pituuskasvusta..

Hei.. Lisääkö liikunta kasvuiässä pituuskasvua? Olen aina ollut melko menevää tyyppiä.. Kävelen ja juoksentelen kyllä erittäin paljon, päivässä keskimäärin 10km lenkki. En silti ole kamalan kiinnostunut ollut koskaan joukkuepeleistä, vahvuuteni ovat lähinnä sellaisissa soololajeissa, tai pienen porukan lajeissa, esim. lentopallo, juoksu, hiihto, taistelulajit.. olen nyt 15 pian 16v..
murrosikäni alkoi myöhään n. 14,5-15 vuotiaana, olen silti 175cm pitkä ja kasvuennuste röntgenillä on tehty 190-195cm Vaikuttaako tähän lopulliseen pituuteen liikunta? Isäni isä on n. 165cm ja isästäni itsestä tuli 185cm, hän siis ylitti isänsä pituuden reilusti.. Voiko olla geeneissä sille tehostava piirre että tulee useita senttejä pisempi kuin isästään, jopa keskimääräistä enemmän? Eikö liikunta voi pahimmillaan myös hidastaa kasvua, en silti usko että tämän vaikutus olisi niin suuri tai että sillä kannattaisi pelotella koska silloin nuoret harrastaisivat vähemmän liikuntaa ja liikuntahan on erittäin tärkeää.. Olisiko tässä tälläinen kultainen keskitie että sopivasti harrastettuna vaikutus pituuskasvuun tai jos ei pituuskasvuun niin ainakin lihasten kasvuun positiivinen ja luiden jykevyyteen, liikaa harrastettuna negatiivinen, siltikin luustoa vahvistava muttei pituussuunnassa ja liian vähäinen vaikuttaa negatiivisesti luustoon ehkä jopa pituussuunnassa mutta eritoten jykevyyden kannalta. Miten se menee?
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et voi elintavoilla vaikuttaa suuressa määrin pituuteesi, koska se on geeneissä. Tietty, jos jätät syömättä ja samoin jos liikunnalla laihdut liikaa, et kehity, eli murrosikäsi siirtyy myöhempään.

Mutta elimistösi ottaa kuitenkin ravinnosta ne aineet, joita pituuskasvuun tarvitsee. Liikunta siis voimistaa luita, tuskinpa kasvattaa. Liikunta ja ravinto on ehdottoman tärkeää, että luista tulee vahvat, älä jätä väliin.

Äänestä
  • Kiitos että selvensit, olen näitä asioita jo vähän tullut pohtineeksikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


GoNow? kirjoitti:

Hei.. Lisääkö liikunta kasvuiässä pituuskasvua? Olen aina ollut melko menevää tyyppiä.. Kävelen ja juoksentelen kyllä erittäin paljon, päivässä keskimäärin 10km lenkki. En silti ole kamalan kiinnostunut ollut koskaan joukkuepeleistä, vahvuuteni ovat lähinnä sellaisissa soololajeissa, tai pienen porukan lajeissa, esim. lentopallo, juoksu, hiihto, taistelulajit.. olen nyt 15 pian 16v..
murrosikäni alkoi myöhään n. 14,5-15 vuotiaana, olen silti 175cm pitkä ja kasvuennuste röntgenillä on tehty 190-195cm Vaikuttaako tähän lopulliseen pituuteen liikunta? Isäni isä on n. 165cm ja isästäni itsestä tuli 185cm, hän siis ylitti isänsä pituuden reilusti.. Voiko olla geeneissä sille tehostava piirre että tulee useita senttejä pisempi kuin isästään, jopa keskimääräistä enemmän? Eikö liikunta voi pahimmillaan myös hidastaa kasvua, en silti usko että tämän vaikutus olisi niin suuri tai että sillä kannattaisi pelotella koska silloin nuoret harrastaisivat vähemmän liikuntaa ja liikuntahan on erittäin tärkeää.. Olisiko tässä tälläinen kultainen keskitie että sopivasti harrastettuna vaikutus pituuskasvuun tai jos ei pituuskasvuun niin ainakin lihasten kasvuun positiivinen ja luiden jykevyyteen, liikaa harrastettuna negatiivinen, siltikin luustoa vahvistava muttei pituussuunnassa ja liian vähäinen vaikuttaa negatiivisesti luustoon ehkä jopa pituussuunnassa mutta eritoten jykevyyden kannalta. Miten se menee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu