Insinööriopiskelija Mikko, 25, haki 250:tä työpaikkaa – ei saanut töitä!
25-vuotias Mikko Helle haki noin 250:tä tehtävää viime syksyn ja kevään aikana. Hän sai huomata, että aina ahkera hakeminenkaan ei takaa työpaikkaa.
Viime syksynä olin tosi aktiivisena. Aloin ensiksi hakea oman alan hommia, soittelin jo syksyllä, että olisiko tarjolla esimerkiksi keikkatyötä. Sainkin ihan hyvän yhteyden muutamaan paikkaan, mutta keväällä kun otti yhteyttä, ei niillä ollut varaa palkata uusia sinne, Helle kertoo.
Kun oman alan töitä ei tuntunut löytyvän, Helle haki myös muita töitä: varastohommia, lähetintyötä, postinjakelijaksi, autonkuljettajaksi ja niin edelleen. Yhteensä Helle haki syksyn ja kevään aikana noin 250:tä tehtävää. Hän pääsi kahteen haastatteluun, mutta ei saanut työpaikkaa.
Kavereistakin moni jäi kesätyöpaikkaa vaille
Mikko Helle kertoo tehneensä aiemmin töitä varastossa ja olleensa yhden kesän painotalossa. Kouluun päästyään ensimmäinen kesä kului oman alan harjoittelussa. Viime kesä ja kuluva kesä on mennyt kuitenkin työttömänä. Kesätöiden lisäksi Helle on yrittänyt hakea töitä opiskelujen oheen.
Olen halukas tekemään mitä tahansa töitä, en ole nirso. Olen reipas, nopea oppimaan, keskityn työhöni täysillä ja tulen muiden kanssa toimeen.
Helle kertoo hioneensa hakemuksiaan ja katsoneensa netistä ohjeita siihen, millainen olisi paras CV.
– Kun teet useampia tunteja hakemuksia ja sinulle tulee hyvä fiilis, että jes, tämähän on hyvä, aivan varmasti soitetaan, ja soittoa ei tule, kyllä siinä menettää luoton tulevaisuuteen varsinkin, kun insinöörejä on niin paljon työttöminä.
Helteen kaveriporukasta noin puolet on myös työttömänä.
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1438215644965.html

Vastaukset 6
Vanhimmat
Työn hakeminen on turhaa. Pitää olla todella erityisen hyvä jossain että saisi töitä. Tavis duunarit ei töitä saa. Itse olen tehnyt vaikka mitä hommia enkä ole nirso. Nykyään ei töitä saa vaikka tekisi lähes ilmaiseksi.
Viime syksynä olin tosi aktiivisena. Aloin ensiksi hakea oman alan hommia, soittelin jo syksyllä, että olisiko tarjolla esimerkiksi keikkatyötä. Sainkin ihan hyvän yhteyden muutamaan paikkaan, mutta keväällä kun otti yhteyttä, ei niillä ollut varaa palkata uusia sinne, Helle kertoo.
an alan töitä ei tuntunut löytyvän, Helle haki myös muita töitä: varastohommia, lähetintyötä, postinjakelijaksi, autonkuljettajaksi ja niin edelleen. Yhteensä Helle haki syksyn ja kevään aikana noin 250:tä tehtävää. Hän pääsi kahteen haastatteluun, mutta ei saanut työpaikkaa.
Kavereistakin moni jäi kesätyöpaikkaa vaille
Mikko Helle kertoo tehneensä aiemmin töitä varastossa ja olleensa yhden kesän painotalossa. Kouluun päästyään ensimmäinen kesä kului oman alan harjoittelussa. Viime kesä ja kuluva kesä
Samoja aloituksia kerta toisensa jälkeen. Minkä takia???
Tähänkin olen aikaisemmin vastannut näin:
Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, jos opiskelija ei saa töitä, kun päteviä valmiiksi koulutettuja on samalla alalla työttöminä.
Masentavaa, mutta totta. Tekevä ei työtä löydä nyky-suomesta. Itse olen onnellisessa asemassa, kun on jotain töitä, mutta ei todellakaan oman alan hommia. Hain vastikään töitä kahteen työpaikkaan. Toisessa oli hakijoita yhteensä 1500, toisessa 2000. Ihmekkös tuo, ettei töitä löydy. Se on aivan arpaa, kuka saa kyseisen työpaikan. Eikä ollut edes mitään jokaisen taidoille sopivia töitä, erikoisosaamista vaativia.
Silloin, kun itse opiskelin, puuttuvaa työharjoittelua sai paikata varsinaisen opiskeluajan jo päätyttyä ja jotkut joutuivat näin tekemäänkin. Kukaan ei puuttuvan työharjoittelun takia jäänyt ilman papereita.
Mutta tekniikan alan osaajan kannattaisi vakavasti harkita työpaikan hakua ulkomailta. Ruotsista, Norjasta, Saksasta, mahdollisesti Itävallasta tai Sveitsistä, miksei Iso-Britanniastakin voi vallan mainiosti saada työpaikan ja olot noissa maissa ovat huomattavasti Suomen nykyisiä oloja paremmat. Palkkakin on oleellisesti parempi.
Ei koulutetun ihmisen kannata nykyään jäädä Suomeen, jos vain on yhtään outojen olojen sietokykyä eikä ole perhettä elätettävänä. Suomi alkaa olla Euroopan persereikä jättiläistyöttömyyksineen ja perskekohallituksineen.
Ulkomailta kun löytää työtä, niin saattaa vaikka jäädä pysyvästi sinne parempiin oloihin ja on kuitenkin saanut Suomen Hölmölästä pumpattua hyvän ja halvan koulutuksen. Muuta hyvää tässä EU:n ovimattomaassa ei oikeastaan nykyään ole.