Kaupungin toimialojen palvelukyky.

Kiinteistöosaaja

Kiitos kaupungin terveystarkastajalle nopeasta reagoimisesta Markinkadun valojen meluongelmaan. Tekivät mittaukset ja melua vähennettiin, sekä asiasta tiedoitettiin paikallislehdessä. Samoin kiitos rakennusvalvonnalle lupasääntelyn helpottamisesta ja tiedoittamisesta. Myös katujen huollosta huolehtivat tiedoittavat useasti toimistaan, kuten myös opetuspuolen henkilöstö. He kaikki tiedoittavat asioistaan niille jotka maksavat heidän palkkansa ja hoitavat näin myös asiakaspalvelua asiallisesti. Mutta liikennesuunnittelu ei tiedoita vaikka heidän palkkojensa maksavat sitä pyytävät ja vaativat jatkuvasti. Media olisi heidän käytettävissään. Kun kaupungin säästökohteita seuraavaksi pohditaan, niin ehdotaan liikennesuunnittelun ulkoistamista. Luovutetaan nykyinen liikennesuunnitteluyksikkö liikkeenluovutuksena jollekin yhtiölle ja tehdään sen kanssa määräaikainen yhteistyösopimus. He voivat sitten päättää kuka heiltä milloinkin jonkun kohteen suunnittelee ja rakennuspuoli sitten toteuttaa.

8

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luovuttanut

      Mielenkiintoinen ajatus, mutta ei onnistu, koska Hyvinkäällä on vielä voimissaan "sosiaalinen korruptio". Pitkään puolueiden kellokkaina olleet, tutuksi tulleet, jopa monesti tyrineet henkilöt nauttivat kannatusta jostakin käsittämättömästä syystä. Tuo kunnallisen yksikön luovutus ei onnistu niin kuin yksityisillä yrityksillä.

      • Kiinteistöosaaja

        On ne onnistuneet hoiva-alalla ja kiinteistöjen huoltopuolellakin. Päälle sovitaan suoja-aika eli irtisanomissuoja. Kaupungit ja kunnat ovat yksityistäneet eri toimintoja jo kauan. Kaikki on tahtotilasta kiinni.


    • Kaupungissa.Kulkija

      Minusta tuo liikennesuunnitteluosasto on kaupungille täysin turha kulujen aiheuttaja. Täällä ei niin paljoa liikennettä ole, että sen hallitsemiseen tarvittaisi jatkuvasti koko osastoa. Ja kun liikennesuunnittelu on muutenkin ulkoistanut lähes kaikki työnsä konsulteille, niin sen osaa Teklakin itse tehdä. Tiedän ainoastaan kaksi tapausta, jossa liikenneinsinööri on itse ollut suunnittelijana ja ne ovat Urheilukadun ja Seittemänmiehenkadun pysäköintikieltojen asettaminen. Tämän osaa tehdä kuka vaan.
      Keskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa tuskin kannattaa myöskään pitää minään saavutuksena. Se kun on vain pari karttaan valmiiden katujen päälle piirrettyä kehän muodostavaa punaista viivaa ja nekin on käytännön kannalta väärillä kaduilla. Tätäkään en ymmärrä, että miksi keskustaa ja yhtä korttelia pitäisi kiertää, kuin karusellia? Eikö sisään -ulos tyyppinen tähtimäinen ratkaisu olisi aivan riittävä? Ja miksi näitä piti lähteä yleensäkään kopeloimaan? Siksikö, että töitä riittäisi..
      Normaalisti liikenteen ongelmat teettävät ratkaisut, mutta Hyvinkään liikennesuunnittelussa ratkaisut teettävät ongelmat.

      • HurjatLiikenneOngelmat

        Näin on. Hiekkalaatikolle takaisin liikennettä ruuhkauttamaan.


    • Onneksi.vaalit.tulossa

      Liikennesuunnittelu ei kerro toiminnastaan mitään kaupunkilaisille, mutta heitä valvova ( ainakin pitäisi) teknisen lautakunnan puheenjohtaja on Aapossa 25.2 hyökännyt syyttelemään autoilijoita eri tavoin ja nyt pärjännyt nähtävästi ilman läppäriä pienine piirustuksineen. Puuttuu poliisille kuuluviin asioihin kyttäilyineen. Omaa nähtävästi niin hyvän näkökyvyn että erottaa autojen nopeudenkin ilman tutkaa!. Parkkihallissa kyttäilee autojen sulatuksia ja irtoavan lumen määrrä. Puh.joht. Tuula Vanhatalo ei tällä kertaa komentanut ketään ajamaan Hyvinkäänkadun kautta, mutta siellä on liikenne ilman häntäkin lisääntynyt paljon johtuen Martinkadun valoista.

      • Asia.kiinnostaa

        Samassa jutussa väitti vinopysäköinnin aiheuttaneen kolareita. Viereisen liikekiinteistön yrittäjä kertoo vuosikymmenien aikana tapahtuneen yhden kolarin. Muutenkin erikoinen takinkääntö häneltä, koska taanoin väitti virheen olleen läppärin pienistä kuvista, mutta nyt syy on autoilijoissa.


      • Yksi_sponsoreista

        Jos tuo lehtijuttu on osa hänen vaalikampanjaansa, niin eipä hyvältä näytä hänen osaltaan. Paikallisten viranhaltijoiden pitäisi ottaa oppia Helsinkiläisen Pertti Salolaisen vuosien takaisista puheista "tavattavissa vaalin välissäkin". Liikennesuunnittelu pysyy piilossa, vaikka aloituksessa mainitut toimialat tuovat itseään hyvin esille niille jotka heidän palkkansa maksavat.


      • äänestäkää
        Asia.kiinnostaa kirjoitti:

        Samassa jutussa väitti vinopysäköinnin aiheuttaneen kolareita. Viereisen liikekiinteistön yrittäjä kertoo vuosikymmenien aikana tapahtuneen yhden kolarin. Muutenkin erikoinen takinkääntö häneltä, koska taanoin väitti virheen olleen läppärin pienistä kuvista, mutta nyt syy on autoilijoissa.

        Kyllä liikennesuunnittelu ja lautakuntakin pitää vaalien jälkeen laittaa uusiksi. Niin ylimielistä ja todellista toilailua koko ajan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2723
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2300
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2070
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1817
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1711
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1696
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 95
      1625
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe