Keskustalaiset elää mielikuvitusmaailmassa

"Lappilainen kansanedustaja ja keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni korostaa, että Suomella on paljon osaamista arktisissa asioissa.

Suomella on erityisosaamista erityisesti uusiutuvan energian hyödyntämisessä arktisilla alueilla.

Tätä osaamista olisi mahdollista viedä myös Pohjois-Amerikan ja Venäjän arktisille alueille

Suomi valmistautuu paraikaa vastaanottamaan Arkisen neuvoston puheenjohtajuuden.

"Puheenjohtajuus toimii meille näyteikkunana. Meidän on vielä valittava, mitä osaamista erityisesti haluamme esille tuoda", Kulmuni tähdentää."

Valitettavasti kauppaa ei enää käydä valtioiden välisena vaihtokauppana kuten Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin.

Eli osamista voidaan kyllä esitellä venäläisille ja amerikkalaisille poliitikolle mutta se ei johda mihinkään kauppoihin"

Neuvostoliitto romahti ja hajosi vuonna 1991. Ja USA:n kanssa Suomi ei ole koskaan käynyt oravannahkakauppaa.

Ellei oteta lukun Hornettien ostoon liittyneitä vastakauppoja.

Mahdollista voisi olla, että Suomi ostaisi uudet hävittäjät joltain USA:n valmistajalta ja vastakauppoihin tulisi jotain energia-alan suomalaisia laitteita.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/keskustan-kulmuni-suomen-on-hyödynnettävä-paremmin-arktista-osaamistaan-1.180386
367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

http://yle.fi/uutiset/3-9311220

Hornet-hankinnan yhteydessä 90-luvulla myyjämaa Yhdysvallat joutui sitoutumaan kauppasumman suuruiseen vastaostovelvoitteeseen. 3,35 miljardin euron velvoite täyttyi vuonna 2000. Yhteensä noin 220 suomalaisyritystä pääsi mukaan kauppoihin.

Silloin kävi mikä vain, Amerikkaan vietiin jopa sinfoniaorkestereita. Olen törmännyt maailmalla esimerkiksi reppuihin jotka olivat osa Hornet-vastakauppoja, kertoo Suomen ilmailu- ja puolustusteollisuus ry:n pääsihteeri Tuija Karanko.

Tällä kertaa Suomi ei voi asettaa euromääräistä velvoitetta. Kaupan ehdoksi voidaan kuitenkin määrätä teollinen yhteistyö eli velvoittaa hävittäjävalmistaja ottamaan suomalaisyrityksiä mukaan.

Äänestä

Jos Venäjällä ja USA:ssa olisi tarvetta suomalaiselle energiaosaamiselle kauppoja olisi jo syntynyt.

Kulmuni elää Neuvostoliiton ajassa ja kuvittelee kauppaa yhä käytävän poliitikkojen keskenään neuvottelemina tilauksina.

Äänestä

kannattaa vaan ottaa, kun siihen saa monenmoista tuekea ryöstönpäälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


e5ywe kirjoitti:

"Lappilainen kansanedustaja ja keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni korostaa, että Suomella on paljon osaamista arktisissa asioissa.

Suomella on erityisosaamista erityisesti uusiutuvan energian hyödyntämisessä arktisilla alueilla.

Tätä osaamista olisi mahdollista viedä myös Pohjois-Amerikan ja Venäjän arktisille alueille

Suomi valmistautuu paraikaa vastaanottamaan Arkisen neuvoston puheenjohtajuuden.

"Puheenjohtajuus toimii meille näyteikkunana. Meidän on vielä valittava, mitä osaamista erityisesti haluamme esille tuoda", Kulmuni tähdentää."

Valitettavasti kauppaa ei enää käydä valtioiden välisena vaihtokauppana kuten Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin.

Eli osamista voidaan kyllä esitellä venäläisille ja amerikkalaisille poliitikolle mutta se ei johda mihinkään kauppoihin"

Neuvostoliitto romahti ja hajosi vuonna 1991. Ja USA:n kanssa Suomi ei ole koskaan käynyt oravannahkakauppaa.

Ellei oteta lukun Hornettien ostoon liittyneitä vastakauppoja.

Mahdollista voisi olla, että Suomi ostaisi uudet hävittäjät joltain USA:n valmistajalta ja vastakauppoihin tulisi jotain energia-alan suomalaisia laitteita.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/keskustan-kulmuni-suomen-on-hyödynnettävä-paremmin-arktista-osaamistaan-1.180386

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu