Mitenkä pitkä kaupunginjohtajan koeaika olikaan?
Länsi ja Sisä- Suomen aluehallintovirasto tutkii ja selvittelee Kuntayhtymä Kaksineuvoisen tapahtuneista asioita. Useita tarkistuksia on jo tehty. Johtavat viranomaiset antaneet vääriä ja muunneltuja tietoja Aville? Avin tarkastukset alkaneet jo viime vuoden puolella ja jatkuvat edelleen. Kai kaupunginjohtajatar muisti tämän viimeistään virkaanastujaisissaan mainita. Henkilökuntaa haastateltu useaan otteeseen ja myös potilaiden omaisilta mennyt selvityspyyntöjä Aville.
Kaupunginjohtajan koeaika!
5
264
Vastaukset
- kiitosvalitsijat
Eilinen päivä oli kuntayhtymä kaksineuvoisen henkilökunnalle juhlapäivä!
Kahvittelua ja riemunkiljahduksia oli kuulunut monissa työyhteisöissä. Kaikki helpottuneita. Entinen todellinen johtaja palaa takaisin kuntayhtymän johtoon. Nyt henkilöstö ja potilaat alkavat saada taas ihmisarvoista kohtelua. >>>>
"Syksyllä 2014 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen johtajan paikalta eläkkeelle jäänyt Antti Perkkalainen palaa takaisin tuttuun työhuoneeseen. Kauhavan, Lappajärven ja Evijärven sote-palveluja tuottavan kuntayhtymän yhtymähallitus päätti valinnasta maanantaina". - pusahajottanutkaiken
Mistähän se kertoo, että kuntayhtymä kaksineuvoisen hallitus halusi eläkkeellä olevan entisen kuntayhtymän johtajan takaisin töihin?
- Lummukanpöyröö
Saatiin Kurikkaankin naiskauneutta. Sitä onkin jo odotettu
- turhavalittaa
Voi Lummikanpöyröö on se hyvä, että Pusalla, "Lumikilla, "Täystuholla" on Kauhavalla yksi ihailija.
Toiset, kun itkee ja valittaa Kauhavalla entisen kuntayhtymän johtajattaren aikaan saannoksia ts. täystuhoa.
Paikallislehdessä oli kokoneen kunnallispolitiikon pitkä kirjoitus asiasta. Hän kyseli mm. mitä on tapahtunut, kun "viisi vuotta sitten Kauhavan terveysasema tunnustettiin koko maassa nuorille lääkäreille suunnatussa kyselyssä parhaaksi terveysasemaksi. Meillä ei ollut lääkäripulaa eikä vaikeuksia saada tänne lääkäreitä. Jotakin on tapahtunut, koska tilanne on nyt päinvastoin."
Tähän kysymykseen kykenee vastaamaan vain nykyinen Kurikan kaupunginjohtaja!
Kauhavalaisille sanon, että turha on enää valittaa, "kun paskat on housussa".
- lummukanpöyröö
Pusa , tuo kuvankaunis Lumikki on nyt Kurikan kääpiöiden ihailtavana. Ihan kateheksi käy
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude23615169Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510136Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089361Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237089Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826527Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1736207Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole464786IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1451680Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251576