Attendon hoivakodit

Taas yksi vanhus kuoli ennenaikaisesti Attendon hoivakodissa.Onko Valvira ja kunnan päättäjät polvillaan tuon konsernin edessä.Sain omaiseni pois juuri ja juuri hengissä Attendon hoivakodista.Siellä keikkatyöläiset otettiin lähes kadulta työvuoroon ilman mitään perehdytystä,ja virheitä sattui paljon juuri lääkkeiden jaossa ja annossa.Talon tavan mukaan ei tehty mitään saati kirjattu ylös niinkuin Valviran ohjeistus on.Kuinka monta ihmishenkeä pitää menettää ennenkuin mitään tehdään.Sinnikkyyteni ansiosta sain omaiseni aliravittuna ja lähes tajuttomana sairaalaan,ja hän pelastui viimetingassa.Sieltä uuteen hoivakotiin ja hän voi nyt hyvin ja opettelee uudelleen kävelemään.Sitä hyvä hoito ja ravitseva ruoka saavat aikaan.Pitäkää ihmiset huolta vanhuksienne hoidosta hoivakodeissa.
7575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Missä päin Suomeaa näin on käynyt?

Äänestä

Pääkaupunkiseudulla ja täällä niitä on useita vastaavanlaisia .Valitukset on tehty ,mutta kukaan ei näytä puuttuvan asiaan.Toiminta jatkuu samanlaisena.

Äänestä
  • Eihän Attendon mukaan mitään ongelmaa ole. Se pärjää joka parhaiten valehtelee.. Hoivakodeissa on AINA alimitoitettu henkilöstö ja todella surkeat palkat. Näin ei saada osaajia töihin,ainakaan pk-seudulla. Nämäkin kadulta haalitut toistaitoiset väsyvät ja lähtevät. Sitten siinä käy näin että vanhukset ovat henkitoreissaan. Mutta mitäs sillä on väliä kun saadaan kääräistyä rahat pääomasijoittajien liiviin.

    Äänestä

miten vanhus voi kuolla ennenaikaisesti? jos se kuolisi ennenaikaisesti niin eikö se silloin olisi kuollut jo ennen kuin siitä tuli vanhus?

Äänestä

Ennenaikaisen kuoleman voi aiheuttaa vaikka liian vähäisellä nesteen ja ruoan saannilla,sillä dementoituneella ei ole enää mitään tällaisia tuntemuksia.Taikka sitten liian suuret lääkemäärät ja väärin annetut lääkkeet.Näitä edellä lueteltuja asioita mm.tehdään juuri monissa Attendon laitoksissa koska keikkatyöläiset ei tunne asiakkaita ja heidän tarpeitaan ja sairauksiaan.Niissähän on vain tärkeää että rahaa tulee mahdollisimman vähillä kustannuksilla.Tuollaisella hoidolla 8kk:n aikana rollaattorilla liikkuvasta tuli täysin autettava 22kg köykäisempi asukas.Nyt hyvä ravinto ja kuntoutus on saanut hänet taas seisomaan ja nauttimaan ja olemaan aktiivinen vanhus.

Äänestä

Attendon palvelut ovat pelkkää rahastusta ja potilaiden huonoa kohtelua. Hoitajat ammattitaidottomia ja eivätkä ole kuin vamhusten vaipanvaihtoa. Paperilla saadaan asiat näyttämään hyvältä mut todellisuudessa hoito on ala-arvoista ja ihmisarvon alentamista. Attendo viskuri en voi muuta sanoa kuin älä erehdy menemään hoitoon toiminta tuntuu melkein avovankilalta ja se ei ole mitään kuntouttavaa elämää.

Äänestä
  • Eikös vanhusten hoito ole yksi osa terveydenhoitoa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitro kirjoitti:

Taas yksi vanhus kuoli ennenaikaisesti Attendon hoivakodissa.Onko Valvira ja kunnan päättäjät polvillaan tuon konsernin edessä.Sain omaiseni pois juuri ja juuri hengissä Attendon hoivakodista.Siellä keikkatyöläiset otettiin lähes kadulta työvuoroon ilman mitään perehdytystä,ja virheitä sattui paljon juuri lääkkeiden jaossa ja annossa.Talon tavan mukaan ei tehty mitään saati kirjattu ylös niinkuin Valviran ohjeistus on.Kuinka monta ihmishenkeä pitää menettää ennenkuin mitään tehdään.Sinnikkyyteni ansiosta sain omaiseni aliravittuna ja lähes tajuttomana sairaalaan,ja hän pelastui viimetingassa.Sieltä uuteen hoivakotiin ja hän voi nyt hyvin ja opettelee uudelleen kävelemään.Sitä hyvä hoito ja ravitseva ruoka saavat aikaan.Pitäkää ihmiset huolta vanhuksienne hoidosta hoivakodeissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu