Viime vuonna kirkon jäsenmäärä laski 72 prosenttiin.
Tämä ei vielä kerro uskovien todellisesta määrästä. Suomessa kirkkoon kuuluminen on monille perinne tai tapa, josta halutaan pitää kiinni. Puhutaan tapakristityistä.
Vuonna 2015 tehdyn gallupin mukaan kirkkoon kuuluvista uskoi Jeesukseen vain 46% ihmisistä. Kirkon jäsenistä on tämän mukaan 54% ei-uskovia tapakristittyjä. Koko väestöön suhteutettuna tämä tarkoittaa, että Jeesus-myyttiin uskoo noin joka kolmas suomalainen.
Uskonnot eivät ole kuitenkaan häviämässä, vaan muuttavat muotoaan. Samaisessa gallupissa kysyttiin uskosta sielunvaellukseen. Siihen kertoi uskovansa 26% eli joka neljäs suomalainen.
Ateismin lisäksi panteismi, buddhalaisuus, eräät hindulaisuuden haarat, New Age ja muut todellisuuden kanssa paremmin yhteensopivat uskonnot ovat tulevaisuutta. Taikuutta ja ihmeitä täynnä olevat vanhat tarustot eivät enää käy kaupaksi.
Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkosta_eroaminen_Suomessa
https://vaestotiede.wordpress.com/2015/04/09/il-suurkyselyn-yllatystulos-kirkkoon-kuuluvista-alle-puolet-uskoo-jeesukseen/
Kristinusko menettänyt jo asemansa Suomessa
16
245
Vastaukset
- voi.hallelujaatia.sentäs
Kaikkeen sontaan ne viitsivätkin uskoa.
Kyllähän nykyään kaikki homeopatia ym. huuhaa edelleen käy hyvin kaupaksi.
Huuhaan harrastus on ehkä vain siirtynyt kirkosta muualle.- trivia
Netin erogallup lupailee tällekin vuodelle noin 50 000 eroamista Luterilaisesta kirkosta. Saattaaylittää viime vuoden.
Eroa kirkosta.fi- EnnustanTunnustanJne
Ennustan että kaikista suomalaisista noin 50 miljoonaa eroaa tänävuona kirkosta ja vain alle 1% ei ole senjälkeen ateisteja.
- Kuka.on.kristitty
Kuulehan, kirkkojen jäsenmäärät ei sano oikeastaan mitään kristittyjen määrästä.
Kirkon jäsenistä ja yleensä suomalaista vain n.5% on kristittyjä.
Jos nyt edes ymmärrät, mitä tarkoitaa sana; kristitty?
Aloituksestasi päätellen et tajua koko asiasta mitään.
Noistakin alle puolesta määrästä Jeesukseen uskovista on kristittyjä vain se sama prosenttimäärä.
Katsos, kum perkelekin uskoo Jeesukseen voimallisemmin, kuin yksikään kristitty, kuitenkaan se ei ole kristitty.
Mietipä sitä, jos uskallat.- oikea.usko.trade.mark
HAH! Tyhjäpää hihhuli luulottelee, että vain se oma lahko on oikeita kristittyjä:D
Tyypillistä ääliölahkolaisille. - Kuka.on.kristitty
oikea.usko.trade.mark kirjoitti:
HAH! Tyhjäpää hihhuli luulottelee, että vain se oma lahko on oikeita kristittyjä:D
Tyypillistä ääliölahkolaisille." HAH! Tyhjäpää hihhuli luulottelee, että vain se oma lahko on oikeita kristittyjä:D
Tyypillistä ääliölahkolaisille. "
- no, en todellakaan sellaista ole ajatellut koko uskossaoloaikanani ja sitä on nyt tähän päivään mennessä kestänyt jo n.33v.
Edelleeenkin paistaa läpi se, että et ymmärrä höläkäsen pölökäystä näistä hengellisistä asioista.
Nimet joidenkin laitoksien rekistereissä ei kerro kristittyjen määristä oikeastaan paljoakaan.
Koetahan edelleenkin ajatella asiaa, jos uskallat, äläkä lauo suustasi typeryyksiä.
Siunaten JH Kirsikoitako poimit? Välillä te uskikset muistatte korostaa sitä, kuinka kristinusko on maailman suurin uskonto. Jos kristityiksi lasketaan vain ne, jotka sinä kelpuutat, kristinusko taitaa painua pieneen marginaaliin maailman uskonnoista. Ateismikin on paaaljon yleisempää kuin sinulle kelpaava kristillisyys.
- hfghfg.h
Vuonna 2011 tehdyn kyselyn mukaan peräti 75% Ruotsin evankelisluterilaisen kirkon jäsenistä ei usko Jeesukseen. 1999 tehdyn tutkimuksen mukaan 85% ruotsalaisista ei usko Jumalaan. 2010 eurobarometrin mukaan 45% ruotsalaisista uskoi jonkinlaiseen henkeen tai voimaan.
Jonkinlaiseen Jumalaan tai Korkeimpaan Voimaan uskoo siis noin 63% ruotsalaisista. Suomessa luku on hieman yli 70%, koska Jumalaan uskovia on noin 10% enemmän kuin Ruotsissa (27% kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan). Norjassa on melko samanlainen tilanne kuin Ruotsissa, vaikka ateisteja ei olekaan niin runsaasti.
Kyllähän tuo kertoo siitä, että kirkon ja kristinopin jumalakuva ei tyydytä läheskään kaikkia ihmisiä ja se näkyy hyvinkin selvästi nyt täällä pohjoismaissa. Katolisissa valtioissa ateisteja ei ole läheskään niin paljon kuin täällä (Ranska poikkeuksena, jos katolisuus on siellä yhä valtauskontona).
Kristinoppikin kyllä kertoo myöskin totuuden; Korkein Luoja, Taivasvoimat (mm. Enkelit) ja Pyhä Henki.
Väärinymmärryksiä ja ongelmia syntyy jos me uskomme Korkeimpaan Luojajumalaan, mutta emme huomioi TAIVASVOIMIA suurina luojina ja vaikuttajina.
"Hänessä me elämme ja liikumme" viittaa korkeimpaan ja kaikkialla läsnä olevaan voimaan (Korkein Luoja). Persoonallinen rakastava Jumala taas viittaa Taivaalliseen Jumalaan ja Taivasvoimiin.- 08kl
Miten voi huomioida taivasvoimia tai jumalia? Missä ne piileskelevät?
Jeesus on kuitenkin totuus. On murheellista, että niin harvat uskovat Häneen.
- gdg.dfg
Kristinopissa on monia ongelmia, jotka vievät siltä uskottavuutta. Muutamia mieleen tulevia;
1)"Vain Jeesuksen kautta voit pelastua". Jos noin on, niin miten sitten käy muiden uskontojen uskoville, NA-ihmisille ja niille jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleetkaan.
2) "Jumala on kaikkivoipa, oikeudenmukainen ja rakastava". Jos noin on, niin miten kaikki maailmassamme ilmenevä paha ja epäoikeudenmukaisuus on selitettävissä? 3) "Kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä". No, sen nyt ymmärtää lähes jokainen, että noin ei voi olla. Miksi pohjimmiltaan hyvät tekisivät erittäin pahoja tekoja? - hfghfg.hfgh
gdg.dfg kirjoitti:
Kristinopissa on monia ongelmia, jotka vievät siltä uskottavuutta. Muutamia mieleen tulevia;
1)"Vain Jeesuksen kautta voit pelastua". Jos noin on, niin miten sitten käy muiden uskontojen uskoville, NA-ihmisille ja niille jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleetkaan.
2) "Jumala on kaikkivoipa, oikeudenmukainen ja rakastava". Jos noin on, niin miten kaikki maailmassamme ilmenevä paha ja epäoikeudenmukaisuus on selitettävissä? 3) "Kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä". No, sen nyt ymmärtää lähes jokainen, että noin ei voi olla. Miksi pohjimmiltaan hyvät tekisivät erittäin pahoja tekoja?Kristinusko tarjoaa myös aivan liian helpolta kuulostavan tien pelastukseen; USKON.
On melkoisen varmaa kyllä, että pelkällä uskolla kukaan ei pelastu - siis pääse Taivasmaailmaan ja pelastu Helvetiltä (pimeämmiltä kärsimyksen maailmoilta)
Teosofiassa puhutaan "sielullisesta kehityksestä", eli ihminen osoittaa sielullisen tasonsa tässä aineellisessa maailmassa ja pääsee sitten sielullisen kypsyystasonsa mukaiseen paikkaan fyysisen kuoleman jälkeen. Fyysinen elämämme olisi niin ollen jonkinlainen koe, jota valvovat Taivasolennot. Sanotaan, että henkimaailmassa ei voi enää katua, eli jos suuntaa haluaa vaihtaa pimeydestä valoon, niin sen on tapahduttava fyysisen elämän aikana.
Totta. Kristinusko on liikaa aikaansa jäljessä, ja sen ainoa tehtävä nyt on kuihtua pois, kristinusko ei kuulu enää 2000-luvulle. Muut uskonnot tulevat todennäköisesti saamaan lisäjäseniä ja kannattajia Suomessa seuraavina vuosikymmeninä, kuten esimerkiksi buddhalaisuus, new age, panteismi, pakanauskonnot, satanismi jne...
- hgfdwertyu
Kun kirkot alkaa vihkimään homoja lesboja, silloin alkaa sellainen erovyöry kirkosta, millaista ei ole milloinkaan aiemmin nähty, ne jotka ovat vielä kirkossa lähtevät viimeistään silloin.
Nyt eronneita on lähes 600 000 tuhatta ja tämä on tapahtunut noin 20 vuoden aikana.
Tämä tarkoittaa sitä että ei mene lähellekkään sataa vuottakaan kun kirkot lopettaa toimintansa ja niihin tulee uudet yrittäjät, pizzerioita, ravintoloita jne.
Kirkkoja myydään ja vuokrataan jo tänäkin päivänä.
Häeenlinnassa on ollut vapaakirkko myynissä jo muutaman vuoden.
Hinta pyynti 25 miljoonaa euroa. Hintaan sisältyy 4 kerroksinen ja kaksirappuinen hissitön kerrostalo, jossa ei ole muuta kuin toimistotiloja, loput huoneistot ovat tyhjillään.
Kirkko on vuokratontilla, se on kaupungin. Kimmo Ketolan nykyajan suomalaista uskonnollisuutta tarkastelevissa teoksissa on havaittu tämä suuntaus, että paljolti tilalle on tullut ja tulee edelleen uususkonnollisuutta ja juuri henkisen tietoisuuden ja kehityksen uskomusjärjestelmiä.
Ihmiset uskovat edelleen Jumalaan, mutta omalla laillaan. Jotkut eivät usko valmiisiin oppeihin siten kuin ennen, koska tieteellinen maailmankuva ja Raamatun ja muidenkin tuontiuskontojen syrjivä ja ristiriitainen ja täysin tulkitsijasta riippuvainen oppi ei oikein mene läpi siinä muodossa kuin mitä se oli ennen. Kaikki opit sekulaaristuu ja omille tulkinnoille on tilaa, myös muissa kuin kristinuskossa. Ihmisillä on aikaa miettiä asioita.
Kirkosta eroaminen ja kirkkoon kuuluminen taas ei kerro suomalaisesta kristillisyydestä kovin yksiselitteisesti. Moni kuuluu jo syntyjään kirkkoon eikä eroa sen vuoksi, että haluaa ja saa kirkosta eri palveluja ja rituaaleja ja sosiaalista turvaa ja yhteisöllisyyttä, jotka on sitä omaa kulttuuriperintöä. Kirkosta eroaa protestina ja Päivi Räsäsen ja muiden vanhakantaisten aivopierujen takia ihmisiä, vaikkei ev.lut. kirkolla ja Räsäsellä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tämä ihmetyttää, miksi kirkko olisi jotenkin vastuussa Päivi Räsäsen mielipiteistä? Miten oma kirkosta eroaminen vaikuttaa mitenkään Päivi Räsäseen? Myös liberaalien suunnanmuutosten vuoksi erotaan, kuten nyt tämän homoasian kanssa. Lutherkin erosi katolisesta kirkosta, ja perusti oman, kun katolinen oppi oli liian jyrkkä ja vääränlainen. :)
Jotkut eroaa ihan tämän epävarmuuden ja rahattomuuden takia kirkollisverosta välttymisen vuoksi vaikka kyllä mieltävät itsensä kristityksi ja uskoo Jeesukseen. Jotkut liittyvät lahkoihin, varsinkin hellari ym vapaisiin amerikkalaisperäisiin suuntauksiin ja perustavat itse näitä maallikkojulistusnettisivuja, joissa voi sitä omaa oikeassaolemistaan ja oikeaoppisuuttaan sitten tuoda julki ja mikä parasta, voi demonisoida, nettikiusata, solvata nimeltä mainiten toisin Raamattua tulkitsevia ja oikein perustaa youtube-kanavan missä voi käydä "vääräuskoisten" kimppuun.
Ihmisellä on jotenkin niin vähän vaikutusmahdollisuuksia, että jotenkin naurattaakin tuo ainainen "Eroan kirkosta", koska se näyttää olevan ihmisille ainoa tapa protestoida yhtään mihinkään. Putouksessa oli eräällä kaudella sketsi, jossa joku tokaisi "eroan kirkosta" protestina johonkin täysin uskonasiaan liittymättömän asian vuoksi, muistaakseni vastalauseena Putouksen roisille kielenkäytölle.
Ev.lut kirkko ja kristilliset yhteistö tekee paljon hyvää humanitääristä työtä mikä tässä unohtuu usein ja kirkolla on diakoniatyö, joka auttaa usein silloin kun yhteiskunnan omat turvarakenteet ja perusturvajärjestelmä pettää. Tämän tuon esille sen vuoksi, että olen muinoin itse saanut konkreettista apua yksinhuoltajana ev.lut kirkolta silloin kun sitä tarvitsin, vaikken edes pyytänyt enkä kuulu kirkkoon. Seurakunta on sellainen kuin sen muodostavat ihmisetkin. Ehkä kannattaisi kuulua kirkkoon, jos haluaa vaikuttaa sen sisäisiin asioihin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai12210076Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki785016Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694852Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73300Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j142517Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071740Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551580- 471536
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591464Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661412