Nykypsykologian/psykiatrian piirissä tunnutaan ajattelevan, että masennus on kuin flunssa, joka vain tulee yhtäkkiä ja tarttuu tai uusiutuu kuten tulehdus huonosti hoidetun antibioottikuurin jälkeen. Kai masennukseen on yleensä syynä elämän vastoinkäymiset, menetykset, kriisit tai muu vastaava. Ja yleensä se auttaa, jos nämä olosuhteet paranevat ja vaikeudet poistuvat ja ihminen saa käsiteltyä tunteensa ja kokemuksensa. Yhteiskunnallinen tämä kysymys on siksi, että siinä tavallaan kielletään realiteetit ja se, että yhteiskunnassamme olisi mitään vialla tai epäkohtia. Se on myös hyvin raivostuttava tapa. Se lisää myös tietyllä tavalla syytöstä masentunutta kohtaan sillä, että hänessä on jotain vikaa, ei niin, että esim. ympäristö aiheuttaisi alakuloa. Samoin jos joku lyö sinua ja saat kuhmun päähäsi, ei ajatella, että kuhmupäisyys on sinun sisäinen olemuksesi.
Nykyajattelu myös sisältää sen, että ihminen on terve ja kelpo vasta kun hän on täysin toimintakykyinen. Ei sallita epätäydellisyyttä ja vajaakuntoisia. Ihmiset myös pakotetaan rahaa vastaan syömään lääkkeitä ollakseen toimintakykyisiä. Mutta onko ihminen mieleltään ja sielultaan terve ollessaan toimintakykyinen, vai vain ulkokohtainen robotti tai zombi. Lääkkeet myös turruttavat tunteita. Mutta mitä vikaa on tunteissa? Marc Chagallkin oli liikuttunut yli äyräiden kauniista puutarhasta. Onko herkkyys vika. Sitäkään tehokkuutta arvostava yhteiskuntamme ei pidä minään. Työelämämme on kaikkinensa aika natsistista; määrittää selviytyjät ja karsii vääränläiset, jotka tipahtavat työttömiksi. Nykyaikana, vaikka joillakin on mammonaa ja materiaalista hyödykettä, eivät ihmiset välttämättä ole kovin onnellisia, juuri koska ihmisten tunteita ja vajavaisuuksia ei tunnusteta. Elämän sielullisia kolhuja ei osata tunnustaa saati hoitaa. Arvomme eivät tee meitä onnellisiksi.
Masennus on mielestäni luontainen reaktio elämän vastoinkäymisiin; se on tavallaan pysähdyspaikka ihmiselle, jotta hän käsittelisi elämänsä asioita. Ehkä tarkoituksenmukainenkin, jotta ihminen keräisi voimiansa, järjestelisi ajatuksiansa ja toimintakyvyn heikkeneminen estäisi ihmisiä tekemästä tyhmyyksiä. Mutta sitten tungetaan lääkkeitä kuonoon ja monet masentuneet tekevät siitä vaiheessa itsemurhan; masentunut taas ei saa sitä aikaiseksi.
Nykyajattelu myös sisältää sen, että ihminen on terve ja kelpo vasta kun hän on täysin toimintakykyinen. Ei sallita epätäydellisyyttä ja vajaakuntoisia. Ihmiset myös pakotetaan rahaa vastaan syömään lääkkeitä ollakseen toimintakykyisiä. Mutta onko ihminen mieleltään ja sielultaan terve ollessaan toimintakykyinen, vai vain ulkokohtainen robotti tai zombi. Lääkkeet myös turruttavat tunteita. Mutta mitä vikaa on tunteissa? Marc Chagallkin oli liikuttunut yli äyräiden kauniista puutarhasta. Onko herkkyys vika. Sitäkään tehokkuutta arvostava yhteiskuntamme ei pidä minään. Työelämämme on kaikkinensa aika natsistista; määrittää selviytyjät ja karsii vääränläiset, jotka tipahtavat työttömiksi. Nykyaikana, vaikka joillakin on mammonaa ja materiaalista hyödykettä, eivät ihmiset välttämättä ole kovin onnellisia, juuri koska ihmisten tunteita ja vajavaisuuksia ei tunnusteta. Elämän sielullisia kolhuja ei osata tunnustaa saati hoitaa. Arvomme eivät tee meitä onnellisiksi.
Masennus on mielestäni luontainen reaktio elämän vastoinkäymisiin; se on tavallaan pysähdyspaikka ihmiselle, jotta hän käsittelisi elämänsä asioita. Ehkä tarkoituksenmukainenkin, jotta ihminen keräisi voimiansa, järjestelisi ajatuksiansa ja toimintakyvyn heikkeneminen estäisi ihmisiä tekemästä tyhmyyksiä. Mutta sitten tungetaan lääkkeitä kuonoon ja monet masentuneet tekevät siitä vaiheessa itsemurhan; masentunut taas ei saa sitä aikaiseksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.