Nielurisojen jälkioireilu

PoistokoEdessä

Onko muilla ollut ongelmia nieluriojen kanssa? Eli olen sairastanut teini-iässä angiinan, mutta eivät silloin poistaneet risoja.
Nyt risat ovat sitten aikuisiällä ruvenneet vaivaamaan siten että tuntuu kuin koko ajan jokin kaivelisi kurkkua ja tuntuu lähinnä nieltäessä kipua ei ole ilmennyt paitsi toisinaan on vasempaaan korvaan vihlonut ja olen huomannut että risat ovat suurentuneet, vasemmalla puolella suurempi. Nieleminenkin on toisinaan vaikeaa.

3

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikristallia

      Nielu- ja kitarisoja ei yhden angiinan takia poisteta. Tulehdus parannetaan antibiooteilla.
      Yleislääkäri tai korva-nenä-kurkkutautien lääkäri on hyvä osoite.

    • bbcbbxcb

      Poistolla on myös ongelmansa. Itseltäni poistettiin kitarisa lapsena angiinakierteiden (liene x 15/yksi syksy) ja sen jälkeen todetun astman jälkeen. Leikkaava lääkäri leikkasi myös laskimon auki, ja vartin toimenpide kesti 2 tuntia. Sain verensiirron.

      Myöhemmin nielurisoissa ollut proppuongelmaa. Olen huomannut, että ruokavalioremontti auttaa siihenkin. Refluksi vaivaa, joten kurkku on kroonisesti punainen, vaikka olen välttynyt hyvin flunssilta.

      Kurkun oireet voivat olla myös oire vatsan ongelmista. Refluksi on hyvin tavallista, ja se vahingoittaa yläruuansulatuskanavan limakalvoja, hampaita ja äänihuulia. Jos epäilet myös vatsan ongelmia, mene ensin yleislääkärille.

      Mikään leikkaus ei ole vaaraton. Mahdollisia komplikaatioita ovat mm. verenvuoto, infektio (hankalasti hoidettavat lääkkeille vastustuskykyiset bakteerikannat!), hermovaurio, anestesiakomplikaatio (mikä sekin voi pahimmillaan aiheuttaa aivovaurion tai kuoleman). Eli kannattaako turhaan leikkauttaa itseään? Yksityiseltä tosin saa kaikkea, minkä itse maksaa.

    • ohionx

      Mulla oli nuorempana (joskus kolmikymppisenä ja vähän jälkeen) tosi suuret nielurisat ja niihin kerääntyi aina niitä "proppuja", jotka painelin pois. Nyt olen kuuskymppinen, ja yllättäen joku aika sitten huomasin, että nielurisat on itsestään pienentyneet vuosien varrella, eikä niitä oikein edes huomaa enää. Ilmeisesti silloin nuorempana, kun oli enemmän infektioita, risat suurentuivat, kun niillä oli koko ajan tehtävää vastustaessaan tulehduksia ja nyt toiminta on vähentynyt ja koko pienentynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe