Voisivatko nämä "raamatullisimmat" selittää nämä Raamatun jakeet mielellään ilman Ellen Whiten profetian henkeä.
Hepr. 10:1
Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
Kol. 2:16
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
Hepr. 4:9
Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
Hepr. 10:1
Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
Kol. 2:16
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
Hepr. 4:9
Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Irroiteltuja jakeita ja hyväntiedonpuulta puhuttua väitettä. Ilman päätä ja häntää.
Joillekin lahkolaisille Raamattu on
1. kauhistus
2. ilman päätä ja häntää
Sapatin ulottaminen israelilaisten ulkopuolelle on kirjaimellisesti Raamatun vastaisesti asiayhteydestään irroteltuja jakeita. Raamattu kun sanoo aivan kirjaimellisesti että sapatti oli vanhan liiton merkki israelin ja Jumalan välillä, sekä israelilaisten jälkeläisille polvesta polveen.
Aloittajan tekstit taas ovat vain pieni otos siitä kokonaisuudesta jota UT toistaa uudelleen ja uudelleen; uusi liitto on eri asia kuin vanha liitto, liiton merkki on eri, ylipappi on eri, ...
"Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
...
Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
-sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
...
niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut"
Olet väärässä. Sapatti tulee luomisesta ja koskee siten KAIKKIA ihmisiä.
Olet väärässä, Jumala ei luonut sapattia ja eikä määrännyt sitä pelastuksen sinetiksi.
Eipä tuo näytä koskevan!
Kerro nyt ihmeessä missä siellä Raamatussa käsketään saarnata Sapattia - tai ylipäänsä lakia - pakanoille tai pakanakristityille. Muistaakseni evankeliumeissakin Jeesus käski oppilaitaan parantamaan sairaita ja saarnaamaan hyvää sanomaa mutta en muista Hänen käskeneen Sapattia tai ylipäänsä Moosesta julistamaan.
Amerikkalaisperäisen uususkonnollisen järjestön jäsen kertoo:
"Tutustuin uskonyhteisöön, joka nojautui Ilmestyskirjan teksteihin ja sapattiin. Aloin innolla opiskella Raamattua heidän johdollaan pelastuksen ja sapattisinetin toivossa.
Olin helpottunut ja onnellinen. Oli ihanaa saada opetusta ja kuulua porukkaan. Elämä oli tavallaan helppoa, koska minulle jäi vain vähän päätettävää.
Pastorit ja adventtitotuus määrittivät, kuinka tuli elää, uskoa ja syödä. Se sopi hyvin, koska en luottanut itseeni enkä kykyyni vastata elämästäni."
Valheesi ei hetkauta.
Pastorit ja adventtitotuus määrittivät, kuinka tuli elää, uskoa ja syödä.
Kerro lisää sapattiuhreista joita kerätään käsi ojossa.
Hei-
Älä viitsi puhua Ellen G Whiten "hengestä." Hän oli ihminen, jolle Jumala antoi Henkeä.
Emme saa häntä haudasta ylös.
"Hepr. 10:1
Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.?"
>> Jakeessa on kyse vanhan liiton uhripalvelusjärjestelmästä, joiden esikuvana ja täyttymyksenä oli/on Jeesus Kristus. Kristuksen antamasta uhrista on sitten kyse.
Vanhan liiton seremonialait- nämä ovat loppuneet ristille, -käyneet sitten tarpeettomiksi kun oikea uhri annettiin.
Kyse ei missään tapauksessa ole synnin opettavan lain loppumisesta, 10- käskyn lain arvot opettavat synnin ajan loppuun asti; Room 3:20,31; Luuk 16:17, Jaak 2:8-13, 1 Joh 2:1-6, Hebr 10:12-18, mm. lyhyesti.
"Kol. 2:16
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta;"?
>> “Kukaan ei saa tuomita teitä mitä syötte tai juotte, tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä.”
”Ne ovat vain sen varjoa mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis.” (Kol 2:16-17)
_ > Itämailla oli runsaasti lainopettajien erilaisia ruoka- paasto määräyksiä jotka kuuluivat juutalaiseen kulttuuriin. Myös kreikkalaisroomalaisessa kulttuurissa oli omia sääntöjä. (Kol 2:20) Uudenkuun päivä on mainittu 4 Moos 10:10.
“Sapateiksi” kutsuttiin kaikkia juhlia, erityisesti pääsiäistä ja helluntaita. Missään tapauksessa kyse ei ole 10-käskyn siveyslakiin kuuluvasta sapatista. (2 Moos 20:8-11, Luuk 16:17, Jaak 2:10-13)
Erilaisia paastomääräyksiä juomineen ja ruokineen oli monenlaisia. (Kol 2:23)
“Älä tartu, älä maista, älä kosketa” (Kol 2:22) Paastomääräykset olivat niin ankaria, ettei saanut edes koskettaa tai haistaa kiellettyä ruokaa määrättyinä päivinä.
”Tämä kaikkihan koskee sellaista mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista.” (Kol 2:23)
Jeesus kävi taistelua ihmisen käskyjä vastaan. (Matt 15:8-9, Mark 7:7-13) Myös Paavali matkoillaan joutui alituisesti opettamaan Kristuksen vanhurskautta vanhan liiton seremoniaan liittyneen juhlien, ja perinnäissääntöjen sijaan. Seremonialait olivat päättyneet ristille. (Kol 2:8, Tiit 1:13-14)
Kansalla oli farikseuksien tekemiä oppeja ja kansanuskomuksia.
Paavali kehotti syömään ja juomaan Jumalan kunniaksi. (1 Kor 10:31-33) Jumalalle ei tuota kunniaa Pyhän Hengen temppelin turmeleminen. (1 Kor 3:16-17, 6:18-20) Lähimmäisen loukkaaminen syömisillä ole sekään asia mikä tuottaisi Jumalalle kunniaa. Pöydistä voi valita hiljaisesti loukkaamatta siten muita.
"Hepr. 4:9
Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.;?"
>> Kyseessä on vertauskuvallinen ilmaisu ihanuudesta. Liittyy uuden maan kuvaukseen.
- Ei pidä sekoittaa sellaiseen asiaan ettäkö lepopäivä olisi jollakin tavalla muuttunut tässä ajassa.
yst. t. jarinhotelli
Kuka enää tänä aikana viitsii adventistien tarinoita kuunnella, kun Raamattukin on omalla kielellä luettavissa kaiken aikaa!
kai te tajuatte itsekkin että kun kuluu muutama aika teitä ei kukaan muista, koittakaa siis tehdäparannusta omituisista opeistanne ja palata suoralle tielle.
>>Kol. 2:16
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,>>
Pieni lainaus Bacchiocchi kirjasta Sapatti ja sunnuntai, jossa hän käsittelee Kolossalaiskirjettä: " Paavali ei lainkaan käsittele kysymystä siitä, onko sapattikäsky yhä voimassa kristillisenä aikakautena, vaan vastustaa monimuotoisia askeettisia ja kultillisia tapoja, jotka etenkin kolossalaisten ja galatalaisten keskuudessa joutuivat ristiriitaan sen elintärkeän totuuden kanssa, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
Paavali tuomitsee harhaopit, joiden yhtenä osana saattoi olla taikauskoisia muotoja saanut sapatin vietto. Hän ei kumoa itse sapattikäskyä, koska tuomio ei kohdistu itse käskyyn vaan sen vääristymään. Jonkin raamatullisen säädöksen väärinkäytön moittiminen ei ole itse säädöksen kumoamista.
Paavali suosittelee suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta silloinkin kun kysymyksessä ovat erimielisyydet ruoasta ja päivistä, jotka ovat peräisin inhimillistä sopimuksista
(Room. 14:3-6 "Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. 4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä. 5 Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma. 6 Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa").
Tämä osoittaa, että kysymyksessä päivistä, hän oli liian liberaali ryhtyäkseen ajamaan sapattikäskyn poistamista ja sunnuntain vieton omaksumista sen sijaan. Jos hän olisi tehnyt niin, hän olisi kohdannut vastustusta ja loputtomia vastaväitteitä sapatin kannattajien taholta. Kaiken tällaisen puuttuminen on kenties selvin osoitus siitä, että Paavali osoitti kunnioitusta sapatti-instituutiota kohtaan. ".
Kopioin tähän yhden kohdan Bacchiocchin kirjasta Sapatti vai sunnuntai, jossa hän käsittelee Hebrealaiskirjettä:
"Hebrealaiskirjeessä Jumalan kansalle vakuutetaan "sapatinlevon" (sabbatimos) (4:) siunausten pysyvyyttä ja sitä kehotetaan osallistumaan niistä (4:11). Hebrealaiskirjeen kirjoittaja työskenteli juutalaiskristittyjen yhteisön kanssa, joka ilmeisesti oli omaksunut sen näkemyksen, että sapatin pitämisen siunaukset liittyivät juutalaisten kansalliseen liittoon. Sapatin vietto liitettiin itseasiassa aineelliseen menestykseen, josta ainoastaan liiton yhteisön jäsenet saattoivat nauttia poliittisen rauhan tilassa. Vieroittaakseen näitä juutalaiskristittyjä sellaisesta toiset pois sulkevasta ja materialistisesta sapattinäkemyksestä ja korostaakseen sapatin yleismaailmallista, lunastustyöhön liittyvää ja hengellistä luonnetta kirjoittaja liittää toisiinsa kaksi Vanhan testamentin tekstiä, nimittäin 1. Moos. 2:2 ja Ps. 95:11. Edellisellä hän kytkee sapatinlevon alkuperän kauas luomisen aikaan, jolloin "Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa" (Hebr 4:4; vrt. 1. Moos 2:2-3; 2. Moos, 20: 11; 31:17). Se että sapatinlepo oli peräisin Jumalalta, antaa sille yleismaailmallisen ja ikuisen pätevyyden. "Tämä Jumalan sapatti", kuten Adolph Saphir lausuu, "on kaiken rauhan ja levon pohja ja perusta - vakuus lopullisesta ja tyydyttävästä tarkoituksesta luomisessa". Jälkimäisellä tekstillä (Ps. 95:11) hän selittää tämän "sapatinlevon" laajuutta osoittaakseen sen sisältävän pelastuksen siunaukset, jotka saadaan astumalla henkilökohtaisesti "Jumalan lepoon" (4: 10, 3, 5).
Osoittaakseen tätä sapatinlevon "hyvän sanoman" (4:2) yleismaailmallista pelastushistorialista ulottuvuutta - levon, jota koskeva sanoma on ”julistettu meille niin kuin heillekin (nimittäin israelilaisille)” (4:2) ja josta henkilökohtaisesti voidaan osallistua ”uskossa” (4:2) – Hebrealaiskirjeen kirjoittaja tekee muutamia merkittäviä johtopäätöksiä psalmista 95. Ensiksikin hän päättelee, että psalmissa 95:11 mainittu Jumalan vala, jonka mukaan israelilaiset eivät pääsisi hänen lepoonsa, osoittaa, että Jumala on luvannut sapatinlevon. Siihen (nimittäin luvattuun maahan) erämaan sukupolvi ei kuitenkaan päässyt ”tottelemattomuutensa tähden” (4:6; vrt. 3:16-19). ”Tämän vuoksi” hän väittää olevan varmaa, ”että muutamat pääsevät siihen” (4:6). Toiseksi hän osoittaa, että Jumalan sapatinlepo ei saavuttanut täyttymystään vielä silloinkaan, kun seuraava sukupolvi israelilaisia Joosuan johdolla astui levon maahan, koska Jumala Daavidin kautta sanoo vielä ”niin pitkän ajan jälkeen” (4:7): ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne” (Hebr. 4.7, vrt. Ps. 95:7). Se että kauan sen jälkeen kun alkuperäinen julistus sapatinlepo hyvästä sanomasta oli annettu, vieläpä Daavidin aikana, Jumala ”taas” uudistaa lupauksensa sanomalla ”tänä päivänä”, osoittaa, että lupaus päästä Jumalan sapatinlepoon (sabbatimos) on yhä voimassa (4:9). Lopuksi kirjoittaja antaa ymmärtää, että (kuten G. von Rad huomauttaa) ”tuo ´tämä päivä´, jolloin psalmi uudistaa Jumalan tarjouksen levosta, on koittanut Kristuksen tulemuksessa” (4:7). Tällä päättelysarjallaan hän kykenee osoittamaan, että sapatilla on KOLMIULOTTEINEN merkitys. Se on ensinnäkin MUISTO LUOMISEN LOPPUUN SUORITTAMISESTA. Myöhemmin siitä tuli VERTAUSKUVA LUPAUKSESTA ASTUA LEVON MAAHAN JA SEN AJALLISESTA TOTEUTUMISESTA. Lopuksi ”nämä kaksi merkitystä”, jotka (kuten J. Daniélou huomauttaa) olivat ESIKUVAA JA PROFETIAA SIITÄ sabbatismoksesta, SEITSEMÄNNESTÄ PÄIVÄSTÄ, JOKA EI OLLUT VIELÄ KOITTANUT, ovat täyttyneet ja tulleet todellisuudeksi Jumalan kansalle Kristuksen kautta. Asettamalla rinnakkain kaksi tekstiä (1. Moos. 2. 2; Ps. 95:11) Hebralaliskirjeen kirjoittaja tarjoaa järkkymättömän vakuutuksen siitä, että JEESUKSEN KRISTUKSEN KAUTTA JUMALAN KANSA LOPULTA OSALLISTUU LUOMISEN JA LUNASTUKSEN KOKO TARKOITUKSESTA, JOTA SAPATINLEPO EDUSTAA.
jatkuu...
Jatkoa...
Voidaan väittää, että koska kirjeen kirjoittaja ei käsittele varsinaista sapatin viettämistä vaan pikemminkin sen siunausten pysyvyyttä ja täyttymistä, hänen tekstistään ei voida tehdä mitään päätelmiä sen kirjaimellisesta noudattamisesta. Tällainen toteamus tuskin kuitenkaan on oikeutettu, koska kirje on osoitettu JUUTALAISKRISTILLISELLE yhteisölle, joka PITI SUURESSA ARVOSSA JUUTALAISIA TAPOJA KUTEN SAPATINVIETOAKIN. Se, että kirjoittaja ei ryhdy sapatin vieton voimassaolon kärkevään puolustamiseen vaan vain kehottaa osallistumaan sen siunauksista, jotka kuuluvat varmasti Jumalan kansalle (4:9), tekee hänen todistuksestaan sitäkin arvokkaamman, koska siinä SAPATIN VIETTOA PIDETÄÄN ITSESTÄÄN SELVÄNÄ. Kirjeen VASTAANOTTAJAT EIVÄT TARVINNEET TIETOA SAPATTIKÄSKYN VELVOITTAVASTA LUONTEESTA vaan pikemminkin sen todellisesta merkityksestä Kristuksen tulemuksen valossa.
Useimmat selittäjät tulkitsevat sapatinlevon (tai sapatin pitämisen) tarkoittavan tässä (4:9) yksinomaan tulevaisuudessa toteutuvaa sapatinlepoa; he eivät ole tajunneet tämän kehotuksen merkitystä tämänhetkisen sapatin vieton kannasta. Samuel T. Lowrie esittää varsin huomiota herättävän selityksen vallitsevalle väärinkäsitykselle, joka koskee tämän kirjeen opetusta sapatin pitämisestä. Tämä kirje hyväksyttiin kanonisten kirjoitusten joukkoon vasta pitkän aikaa kääntyneistä hebrealaisista koostuneiden seurakuntien olemassaolon jälkeen (lännessä n. 4. vuosisadalla). Tämän vuoksi pakanakristittyihin kuuluvat selittäjät, jotka eivät ole tunteneet kirjeen alkuperäisten lukijoiden olosuhteita, ovat jättäneet huomiotta sellaiset kohdat, joita alkuperäiset juutalaiset käännynnäiset olisivat ymmärtäneet.
On huomattava, että vaikka vakuutus Jumalan kansalle säilyneestä sapatinlevosta (4:9) ja kehotus ”päästä siihen lepoon” (4:11) voi sisältää ajatuksen sen siunausten toteutumisesta tulevaisuudessa (suomal. käännös ”varmasti tuleva” sisältää yksinomaan tämän ajatuksen), teksti kokonaisuudessaan sisältää myös useita merkittäviä viittauksia nykyiseen sapatin pitämisen kokemukseen. Esimerkiksi jakeessa 3 kirjoittaja korostetusti lausuu: ”Sillä me pääsemme (eiserkhometha) lepoon, me, jotka tulimme uskoon.” Kuten R. C. H. Lenski toteaa, tässä esiintyvä preesensmuoto ei ilmaise abstraktia yleismaailmallisuutta, sillä silloin tekstin pitäisi kuulua: ”He pääsevät”. Persoonallinen muoto ”me pääsemme” viittaa kirjoittajaan ja lukijoihin, jotka ”tulivat uskoon” (4:3) ja pääsevät nykyisyydessä siihen ”lepoon”, jota seuraavassa jakeessa luonnehditaan Jumalan sapatinlevoksi ja joka on ollut tarjona maailman luomisesta asti (4:3-4). Samoin verbi, joka on käännetty suomeksi ”varmana pysyy” (4:6) ja ”varmasti tuleva” (4:9), alkutekstissä apoleipetai, joka kirjaimellisesti merkitsee jälkeensä jättämistä, on tässä passiivin preesens-muodossa eikä sen vuoksi välttämättä viittaa tulevaisuuteen. Jae 9 voidaan kääntää sananmukaisesti: ”niin on sapatinlepo jätetty jäljelle Jumalan kansalle”, koska Joosuan sukupolvi ei sen lupauksia tyhjentänyt (jae 8). Preesensmuoto korostaa sen nykyistä pysyvyyttä pikemmin kuin sen tulevaa mahdollisuutta.
Myös jakeessa 7 esiintyvät kaksi ”tänä päivänä” (sémeron)-ilmausta ovat myös merkittäviä. Psalmissa esiintyvä ”tänä päivänä”, jolloin Jumala uudisti ”hyvän sanoman” (4:6) levostaan, osoittaa kirjoittajan käsityksen mukaan, että koska sapainlevon evankeliumi tarjottiin uudelleen Daavidin päivinä, se ulottuu kristilliseen aikaan asti. Ehto sen vastaanottamiselle on sama: ”Älkää paaduttako sydämiänne, kun kuulette hänen äänensä” (4:7). Tässä ei ole kysymys tulevaisuudessa tapahtuvasta vaan nykyisestä ”tämän päivän” vastauksesta hyvään sanomaan. Tässä vastauksessa tiivistyy erinomaisesti kristillinen sapatin pitämisen merkitys. Jakeessa 10 tätä käsitystä edelleen selvennetään vertaamalla toisiinsa Jumalan lepoa ja ihmisen lepoa, ”sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa”. Kumpikaan verbi ”on päässyt” ja ”on saanut levon” ei ole aikamuodoltaan futuurissa, vaan molemmat ovat aoristimuodossa eivätkä sen vuoksi viittaa tulevaan kokemukseen vaan sellaiseen, joka, vaikka onkin jo esiintynyt menneisyydessä, jatkuu nykyisyydessä. Jotkut selittäjät eivät ole tätä havainneet, vaan ovat erehtyneet tulkitsemaan tätä lepoa kuoleman levoksi tai uskovien tulevaisuudessa saamaksi taivaalliseksi perinnöksi. Tämä voi tuskin olla kirjoittajan ainoa tarkoitus, koska hän pyrkii kaikin tavoin osoittamaan, että sapatinlepo on yhä jäljellä nykyisyydessä Jumalan kansalle (4:9).
jatkuu...
Jatkoa...
Vertailtavina jakeessa 10 eivät ole teot, koska Jumalan teot ovat hyviä ja ihmisen pahoja. (vrt. Hebr. 6:1, ”kuolleista töistä”); sen sijaan kysymys on siitä, että ihminen jäljittelee (hosper, niin kuin) Jumalan lepäämistä työstä. Kysymys on SAPATIN LUONNETTA koskevasta yksinkertaisesta lausunnosta, sillä sen olennainen osa on nimenomaan TYÖSTÄ LAKKAAMINEN; ”Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista töistansä (Hebr. 4:4). Kirjoittaja siis selittää Jumalan kansalle jäljellä olevan sapatinlevon (sabbatismos) luonnetta viittaamalla sen peruspiirteeseen, nimittäin työstä lakkaamiseen (4:10). Mutta mitä tämä merkitsee? Kehottaako Hebrealaiskirjeen kirjoittaja lukijoitaan pelkästään keskeyttämään maalliset toimensa sapattina? Koska he olivat juutalaiskristittyjä, he tuskin tarvitsivat tällaista muistutusta. Sitä paitsi näin korostuisi vain levon negatiivinen puoli, ja sapatinlevon siunaukset voivat tuskin olla vain pelkkää kieltoa. Ilmeisesti kirjoittaja sisällyttää sapatinlepoon SYVEMMÄN merkityksen. Tämä voidaan nähdä siinä vastakkainasettelussa, jossa toisella puolella ovat ne, jotka eivät päässeet lepoon tottelemattomuutensa tähden (4:6,11), ja toisella puolella ne, jotka pääsevät lepoon, koska tulivat uskoon (4:2,3). Sapattina lepääminen merkitsee siis LAKKAAMISTA TEKEMISESTÄ, JOTTA VOI KOKEA, MITÄ MERKITSEE OLLA PELASTETTU USKON KAUTTA (4:2,3,11). Uskovien tulee, (kuten Calvin lausuu) ”lakata teoistaan salliakseen Jumalan tehdä tekonsa heissä”. Lepäämällä sapattina kuten Jumalakin lepäsi (4:10) uskova (K. Barthin mukaan) ”tietoisesti osallistuu Jumalan hankkimasta pelastuksesta”.
Hebrealaiskirjeen kirjoittajalle se sapatinlepo, joka on olemassa Jumalan kansaa varten, ei ole pelkkä joutilaisuudessa vietetty päivä, vaan pikemminkin uudistuva tilaisuus päästä Jumalan lepoon. Se merkitsee VAPAUTUMISTA TYÖN HUOLISTA, JOTTA VOIDAAN VAPAASTI VASTAANOTTAA USKON KAUTTA JUMALAN LUOMISEN JA LUNASTUKSEN TARJOAMAT TÄYDELLISET SIUNAUKSET. On kuitenkin huomattava, että tämä pelastuksen siunauksien kokeminen sapattina ei täysin toteudu nykyisyydessä, sillä teksti jatkaa sanoen, että meidän tulee ahkeroida päästäksemme ”siihen lepoon” (4:11). Tämä tulevaisuuteen suuntautuminen merkitsee sitä lopullisen lunastuksen odotusta, josta sapatti on myös merkkinä. Sekä Vanhassa testamentissa että rabbiinisessa kirjallisuudessa sapatti nähdään myös tulevan maailman esikuvana.
Emme tiedä, miten hyvin kirjoittaja oli selvillä evankeliumien sapattiaineistosta. Emme voi olla havaitsematta hänen tulkinnassaan heijastusta Kristuksen esittämästä, sapattia koskevasta lunastushistoriallisesta näkemyksestä. Hebrealaiskirjeen 4. luvussa (vrt. jakeet 3, 4, 5, 10) esitetty ajatus Jumalan sapatinlevon pysyvyydestä sopii hyvin yhteen Johanneksen evankeliumissa esitettyjen Herran sanojen kanssa: ”Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä” (5:17). Jumalan lepo on todella hänen keskeytymätöntä pelastavaa toimintaansa, jonka tarkoituksena on palauttaa langennut ihminen hänen yhteyteensä. Kristus, jonka Isä lähetti lunastamaan ja ennalleen palauttamaan ihmisen, on Jumalan levon korkein ilmennys. Niinpä Kristuksen suuri lupaus antaa lepo (anapausis) kaikille, jotka tulevat hänen tykönsä (Matt. 11:28) on sapatinlevon (sabbatismos-katapausis) ydin, joka on tarjona Jumalan kansalle (Hebr. 4:1, 3, 5, 9, 11). Nämä pelastuksen siunaukset, joita saamme uskon kautta nauttia nytkin sapattina, koetaan täysin maanpäällisen toivioretkemme päättyessä. Se että Hebrealaiskirjeen 4. luvussa havaitsemme heijastuksen Kristuksen sapattinäkemyksestä aikana, jolloin pelastuksen siunauksia voidaan kokea, osoittaa, että alkukristityt (ainakin muutamat heistä) tulkitsivat Kristuksen opetuksia siten, että he eivät kumonneet kirjaimellisesti tätä käskyä vaan korostivat sen hengellistä arvoa.".
kuule kukaan ei lue noin pitkiä sepustuksia olkoot ne vaikk aenkelin laatimia.
tämä on KESKUSTELUpalsta, sen mukaan tarinat.
Kiinnostunut lukee. Jarinhotelli on kirjoittanut hyvin ja lyhysti. Jotka eivät jaksa lukea pitkää tekstiä, niin lukekoot jarinhotellin kommentin. Mutta tässä lyhyemmin tuo Hebr. 4. luku, joka kertoo sapatin pelastavasta merkityksestä.
"Sapattilevon, joka on yhä jäljellä ja tallella Jumalan kansalle (4:9), selitetään olevan muutakin kuin yksinomaan Juudan kansalle varattu aineellinen kokemus (4:2,8). Sen osoitetaan olevan pysyvä ja kaikkien niiden saatavilla oleva hengellinen siunaus, jotka uskon kautta pääsevät Jumalan lepoon (4:2,3,11). Kun uskova lakkaa sapattina omista töistään Jumalan mallin mukaisesti (4:10), hän voi ottaa vastaan armosta (ei teoista) esimakua lopullisen lunastuksen siunauksista, jotka Kristuksen kautta ovat jo muuttuneet varmuudeksi (4:7). Tämä sapatin myönteinen tulkinta osoittaa, että alkuseurakunta ymmärsi Jeesuksen messiaaniset julistukset (Mark. 2:28, Matt. 12:6, Joh. 5:17) ja hänen parantamistyönsä siten, että ne eivät merkinneet uuden jumalanpalveluspäivän siirtymistä sapatin tilalle vaan sen vieton todellisen merkityksen ilmoittamista. Sapatti on aikaa, jolloin koetaan Jeesuksen Kristuksen kautta aikaansaatu Jumalan pelastus. (Bacchiocchin kirjasta Sapatti ja sunnuntai)
Alla koko Hebr. 4. luku Raamatusta.
Hebr. 4:1-16
"1 Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle. 2 Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se näin sulautunut heihin. 3 Sen sijaan me, jotka uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan.
Jumala on siis sanonut:
-- Ja niin minä vihassani vannoin: "Ikinä he eivät pääse minun lepopaikkaani."
Näin hän sanoi, vaikka hänen työnsä ovat olleet valmiina maailman luomisesta asti. 4 Kirjoituksissahan on seitsemännestä päivästä sanottu: "Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi kaikesta työstään." 5 Mutta tuossa toisessa kohdassa sanotaan: "Ikinä he eivät pääse minun lepopaikkaani."
6 Koska siis on varmaa, että jotkut pääsevät sinne, ja koska ne, jotka muinoin kuulivat hyvän sanoman, eivät niskoittelunsa vuoksi sinne päässeet, 7 Jumala on asettanut uuden määräpäivän, "tämän päivän". Hänhän on paljon myöhemmin Daavidin suulla lausunut edellä mainitut sanat:
-- Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.
8 Jos jo Joosua olisi vienyt kansan levon maahan, ei Jumala puhuisi toisesta, myöhemmin tulevasta päivästä. 9 Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään. 10 Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään. 11 Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle.
12 Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. 13 Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.
Armon valtaistuimen eteen!
14 Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. 15 Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. 16 Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. ".
http://raamattu.fi/1992/Hepr.4.html
Yrität kuin luikuri konsanaan epätoivoisesti puolustaa adventismia Evankeliumin sijasta.
Adventismin opit ovat kaikki Raamatun opetusten vastaisia.
Sehän on päivänselvää heti kun itse lukee mitä Raamattu opettaa.
Kaikenkarvaiset lahkojen herätyssaarnat ovat yrityksiä omavanhurskauden opettamisessa. Kuinka totta onkaan RAAMATTU sanoessaan; >>> Roomalaiskirje:
3:12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
Kaikki ?
Et ole esittänyt vielä ainoatakaan Raamatun paikkaa todistaaksesi väitteesi oikeaksi. Room. 3:12 ei todista, että adventistit olisivat jossain Raamatun opetusta vastaan. Luulen, ettet tiedä adventismista mitään.
Minä puolustan kyllä Raamattua, kuten kaikki adventistit.