Maailman Matille tiedoksi

Mamun_vaimo

Hei, Matti!

Olen suomalainen nainen ja naimisissa afrikkalaisen miehen kanssa. Meillä on takana jo kymmenen vuotta yhteistä elämää Suomessa ja suunnittelemme muuttamista mieheni kotimaahan piakkoin.

Matti, olet todella naiivi ja sinisilmäinen. Mieheni kautta olen saanut kuulla ja tutustua maahanmuuttajien arkeen Suomessa melko karujenkin esimerkkien kautta. Sieltä löytyy oikeasti suuri joukko miehiä, joiden mielestä naiset eivät ole ihmisiä ja jotka ottavat näitä ihmisenpuolikkaita sitten vaimoikseen Suomessakin 2-4 kpl. Siellä on sekä miehiä että naisia, joiden mielestä Suomi ja kaikki länsimaat ovat aivan kamalia, maallistuneita helvettejä, jotka täytyy pelastaa islamia levittämällä.

Hyvin pieni osa muslimimaahanmuuttajista kykenee kotoutumaan Euroopan maihin. Heillä on täällä Suomessakin vahva verkosto, jonka piirissä he toimivat keskenään ilman mitään mielenkiintoa Suomen lakeja kohtaan.

Mieheni haluaisi jättää islamin, mutta ei voi niin tehdä siksi, että sen jälkeen hänet tapettaisiin mikäli hän joskus vielä kävisi kotimaassaan. Häntä on jo kolme kerta koitettu Suomessa kosiskella ISISin joukkoihin taistelemaan.

Nämä ovat siis realiteetit Suomessa tällä hetkellä. Maailman Matti menkön ja reissatkoon edelleen valkoisena miehenä ympäri maailmaa. Mutta ei kannata kuvitella, että se oma länsimaalaiskeskeinen todellisuus on millään tavalla relevantti muualla kuin oman pään sisällä.

86

996

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuularuisku

      Mattiii!!!! 6min mennyt eikä vielä vastausta

      • Anonyymi

        Huutonaurajalla on muita kiireitä...


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        8 vuotta mennyt eikä karvahattu vastaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutonaurajalla on muita kiireitä...

        Jep.


    • Kiitos-kirjoituksestasi

      Hyvä, kun kirjoitit tänne totuuden islaminuskoisten maahanmuuttajien elämästä. Itse olen tuon tiennyt jo kauan, mutta suomalaiset päättäjät ainakin uskovat vielä, että he kotoutuvat suomeen hyvin. Se on täysin mahdotonta. Muslimit haluavat elää omalla tavallaan, vaikka asuisivat länsimaissa. Juuri sen vuoksi heitä ei pitäisi laskea tulemaan tänne, koska eivät voi sopeutua meidän kulttuuriimme uskontonsa takia.

      Muslimit tulevat valtaamaan Euroopan vähitellen, jos nyt ei nopeasti laiteta rajoja kiinni. Näin on käynyt monessa maassa aikaisemmin ja niin tulee käymään, jos sama meno jatkuu. Esimerkkinä vaikka Iran ja Afganistan.

      Toivotan aloittajalle kaikkea hyvää ja suuri kiitos kun kerroit täällä totuuden.

    • olisit.nyt.vastannut

      Ei vaan mattia kiinnosta vastaaminen, hahahah pitihän se arvata. Tyhjät tynnyrit jne

    • tavis_suomalainen

      Maailman Matit ja Matleenat osaavat kyllä lukea tilastoja, he tietävät, ettei esim. Somaliasta ja Irakista tulleet ja täällä jo noin 20v olleet ole juurikaan työllistyneet. Prosentit huitelee n. ~~20 % .ssa.

      Minulle ei ole vieläkään auennut se, että meitä suomalaisia syytetään takapajuisuudesta, alkoholmista, suvaitsemattomuudesta ym. siitä huolimatta tänne näiden piirteiden omaavien keskuuteen haalitaan lisää samankaltaisia ns.ongelmatapauksia.
      Maailman Matit ja Matleenat eivät kykene auttaamaan, parantamaan, ohjaamaan, suojaamaan, kasvattamaan edes kantasuomalaisia tahtonsa mukaiseksi. Silti avustamisintoa riittää kovasti.

      • Anonyymi

        Ei tienny kuollut kissaparka, miten palkittiin tekijä.
        Ei myöskään natsahtelut nakuna tai isän insestitemput haitanneeet maan suosituimmaksi puolueeksi nousua.
        Haaluvippan haluviluvei.
        Seuraava hallitus on sitten tasavallan loppu.


    • Loistelias

      juttu aloittajalta. Hienoa, että olette miehesi kanssa sunnittelemassa muuttoa hänen kotimaahansa. Toivottavasti suunnitelmanne toteutuu. Eihän kenenkään ole tarves kärsiä sen vuoksi, että tulee kulttuuriin ja olosuhteisiin mihin ei isminsä vuoksi tule koskaan sopeutumaan. Toivotan hyvää ja turvallista matkaa teille molemmille.

    • Savannille

      Oletko aloittajanainen ainoa vaimo vai lähteekö koko suvakkihaaremi sinne Affrikkaan?

    • Älä mamun_vaimo tuosta matista välitä. Hän on yksi niistä 25:stä propaganda/aivopesu-poliisista joiden tehtävä on suitsia internetin keskustelupalstoilla esiintyvää maahanmuuttoon kohdistuvaa vihapuhe/kirjoittelua.

      matti on itse pahimman luokan vihapuhe/kirjoittaja hyökäten kaikella tarmollaan maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvaa isänmaallista kansanosaa kohtaan. Oikeasti hänen propagandakirjoittelu vain lisää kansalaisten vihaa ei ainoastaan maahantunkeutujiin vaan myös poliisiin ja maan hallitukseen.

      Poliisiasioista vastaa:
      http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/sisaministeri

    • MaailmanMäntti

      No todellisuudessa se kolahti minuun henk.koht koska olen tänään transu ja huomenna lady-Boy Masa ylihuomenna no se selviää sitten...

    • "Älä mamun_vaimo tuosta matista välitä."

      Katsotaan hieman tämän pellehermannin kirjoittelua:
      - Mamun_vaimo 11:31
      -kuularuisku 11:37
      - Kiitos-kirjoituksestasi 11:48

      Sama lahopää se siellä kirjoittelee, ensin transuväritteistä fantasiaa ja sitten vastailee itselleen.

      On teillä touhut. ;DDD

      • OnkoMattiValidVaiInvalid

        Taidat siis tietää että nuo kirjoittelut on samalta henkilöltä, ei pelkästään samasta IP-osoitteesta?
        Ja mistähän se tieto on peräisin? S24:n työnantajaltasi varmaan?

        Kuitenkin voisit vastata asiallisiin kysymyksiin etkä tehdä oletuksia kysyjien motiiveista.
        Jos kysymys on validi, niin mihset voi vastata?


      • trolltrolltrollaaa

        Mistä johtuu matin ylimielisyys ja kykenättömyys vasta tähänkään aloitukseen. Todellisia asioita ei voi kohdata.


      • OnkoMattiValidVaiInvalid kirjoitti:

        Taidat siis tietää että nuo kirjoittelut on samalta henkilöltä, ei pelkästään samasta IP-osoitteesta?
        Ja mistähän se tieto on peräisin? S24:n työnantajaltasi varmaan?

        Kuitenkin voisit vastata asiallisiin kysymyksiin etkä tehdä oletuksia kysyjien motiiveista.
        Jos kysymys on validi, niin mihset voi vastata?

        "Jos kysymys on validi, niin mihset voi vastata?"

        Yleensä jätän nämä kikkakakkosia harrastavat näppäräniilot omaan arvoonsa. ;DD


      • voikojokuoikeestiolla

        Mene nyt kiltisti ottamaan lääkärin määräämät lääkkeesi!


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        MaailmanMatti kirjoitti:

        "Jos kysymys on validi, niin mihset voi vastata?"

        Yleensä jätän nämä kikkakakkosia harrastavat näppäräniilot omaan arvoonsa. ;DD

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14423205/rahan-jako-kolhoosiamparista-on-alkanut#comment-85965874

        Klumpsista


      • Anonyymi
        MaailmanMatti kirjoitti:

        "Jos kysymys on validi, niin mihset voi vastata?"

        Yleensä jätän nämä kikkakakkosia harrastavat näppäräniilot omaan arvoonsa. ;DD

        Photoshopkalju


      • Anonyymi
        MaailmanMatti kirjoitti:

        "Jos kysymys on validi, niin mihset voi vastata?"

        Yleensä jätän nämä kikkakakkosia harrastavat näppäräniilot omaan arvoonsa. ;DD

        Itsehän sellainen olet Moktar.


    • BUSTEEED

      Maailmanmatti on todennäköisesti natopalstan häirikkö, kun niin paska ja kakka jutut kiinnostaa.
      Kuva ei todista mitään. Sen sijaan kirjoitustyyli paljastaa.

      • Anonyymi

        Moktarihan se on. Mutta samat aatteet yhä ja suuruudenhulluus.


    • dfgreer

      Sama juttu on tuo nimi. "Maailman". Pahasti sairas psykopaatti, joka ajattelee, että kaikki amerikkalaiset ja suomalaiset ja natolaiset ajattelevat samoin kun hän, hokee että Putini on tappanut satoja miljoonia ihmisiä, äänislinna on raiskattu, Putin, Lenin, Stalin murhaajat, ja että Trump ei tee koskaan virheitä, ja että hän ja Trump (yhdessä) lukevat vain vaihtoehtomedioita, eivätkä usko valtamedioita.
      Tyyppi on vuosikaudet häiriköinyt näillä palstoilla. natopalstan se on vallannut itselleen leikkikentäksi.

      • Anonyymi

        Parikymmentä vuotta se on täällä pätenyt.


    • Medialukutaitotärkeää

      Tässäpä malliesimerkki typeristä trolleista jotka pyrkivät muokkaamaan mielipiteitä internet-forumeilla. Ensiksi esittelevät hahmon jonkinlaisena aiheen asiantuntijana tai uhrina joka sitten hyökkää omien kokemusten perusteella käsiteltävää aihetta tai asiaa kohtaan. Sen jälkeen trolli vastaa viesteihin itse tukien "alkuperäistä kirjoittajaa".

      Sitten joukkoon liittyy ne jotka eivät välitä onko aloittaja trolli vai ei, kunhan se tukee omaa asiaa.

      Medialukutaitoa hyvät ihmiset.

    • Minä-ja-MaailmanMatti

      Minä ja maailmanmatti ollaan pelkkiä nettitrolleja....pashat teistä muista apinoista me elämme nettitrollausta varten...

      • islamionruoskasuomelle

        Sanotko tuon myös Herran edessä tuomiopäivänä?


      • Anonyymi
        islamionruoskasuomelle kirjoitti:

        Sanotko tuon myös Herran edessä tuomiopäivänä?

        Photoshopattu kuva "ettei oma äitimuorinsakaan tunnistaisi"
        Tämän lausui aikoinaan jo Gubtana. Tarkoitti maailmanmatin kuvaa kun unohti kirjaantuneensa Gubtalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Photoshopattu kuva "ettei oma äitimuorinsakaan tunnistaisi"
        Tämän lausui aikoinaan jo Gubtana. Tarkoitti maailmanmatin kuvaa kun unohti kirjaantuneensa Gubtalle.

        " vahvasti photoshopattu"


      • Anonyymi

        Tiedetään.


    • EimissäännimessäSuomeen

      Ei muuta kuin rohkeutta aloittajalle ja kaino toivomus, että ette jättäisi sitä muuttoa pelkästään suunnitelman asteelle, vaan muuttaisitte mahdollisimman nopeasti sinne miehesi kotimaahan. Jokainen palannut / palautettu afrikkalainen on hyvä afrikkalainen.
      Muutettuanne voisitte korvata maamme miehellesi osoittaman ystävällisyyden kertomalla uudessa kotimaassanne mahdollisimman monelle, kuinka surkea, köyhä ja rasistinen paikka tämä Suomi on. Muistakaa vielä sanoa, että ette suurin surminkaan suosittele Suomeen muuttamista kenellekään.

      • HölmöysOnSaanutVallan

        Samaa mieltä olen minäkin parempi muuttaa sinne missä tuntee olevansa kotona ja missä on korkea kulttuuri ja kunnioitus. Suomi on nyt menossa holtittoman pakolaispisneksiensä mukana Ruotsin tasolle joka on jo pahasti liemessä pakolaistensa kanssa. Eli samaa mitä poliitikkommekin kertovat Ruotsi on maailman turvallisin maa kansalaisilleen ja sinne muuttaville?


      • Anonyymi

        Tehdään niin yhdessä kaikki?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehdään niin yhdessä kaikki?

        Todellakin.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tämä kaikki on huomattu ja koettu täällä kotimaassamne, siksi täällä ei viihdykään moni alkuasukas. Oikein hyvää matkaa teille! Eikä kannata tulla takaisin, sillä valtion jassa on tyhjä ja tärkeät palvelut lopussa tai vioittuneet.

    • Anonyymi

      Moktar on maailman viisain, kyllä se nyt yhtä eukkoa paremmin tietää, miten hommat etenee.

    • Anonyymi

      Yksi brynolf aina löylytetään.

      • Anonyymi

        Löylytä ensin se ulosottomies.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löylytä ensin se ulosottomies.

        Miksi? Ei tarvetta kun ei ole koskaan määrätty ulosmitattavaksi mitään, rotta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löylytä ensin se ulosottomies.

        Tuuraa sinä.


      • Anonyymi

        Tupla


    • Anonyymi

      Hyvä aloitus , tottakai kunnollisiakin mamuja on olemassa , olen minäkin työskennellyt muutaman semmoisen kanssa.
      Mutta niinkuin aloittaja selvitti niin tuo islam on saatanallinen jengi tai aate siihen liitetään ihmisparat jo syntyessään ja eroavat tapetaan .
      Meidän täytyy vihervasemmiston vastustuksesta huolimatta torjuä tuon saatanallisen aatteen leviäminen Suomeen .

      • Anonyymi

        Kepu ja SDP ehdokkaat?


    • Anonyymi

      Hyvä että aloittaja muuttaa pois. Persuista ei ole sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin.

      • Anonyymi

        Vanhempasi lienevät lähisukulaisia keskenään?
        Taitavat olla.


      • Anonyymi

        Siis suomalaiset naiset, jotka ovat naimisissa muslimin kanssa, ovat siis persuja...


    • Anonyymi

      Moktarin elämäntyö.

      • Anonyymi

        Homoilu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homoilu?

        😅kyllä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Souwat?

    • Anonyymi

      Islamin saastuttamista lähiöistä on luultavasti pakko länsimaisten muuttaa pois , niissä oleminen varmasti muuttuu sietämättömäksi .
      Tuon rasistisen murhanhimoisen aatteen omaksuneet ovat varmasti sietämättömiä naapureina .

    • Anonyymi

      Aloittajalla vähän kokemusasiantietämystä .

    • Anonyymi

      MoktarMaailmanMatti ajaa ainoastaan mamujen etua.

    • Anonyymi

      Munansa hävittänyt multinikki.

    • Anonyymi

      Tämä epäisänmaallinen PROFEETTA MOKTAR on vankkumaton demareiden muslimveljeskunnan kannattaja, jonka unelmana on kehitysmaamuslimi islampaskan MAANMUUTTAJIEN kalifaatti SUOMI!
      Ja sitä kohtihan me menemme täällä pääkaupunkiseudulla kovaa…
      Koska pääasiahan on viherpunikkien muslimiveljeskuntien kannattajille, että islamisaatio jatkuu SUOMESSA niin kauan ettei sitä kyetä enää pysäyttämään…

    • Anonyymi

      Otan osaa .Ihminen on erehtyväinen.

    • Anonyymi

      Meillä on muuten jo 150000 kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJAN populaatio täällä SUOMESSA!
      Vaikka tämä aloitus on jo kohta 10 vuotta vanha, niin ainoa mikä ei muutu, niin islamisaation jatkuminen…
      Ihan mielenkiinnolla seuratkaa seuraavia eduskuntavaaleja, montako NATSIMAA meillä on seuraavassa eduskunnassa…

    • Anonyymi

      Mutta onhan PROFEETTA MOKTAR puolustanut islamisaatio täällä jo vähintään 15 vuotta, ja täytyy kunnioittaa sitä ssavutusta että meillä on jo 150000 kehitysmaamuslimin populaatio ja Talebani taistelia eduskunnassa, jolle ei edes oman puolueen jäsenet mahda mitään…
      On se mahtavaa saada nämä jalkaväkimiinojen vastustajat ministereiksi! Borat ulkoministeriksi ja Natsima sisäministeriksi, mitä muuta sitä SUOMI enää tarvitsee…

      • Anonyymi

        Vielä osinko SANNA presidentiksi, niin kyllä se olisi vähintäänkin täydellistä…


    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      289
      46029
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      53
      11504
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      242
      11090
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      43
      9892
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      92
      8716
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      293
      6787
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      12
      3812
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      4
      3575
    9. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      3
      3460
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      8
      3369
    Aihe