... miten ajatellaan tasa-arvoisesta avioliittolaista, muistakaa se. Siihen sillä ei ole osaa eikä arpaa, paitsi propagandan muodossa, ja osa meistä sentään on propagandalle immuuneja.
Itse kyllä ihmettelen miten kirkko antaa valtiovallan sanoa mitä sen kuuluu tehdä. Kristinuskon perusta ei ole hallitus, vaan Raamattu, Jumalan käskyt. Ja avioliiton määritelmä on Raamatussa ei voi olla yhtään selkeämpi: avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto, ja juuri sille Jumala on antaa siunauksensa.
Samaa sukupuolta olevia liittoja voidaan kutsua joksikin muuksi kuin avioliitoksi. Mutta silti papin pitää sanoa niin, nyky-yhteiskunnan odotuksia mielistellääkseen Jumalan sijaan. Mitäpä Jumala siitäkin ajattelisi, jos pappi valehtelisi asiasta? Pidättekö te siitä, että annetaan suostumus johonkin teidän puolestanne, vaikka te ette sitä antaisi?
Itse asiassa sateenkaariseksuaalitkin matkivat niin sängyssä kuin elämäntyylissään että toinen on mies ja toinen nainen, mutta silti välttelevät sitä todellista diiliä kuin kissa kuumaa puuroa. Tuntuu minusta itsepetokselta sekin.
Sellaista päivää ei tulekaan, että sateenkaariseksuaalisuus on täysin kaikkien hyväksymää, sillä yksin oma biologiamme jo puhuu sitä vastaan. Kyseisten ihmisten on paras vain hyväksyä tämä fakta ja jättää meidät vannoutuneet heterot rauhaan.
Miksikö? Seksuaalisesta suuntautumisesta on tullut jo melkein jonkin uskonnon kaltainen. Fallossymbolia palvotaan kuin jotakin jumalaa. En jaksaisi enää kuulla siitä mitään, niin kuin olen kuullut mediasta viime vuodet jatkuvalla syötöllä.
Sitä paitsi, ryhmä ei ole enää ryhmä jos se ei pidä enää huolta periaatteistaan. Tässä valossa luterilainen kirkko onkin jo varsin vesittynyt instituutio.
Keskittykää olemaan aitoja kristittyjä, ei aitoja luterilaisia.
Valtiovalta voi sanoa miten tehdään, mutta ei ...
18
222
Vastaukset
Kuten on koko ajan kerrottu, vastoin mitä aa-fanit ovat väittäneet, mielipiteen-, uskonnon- ja sananvapaus eivät katoa avioliittolain myötä.
- Monta-Pohdintaa
Näin pähkinänkuoressa, sitähän minäkin. Mitä siitä, vaikka politiikassa kaikki ei menisikään oman uskon mukaisesti? Pääasia on kuitenkin joka tilanteessa että on uskollinen itselleen ja Jumalalle, tapahtui mitä tahansa.
- saastaatäynnä
Ev.lut.kirkko on HÄPÄISSYT ITSE ITSENSÄ, piispojensa johdolla. Ei tuollaiselta voi mitään hyvää edes odottaa. Ihmettelen miten kukaan USKOVA, voi tuolla olla.
Ja ihmettelen myös, miten eduskunnassa jonka pitäisi olla KANSANEDUSTAMA, mistä he palkkansa saavat, on vain pienen marginaanlin edustajia eli homojen.
Setalaisiako nämä 120 edustajaa ovat. ? saastaatäynnä kirjoitti:
Ev.lut.kirkko on HÄPÄISSYT ITSE ITSENSÄ, piispojensa johdolla. Ei tuollaiselta voi mitään hyvää edes odottaa. Ihmettelen miten kukaan USKOVA, voi tuolla olla.
Ja ihmettelen myös, miten eduskunnassa jonka pitäisi olla KANSANEDUSTAMA, mistä he palkkansa saavat, on vain pienen marginaanlin edustajia eli homojen.
Setalaisiako nämä 120 edustajaa ovat. ?Suurin osa, ylivoimaisesti suurin osa, uuden avioliittolain kannattajista on heteroja.
saastaatäynnä kirjoitti:
Ev.lut.kirkko on HÄPÄISSYT ITSE ITSENSÄ, piispojensa johdolla. Ei tuollaiselta voi mitään hyvää edes odottaa. Ihmettelen miten kukaan USKOVA, voi tuolla olla.
Ja ihmettelen myös, miten eduskunnassa jonka pitäisi olla KANSANEDUSTAMA, mistä he palkkansa saavat, on vain pienen marginaanlin edustajia eli homojen.
Setalaisiako nämä 120 edustajaa ovat. ?Avioliitto ei ole niinkään pappien asia, vaan Maistraatin. Vain noin 10 pappia yli tuhannesta aikoo vihkiä homoja.
Mutta miten ihmeessä minun tuleva avioliittoni voidaan kokea "propagandana"? Älkää nyt aivan hulluja olko!
- ei.lisättävää
Hyvin kirjoitit Monta-Pohdintaa.
1.3.2017 ja sen jälkeen ne on ihan vaan avioliittoja, oli sitten kyseessä liitto miehen ja naisen, miehen ja miehen tai naisen ja naisen välillä.
Tämä sekopäinen ap ei sitä muuksi muuta.
Yrittäkäähän sopeutua, jookos?- Monta-Pohdintaa
Kristillisen avioliiton on määritellyt Jumala, ei ihminen.
- osapuolikuuro
Monta-Pohdintaa kirjoitti:
Kristillisen avioliiton on määritellyt Jumala, ei ihminen.
Sovitaanpa ihan ihmisten kesken nämä maalliset asiat.
- kjhgkjhkhjkhk
Monta-Pohdintaa kirjoitti:
Kristillisen avioliiton on määritellyt Jumala, ei ihminen.
Missä kohtaa Raamattua tämä kristillinen avioliitto on määritelty?
Fundisrajakit ovat ahdistuneina vaarallisia vain itselleen, muita se ei haittaa. Tervemenoa, manalan ovet ovat auki.
- Erotettava-valtiosta
Olen ollut aina sitä mieltä, että kirkko on erotettava valtiosta kuten Ranskassa on tehty. Se on tullut taas kerran selväksi näiden keskustelujen vuoksi. Tähän liittyen tarvitaan kansalaisaloite asian eteenpäin viemiseksi. On väärin, että kirkolla on verottajan suojeluksessa oikeus kantaa veroja. On myös väärin, että kirkolliset piirit tehtailevat lakeja, jotka vaikuttavat myös niihin, jotka eivät ole kirkon jäseniä eli kaikkiin kansalaisiin. Näin on tilanne vain diktatuureissa ja kiihkouskovaisissa muslimimaissa kuten Iranissa. Sitten, kun kirkko on erotettu valtiosta ja se kerää jäseniltään jäsenmaksuja, niin melskatkoot niissä temppeleissään kuten haluavat kunhan eivät sotke tavallisen kansalaisen elämää.
- kerro.meillekin
Erotettava-valtiosta kirjoitti:

Miten kirkko sotkee sinun elämääsi?
- Herran.tertut
Monta-Pohdintaa kirjoitti: "Itse asiassa sateenkaariseksuaalitkin matkivat niin sängyssä kuin elämäntyylissään että toinen on mies ja toinen nainen, mutta silti välttelevät sitä todellista diiliä kuin kissa kuumaa puuroa. Tuntuu minusta itsepetokselta sekin."<
En ole kuullutkaan, miten se ilmenee? Oletko saanut tuon idean raamatun "ei saa maata miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan" -höperehtimisestä, vai oletko jossain päätynyt tuollaiseen tilanteeseen? Voisitko avautua?
Kysyin aikoinaan kapakassa vanhalta homomieheltä, että mistä ihmeestä on peräisin käsitys, että homosuhteissa olisi toinen nainen ja toinen mies? Mies kertoi, että kun homoseksuaalisuus oli rikos, niin homoilla piti olla varalta myös naisen nimi, jotta keskustelu vaikkapa baaritiskillä onnistuisi luontevasti, ilman, että alkoi sivullisten nyrkit heilua. Sillä ei tietenkään kannattanut mennä sanomaan: "Näin tuossa päivällä Antin ja Timpan Askossa, olivat parisänkyä ostamassa". Tai: "olivat Marko ja Hannu eilen täällä, ovat kuulemma muuttaneet viikonloppuna yhteen". - VaiMitä
Tyypit jotka asettavat uskomuksensa ja raamattunsa yhdessä säädettyjen lakien edelle olisi syytä lukita telkien taakse ja pysyvästi. Syynä tietysti maanpetos ja terrori-iskun suunnittelu.
Jos ne pitää pitää lukkojen takana mielenterveyssyistä niin siinäkin tapauksessa olisi hyvä heittää avaimet jorpakkoon. Se on jo aikaa sitten nähty että kiimaisiin jeesuksenmorsiamiin ei mikään järkipuhe tehoa.
Vaikken olekaan mikään eutanasian kannattaja niin kuolemantuomion palauttamista voisi kyllä harkita. Vaikka tavallisesta murhasta elinkautinen riittääkin niin kiihkokristittyjen suunnittelemasta tuomionpäivän joukkotuhonnasta pitäisi kyllä mätkäistä ihan kovimman mukaan.- kerrotko.meille
Miten se joka pitää aviollittoa vain naisen ja miehen liittona rikkoo Suomen lakia?
kerrotko.meille kirjoitti:
Miten se joka pitää aviollittoa vain naisen ja miehen liittona rikkoo Suomen lakia?
Miten kysymyksesi liittyy edelliseen viestiin, Räyhis?
Kyllä sä kipeästi tarvitsisit viereesi äidin joka sanoo mitä voi kysyä ja mitä ei, kun kerran oma järki ei sano mitn.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487