Työttömyyden laskulla on tälläkin palstalla hehkutettu jo monta viikkoa. Totuus on nyt nähtävänä 340 000 työtöntä, joka on -1% verrattuna vuodentakaiseen. Pitkäaikaistyöttömiä on lähes 122 000 ja luku on vain kasvanut vuodentakaiseen.
Tällä menolla työttömyyden puolittamiseen menee 50 vuotta.
Nämä kaikki luvut osoittavat, että hallituksen toimet ovat tehottomia ja samalla ne ovat tuhoisia suomalaiseen yhteiskuntaan. Huostaanotot kasvavat leikkausten myötä, päivähoito etu vietiin työttömien lapsilta on yksi syy lukujen kasvuun. Yksikin ylimääräinen huostaanotto paikkakunnalla tulee maksamaan enemmän kuin leikatut päivähoitopaikat olisivat maksaneet.
Tämän hallituksen eriarvoistava politiikka on jakanut suomalaisia enemmän kuin mikään muu hallitus kansalaissodan jälkeen.
Tällä menolla työttömyyden puolittamiseen menee 50 vuotta.
Nämä kaikki luvut osoittavat, että hallituksen toimet ovat tehottomia ja samalla ne ovat tuhoisia suomalaiseen yhteiskuntaan. Huostaanotot kasvavat leikkausten myötä, päivähoito etu vietiin työttömien lapsilta on yksi syy lukujen kasvuun. Yksikin ylimääräinen huostaanotto paikkakunnalla tulee maksamaan enemmän kuin leikatut päivähoitopaikat olisivat maksaneet.
Tämän hallituksen eriarvoistava politiikka on jakanut suomalaisia enemmän kuin mikään muu hallitus kansalaissodan jälkeen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hienoahan+se+olisi+jos+työttömyys+olisi+laskenut+1%,+mutta+kun+se+laski+9,3:sta+9,2%,+siis+oikea+luku+on+0,1%
Etteikö muka ole Sipilän ansioita häh ??
Sipilän ja vain Sipilän ansiota, että epätoivon kehä ja mittarit ovat taas kääntyneet oikeaan suuntaan.
No+ei+varmasti+ja+miksi+kaikki+tässä+maassa,+jossa+asuu+5,5+miljoonaa+ihmistä+olisi+yhden+kepulaisen+pääministerin+aikaansaannoksia.++0,1+%+työttömien+määrän+laskussa+on+kyllä+melkomoinen+saavutus,+taputetaas+kaikki+sille+viisi+kertaa+ja+huudetaan+hipphoohuraa!
Mutta+laskun+saa+aikaiseksi+jokin+näistä+vaihtoehdoista;+työtön+on+kuollut+(suomessa+kuolee+vuosittain+n.+55000+ihmistä),+työtön+on+päässyt+eläkkeelle+(n.+75000+siirtyy+eläkkeelle+vuosittain),+työtön+on+päässyt+työharjoitteluun,+työtön+on+päässyt+koulutukseen.++Joku+varmaan+on+saanut+työpaikan,+tilastollisena+laskentapäivänä+työllistynyt+11+pv:ksi,+30+pv:ksi,+60+pv:ksi,+90+pv:ksi,+180+päiväksi,+määräaikaiseen+tai+jatkuvaan+työsuhteeseen...
Kyllä+voi+tietämättömiä+johtaa+harhaan,+ettehän+täällä+huuda+ollenkaan,+että+nuorisotyöttömyys+on+noussut+3+%!++Tämä+on+Sipilän+aikaansaannos,+ja+aivan+varmasti.++Leikattiin+opiskelusta,+leikattiin+työllisyysrahoista,+heikennettiin+nuorison+työvoimapalveluja.++Sitä+niittää+mitä+kylvää+ja+nuorison+heitteillejättö+on+suurin+virhe,+mitä+tämä+hallitus+tekee.
Kepu kusettaa kuntavaalin alla?
Nyt rummutetaan jokaisesta prommillesta niistä asioista jotka ovat parantuneet.
Missä on leipäjonojen piteneminen, huostaanotot kasvaneet, köyhät lisääntyneet, perusturvamenot kasvaneet. Jonotus Kelan palveluissa on kasvanut sellaiseen mittaan, että se tulee saamaan siitä huomautuksen, koska 7 päivää ei toteudu.
Pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys jatkavat kasvuaan. Vanhusten lääkemenot ovat kasvaneet, niin että suuri osa heistä on joutunut puolittamaan lääkkeensä ja ruokansa. Kuinka paljon hoitomenot ovat kasvaneet, sen tietävät nyt jo monet kunnat.
Tämän hallituksen jälkeensä jättämä jälki on sellainen, että siihen on pystynyt aikaisemmin vain Esko Ahon hallitus.
Suomessa+on++122000+pitkän+aikaa+työttömänä+olleita,
Suomessa+on+noin+16+000+somalia.+Somalien+työttömyys+on+80+%.
Elon+laskuopin+mukaan+80+%+16000:sta+on+12+800.Pitkäaikaistyöttömistä+
on+10+%+näitä+kunniakansalaisia.+Miten+saada+töihin+vuosia+loisinut+ja+useita+kertoja+Somaliassa+vieraileva+kunniakansalainen.+Moniavioisena+mon+somalimies+ei+ehdi+töihin+muiden+puuhien+takia.+Raataminen+ei+kuulu+kulttuuriin?
Minä vaadin lisää työttömyyttä niin äänestävät VVO:ta eikun minua.
Vaikka hallitus siirsi pitkäaikaistyöttömiä eläkkeelle Lex Linndströmillä, silti pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut ja erityisesti on kasvanut nuorten pitkäaikaistyöttömyys. Kun maailman tyhmin mutta ääliöin pääministeri päätti jatkaa työuria. Tuo idiootti pääministerinä vie koko suomen konkurssiin, ei siinä auta jos Yle valjastetaan valehtelupajaksi. Kun tilastot puhuu lahjomatonta kieltään.