Niinistön ansiosta turvallisuus keskustelu on nyt erittäin avointa viimeinkin.
Maanpuolustus kurssin avajaisissa hän kiteytti asian erin omaisesti.
Asiat pitää hoitaa dialogin avulla kahden välisesti.
Nyt keskustelua käy pitkälti fanaatikot myöskin.
Toisten mielestä pitäisi liittyä pian natoon.
Toisen ääripään mielestä tulisi liittoutua NATOn vastapuolen kanssa.
Suurin osa ihmisistä kuitenkin suhtautuu tolkullisesti.
Eli hoidetaan asiat dialogia käymällä, ei liittyä natoon, mutta liitytään melkein. Se on tolkkua.
Maanpuolustus kurssin avajaisissa hän kiteytti asian erin omaisesti.
Asiat pitää hoitaa dialogin avulla kahden välisesti.
Nyt keskustelua käy pitkälti fanaatikot myöskin.
Toisten mielestä pitäisi liittyä pian natoon.
Toisen ääripään mielestä tulisi liittoutua NATOn vastapuolen kanssa.
Suurin osa ihmisistä kuitenkin suhtautuu tolkullisesti.
Eli hoidetaan asiat dialogia käymällä, ei liittyä natoon, mutta liitytään melkein. Se on tolkkua.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Niinistö ei kykene lukemaan edes muiden edellisenä päivänä hänelle tekemiä puheita, niin heikko ulosanti miehellä on.
Niinistön ongelma on sivistymättömyys, tyhmyys, huono ulosanti, jääräpäisyys, hän ei opi asioita eikä siksi ymmärrä mitä työtä hänen pitäisi presidenttinä tehdä.Hän ei osaa hoitaa presidentin ja Suomen poliittisia tehtäviä.
Etpäs sinä hakenut virkaan kun tunnut olevan kaikkein viisain.
Heikkoa puolustelua heikosta tasavallan presidentistä.
Sauli Niinistö ei uudistu. Sauli Niinistön mukaan Suomi kuuluu ”hyvään sarjaan”. Haastattelussa kävi ilmi, että Sauli Niinistön Suomi ei kuitenkaan kykene rakentamaan parhaita suhteita naapurivaltionsa Venäjän kanssa samanaikaisesti, kun yhä lisääntyvässä määrin kansainväliset poliittiset johtajat etsivät rakentavaa eteenpäinmenoa.
Mistähän nyt on puhe lue täältä http://niinisto-sauli.strikingly.com
Niinistöllä on niin runsaasti luurankoja kaapissa että hänen uudelleen valinta on täysin järjetön ja mahdoton ajatus. Internetin aikana Suomalaiset ei ole enää tyhmiä
Niinistö n toimii kuin KGB- agentti Kekkonen.. mielipidevaikuttaja ja esikuva voi johdattaa laumansa mielipidettä ja Niinistö asetti puheessaan natokeskustelun vastapuolet ääripäiksi, ja se "tolkku" olisi muka siinä välissä, ei liittyä vaan liitytään melkein..
Niinistö sanoi myös että Euroopassa on yleisesti lausuttu mielipide että pakkotteet pitäisi poistaa. Jätti sanomatta että on myös yleinen mielipide että pakotteet pitää kehittää täydeksi kauppasaarroksi kunnes murhaajavaltio on on vetänyt asevoimansa vaaratomalle etäisyydelle ja palauttanut liittoumattomilta naapureitaan valloittamansa alueet.
Niinistö toimii juuri päinvastaisesti kuin Urkki aikoinaan. Niinistöä ja urkkia ei voi edes verrata keskenään. Se sellainen olisi pyhäinhäväistystä.
Kukahan se mahtaa olla syyllinen Suomen nykypäivän pahoinvointiin katsopas tästä
http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147807-sauli-niinisto-65-v-tassa-muistutus-kansan-harhauttamisesta
Sauli Niinistö harhautti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa suomalaisia äänestäjiä ja Suomen eduskuntaa ennen EU-jäsenyyspäätöksiä vuonna 1994. Hän kertoi, että markasta ei vielä näillä päätöksillä luovuta, eikä näillä päätöksillä vielä eurojäsenyyttä päätetä - vaan siitä päätetään myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite.
Nämä Niinistön tekemät harhautukset kirjattiin ja liitettiin virallisiin eduskunnan asiakirjoihin (PeVL 14/1994, UaVM 9/1994, HE 135/ 1994) sekä myös äänestäjille lähetettyyn tiedotteeseen. Osa eduskuntaa ja useimmat suomalaiset äänestäjät uskoivat tämän väitteen.
Kun kansa ja sen jälkeen eduskunta oli harhautettuna äänestänyt EU-jäsenyyden hyväksymisen puolesta, niin näiden äänestyksien jälkeen Sauli Niinistö – tällä kertaa oikeusministerin ominaisuudessa – sanoikin, että eurosta päätettiin jo EU-jäsenyysäänestyksessä, eikä siitä tarvitse tehdä erikseen lakialoitetta.
Tämän Niinistön tekemän järkyttävän teon vahingot nousevat Suomen kansalle tässä vaiheessa mahdollisesti jopa kymmeniin miljardeihin euroihin, tulevaisuudessa jopa satoihin miljardeihin euroihin.Kuinka vauras ja hyvinvoiva maa Suomi nyt olisikaan, jos Sauli Niinistö olisi ratkaisevilla hetkillä noudattanut perustuslakia ja eduskunnan päätöstä. Suomalaiset joutuvat nyt maksamaan tästä laittomuudesta kovan hinnan.
http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147807-sauli-niinisto-65-v-tassa-muistutus-kansan-harhauttamisesta
Suomalainen älä äänestä enää Sauli Niinistöä
Se oli vaan välinpitämötön pilotti - oli Niinistön kanta ilmatilanloukkauksiin kun vihollisen laivue suojasi pitkänkantaman ohjusten siirtoa kaliningradiin
Niinistö jää historiaan Suomen suurmiehenä.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/198108-sauli-niinistoa-kiitellaan-suomessa-ja-moititaan-ruotsissa-jaa-suomen-ulkopolitiikan
Niinistö vaan koko ajan paranee.
Niinistö jää historiaan tyhmänä epäonnistujana, Rytikin oli tyhmä mutta ei niin tyhmä kuin Sauli niinistö
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/214797-sauli-niinisto-euroopassa-kolme-turvallisuusuhkaa?utm_source=Uusi Suomi uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=b351b2487c-EMAIL_CAMPAIGN_2017_02_18&utm_term=0_d6e67aeb28-b351b2487c-245617197
.
Halonen se taas keksii hovinsa kanssa huvittavia juttuja.
läskimahaansa pistää kateuden ja pahansuopuutensa piikki.
Pistäis vaan kovemmin ja kyrsis enemmän .
Mitä pitäisi keksiä niinistö on itse todistanut viimeisen viiden vuoden aikana että on presidentiksi nollatoleranssin mies
Lue tästä http://niinisto-sauli.strikingly.com
Niinistö oli natomyönteisen puolueen ehdokas ja olisi voinut vaikuttaa halutessaan kansan mielipiteeseen, mutta onkin vetänyt Suomen lopullisesti naton ulkopuolelle tolkku on puolueettomuutta - höpinöillään
Kukaan ei usko enää Sauli Niinistön
Aiheesta lisää http://haukio-niinisto.blogspot.fi
Salen sukkela juoksu venäjällå on herättänyt kummastusta euroopassa
Sauli on maailmalla korkealle arvostettu intellektuelli. Tästä esimerkkinä transponderialoite yhteistyössä venäjän kanssa naton pimeälentojen lopettamiseksi.
Sauli Niinistö ei ole se penaalin terävin kynä, sanoi hänen vaalityöryhmänsä jäsen Kirsi Piha.
Suoraselkäinen Sauli Niinistö ei myy isänmaataan.
Saulin ansiosta Suomea pidetään jo osana venäjää
Sauli luotetuin ihminen Suomessa,
https://www.flickr.com/gp/87606892@N00/g93V19