Koulumatkalla talvella näin kerran kuin ison koiran metsäpolulla tien varrella. Lähestyin eläintä noin metrin päähän, mutta se paljasti hampaansa ja murisi jolloin peräännyin takaisin tielle.
Tämä tapahtui 1960-luvulla Hämeen läänissä. Eläimellä oli iso pää ja pitkät jalat.
Lähestyin sutta lapsena
4
174
Vastaukset
- trhyws
Vähältä piti ettei ollut viimeinen koulupäivä.
- 6ywertwe
Eläin oli juuri tuon näköinen kuin tuo tummanharmaa susi tuossa kuvassa.
- hampparoivahampuusi
Varmastikin punakettu! Sudethan eivät tunnetusti murise tai paljastele hampaitaan.
- onkonesusia
Susia ei ollut silloin suomessa montaakaan, muutama rajan tuntumassa vaan.Nyt on joka kunnassa metsissä jo noita koiraeläimiä, joita susikis kyllä kutsutaan, kun ei ihan puhtaita koiriakaan ne ole.Kun olin lapsi, susia ei ollut.Ne oli tapettu aikoja sitten, kun tiedettiin niiden olevan vaarallisia.Nyt niitä koiraeläimiä on istutettu jokapuolelle, ja haitat ovat sen mukaiset.Mutta onko "susia" suomessa oikeasti, nyt 2017 ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370