Erosin tuossa kirkosta reilut vuosi sitten. Nyt kun olen keskustellut kavereideni kanssa, niin kommentit ovat ollet tyyliä "arvostan rohkeuttasi, mutta itse en plää plää". Eli useimmat heistä eivät eroa esim. sukulaisten paheksunnan takia. Tällaista uskontoa en todellakaan kaipaa, kun kerran olen saanut erottua monen vuoden vatvomisen jälkeen. Erityisen tyytyiväinen olen, koska erosin vakaumuksen takia. Mutta piruako siitä sen enempää.
Luterilainen pelote
Eronnut
4429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta täyttä asiaa!
Siis todella tuo sukulaisten pelko on tekosyy. Itse en kymmeneen vuotene edes maininnut kellekään asiasta. Eihän se kellekään kuulu.
Tunnen kaksi miestä, jotka kivenkovaan väittävät että eivät usko Jumalaan, mutta kuuluvat silti kirkkoon, koska äitinsä eivät pitäisi siitä että miehet eroavat kirkosta. Ymmärrettävää että ei äitiä haluta loukata, mutta jos äidit kerran ovat niin uskonnollisia niin luulisi äitejä loukkaavan enempi se että ei uskota Jumalaan kuin se että erotaan kirkosta. Minä en tuota väitettä niele ja koitankin saada ainakin toisen (läheisempi) eroamaan kirkosta. En käskemällä ja jankuttamalla vaan kyseenalaistamalla eroamattomuuden perusteet ja keskustelemalla.
Erosin kirkosta noin 10 vuotta sitten. Ainoastaan yksi ystäväni on tekoani kauhistellut ja sekin keskustelu käytiin hyvässä hengessä; molemmat hyväksyvät eriävät mielipiteet mutta pysyvät silti omassaan. Kaikille muille tuntuu olevan ihan sama kuulunko kirkkoon vai en.
Mainitset että kaverit sanovat "arvostan rohkeuttasi...". En näe kirkosta eroamista minään rohkeutena. En minä miettinyt että uskallanko vai en. Se on vakaumukseni mukaista ja mistäs minä kunnioittamisen ja rakastamisen aloittaisin ellen itsestäni. Vai onko kyse siitä että kaverisi eivät kunnioita ja rakasta itseään ja toimivat siksi vakaumustaan vastaan?
Ei pahaa pidä pelätä, siitä pitää tehdä selvä