"Turvapaikanhakijana Ouluun tullut Osama on Hailuodossa toimivan Turvasaari ry:n residenssitaiteilija. Hän on koulutukseltaan it-alan insinööri, mutta uudessa asuinpaikassaan hän keskittyy ajattelemiseen ja kirjoittamiseen."
"Hailuodon Turvasaari ry on vuonna 2014 perustettu yhdistys, joka tarjoaa turvaresidenssijaksoja kansainvälisille kirjailijoille."
"Hailuodossa Osamalla on ollut aikaa ajatella. Hän nauhoittaa ajatuksiaan ja aikoo kirjoittaa kokemuksistaan kirjan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020921083973_uu.shtml
En ymmärrä. Miksi it-alan asiantuntijaa kutsutaan taiteilijaksi ja kirjailijaksi? Varsinkin kun uutisesta selviää, että hän lähinnä nauhoittaa ajatuksiaan, joista _aikoo_ kirjoittaa. Mitä hän on tähän mennessä kirjoittanut, kuinka hän on taiteilija, jos mitään näyttöä taiteen tekemisestä ei ole? Ei menisi suomalaiselta läpi tällainen väite.
"En halua poikani kasvavan ilman isää enkä halua hänen kasvavan muslimiksi, koska en halua enää itsekään tunnustaa islamin oppeja, Osama katsoo silmiin ."
Rohkeasti sanottu.
"Osama on löytänyt talvipäivien ajaksi tekemistä vapaaehtoistyöstä. Hän toimii Suomen Punaisessa Ristissä, jonka kautta elämään on tullut paljon uusia ystäviä."
Olen ihmetellyt, miksi maahanmuuttajia näkyy niin vähän vapaaehtoistöissä. Auttajina ovat yleensä aina suomalaiset naiset. Niin harvinaista, että siitä pitää tehdä uutinen, kun kohdalle osuu?
"- Maahanmuuttajien ja suomalaisten välille on rakennettava yhteisymmärrystä. Tulijoiden vahvuudet pitää tuoda esiin, jotta suomalainen yhteiskunta voi käyttää tätä uutta ryhmää hyväkseen."
Tämä olisi hyvä asia. Ymmärrystä pitää kuitenkin vaatia myös (ja etenkin) maahantulijoilta. Ja kenen pitää tuoda tulijoiden vahvuudet esiin? Tulijoiden itsensäkö vai perustetaanko taas uusi hanke, jolla rahastaa valtiota, ja saadaan tulokseksi kaarnalaiva?
Monet heistä kertovat olevansa korkeasti koulutettuja. Heidän pitäisi itse keksiä keinoja, joilla tuoda osaamisensa esiin.
Turvapaikkaan tai oleskelulupaan osaaminen ei tietenkään oikeuta. Mutta ammattilaisille, joiden työpanosta tarvitaan, järjestyy varmasti työlupia erilaisiin yrityksiin.
Nykyään useimmat tehtävät taitavat valitettavasti olla kuntien ja kaupunkien räätälöimiä suojatyöpaikkoja tai säätiöiden tukemia kokeiluja, joissa maahanmuuttajat ovat mukana jonkinlaisina maskotteina.
Suomi kuulemma tarvitsee maahanmuuttajien erityisosaamista. Mutta missä ovat menestystarinat? Eikö niitä ole? Koska jos olisi, niistä olisi epäilemättä uutisoitu.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos minä meniisn tästä osaman maahan ja sanoisin että olen aivokirurgi mutta nyt olen taitelija jota pitää ymmärtää, koska saunassa on kuuma, ja kävelen alastomana kaduilla ja teidän täytyy ymmärttää, että minä hyödytän teidän maata, sillä minulla on erikoisosaamista vaikka en tiedä edes missä maassa olen.
"Kovacs luotsaa vuoden 2014 lopulla perustettua Hailuodon turvasaari ry:tä. Yhdistys kaavailee saaresta turvapaikkaa kotimaissaan vainotuille tai muuten vaikeassa tilanteessa oleville taiteilijoille."
"Koska Hailuodon turvasaarihanketta rahoitetaan yksityiseltä sektorilta saadulla apurahalla valtion rahoituksen sijaan, yhdistyksellä on vapaus etsiä mahdollisia residenssitaiteilijoita omia kanaviaan pitkin."
"Aluksi turvasaaren toiminnassa keskitytään kirjailijoihin. ”Emme vaadi 43 julkaistua teosta, mutta toivomme kuitenkin oikeita, vakavia kirjailijoita, ihan jo suunnittelemamme toiminnankin takia.”"
”Tavoitteemme on helpottaa kirjailijoiden työtä ja samalla rikastuttaa paikallista ja valtakunnallista kulttuurielämää omalla pienellä panoksellamme. Ei sen isompaa eikä pienempää.”
https://www.maailmankuvalehti.fi/2015/7-8/pitkat/saaren-suojissa
Ihmettelen entistä enemmän, miksi juuri kyseinen henkilö on valittu projektiin.
Vaikuttaa siltä, että kyseessä on täysin suhteiden eikä näyttöjen perusteella valittu henkilö.
Tämä ei millään tavoin edesauta suomalaisten luottamusta tulijoiden osaamiseen, mutta ilmeisesti se ei ole tarkoituskaan.
On tietenkin hienoa, että ihmisille annetaan mahdollisuuksia. Suomessa on kuitenkin oikeitakin vainottuja taiteilijoita.
Ketkähän tuota proggista rahoittavat?
Oulun seurakuntalehti esittelee idean isän pastori Arpàd Kovàcsin.
http://www.rauhantervehdys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00011789
Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto antoi vuonna 2015 Hailuodon turvasaari ry:lle 5000 euroa.
Sillä ei pitkälle pötkitä.
Wikipedia kertoo:
Suomen Kulttuurirahasto perustettiin 27. helmikuuta 1939. Säätiön perustamisen taustalla oli, että suomenkieliset tieteilijät ja taiteilijat saivat vähemmän taloudellista tukea kuin ruotsinkieliset, joiden tukena oli vuonna 1907 perustettu Svenska kulturfonden.
Hailuoto tarjoaa turvaa kotimaassaan vainotuille tai hankalissa oloissa työskenteleville kansainvälisille kirjailijoille. Reilu vuosi sitten Hailuotoon perustettu turvaresidenssi oli Suomen ensimmäisiä. Tänä vuonna myös Helsingissä avautuu kaksivuotinen turvasatamaresidenssi taiteen ammattilaisille, joiden ilmaisuvapaus on uhattuna.
Ruuhkaksi asti ei Hailuodossa ole turvataiteilijoita ollut. Tähän mennessä saaren suojissa on kirjoittanut yksi turvapaikanhakija, iranilainen it-alan insinööri Osama al-Ogaili. Suomeen elokuussa saapunut al-Ogaili kirjoittaa parhaillaan kirjaa kokemuksistaan. Hänen residenssijaksonsa päättyi helmikuun lopussa.
Alkuperäisissä suunnitelmissanne oli, että residenssiä tarjotaan ammattikirjailijoille, mahdollisesti kahdelle kerrallaan. Eikö toiminta lähtenytkään odotusten mukaisesti liikkeelle, Hailuodon Turvasaari ry:n hallituksen puheenjohtaja Árpád Kovács?
– Kyllä tässä jotenkuten suunnitelmien mukaan on edetty, mutta eihän asioita voi ikinä tarkkaan ennakoida. Turvataiteilijamme on yhteiskunnallinen aktivisti, joka myös kirjoittaa. Hän on julkaissut tekstejään netin kautta, mutta hän kirjoittaa nyt tietääkseni ensimmäistä kirjaansa.
– Kiinnostuneita oli vähemmän kuin alun perin ajattelimme. Kun ihmiset tulevat suuresta maailmasta, niin pieni maalaiskylä ei ehkä ole ykkösvalinta. Residenssitaiteilijamme tosin sanoi nauttineensa saaren rauhasta.
– Yksi ihminen (Osama al-Ogaili) on ollut turvaresidenssissä kolmen kuukauden ajan. Olemme antaneet hänelle työvälineet, kuten läppärin. Hän on kirjoitellut, järjestellyt elämäänsä ja ollut mukana myös aktiivisesti järjestötoiminnassa. Nyt residenssijakson päätyttyä hän on siirtynyt Ouluun, ja autamme häntä edelleen.
Lähde: Piinapenkki (Oulun kaupunki)
http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/maalis16/piinapenkki.htm
Alkuperäinen lähde: Kaleva 16.03.2016
Linkissä kerrotaan myös, että vuoden 2014 lopussa yhdistys sai Koneen Säätiön 27 600 euroa apurahaa, joka käytettiin pastorin palkkaan.
"hän kirjoittaa nyt tietääkseni ensimmäistä kirjaansa"
Tietääkseni? Pastori ei edes tiedä, kirjoittaako heidän "residenssitaiteilijansa" vai ei (tai ei tiedä, onko kirja ensimmäinen).
Hohhoijaa. Tämä on niin tätä. Leikkimisiä ja kokeiluja, joilla innokaat "maailmanparantajat" työllistävät itsensä mielestään kivoihin proggiksiin. Yleensä valtion rahoilla, mutta onneksi edes tällä kertaa ei.
(Kai muistatte esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen parhaillaan käynnissä olevan Paperittomat-hankkeen? Kun siitä viimeksi uutisoitiin, se ei ollut vielä onnistunut edes löytämään yhtäkään paperitonta eli laittomasti maassa olevaa. Rahoitus toki pyörii koko ajan.)