Vaimoni mielihalut

rukousvoima

Miten mielestänne tulisi toimia, kun vaimo on halunnut jo monta päivää seksiä. Se kiertelee ympärilläni kuin kissa, mutta sanon hänelle, ettei kiinnosta. Olen ollut voimakkaassa rukouksen hengessä viikon verran ja minusta tuntuu, että Saatana hyökkää kimppuuni vaimoni kautta. Tahdon juurtua vain pidempiin ja syvempiin rukouksiin. Haluan viettää harrasta elämää enkä harrastaa maallista katoavaa seksiä. Emme ole rakastelleet enää moneen kuukauteen, ei minun sitä tee enää mieli. Elämässä täytyy olla muutakin sisältöä kuin seksi. Aion nukkua ensi yön sohvalla. Vaimo hoitakoon alhaiset tarpeensa jotenkin muuten. Se ei minua kiinnosta enää pätkääkään.

23

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AviollisetVelvollisuudet

      Sinun tulee hoitaa aviolliset velvollisuutesi vaimoasi kohtaan.
      Raamatun mukaan miehen keho ei ole hänen omassa vallassaan vaan hänen vaimonsa vallassa eikä naisen keho hänen omassa vallassaan vaan hänen miehensä vallassa.

      KirkkoIsä Luther suositteli aviopareille seksiä 2-3 kertaa viikossa.
      Luther oli Pyhän Hengen valtaama. mutta silti hoiti myös aviolliset velvollisuudet

      • saastainen.seksi

        No hyi helvetti !!!


      • eituossasitä

        Ei tuossa tarkoiteta seksiä, vaan ihan normaaleja arjen askareita kuten halonhakkuuta, leipomista ja sen sellaista. Et taida olla uskossa kun oli heti vain seksi mielessä? Mikä on oma sielun tilasi? Rukoilen sinulle voimia.


    • Miksi pitää rangaista puolisoa pihtaamisella??? Maailman vanhin mielialalääke tyydyttää perus sexi tai rakastelu himo /. Näin parisuhde voi säilyä tai muuta munkkiluostariin siellä voit olla naisilta rauhassa tosin sielläkin miestenvälinen rakkaus kukoistaa.

      • hyi.sex.yäk

        Miksi antautua alhaiselle haluilleen, jotka voi rukouksen ja Jumalan avulla voittaa? Noissa sexuaalisissa hommissa menettää pian sielunsa!


    • Erektio-Erkki

      Minua kiinnostaisi tulla auttamaan vaimoasi. Auttaisin pitkään ja hartaudella. Miltä se kuulostaisi sinusta?

    • koetapärjäillä

      Vai tempun siippa keksi ja myrkyn lykkäsi. Se trollaus alkoi taas perinteiseen malliin.

    • DoctorT

      Tyhmä mies tämä aloittaja!!

      Hengellinen hölmö!

      • PoiroMetässä

        Hän on poro. Etkö nää puuta metältä? Etkö nää poroa metän keskelä?


    • pitkäänhellari

      Oletan hän että elämässään katkeroitunut ihminen ja syyttää uskovia ja Jumalaa töppäyksistään. Siksi kirjoittaa näitä typeriä aloituksiaan. Ei kannattaisi vastailla ja kommentoida ja ruokkia häntä harrastuksessaan.

    • PELLETROLLIPROVO

      SELVÄ PROVO JA TROLLIPELLE

      • pitkäänhellari

        Olen varoitellut usein tästä palstahäiriköstä. Saattaa olla luopio tai on elänyt uskovaisessa miljöössä...


    • Hjuuh

      Aloittajalle. Hanki Hare Krishna vaimoksi. Heille selibaatti on pyhä asia. Seksiä harrastetaan vain lasten hankkimisen vuoksi, mutta kun ne on hankittu, seksi voidaan unohtaa. Itse hankin ja olen iloinen, löysin erittäin kauniin Krihnan palvojan vaimokseni, kävin salaa sterilisaatiossa. Vaimo syö kasvisruokaa ja tanssii Krihnalle tuntikausia joka päivä, se pitää hänet fitnesskunnossa. Joka ikinen päivä hän antaa sellaista seksiä että silmissä säkenöi, kun hän yrittää taikoa minusta jälkeläisiä itselleen. Kun niitä jälkeläisiä ei tule, vaimo ei lannistu, vaan treenaa vielä enemmän lantionpohjan lihaksiaan, pukeutuu entistä vietteliäämmin ja seksiä seksiä seksiä riittää aina vaan mielikuvutuksellisimmilla tavoilla. Tosiuskova ei koskaan lannistu, vaan näkee haasteet uusina mahdollisuuksina. Lähetin urologilleni kiitoskortin hyvin tehdystä sterilisaatiosta, koska vaimo ei saa tulla raskaaksi, ettei seksi loppuisi.

    • Jumala on luonut seksin iloksi ja nautinnoksi. Tyydytä siis iloiten ja nauttien vaimosi kaikin tavoin ja silloin sinulla on todellinen vapaus olla rukouksessa ja koet siinäkin todellista iloa ja Jumalan läsnäoloa, olethan ollut läsnä vaimollesi oikeasti, etkä joudu kantamaan syyllisyyttä siitä, että et ole vaimollesi läsnä.

      Toin tämän esiin kuitenkin, vaikka tiedän, että aloittaja ei ole ollenkaan Jumalan etsijä vaan Jumalan pilkkaaja ja ateisti, joka haluaa tehdä uskovista naurettavia pellejä.

      Syököön aloittaja siis itse keittämänsä sopan.

      • aloittaja.vastaa

        Anteeksi, mutta olen kaukana ateistista.


      • valehtelijatesillä
        aloittaja.vastaa kirjoitti:

        Anteeksi, mutta olen kaukana ateistista.

        aloittaja vastaa ei ole aloittaja, vaan taas joku toinen ateisti, joka haluaa pilkata uskovia omalla tavallaan

        miksi? saatko siitä jonkinlaisia kiksejä


    • pikkukullinen.oon

      Hommaa mammalle iso dildo.Oikein isooo kyrpä.

    • NoNumber

      Aloitus on provo, sillä jos oikeasti kuuntelisit Jumalaa, huolehtisit myös vaimostasi. Keskustelisit kyseisestä asioista hänen kanssaan, niinkuin hartaan uskovaisen miehen kuuluu.
      Sinun tehtäväsi on hänen miehenään kunnioittaa vaimoasi myös. Voitte rukoilla asian puolesta myös yhdessä, jos se on teidän avioliittoonne päässyt pesiytymään., nimittäin itsekkyys.
      Ei ole hyvä tuollain herjata pyhää asiaa. Herran pelko on viisauden alku, niinhän?

    • kerrohänelle

      Nyt jokainen huolehtimaan rakkaastaan ja kertomaan, kuinka rakas hän on sinulle.

      • Jättimuna

        Ne on kuule rakastajattaret sitä varten!


    • pikkukullinen.oon

      Hommasitko dildon?

    • Raamattu on tässä asiassa hyvin selvä. Ihmisellä on sisäänrakennettu seksuaalinen halu. Haureuden välttämiseksi on hyvä mennä naimisiin, koska seksi kuuluu avioliittoon. Aviopuolisoiden, miehen ja naisen velvollisuus on auttaa puolisoaan tässä asiassa. "Älkää vetäytykö pois toisistanne" viittaa nimenomaan seksiin. Kehotus on annettu myönnytyksenä, meidän ei tarvitse elää askeetikkoina päästäksemme lähemmäksi Jumalaa. Tietysti meidän tulee välttää syntiä, mutta ei jokainen mukava asia ole syntiä. Saamme myös nauttia elämästä, jonka Jumala on meille lahjoittanut.

      1. Korinttolaiskirje 7:1-6
      "Mitä tulee siihen, mistä kirjoititte, niin miehen on hyvä olla kajoamatta naiseen, mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella oma miehensä. Mies täyttäköön velvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen. Samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta olisitte vapaita rukoukseen. Tulkaa sitten taas yhteen, ettei Saatana kiusaisi teitä hillittömyytenne vuoksi. Sanon tämän myönnytyksenä, en käskynä."

      Itse asiassa Raamattu varoittaa turhasta askeettisuudesta. Se ei johda mihinkään pysyvään vaan omavanhurskauteen ja ihmistekoisiin tarpeettomiin sääntöihin. Meidän vanhurskautemme on Jeesus, ei itsensä kurittaminen.

      1. kirje Timoteukselle 4:1-3
      "Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla. Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka uskovat ja ovat oppineet tuntemaan totuuden, nauttisivat niitä kiittäen."

    • Eternal-E-rectum

      No mikä on kun ei tuhvero kelpaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19537
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6522
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6176
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      98
      5965
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5819
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      100
      5698
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5123
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4807
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4170
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3785
    Aihe