Minä tämän yrittäjänä olen tiennyt

40 vuotta, osa suomalaisista työmiehistä on pystyynpaskannettuja.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702252200076533_uu.shtml
Ja sitten nämä kortistossa makaavat.
Esim, en usko, että pääkaupunkiseudula on työttömyyttä, jos ihminen vaan kehtaa tehdä.
Mutta kun luukulta saa, niin paskaaks sitä töihin.
Suomessa on hyviä työntekijöitä, mutta he on varmasti työssä, asenne ongelmaiset ei.
Tilapäisen työttömyyden ymmäeeä, mutta en näitä vuodesta toiseen makaavia.
Itsekin olen työttömyyspakolainen. Läksin yli 40vuotta sitten, sinne missä työtä on ja ei ole tarvinnu kortistoon astella.
Ja tänäkin päivänä työtä löytyy ja jos ei löydy, niin vilkaseppa peiliin.
496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tilpäisen työttömyyden ymmärrän ( näin pitää olla)

Äänestä

Oikeassa olet, kyllä on muisto vain hyvistä työmiehistä ja suomalaisen työnlaadusta. Ei vellihousuista ole mihinkään.

Äänestä
  • Suomen työelämässä tapahtui jotain, jota en ymmärrä.
    Itse aloitin työnteon vuonna 1967 ja jatkan vielä eläkeläisenäkin.
    Enismmäiset työkaverit oli kaikki rintamalla olleita miehiä, joilla oli perhe, velalla rakenettu koti ja vastuu perheestä, lapsista, kodista, laista, järjestyksetä, isänmaasta ja siitä mitä tekivät.
    Oli työmoraalia, työtä tehtiin ja se tehtiin hyvin.
    Aina uuden sukupolven myötä työmoraali on heikennyt.
    Joukossa on hyviä työntekijötä, mutta tämän paskan määrä on jo sietämätön.
    Nämä ukot, jotka toisten siivellä elää, nostavat aina esiin rahan, Suomessa käsitykseni mukaan on minimipalkka.
    Olen joskus joutunut samana maanantai aamuna antamaan viidelle jätkälle loparit ja syyn varmaan arvaatte.
    Mies kun tulee työhön se myy itsensä yrittäjälle siksi aikaa kun on sovittu.
    Työpaikka ei ole ajankututuskeskus, vaan siellä tehdään se osuus mikä kuulu ja hyvin.
    Oman osuuteni tähän kirjoitussarjaan päätän tähän.

    Äänestä

Ei sitä sossurahaa siksi makseta että vihaamasi ihmiset laiskottelisivat, sitä maksetaan siksi etteivät he listisi sinua parin euron tähden. Ja usko pois sinut olisi helppo listiä, kun maaassa on 800 000 sossurahaa saavaa, parasta uskoa vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IhanVainSinulle kirjoitti:

40 vuotta, osa suomalaisista työmiehistä on pystyynpaskannettuja.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702252200076533_uu.shtml
Ja sitten nämä kortistossa makaavat.
Esim, en usko, että pääkaupunkiseudula on työttömyyttä, jos ihminen vaan kehtaa tehdä.
Mutta kun luukulta saa, niin paskaaks sitä töihin.
Suomessa on hyviä työntekijöitä, mutta he on varmasti työssä, asenne ongelmaiset ei.
Tilapäisen työttömyyden ymmäeeä, mutta en näitä vuodesta toiseen makaavia.
Itsekin olen työttömyyspakolainen. Läksin yli 40vuotta sitten, sinne missä työtä on ja ei ole tarvinnu kortistoon astella.
Ja tänäkin päivänä työtä löytyy ja jos ei löydy, niin vilkaseppa peiliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu