Se oli se poliisin ampuma varoituslaukaus...
Eli täysi sotahan siellä on käynnissä. Ammutaan. Ihan oikeilla aseilla.
Tosin nyt siellä on rauhallista. Tulitauko?
Odotellaan seuraavaa laukausta. Ehkä se tulee jo ennen kesää?
Hemmetin vaarallinen paikka. Pohjolan Aleppo. Rinkeby.
Eli täysi sotahan siellä on käynnissä. Ammutaan. Ihan oikeilla aseilla.
Tosin nyt siellä on rauhallista. Tulitauko?
Odotellaan seuraavaa laukausta. Ehkä se tulee jo ennen kesää?
Hemmetin vaarallinen paikka. Pohjolan Aleppo. Rinkeby.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Montako autoa poltettiin ja montako liikettä ryöstettiin? Jotta me voimme täällä persulandiassa ottaa mallia.
Ei ollut varoituslaukas, vaan terroristiä kohti ammutta. Olen jo 2 vuotta sitten kertonut Ruotsissa olevasta sisällis-sodasta koska saan sieltä suoraan tietoa paremmin kuin Suomesta ja paha vain pahenee ja kohta rytisee ellei joku rauhoitau. Poliisi ei peräänny se on viimeksi saatu tieto.
Joo poliisi ampuu yhdell laukauksella sadoittain matuja, raiskaa siinä sivussa 6500 naista ja polttaa toisella kädellä tuhansittain autoja vuodessa.
Sellaisella laukauksella pääsisi kirkkaasti Ennätystenkirjan ykkössivulle.
Ruotsin poliisilla on vain huono sihti. Asevelvollisuuden puute tekee Ruotsin poliiseista tumpeloita aseen käyttäjiä. Poliiseilla oli todellinen hätä ja itsepuolustukseksi ammuttiin. 40 kivitttävää matua on enemmän kuin yksi puukko kädessä hyökkäävä juoppo.
Jos kesällä ammutaan toinen laukaus, niin se on jo tulitusta.
Ei ihme, että meitin rasistiraukat ovat jo pikku- ja iso tavara housuissa.
Mitähän meiltä vielä salataan, ei se tilanne ole kuitenkaan paranemaan päin. Suvaisevaisten ei kannattaisi leikkiä eikä valkopestä tilannetta joka on aivan huolestuttava. Eikö ole mitään myötätuntoa niille vanhuksille jotka joutuvat elämään tämän kaiken kaaoksen keskellä ?
Ruotsin lehdissä on nyt tämän tapauksen seurauksena kova keskustelu menossa siitä, että pitäisikö poliisin siirtyä kumiluoteihin. Pelätään, että Ruotsin maine menee muuten.
A-studion asiantuntijoiden mukaan syyjuuret ovat jo 60-luvulta lähtöisin.
No sehän on hyvä. Nyt voimmekin suorittaa pienen sosiaalisen kokeen: Laitetaan sinut piilokameran kanssa Rinkebyhyn yhdeksi yöksi siten, että olet pukeutunut ortodoksijuutalaisen letteihin.
Jos tulet hengissä takaisin, puetaan seuraavana yönä päälle poliisin univormu ja partioit yksin.
Jos tulet hengissä takaisin, kolmantena yönä kannat valoilla varustettua tv-kameraa.
Koska mikään edellisistä ei aiheuta mielestäsi mitään vaaraa, ei kokeessa ole mitään riskiä. Hyötynä on se, että tuon jälkeen minäkin uskon, että Rinkebyssä on turvallista.
No, älä hemmetissä minulle onnettomalle, joka sattui A-studion valehtelija asiantuntijoita katsomaan tuollaista ehdota! :D Minä todellakin uskon, mitä noilla Rinkebyn videopätkissä näkyy, en menisi koettamaan onneani, en edes burka päällä!
Mutta monet suvakit voisivat koettaa onneaan tuolla! Esim. Refugee Hospital clubilaiset
Ruotsissa on poltettu satoja autoja vuoden 2015 jälkeen.
Ruotsissa ilmoitettiin poliisille 6700 raiskausta vuonna 2014. Montakohan vuonna 2015?
Ruotsissa murhataan vuosittain noin 100 ihmistä. Katu- ja kahvilamurhat keskellä päivää ovat Ruotsin erikoisuus.
Harva murhaajista on kantaruotsalainen. Suomessa asia on päinvastoin, eikä yhtään lisää murhaajia maahamme kaivata, sillä niitä on enemmän kuin tarpeeksi jo omasta takaa! Kun Ruotsissa maahanmuuttajat ampuvat ja puukottavat toisiaan sekä sivullisia julkisilla paikoilla, niin suomalaiset örveltävät enimmäkseen humalassa keskenään vielä uus-ruotsalaisia tehokkaammin. Viina on meillä syynä moniin ennenaikaisiin kuolemiin.
Kannattaisi siis karsia Suomesta pois sekä viina että maahanmuuttajat, jotka ovat erittäin haitallisia myös maamme vanhastaan hyvälle naisrauhalle.