Eremenko: lapsillani on parempi olla Venäjällä

MeneSiperiaan

Alexei Eremenko Jr. kohahdutti Seiskassa: “Lapsillani on parempi olla Venäjällä”

Alexei Eremenko Jr. muuttaa perheineen Venäjälle.
© Juha Tamminen Alexei Eremenko Jr. muuttaa perheineen Venäjälle.
Huuhkajien avainpelaajiin 2000-luvulla kuulunut Alexei Eremenko Jr. kertoi Seiskalle, että hän muuttaa perheineen Venäjälle Moskovaan. Eremenkon mukaan hän haluaa kasvattaa lapsensa Venäjällä.

Eremenko on asunut pitkään ulkomailla pelaten urallaan muun muassa Italiassa, Skotlannissa ja Ukrainassa. Eremenko palasi Suomeen ulkomailta ja edusti vielä viime kauden alussa SJK:ta.

Lopulta Eremenkon ja SJK:n tiet erosivat, ja suomalaisvenäläinen pallotaituri kertoi lopettavansa uransa. Nyt edessä on muutto Venäjälle.

- Me muutamme Moskovaan. Haluan, että lapseni käyvät koulun siellä. Lisäksi Daniil-poikani pelaa siellä jalkapalloa. Muutenkaan Suomi ei ole enää se Suomi, jonne muutin 25 vuotta sitten, Eremenko kertoi Seiskalle.

Suomen A-maajoukkueessa 57 ottelua pelannut keskikentän taituri ei suostunut avaamaan Suomen epäkohtia tarkemmin.

- Monet asiat, mutta ne pidän itselläni. Minulla on Stadissa paljon tuttuja, ja Suomi on aina sydämessäni, mutta päätimme, että lapsilla on parempi olla Venäjällä. Venäjän arvot ja elämäntapa ovat perheelleni tosi tärkeitä.

Tuo paskapää olisi voinut olla koko elämämänsä Ryssän maalla - Suomessa ei häntä ole kaivattu.

Kävi vain hakemassa isot rahat Suomalaisilta idiooteilta - joihin en itse kuulu

38

1370

    Vastaukset 38

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ryssittelyikävää

      Hieno mies ja varmaan oikeassa siinä mikä on lapsilleen parasta, ei kannata jäädä lasten tänne ryssiteltäväksi. Siihen varmaan viittasi kun mainitsi ettei Suomi ole enää se mitä oli 25v sitten.

      • EnKauhiastIhmettele

        Suomi ei enää ole sama kuin 25 vuotta sitten, (laman aikana 1992) mutta kovasti silloin oltiin jo tänne päin tulossa. Nyt on meno erilaista ja naamatkin suurimpien kaupunkien lähiöissä paljolti toisen näköisiä, ja mitäs niin naamoista, mutta kun on menokin jo huteraa.


    • kauhiaaa

      Aloittaja on tuttu trollipervo.Tuulenhinkkaama vinkuheinä rotankolossaan joka pelkää omaa varjoaankin.Ja mamujakin.

      • pervosinäkin

        Sinun tulisi hankkia parempia tuttuja itsellesi.


      • niinseonjoo
        pervosinäkin kirjoitti:

        Sinun tulisi hankkia parempia tuttuja itsellesi.

        tuttu täältä palstalta...hyvä heitto kuitenkin :)


    • KiitosKaikesta

      Ikävää että legendat vähenee. Voi kunpa tälläiseen muutoksen tilaan ei ikinä mikään voima johtaisi.

    • suunta-alas

      Lähes missä tahansa on nykyään parempi olla kuin Suomessa. Ja koko ajan täällä vaan menee huonompaan suuntaa, paitsi eliitillä ja politiikoilla.

    • vetoavous

      Ikävä tulee siinä vaiheessa jos asiat Venäjällä menee pieleen ja haluaa käyttää Suomen Kela ym.etuja.

      • PärjääIhanItse

        Tuskinpa hänellä on tarvetta käyttää Suomen etuja yhtään mihinkään.


    • PaskakokkareellaEiAivoja

      Aloittaja näkyy olevan perussairas aivoton paskakokkare. Luulee, ettei Eremenko haluaisi omille rakkailleen parasta, vaan muuttaa Venäjälle ihan vain siksi koska haluaa perheen kärsivän siellä, vaikka täällä Suomessa on niin helvetin hyvä olla. Ihan kuin aloittaja tietäisi Eremenkoa paremmin, missä maassa hänen perheelleen on hyvä asua.

      Idioottimaisempia avauksia saa hakea....

    • Sfkbcbh

      Eremenko tajuaa sen ettei Suomi tule enää olemaan mikään lintukoto vaan mielipuolisten suvakkien ja jihadistien terrorisoima maanpäällinen helvetti.

    • ryssänvihaaja

      Tervemenoa, ja mahdollisimman kauas ettei siihen rajan tuntumaan jää loisimaan. Ei tule ikävä yhtään saatanan ryssää.

      • todellakinkyllä

        idiootti olet


      • ryssänvihaaja
        todellakinkyllä kirjoitti:

        idiootti olet

        Haista sinä hapankaalia ryssä.


      • todellakinkyllä
        ryssänvihaaja kirjoitti:

        Haista sinä hapankaalia ryssä.

        rasisti olet


      • jgfgjjgfjgf
        ryssänvihaaja kirjoitti:

        Haista sinä hapankaalia ryssä.

        Tämmöiset tyypit varmaan suurin syy muuttoon venäjälle. No eipä voi moittia.

        Seuraavaksi menetetään venäläisten turistien kantama raha näiden vainoharhaisten tolleroitten takia.


      • ryssänvihaaja
        jgfgjjgfjgf kirjoitti:

        Tämmöiset tyypit varmaan suurin syy muuttoon venäjälle. No eipä voi moittia.

        Seuraavaksi menetetään venäläisten turistien kantama raha näiden vainoharhaisten tolleroitten takia.

        Oi mikä uhkakuva! Vai että ihan ryssien kantama raha menetetään. Voi vittu, kylläpä käy huonosti.


    • YhäHuonompaanSuunta

      Ymmärrän kaikkia, jotka ovat jättämässa Suomen

      • LälläreistäSuurinOnKuka

        Samoin. Ja riippumatta siitä mitä mieltä osa kirjoittajista on, Venäjällä on edelleenkin hyvin vahvat perhekeskeiset arvot. Lapset kasvatetaan kunnioittamaan vanhempiaan, eikä tulisi kuuloonkaan että haistattelisivat vanhemmilleen.

        Koulujärjestelmä on hyvä, ja kasvattaa lapset sivistyneiksi aikuisiksi.

        Kaikilla mailla on ongelmansa, mutta Suomen ongelmat näyttäytyvät tällä hetkellä normikansalaisen silmin vähintäänkin pahaenteisiltä.

        Venäläisissä lehdissä ihmeteltiin joku aika sitten, mitä suomalaisille on tapahtunut. Miksi me annamme muukalaisten tulla määräämään omasta elämästämme?

        Lyhyesti: meistä on tullut lällärikansaa.


    • ..heppu varmaan oikeassa! Sipilän hallitus on kaatamassa suomalaista yhteiskuntaa täysillä.
      Mutta, "Venäjällä on paremmat arvot"? ja lapsilla paremmat olot? Jospa se onkin niin. Venäläisellä on mukavampaa asua Venäjällä.
      Suomessa kannattaisi lopettaa kaksoiskansalaisuus Venäjään. Maan myyminen on lopetettava. On turhaa antaa mahdollisuuksia muuttaa tänne, maahan missä arvot ovat huonot ja ei sopivat venäläisille...OHO, Stubb ukko ponnahtaa esiin laatikosta; "ei mitään vikaa, ei mitäään vikaa"...

      • PoisVain

        Kaikki kaksoiskansalaisuudet voisi lopettaa.


    • Kyllä nuo Eremenkon ajatukset ovat tasan tarkkaan aivan oikean suuntaiset.
      Näkeehän tämän sokea Reettakin, mikä täällä on suuntaus.

      Mennään toisaalta vanhaan kunnon Hitlerin malliin rotu- ja eugeniikkapolitiikalla ja toisaalta teeskennellään julkisesti, että maassa kaikki hyvin ja kaikilla tasavertaiset ihmisoikeudet.

      Vaan kun ei ole niin, vaan hyvä-veli/sisko-verkoston ihmisoikeudet ovat siellä piilokorruption hämärissä, veroeuroin rahoitettuina erittäin paljon paremmat kuin niillä joilta leikellään ja joiden leikkelypäätöksiä ei suinkaan olla huomenna vatuloimassa ja peruuttamasssa.

      Eipä se Aatukaan ulospäin levitellyt polittista toimintaansa, yllärinä lopulta tuli se, mikä oli jo laajalti tiedossa, sekä sen aikaisessa hyvä-veli-verkostossa, että myöskin kansalaisten keskuudessa.

      Mutta ei hätää, lobataan taas tutkimus, jonka yle julkaisee, maassa kaikki paremmin kuin koskaan ja jauhetaan päivätolkulla Trumpin sanomisia, niin asiat ovat taas kohdalleen saatetut.

      PS. toivottavasti Ruotsi ei nyt hyökkää jenkkeihin.

    • EmmeJääKaipaamaan

      Muutto takaisin moskovaan on mainio uutinen. Toivottavasti useammatkin seuraavat huumeista kärynneen ja uransa tuhonneen esimerkkiä.

      Tämä hemmo on jo aikaisemmin pilkannut Suomea, joka on hemmon elättänyt. On käsittämätöntä että juippi on saanut tästä huolimatta hillua maan potkupallojoukkueessa.

      Toivottavasti ymmärtää pysyä päätöksissään.

    • Rahalla_saa_

      Eremenko on peliurallaan hankkinut niin paljon rahaa Euroopassa, että hänellä on nyt varaa kustantaa lastensa koulunkäynnit Moskovan tasokkaissa yksityiskouluissa.
      Tuskin rahaa on kovin tullut sopimuksista Suomalaisissa seuroissa.

    • RyssäTuleeJATappaa

      Ryssän maalla kun lapseen kohdistuva ruumiillinen/henkinen väkivalta ei ole rikos, kun sen toteuttaa joko Isä tai Äiti

      Ryssäläiset eivät sitä ole ymmärtäneet. että Suomessa lapsella on fyysinen ja henkinen koskemattomuus ja siksi ihmeissään .kun lapset otetaan heiltä pois-

      Ryssälässä juuri poistettiin rikoslaista kotiväkivalta. eli perheen sisällä tapahtuva aikuisten välinen väkivalta ei ole rikos.

      Siinäpä syyt miksi tämä pallon potkija haluaa Ryssän maalle muuttaa.

      • vapaasanajoo

        Suomi24: n tyyli antaa rasistin öyhöttää tuokin kommentti.


      • Ymmärsit_väärin

        Kyllä se kotiväkivalta on edelleen rikoslaissa mukana Venäjällä. Tosin seuraamuksia lievemmissä tapauksessa muutettiin. Sakoilla pääsee lievissä tapauksissa.


    • CLKHG

      Euroopasta tulee joka tapauksesta kulttuurimarxilaisen mädätyksen vuoksi arvoton postmoderni rappion valtakunta. Myöhemmin se islamisoidaan Eurarabiaksi.

    • SuvakkiaBrappuun

      Järkevä kaveri. On nähnyt miten pääkaupunkiseutu on muuttumassa ghetoksi ja miten vähä-älyiset suvakit paistattelevat päivänvalossa. En ihmettele yhtään miksi lähtee.

    • bvcbvcbvcbvcb

      Suomi on nykyään niin outo maa, ettei itsekään sitä tahdo tunnistaa. Ulistaan jostain venäläisten turistien ostamista kesämökeistä. Ihmisistä, jotka tuovat maahan rahaa.

      samaan aikaan halutaan elättää toisia väkisin verorahoilla.

      Ei mitään järkeä.

      Markkinavoimat määrää. Ei parempaa vitsiä enää voisi keksiä.

    • demariMynttinen

      Rehellisiäkin ihmisiä on näköjään olemassa.

    • aszdkgssxd

      Siinä Eremenko on oikeassa että Suomea ei enää meinaa tunnistaa samaksi maaksi kuin mitä se oli vajaa 30 vuotta sitten.

    • asuinkelvoton-maa

      En yhtään ihmettele, kyllä tästä asuinkelvottomasta maasta on moni Suomalainenkin lähdössä, ja määrä kasvaa koko ajan. Usein tulee mietittyä samaa omaltakin kannalta.

    • VäkiVähenee

      Venäjä kärsii siitä että sieltä muutetaan kiihtyvää vauhtia pois
      Tämä palloilijan temppu on tässä kohtaa poikkeus

      Venäjän urheilun kirkkain tähti Maria Sharapova asuu USA ssa

    • HuumeetTappaa
    • DaDamöks

      Duuma on säätänyt lain jossa perheen hakkaaminen ei ole enää rikos

    • EI-RYSSÄÄ-SUOMEEN

      Tuo paskapää olisi voinut olla koko elämämänsä Ryssän maalla saatanan RYSSÄN HOMO- Suomessa ei häntä ole kaivattu. Eikä kaivata täys PASKA RUNKKU.

    • eiikävä

      Toivottavasti mahdollisimman moni paluumuuttaa takaisin itärajan taa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe