Nimeni on Millie Fontana. Olen 23-vuotias, keinohedelmöityksen avulla lesbovanhemmille syntynyt lapsi.
Tämä on – näin voidaan sanoa – ennen kuulumaton puheenvuoro, sillä kukaan ei halua kuulla, mitä sateenkaaren toisessa päässä on. Kukaan ei halua kuulla, mitä on sillä puolella, josta ei ole pidetty huolta, joka ei kasva onnelliseksi ja kasvaa ajattelemaan asioista eri tavalla siitä, millainen perherakenteen tulee olla.
Varttuessani minä halusin isän. Tunsin sisimmässäni, että minulta puuttuu isä jo ennen kuin pystyin edes kuvailemaan sanoin mitä isä on. Tiesin rakastavani molempia vanhempiani. Mutta en kyennyt laittamaan sormeani sen päälle, mitä minulta oikein puuttui sisimmässäni.
Kouluaikana huomasin muita lapsia ja heidän rakastavaa isä-suhdettaan tarkkaillessani, että minulta puuttui jotain todella erityistä.
Minulle valehdeltiin kouluikäisenä ja väitettiin, ettei minulla ollut isää, tai että kenties he eivät tienneet, kuka hän oli.
Minun oli vaikea löytää tasapainoista identiteettiä itselleni. Käytökseni ja tunne-elämäni olivat tämän vuoksi epätasapainoisia.
Seison täällä edessänne ihmisenä, joka on kasvatettu täysin uskonnottomaksi ateistiksi. Seison kristittyjen rinnalla, koska tähän asti tässä väittelyssä kristityt ovat ainoita ihmisiä, jotka yrittävät tuoda esille niitä asioita, jotka koskettavat lapsia. Kristityt ovat toistaiseksi olleet ainoita, jotka ovat yrittäneet kiinnittää huomiota minun kaltaisteni ihmisten kertomuksille. Kukaan LGBT-liikkeessä ei halua kuulla minun kaltaisiani. Sillä tähän astihan ”kaikki rakkaus on rakkautta”, eikö? Minun kaltaisiani ei ole olemassa.
Kasvaessani katselin itseäni peilistä ja mietin mielessäni: Mistä olen saanut nämä vihreät silmät? Mistä olen saanut nämä persoonallisuuden piirteet ja lahjat, joita ei ollut kummallakaan kodissani olleista vanhemmistani.
Vastaus tähän on sangen yksinkertainen: Isältäni.
Mutta kyse ei ole vain isästä, tai ”luovuttajasta”, kuten häntä kutsutaan. Minulla on myös setä ja täti, isoäiti, sekä koko joukko rakastavia serkkuja.
Vanhempani ottivat minulta pois jotakin minulle kuuluvaa päättäessään mitkä osat minun identiteetistäni heidän sopii paljastaa minulle. Siinä missä muut lapset saattoivat katsoa peiliin ja sovittaa nuo puuttuvat palaset sanomalla ”Minä rakastan isääni ja äitiäni”, minä en voinut niin tehdä. Keitä minun vanhempani oikein olivat päättämään, mitkä osat minun identiteetistäni ovat hyväksyttäviä ja mistä voidaan kertoa minulle?
Tapasin isäni 11-vuotiaana. Se oli kenties ainoa aika elämässäni, jolloin olin tasapainoinen lapsi. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuka oikein olen. Katsoin hänen silmiään ja ajattelin: Tuossa on minun puuttuva palaseni. Ei siksi, että olisin yrittänyt kuvitella, millainen isäni on, vaan koska saatoin antaa kasvot sille, kuka itse olin. Saatoin nähdä henkilön, joka oli yhtäläisellä tavalla vastuussa minun olemassaolostani. Saatoin löytää oman identiteettini tämän miehen perusteella.
Jos en olisi tavannut isääni, en seisoisi täällä tänään teidän kanssanne. Jo ollessani hyvin nuori reagoin tunteissani voimakkaasti ja koin musertavana, että isä puuttui elämästäni. Se sai minut taantumaan kehityksessäni.
Haluan puhu aidosta tasa-arvosta.
LGBT-liike puhuu paljon tasa-arvosta, mutta olen alkanut ihmetellä heidän määritelmäänsä tasa-arvosta, sillä minulle tasa-arvo merkitsee totuuden kertomista, sen kunnioittamista, kuka minä olen ehyenä, kokonaisena ihmisenä. En halua vain rajoittua siihen, minkä vanhempani päättivät antaa minun tietää. Tasa-arvo merkitsi mahdollisuutta katsoa molempia puolia geneettistä perhettäni ja ymmärtää kuka minä olen.
Tasa-arvo ei ole sitä, että annetaan tutkimuksiin vapaaehtoisesti ilmoittautuneiden homovanhempien ja heidän myönteisesti kehittyneiden lastensa määritellä kaikkien lasten kokemuksia. Tällainen on täysin epärealistista.
Lue lisää..
http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/nimeni-on-millie-fontana-olen-23-vuotias-keinohedelmoityksen-avulla-lesbovanhemmille-syntynyt-lapsi/
Tämä on – näin voidaan sanoa – ennen kuulumaton puheenvuoro, sillä kukaan ei halua kuulla, mitä sateenkaaren toisessa päässä on. Kukaan ei halua kuulla, mitä on sillä puolella, josta ei ole pidetty huolta, joka ei kasva onnelliseksi ja kasvaa ajattelemaan asioista eri tavalla siitä, millainen perherakenteen tulee olla.
Varttuessani minä halusin isän. Tunsin sisimmässäni, että minulta puuttuu isä jo ennen kuin pystyin edes kuvailemaan sanoin mitä isä on. Tiesin rakastavani molempia vanhempiani. Mutta en kyennyt laittamaan sormeani sen päälle, mitä minulta oikein puuttui sisimmässäni.
Kouluaikana huomasin muita lapsia ja heidän rakastavaa isä-suhdettaan tarkkaillessani, että minulta puuttui jotain todella erityistä.
Minulle valehdeltiin kouluikäisenä ja väitettiin, ettei minulla ollut isää, tai että kenties he eivät tienneet, kuka hän oli.
Minun oli vaikea löytää tasapainoista identiteettiä itselleni. Käytökseni ja tunne-elämäni olivat tämän vuoksi epätasapainoisia.
Seison täällä edessänne ihmisenä, joka on kasvatettu täysin uskonnottomaksi ateistiksi. Seison kristittyjen rinnalla, koska tähän asti tässä väittelyssä kristityt ovat ainoita ihmisiä, jotka yrittävät tuoda esille niitä asioita, jotka koskettavat lapsia. Kristityt ovat toistaiseksi olleet ainoita, jotka ovat yrittäneet kiinnittää huomiota minun kaltaisteni ihmisten kertomuksille. Kukaan LGBT-liikkeessä ei halua kuulla minun kaltaisiani. Sillä tähän astihan ”kaikki rakkaus on rakkautta”, eikö? Minun kaltaisiani ei ole olemassa.
Kasvaessani katselin itseäni peilistä ja mietin mielessäni: Mistä olen saanut nämä vihreät silmät? Mistä olen saanut nämä persoonallisuuden piirteet ja lahjat, joita ei ollut kummallakaan kodissani olleista vanhemmistani.
Vastaus tähän on sangen yksinkertainen: Isältäni.
Mutta kyse ei ole vain isästä, tai ”luovuttajasta”, kuten häntä kutsutaan. Minulla on myös setä ja täti, isoäiti, sekä koko joukko rakastavia serkkuja.
Vanhempani ottivat minulta pois jotakin minulle kuuluvaa päättäessään mitkä osat minun identiteetistäni heidän sopii paljastaa minulle. Siinä missä muut lapset saattoivat katsoa peiliin ja sovittaa nuo puuttuvat palaset sanomalla ”Minä rakastan isääni ja äitiäni”, minä en voinut niin tehdä. Keitä minun vanhempani oikein olivat päättämään, mitkä osat minun identiteetistäni ovat hyväksyttäviä ja mistä voidaan kertoa minulle?
Tapasin isäni 11-vuotiaana. Se oli kenties ainoa aika elämässäni, jolloin olin tasapainoinen lapsi. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuka oikein olen. Katsoin hänen silmiään ja ajattelin: Tuossa on minun puuttuva palaseni. Ei siksi, että olisin yrittänyt kuvitella, millainen isäni on, vaan koska saatoin antaa kasvot sille, kuka itse olin. Saatoin nähdä henkilön, joka oli yhtäläisellä tavalla vastuussa minun olemassaolostani. Saatoin löytää oman identiteettini tämän miehen perusteella.
Jos en olisi tavannut isääni, en seisoisi täällä tänään teidän kanssanne. Jo ollessani hyvin nuori reagoin tunteissani voimakkaasti ja koin musertavana, että isä puuttui elämästäni. Se sai minut taantumaan kehityksessäni.
Haluan puhu aidosta tasa-arvosta.
LGBT-liike puhuu paljon tasa-arvosta, mutta olen alkanut ihmetellä heidän määritelmäänsä tasa-arvosta, sillä minulle tasa-arvo merkitsee totuuden kertomista, sen kunnioittamista, kuka minä olen ehyenä, kokonaisena ihmisenä. En halua vain rajoittua siihen, minkä vanhempani päättivät antaa minun tietää. Tasa-arvo merkitsi mahdollisuutta katsoa molempia puolia geneettistä perhettäni ja ymmärtää kuka minä olen.
Tasa-arvo ei ole sitä, että annetaan tutkimuksiin vapaaehtoisesti ilmoittautuneiden homovanhempien ja heidän myönteisesti kehittyneiden lastensa määritellä kaikkien lasten kokemuksia. Tällainen on täysin epärealistista.
Lue lisää..
http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/nimeni-on-millie-fontana-olen-23-vuotias-keinohedelmoityksen-avulla-lesbovanhemmille-syntynyt-lapsi/
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ihminen itse kertoo, mitä soopaa ollaan lasten elämään narsistiesti tuomassa Suomessakin.
❤💘💋👄Hyvä mielikuvitustarina kristillisen avioliiton porukoilta. Säälittävä avaus.❤💘💋👄
Kiellät siis ihmisen tunteet ja tuntemukset, sekä hänen kertomuksensa. Olet kiveä. Narsisteilla ja psykopaateilla ei ole tunteita lainkaan.
http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo96809.pdf
Naisella on kokemusta asiasta, mistä puhuu.
You Tubessa on videoita aiheesta-
Rohkea kertomus tältä nuorelta naiselta, on hyvä että tätäkin puolta tuodaan esiin. Monikaan ei tuohon rohkene eikä uskalla puhua totuutta tästä asiasta, josta on tehty "lempilapsi" , suvaitsevaisuudessa. Tuo sana suvaitsevaisuus, on tämän päivän eksytystä, joka antaa oikeuden kaikelle, mikä on vastoin Jumalan Sanaa ja Totuutta.
Kannattaa lukea aloitus-
Aamen, aamen.
Tämä aloitus oli tosielämästä! Totuutta on hyvä katsoa silmiin ajoissa, niin tarvitsee katua vähemmän.
Jokainen lapsi haluaa ja tarvitsee tietää kuka on äiti, kuka isä, plus tietenkin muut sukulaiset päälle (elämän rikkaus).
minulla äiti kasvatti meidät yksin, koska isä oli viinaanmenevä. Lapsesta asti kaipasin että itselläkin olisi ollut isä. Paljon puuttui elämästä.
Hyvä ketju.
tästä on poistettu.
Ymmärrän s Millietä, mutta en sittenkään voi kuin ulkopuolisena aavistaa. Maailmassa syntyy paljon ihmisiä ilman tietoa biologisista vanhemmista tai oloissa, joissa ei voi elää ja varttua heidän kanssaan. On väärin tehtailla näitä isättömiä ja äidittömiä lapsia vain jonkun oikusta saada lapsi. Kyllä lapsen paras kasvuympäristö olisi, jossa on isä ja äiti ja tietää juurensa.
Olen katsonut ohjelmasarjaa Kadonneen jäljillä, jossa ihminen etsii biologisia juuriaan. Kyllä ihmisellä on kaipuu biologisiin juuriin, sukuun, kansallisuuteen.
Minulla oli isä ja äiti. Ei he mitenkään helliä hoivatyyppejä olleet, mutta tiedän juureni ja minulla oli turvallinen koti. Keski-iässä alkoi kiinnostaa sukututkimus ja olen kokenut iloa tutustuessani neljän isovanhempani ja heidän vanhempien suruhaaroihin.
Viimesitään keksi-iässä alkaa kaivata tietoa esi-isien vaiheista. Ihanaa kohdata heitä tulevassa elämässä.
Sinulla on paina sana näille nykyajan "perhemuoto"-villityksille. Pitäisi ajatella tulevien lasten elämää ja parasta eikä omia itsekkäistä halujaan.
Aloittaja kuitenkin ihminen on ihmeellinen pakkaus ja voi oppia elämään ja saada onnellisuuden menneisyyden puitteistakin huolimatta.
Olen lukenut paljon elämänkertoja ja kaipuu juurille ja biologisille lähteille asuu orpojen, adoptoitujen sisimmässä. Sitä on ihan turha kieltää.
Tulee mieleen esimerkki, kun israelilaiset palasivat Egyptistä takaisin Kanaanin maahan. He ottivat Joosefin luut mukaansa. Raamattua lukemalla tulee esille myös esi-isien suvun ja merkitys ihmisten elämässä.
Niinpä niin.
Sissoo...
Tarina Joosefin luista lienee puppua. Kairon museossa on Joosef -nimisen virkamiehen muumio samoilta ajoilta.
Kiitos rohkeasta aloituksesta. On aivan luonnollista että tunnet noin, koska isäsihän on sinun dna:ssa. Itse koen että on aivan valtavaa itsekkyyttä riistää lapselta oikeus isän rakkauteen, hoivaan, hellyyteen ja huolenpitoon. Isä on puolet ihmistä, vaikka joillekkin sitten "vain" luovuttaja.
Siis tuo teksti on kopioitu ties mistä, on kiertänyt pitkin poikien netin hurlumhei-palstoja eri kielisinä versioina jo vuosia. Ei tällä palstalla mikään Fontana kirjoittele jo yksin siksi ettei hän ole suomalainen.
Luitko muuten uutisen siitä, kuinka nuorten itsemurhat ovat lähteneet rajuun laskuun niissä Yhdysvaltojen osavaltioissa, joissa samaa sukupuolta olevien liitot ovat laillisia?
Hei, minä olen lehden toimittaja. Olen kirjoittanut hirveää paskaa vuosikaudet. Älkää enää ostako lehtiämme. Lööppimme ovat kamalaa kuraa. Anteeksi.
Eivät kaikki rakasta isäänsä, vaikka isä olisi ollut läsnä lapsen elämässä.
No ei kaikki rakasta edes äitiä eikä isää, eivätkä vanhemmat lapsiaan. Et ainakaan nyt ymmärtänyt aloituksen sanomaa. No sille ei mahda mitään.
On surullista että monille naisille isän rooli lapsen elämässä ei ole muuta kuin siittäjä, geenien antaja. Minua ainakin miehenä loukkaisi tällainen asenne, jos ihmisyydestäni tehtäisiin vain solun jakaja. Siihen yksikertaisinkin eliö, ameba pystyy.
Ilmeisesti aloituksen naisella on ollut onnellinen lapsuus kun on ollut aikaa mokomia miettiä.
Moni biologisen koti-isän omaava lapsi toivoo isänsä ja ehkä äitinsäkin katoavan elämästään vähän äkkiä.
Niinhän se on. Ihmisen itsenäistyminen, jokaisen nuoren aikuistuminen alkaa omien biologisten vanhempien (varsinkin biologisen isän auktoriteetin) kiistämisestä ja kieltämisestä. Onneksi yhteiskunta auttaa nykyään lapsia ja teinejä löytämään itsensä ja vapautumaan (myös seksuaalisesti) yhä nuorempina.