"Eurostat julkaisi tänään uusimmat tilastot maataloustuista Euroopassa, ja Suomen maataloustuet olivat jälleen kerran ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat suhteessa sektorin tuottamaan arvonlisään. Jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden maksettiin tukia lähes kaksi euroa.
Suomen kansallisen tukipolitiikan lähtökohdaksi on otettu maanviljelijän oikeus harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa. Tälle lähtökohdalle rakennettu järjestelmä on aiheuttanut sen, että suomalaisilla maanviljelijöillä ei ole ollut tarvetta kehittää toimintaansa samalla tavalla kuin muissa Euroopan maissa. Kannattavuudesta ja tuottavuudesta irroitettu tukimalli on johtanut siihen, että suomalaiset maanviljelijät ovat voineet tyytyä tuottamaan bulkkituotteita tietäen, että toimeentulon ratkaisee tuet eikä tuotteen houkuttelevuus tai toiminnan kannattavuus.
Esimerkiksi Ruotsi lopetti maatalouden kansalliset tuet EU:hun liittymisen jälkeen ja se sai aikaan tarpeellisten rakenteellisten uudistusten käynnistymisen. Sama työ on vielä edessä Suomen maataloussektorilla. Uudistusten myötä maitotilojen lukumäärä Ruotsissa laski, kun kannattamattomat tilat lopettivat. Nykyään Suomessa on kaksi kertaa enemmän maitotiloja kuin Ruotsissa, vaikka tuotantomäärät ovat Suomessa alhaisemmat.
Suomella ei ole enää varaa ylläpitää nykyistä tukijärjestelmää eikä maatalouden nykyinen kannattavuuskriisi ratkea lisäämällä maataloustoiminnan tukia. Kannattamattomille tiloille pitäisi tarjota mahdollisuus lopettaa toimintansa ilman että se johtaa maatalousyrittäjän vararikkoon."
http://mikkokiesilainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232378-suomi-tukee-maataloutta-eniten-euroopassa

Vastaukset 20
Vanhimmat
Kiitoksia työväenliike SAK / SDP, että yleislakon uhalla saitte aikanaan suomeen maataloustukijärjestelmän. Kiitos myös veronmaksajille.
Nyt pitää sitten alkaa korjaamaan demari esi-isiemme virheitä eikä vatuloida enää hetkeäkään enempää tämän kanssa. Liian kauan on suomalaiset saaneet kärsiä heidän toilailuistaan, joten maataloustuki on lopetettava heti.
Kumma on Kepu on puoli vuosisataa vastustanut tämän suuren virheen korjaamista. Demareilla ja muilla puoleilla varmaankin löytyisi halua luopua maataloustuitsa tai ainakin vähentää niitä. Toki on niin, että kaikkein hanakimmat tukien vastustajat löytyvät tänä päivänä elinkeinoelämän edustajien ja talousasiantijoiden puolelta eli niiltä, joista iso osa on Kokoomuksen kannattajia.
Kuuntelitko SDP:n puheenjohtaja kisaa?
Ainakin Rinne hehkutti maaseudun puolesta niin, ettei yksikään kepulainen ainakaan tällä hallituskaudella ole vastaavaa maaseudun puolustuspuhetta pitänyt.
Demareilla ei siis ole vähäisintäkään halua luopua tai edes vähentää maataloustukia, päinvastoin, Rinne jopa vaati niiden lisäämistä.
Valehteliko Rinne siis, vai miksi Mielipidepankki olet vastakkaista mieltä demarien puheenjohtajan kanssa?
Suomen EU:n ja maailman kalleimman maataloustukijärjestelmän rakensi KesKokoomusporvarit, kiitos kuuluu heille.
Joka+tapauksessa+on+tulossa+maatalousreformi,+koska+talous+tulee+sakkaamaan+rajusti+ja+maataolustuet+ovat+ryöstäytyneet+kaiken+kohtuuden+yläpuolelle.+Mikään+talous+ei+tätä+menoa+kestää+ja+Kreikan+tie+on+tiemme.+Nyt+palkkaverorosta+yli+20%+menee+suoraan+maataloustukeen.
Jep, edes MTK ei kertomansa mukaan oo enää vuosiin ollut kartalla eri tukimuodoista. Kyykkäänkö paskalle/nousenko paskalta? Sitä sotkee lisää:
'Kokonaan kansallisista varoista maksettuja tukia ei julkaista verkkopalvelussa.'
Veronmaksaja EI KOSKAAN SAA TIETÄÄ, kepu demokratiaa.
Suomalaisen maataloustuotannon tehottomuus on sanoin kuvaamatonta. Se ei ole maanviljelijän syy vaan tukipolitiikan, koska jättimäset tuet jaetaan ilman tuotantotuloksia. Näin tuotteiden myyti tiloilta on muuttunut vain olemattomaksi sivuseikaks ja tukirahalla on vain enää merkitystä.
MInä pdän suomalaista tukijullia loiseläjänä ja voi vittu, että osaavat olla tärkeitä.
20 vuotta töissä maaseudulla riitti ja sanoin perheelle, että minut noitten tukijullien kylään saa vain kilon palasina.
jep
http://journal.fi/afs/article/view/50881/16523
Kuinka monta isäntää on jakamassa tätä valtavaa maataloustukikaakkua, onko kellään tietoa?
Suomessa on 50 000 viljelijää, jotka jakavat 5 miljardin sadoista suorista ja epäsuorista maataloustuista koskevan potin. Se tekee keskimäärin 100 000 euroa (3/4 tuloista) tilaa kohti joka vuosi. Lisäksi tilat myyvät tuotteitaan noin 35 000 eurolla (1/4 tuloista).
Niistäkin osa pää- ja osa sivutoimisia tiloja. Pitäisi jakaa tuet vain päätoimisille tiloille. Miljonääri eivät tarvitse maataloustuki (Nalle, Herlinit, Sipilä jne).
Entä mitä sitten?
tukipotti on oikeasti 1.8 mrd...
Siitä "luomuun" suurin osa.
Hyvä että jengi alkaa heräämään näiden elättien kohtuuttomien tukien kohdalla.
Kyllähän porukat onkin nukkuneet tässä jo vuosikymmeniä....
Maataloustukiaiset on poistettava.
On se niin väärin!
Katso tätä ja huokaa syvään:
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/biggest/domain-17304/kuvat/maatalous2015.PNG