Kiinni jäit

Takarivissä ja takapihoilla on aina uusia mersuja satasella, sinne menee tonkiin ja käkkiin kaulukset pystyssä murjottava läskinaama ja kun kysyy että mitä saisi olla niin selityksiä ei jaksa alkaa kirjoitteleen, niinkuin tosiaan jossain takarivissä olisi aina joku lottovoitto auto eurolla, on turhapuroja takarivin/pihan hiiviskelijät jotka koskaan ei osta mitään.

On se kyllä kumma, että ne Saksassa 10 vuodessa "120 tuhatta" ajetut diesel-mersut ei mene siellä kaupaksi, vaan ne pitää tuoda tänne Suomeen takapihoille ja takariviin myytäviksi.

Huonoitsetuntoinen täysin perustapoja osaamaton rahaton haiseva krapula läski pyörii pitkin takarivejä ja väleissä hiipii ja häpee, jännittää eikä saa sanaa suustaan kun pitäisi oikeassa elämässä livenä lyödä paljon rahaa pyötään niin alkaa puntit tutiseen ja tupakki nousee krapulaiseen käteen ja lähdetään mumisten takas vuokrakämppään tutkiin nettiä ja tekeen löysiä tarjouksia johon ei kukaan koskaan ikinä vastaa ja ihmetellään kun menestys ei kolkuta ovea koskaan...

Taas meni monta tuntia yöstä lähettää sähköpostilla kymmenille jobbareille Huutokauppakeisarin pilatarjouksia "hulluhan sitä on jos ei puolta tarjoo" tyylillä. Nyt pitää lähteä ottamaan semmoiset virkistävät 10 tunnin unet. Iltapäivä kuluukin taas rattoisasti kulkien eri jobbarien romutarhoissa niiden kierolaisten aikaa varastamassa ja takarivin "helmiä" etsiskellessä. Siellä sitä on takapihalla ja aidan vierustoilla paaliromua lintallaan odottamassa hölmöä ostajaa, joka maksaisi romusta enemmän kuin sen 0,05 € /kilo, minkä Kuusakoski jobbarin "helmestä" maksaa. Iltapäivän vierailut on sikälikin parempia, että jobbarin suusta hönkivä vanhan viinan haju on sentään vähän päivän mittaan laimentunut. Illalla on sitten meillä Rikkaitten Rinteen taloyhtiön yhtiökokous, missä toimin puheenjohtajana. Sieltä kilometriväärennettyjen piilovikaisten paaliromujen välistä pitää luultavasti lähteä vieläkin pois sillä omalla luotettavalla oikeasti 900 000 km ajetulla ikiliikkuja-mesellä, jonka muuan jobbari myi minulle 160 000 km ajettuna "loistoyksilönä" ja tarjosi vielä kaupantekijäisinä jalasmökissään 2 tuntia pannussa seissyttä parkkihapoille mennyttä jobbarikahvia.

Juuri tässä tällä viikolla oman autoni myyneenä huomasin yhden piirteen tinkivinkuaaneissa. Joka siis sivuaa tuon artikkelin kuvausta. Tinkivinkuaanit eivät ymmärrä minkälainen etiketti tinkimisessä on silloin kun käydään kauppaa oikealla rahalla. Myyjä harvoin hyväksyy ensimmäisen tarjouksen, koska aina kannattaa tehdä vastatarjous.

Tinkivinkuaanien rahattomuus paljastuu tässä kohtaa. Vastatarjouksen saatuaan he huomaavat, ettei heillä ole kaupan kohteeseen varaa. Ja itse asiassa heillä ei ole omaankaan tarjoukseensa varaa, jos ensimmäiseen tarjoukseen vastaa "auto on sinun, tule paikan päälle, niin tehdään paperit", alkaa länkytys että missähän kunnossa maalipinta on ja eikös noissa ole tyyppivikoina vaihdelaatikko.

Toisaalta nämä vastatarjouksen jälkeen perääntyneet voivat olla myös jobbareita, jotka huomaavat etteivät saa myyjän asettaman alimman hinnan päälle katetta.

Emme koskaan tee viimeisen hinnan kyselijän kanssa puhelimessa loputonta hinta vääntämistä, koska se ei oikeasti johda mihinkään ( no koska tulet lunastamaan tarjoamasi hinnan sieltä kaukaa?: " täytyy sitä, tota ja tätä, mää soittelen ja luuri kiinni..."), vaan aina tule paikkanpäälle ja ota paljon rahaa mukaan niin voit tehdä tarjouksen oikessa elämässä ihan livenä, ethän ole autoa edes nähnyt ja sitten vasta otamme tosissaan oikean ostajan tarjouksen kasvotusten, muu on ajan hukkaa, turhuuden maximointia ja molemmin puolista ajanhukkaa josta ei jää hyvä maku, niin se oikeassa elämässä menee missä oikea ostaja tulee paikanpäälle oikeasti ostamaan, kun tää elo on kontaktilaji, puhelimessa ei pysty työntään rahoja eikä autoa.
Koittakaa kestää.

Otettiin jobbarin tarhasta auto koeajoon. Ajettiin tankki tyhjäksi, sekä vietiin autosta huoltokirja ja vararengas.