13.10.1939. Korpraali Halosesta tuli 3. komppanian aseellinen taistelulähetti.
Kolmasti haavoittunut Halonen palkittiin sodan aikana kolmella kunniamerkillä, ensimmäisen ja toisen luokan Vapauden mitalilla. Hän sai myös Vapaudenristin neljännen luokan mitalin, joka yleensä myönnettiin vain upseereille.
- Täytyy olla aika kovat ansiot, että miehistöön kuuluva saa sellaisen, kunniamerkkeihin perehtynyt kultaseppä Tuomas Hyrsky sanoo.
Jouluna 1943 Halonen sai esikoistyttärensä, joka kastettiin Tarjaksi.
Vieno Halosen sota päättyi syksyllä 1944. Vuosi sen jälkeen Halonen erosi Lyyli -vaimostaan. Halonen muutti Kouvolaan, jossa hän eli loppuelämänsä. Hän kuoli 29.1. 1981 65-vuotiaana.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339810445.html
¤ Presidentti Tarja Halosen biologinen isä Vieno Olavi Halonen lepää Kuusankosken uudella hautausmaalla.
Halosen vanhemmat erosivat, kun tytär oli kaksivuotias. Tämän jälkeen Halosen isäpuolena oli Thure Herman Forss.
Halosen biologisen isän hautapaikkaa ei haluttu vahvistaa presidentinkansliasta tai Kuusankosken seurakunnasta. Kanslia oli hiljaa, ja seurakunnasta todettiin, että tietoja ei saa luovuttaa.
Varmistus asiaan löytyi kuitenkin Suomen Sukututkimusseuran vuosikirjasta numero 45. Sukututkijat Terhi Nallinmaa-Luoto ja Tuomo Tukkinen kirjoittivat kirjaan artikkelin Halosen sukujuurista.
Kirjassa vahvistetaan Vieno Olavi Halosen syntymäajaksi 13.8.1915 ja kuolinajaksi 29.1.1981. Samat päivämäärät ovat myös haudalla olevassa hautakivessä.
Haudalle on ilmestynyt lappu, jossa seurakunta ilmoittaa haudan vuokra-ajan päättyneeksi.
Kuusankosken seurakunnasta kerrotaan, että haudan hallinta-aika luovutetaan 25 vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen haltijoilla on oikeus jatkaa aikaa 25 vuotta lunastamalla hauta uudelleen.
Ellei uudelleen lunastusta tehdä, hauta palautuu seurakunnalle uudelleen käytettäväksi.
Kouvolan Sanomat 6.9.2006
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354613- 553175
- 302863
- 612805
- 62390
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542175- 181616
- 181591
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….81518- 161504