Aloin miettimään sellaista aihetta kuin lähimmäisen rakkaus ja siihen kuuluvat rajat.
Olen varmasti joskus aiemmin pyrkinyt takertumaan toisiin ihmisiin kuin "haaksirikkoinen viimeiseen oljenkorteen", enkä ole ymmärtänyt silloin nähdä sitä asiaa toisen ihmisen kannalta tai se on varmasti sillä hetkellä mahdotonta.
Vaikka me tarvitsemme toinen toisemme apua ja sitä, että näemme lähimmäisemme, niin se, joka on tietyllä tapaa ehjä ja parannettu haavoista, osaa laittaa myös rajoja silloin kuin toinen pyrkii ylittämään niitä.
Vapauteen kuuluu olenaisena osana se, että ei antaisi kenenkään sitoa sellaisilla vaatimuksilla ja velvoitteilla, joita on mahdoton täyttää.
Ehkä nyttemmin ymmärtää ja sisäistää sen, että jokaisella on se henkilökohtainen elämänsä ja jossain vaiheessa tulee ymmärtää "seisoa niillä jaloilla maankamaralla", eikä "ripustautua" siihen toiseen ihmiseen. Se jossain vaiheessa on ollut tärkeää, että joku on ollut vierellä, kun tarvitsi sitä ja kuunteli ja se on tärkeää, silloin, kun sitä tarvitaan. Mutta pitää myös ymmärtää, että apu on tarkoitettu sitä varten, että jonain päivänä se myös tuottaa oikeaa "satoa" ja se "sato kypsyisi".
Olen todella kiitollinen siitä, että on ollut ihmisiä, jotka eivät ole hyljänneet ja ovat pysähtyneet ja eritoten huomanneet sen, että on ollut hätä ja on tarvinnut apua ja olen myös kiitollinen siitä, että on myös näytetty näitä asioita ja olen saanut myös niistä samalla oppia sen kautta. Sen kaiken tärkeyden ymmärtää silloin parhaiten, kun jonain päivänä näkee sen, mitä on tehty vuokseni ja millä tavoin on pysähdytty, vaikka toisaalta on ollut täysin vieras sille toiselle ihmiselle ja periaatteessa ei olisi tarvinnut, silti se toinen ei ole voinut jättää toista pulaan ja hätään ja nämä asiat ovat niitä syvempiä asioita, niitä sisimmän juttuja. Sen kaiken arvon määrittäminen, sitä ei voi määrittää, mutta se on arvokasta ja sitä ei voi rahalla ostaa tai mitata.
Olen varmasti joskus aiemmin pyrkinyt takertumaan toisiin ihmisiin kuin "haaksirikkoinen viimeiseen oljenkorteen", enkä ole ymmärtänyt silloin nähdä sitä asiaa toisen ihmisen kannalta tai se on varmasti sillä hetkellä mahdotonta.
Vaikka me tarvitsemme toinen toisemme apua ja sitä, että näemme lähimmäisemme, niin se, joka on tietyllä tapaa ehjä ja parannettu haavoista, osaa laittaa myös rajoja silloin kuin toinen pyrkii ylittämään niitä.
Vapauteen kuuluu olenaisena osana se, että ei antaisi kenenkään sitoa sellaisilla vaatimuksilla ja velvoitteilla, joita on mahdoton täyttää.
Ehkä nyttemmin ymmärtää ja sisäistää sen, että jokaisella on se henkilökohtainen elämänsä ja jossain vaiheessa tulee ymmärtää "seisoa niillä jaloilla maankamaralla", eikä "ripustautua" siihen toiseen ihmiseen. Se jossain vaiheessa on ollut tärkeää, että joku on ollut vierellä, kun tarvitsi sitä ja kuunteli ja se on tärkeää, silloin, kun sitä tarvitaan. Mutta pitää myös ymmärtää, että apu on tarkoitettu sitä varten, että jonain päivänä se myös tuottaa oikeaa "satoa" ja se "sato kypsyisi".
Olen todella kiitollinen siitä, että on ollut ihmisiä, jotka eivät ole hyljänneet ja ovat pysähtyneet ja eritoten huomanneet sen, että on ollut hätä ja on tarvinnut apua ja olen myös kiitollinen siitä, että on myös näytetty näitä asioita ja olen saanut myös niistä samalla oppia sen kautta. Sen kaiken tärkeyden ymmärtää silloin parhaiten, kun jonain päivänä näkee sen, mitä on tehty vuokseni ja millä tavoin on pysähdytty, vaikka toisaalta on ollut täysin vieras sille toiselle ihmiselle ja periaatteessa ei olisi tarvinnut, silti se toinen ei ole voinut jättää toista pulaan ja hätään ja nämä asiat ovat niitä syvempiä asioita, niitä sisimmän juttuja. Sen kaiken arvon määrittäminen, sitä ei voi määrittää, mutta se on arvokasta ja sitä ei voi rahalla ostaa tai mitata.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo ei saa liikaa luottaa toisen apuun. Itse täytyy oppia selviytymään. Ei voi myöskään liikaa luottaa Jeesukseen. Hän antoi ehkä opettavan esimerkin, mutta hänen kuolemansa oli turha. Ei ole syntiä eikä sovitusta. Ollaan vain me ihmiset välillä kantamassa toistemme taakkoja. Se pitää ajattelun oikeilla urilla.
Tuosta selviytymisestä. Olen huomannut/havannoinut, että ihmiset kertovat sanoin aika usein asioita, he tekevät sitä itse tiedostamatta tai tiedostaen. Ne voi olla asenteita, toimintatapoja. Sitten tietenkin henkilökohtaisessa elämässä on itse päätettävä miten siihen suhtautuu ja miten siinä elämäntilanteessa on parasta toimia, löytää keino asioihin.
Pitäisi oppia kuulemaan tai havannoimaan ja ymmärtämään syy-seuraussuhteita ja sen kautta oppia ja jotenkin sen oppiminen, että tilannekulkuun on mahdollista vaikuttaa myös omassa elämässään sen kautta. Kuitenkin niin, että olisi rehellinen itselleen ja samalla pyrkisi kohtamaan toisen lähimmäisen sen kautta.
lisäyksenä vielä sellainen asia edelliseen viitaten, että tärkeää on mielestäni aito välittäminen ja pyrkiä ymmärtämään toisen kantoja. Lähimmäiselle on annettava aina mahdollisuus ja pyrittävä siihen, että voisi elää rauhassa itsensä ja lähimmäistensä kanssa.
Toisaalta voi olla helpottavaa myös se, että "jos joku ei ymmärrä kantojani tai sitä, miksi ajattelen jostain asiasta tietyllä tavalla, niin senkin asian voi antaa tavallaan olla" ja olla asioiden kanssa sen kautta tasapainossa ikäänkuin.
Onhan se toisaalta niinkin, että olen joskus epäonnistunut asioissa, monissakin asioissa varmasti, mutta toisaalta elämä on oppimista varten. Ehkä niitä opittuja asioita haluaa jonnekin jakaa ja laittaa. Ei niitä ole tarkoitettu kellekään sen vuoksi, että kukaan kokisi joutuvansa niiden vuoksi jonkin taakan alle ... tänne kirjoittaminen on paljon antanutkin ja ollut eheyttävää jo sinänsä kokemuksena, jostain syystä.