Pakolaiset palvelevat toisiaan, yht.kunta maksaa

Silläkö Suomen talous saadaan nousuun että valtion tai kaupungin palkkaama pakolainen palvelee toisia pakolaisia (anomaan tukia)?

Ja vielä muulla kuin Suomen kielellä. Helsingin kaupungintalollakin somali palvelee toista somalia somaliksi, vaikka tämä työntekijä puhuu hyvää suomea, ja palveltavakin, asiakaskin ihan kohtuullista.

Juuri oli uutisissa juttu, että suomalaiset tekevät maahanmuuttajille karhunpalveluksen, kun kääntävät, sinänsä hyvää tarkoittaen, puheen suomesta englantiin heti jos maahanmuuttajan suomi on puutteellista.

Toisaalta mikä estää maahanmuuttajaa sanomasta että voisitko puhua suomea, niin oppisin sitä, niin kuin eräs maahanmuuttaja tuossa uutisjutussa kertoi tekevänsäkin. Mutta kauan taisi häneltäkin mennä sen oivaltamiseen.
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä on sitä noiden kohdalla kuvailtua "työllistymistä" meidän kustantamina. Hyvin suuri osa juuri tulkkaus-ja konsultointi tehtävissä jne. edistämässä tätä haittamaahanmuuttoa, jota laittomaksi tunkeutumiseksikin kutsutaan.

Oikeudellisesti sairaassa ja laskutaidottomien poliitikkojen maassa kaikki perähölmölän hommat mahdollisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poio kirjoitti:

Silläkö Suomen talous saadaan nousuun että valtion tai kaupungin palkkaama pakolainen palvelee toisia pakolaisia (anomaan tukia)?

Ja vielä muulla kuin Suomen kielellä. Helsingin kaupungintalollakin somali palvelee toista somalia somaliksi, vaikka tämä työntekijä puhuu hyvää suomea, ja palveltavakin, asiakaskin ihan kohtuullista.

Juuri oli uutisissa juttu, että suomalaiset tekevät maahanmuuttajille karhunpalveluksen, kun kääntävät, sinänsä hyvää tarkoittaen, puheen suomesta englantiin heti jos maahanmuuttajan suomi on puutteellista.

Toisaalta mikä estää maahanmuuttajaa sanomasta että voisitko puhua suomea, niin oppisin sitä, niin kuin eräs maahanmuuttaja tuossa uutisjutussa kertoi tekevänsäkin. Mutta kauan taisi häneltäkin mennä sen oivaltamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu