Kepulla oma "myyrä" paitsi YLE:ssä myös MTV:ssä?

YLE:ssä Kepun 'myyränä' Atte Jääskeläinen, kuka Maikkarilla?

Eilen Maikkarin teksti-TV:ssä oli uutinen, joka mukaan eduskunnan tarkastusvaliokunnalla ei ollut moitittavaa ministeri Bernerin toimissa ns. Finavia-tapauksessa.

Tuollaiseen johtopäätökseen ei voi valiokunnan raportista päästä kuin kepulaisen kieroutuneen itserakkaalla ja omahyväisellä mielellä.
10216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mtv:n omistaa Bonnierin suku,eli suurpääoma .Sipilän toimet tukeneet eniten juuri suurpääomaa . Mtv:n uutisissa jatkuvaa hehkutusta talouskasvusta ,ja myönteisistä talousdatasta . Minustakin tuntuu että MTV komppaa hallitusta monessa asiassa . En luota kumpaakaan laitokseen eli YLE ja MTV puolueettomana mediana.

Äänestä

Kepulla on myyrät ei ainoastaan tv.kanavilla vaan myös lehdistössä, jopa molemmissa iltapäivälehdissä sekä valtakunnan ykköslehdessä HS. Sitä minä kovasti ihmettelen, kun esim HS ei ole edes kepulaisia tilaajia kuin yhdenkäden somin laskettava määrä ja iltapäivälehtiä en ole koskan nähnyt yhdessäkään jussin talossa edes sytykkeenä.

Äänestä
  • Sanoman hallituksen puheenjohtaja on Antti Herlin .Hän on julkisesti tukenut keskustalaisia sen jälkeen kun Jäätteenmäki järjesti PARTEKIN myynnin Herlineille . Tämä oli miljardien puhallus Herlinien suvulle ,jonka Keskusta järjesti Jäätteenmäen johdolla .Tässä syy miksi HS vastapalkitsee kepua.

    Äänestä

  • Iltalehdessä ei tietääkseni ole kepulaista myyrää.

    Äänestä

KGB:hen kuulu avoimena osana tietojen välittäminen. Ylestä on savustettu parhaat kriittiset pellolle. Ihme jos niitä ei ole muualla - moles namely.
Ihme suuntaan on maa saatu 2 vuodessa.

Äänestä

Kenekähän myyriä sieltä löytyy. Kaikki haukkuu sopivin väliajoin, mutta te haluaisitte jatkuvaa haukkunista, sitä mitä itse teette, Iltalehtihän haukkuu julkisesti, on haukkunut aina, toimittajien suulla, kepuviha on kova. mitä sellaisella lehdellä tekee, yäk.

Äänestä

Ilta-lehdessä ennestää Sontamäki ja Parkkonen. Nyt porukkaa liittyi Punarinta.

Äänestä
  • Kyllä luulisi sossu-komukka miehiä vituttavan. Kun Ilta-lehteen kotiutunut Päivärinta kin jahtaa, vain monimiljonääri porvari miehiä itselleen. Kuten tämäkin Olli Haikka
    on suomen rikkaimpia tuottajia.
    Joten pers aukiset vasurit nuolkaa näppejänne, sillä Päivärinnalle kelpaa vain rahakkaat porvaris miehet.

    Äänestä

On kyllä ihme, miten kepulit ovat soluttautuneet joka paikkaan ja pitävät valtaa. Lähiöt täynnä köyhiä, mutta eivät ilmeisesti äänestä. Kepulaiset laittavat pyhäpuvun päälle jä lähtevät sankoin joukoin isolle kirkolle äänestämään omaa kelmiään.
Iltalehdestä on tullut hampaaton ja MTV kuulemma poisti kommentoinnin nettisivuiltaan. Iso Raha puhunut Almassakin siis. Pomot valvoo hiljaisuutta valtamedioissa ja sensuuri toimii.

Äänestä

Maikkarin Pitkänen vaikuttaa kepulaiselta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mauri.Pikkarainen kirjoitti:

YLE:ssä Kepun 'myyränä' Atte Jääskeläinen, kuka Maikkarilla?

Eilen Maikkarin teksti-TV:ssä oli uutinen, joka mukaan eduskunnan tarkastusvaliokunnalla ei ollut moitittavaa ministeri Bernerin toimissa ns. Finavia-tapauksessa.

Tuollaiseen johtopäätökseen ei voi valiokunnan raportista päästä kuin kepulaisen kieroutuneen itserakkaalla ja omahyväisellä mielellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu