Avoin kirje eräälle keskustanuorelle

Aamulehden yleisönosastossa tänään keskiviikkona ollut kirjoitus sai minut nikottelemaan. Itse en ole politiikassa mukana muuten kuin äänestäjänä, mutta tuntuu pelottavalta lukea sellaista, mitä tuo nuori poika kirjoittaa.

On sinällään hienoa, että nuorissa riittää virtaa ja ideoita. Mutta asioita ei kuitenkaan tämän päivän maailmassa hoideta vallankumouksilla eikä vouhottamisilla, eikä ikärasistisilla kirjoitteluilla.

Tuo nuori poika leimaa kirjoituksessaan kunnanvaltuutetut harmaahapsisiksi ukoiksi ja akoiksi, ja herjaa, että kuntapolitiikassa eläkeläiset pelaavat pieniä hiekkalaatikkoleikkejään. Hän väittää, että vanhoihin tapoihin ja ideologioihin kangistuneet harmaat hapset eivät pysty, eivätkä välttämättä haluakaan uudistaa kuntaa ja sen palveluita. Hän kysyy, "haluammeko valtuustoon koiran, joka ei opi uusia temppuja?"

Pyrkiessään politiikassa eteenpäin voi tietenkin käyttää provosoivaa kirjoitustyyliä - tiettyyn rajaan saakka. Ikävä kyllä överiksi mennyt kirjoittelu osoittaa, että poju ei ole sopiva yhteistyöhön eikä rakentavaan kanssakäymiseen, koska puuttuu arvostus vanhempia ihmisiä kohtaan. Nuoruuden ja hulluuden vastapainoksi tarvitaan iän mukanaan tuomaa maltillisuutta, viisautta ja elämänkokemusta.

Kannattaa huomata, että nuori vallaton koiranpentu ei osaa mitään, ennenkuin se on koulutettu ja opetettu tavoille. Pientä rajaa siihen koheltamiseen.
8132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nuoresta iästään huolimatta hän osaa kirjoittaa paljon rakentavammin kuin sinä, ja arvostaa iäkkäitä ihmisiä enemmän kuin sinä nuoria. On siis kaikkien kannalta onni, että teistä kahdesta juuri hän on aktiivisena politiikassa ja sinä et.

Äänestä
  • kirjoituksesi oli kuin Pietarin trollitehtaasta.
    Missä hänen kirjoituksessaan näkyy arvostus iäkkäitä ihmisiä kohtaan? Pelkkää haukkumista. Ei sillä konstin pärjää elämässä, että yrittää pyrkiä eteenpäin dissaamalla toisia. Tai jos pärjää, niin jotain on pahasti hajalla.

    Äänestä

Ovatko kaikki keskustanuoret tuollaisia?

Äänestä

Keskusta on ryssinyt tämän maan, ensin Esko Aho ja nyt Juha Sipilä ja Bäärnerskä, ei kai ne nuoret sen parempia ole.

Äänestä

Pakkoruotsi onkin ideologinen oppiaine
.

Ote ruotsin kielen opetussuunnitelmasta peruskoulutasolla:

"Kulttuuritaidot
Oppilas oppii

- viestimään ja toimimaan kohdekulttuurissa hyväksyttävällä tavalla tavanomaisissa arkipäivän tilanteissa

- tuntemaan Suomen ruotsalaista, ruotsalaista ja muuta pohjoismaista kulttuuria ja ymmärtämään kulttuurierojen syitä

- tiedostamaan arvojen kulttuurisidonnaisuuden."


" - - tiedostamaan arvojen kulttuurisidonnaisuuden?"

Ai että eurooppalainen sivistys onkin ruotsalaista?

Äänestä

Luin saman kirjoituksen,oletko katsonut peiliin,samat jäärät jatkavat vanhaa politiikka hyvillä eduilla.Maailma muuttuu.JK68

Äänestä

Politiikassa ei mene hyvin. Hirveitä esimerkkejä on paljon lisää:
Aikoinaan vihreiden kansanedustaja pössötteli huumeita ja huumeet ovat nyt pikkuhiljaa vallanneet koko Suomen. Sitten vihreiden, oliko peräti ministeri käytti hyväkseen näitä maahanmuuttajia ja pakolaisia teettämällä heillä pimeätä siivoustyötä, eikä maksanut siivoojan eläkemaksuja, jotka kuuluu työnteettäjälle hoitaa. Ei varmaan ministeri Hautalalla ollut rahasta pula, vaan periaatteesta.

Nyt kokoomuslainen Iiro Viinanen houraa aktiivisesta eutanasiasta yhdessä kommarin kanssa, pöyristyttävää. Eikös valkoisilla ja punaisilla ole ollut aina välillä Suomen niemellä tappaminen verissään jo historian kirjoja lukiessa. Se on sitä äidin maidon perinnettä.
Sitten tuo nuori kepulainen puheenjohtaja Pirkanmaalta harrastaa kauheaa ikärasismia. Entä nykyinen kepu-kokoomus-persut -politiikka, harrastivat ihmissyrjintää totaalisesti viemällä hoitoalan ihmisiltä, pienipalkkaisilta puolet kesälomakorvauksesta. Samalla opettajien ja Akavan etuihin ei koskettu, vaikka opettajat saavat palkkaa tyhjästä vuodessa kolmelta kuukaudelta. Ei tietenkään niin tehty, kun oliko se kepun uusi puoluesihteeri opettaja koulutukseltaan. Ihmisten eriarvoistaminen on oikein osalla päättäjiä verissä.
No vihreiden Haavisto toi homoparivillityksen maailmankartalle Suomessa, sanoisin, että luonnotonta. Varmasti aikoinaan siitäkin maksetaan sosiaalikulkuina aikamoisia psyykkisiä hoitokuluja nuorisollemme. Surullisena katselin homoparin pientä tyttöä, joka ala-koulun joulujuhlassa kyseli, että miksi minulla ei ole äitiä kun noilla toisilla on äiti. Vallitsi syvä hilaisuus, itselläni vierähti kyynel, voi lapsi sinua, mihin olet joutunut.

Vielä ovat järkyttävät ikäerot avioliitoissa tuomassa oman ongelmaryhmän Suomeen, nekin maksetaan yhteiskunnan rahoista. Mitä maan äiti ja isä, sitä muut perässä. Pitää oikeasti miettiä, ketä äänestää ja ketä ei. Ei ongelmia lisää, KIITOS tai itsemurhia.

Äänestä

Huolestuneena katselen nyt musiikkimaailmaa. Yksi itsemurha olisi pitänyt jo opettaa, ettei enää lisää. Katsotaan miten käy, heikoilla jäillä ollaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pena.66vee kirjoitti:

Aamulehden yleisönosastossa tänään keskiviikkona ollut kirjoitus sai minut nikottelemaan. Itse en ole politiikassa mukana muuten kuin äänestäjänä, mutta tuntuu pelottavalta lukea sellaista, mitä tuo nuori poika kirjoittaa.

On sinällään hienoa, että nuorissa riittää virtaa ja ideoita. Mutta asioita ei kuitenkaan tämän päivän maailmassa hoideta vallankumouksilla eikä vouhottamisilla, eikä ikärasistisilla kirjoitteluilla.

Tuo nuori poika leimaa kirjoituksessaan kunnanvaltuutetut harmaahapsisiksi ukoiksi ja akoiksi, ja herjaa, että kuntapolitiikassa eläkeläiset pelaavat pieniä hiekkalaatikkoleikkejään. Hän väittää, että vanhoihin tapoihin ja ideologioihin kangistuneet harmaat hapset eivät pysty, eivätkä välttämättä haluakaan uudistaa kuntaa ja sen palveluita. Hän kysyy, "haluammeko valtuustoon koiran, joka ei opi uusia temppuja?"

Pyrkiessään politiikassa eteenpäin voi tietenkin käyttää provosoivaa kirjoitustyyliä - tiettyyn rajaan saakka. Ikävä kyllä överiksi mennyt kirjoittelu osoittaa, että poju ei ole sopiva yhteistyöhön eikä rakentavaan kanssakäymiseen, koska puuttuu arvostus vanhempia ihmisiä kohtaan. Nuoruuden ja hulluuden vastapainoksi tarvitaan iän mukanaan tuomaa maltillisuutta, viisautta ja elämänkokemusta.

Kannattaa huomata, että nuori vallaton koiranpentu ei osaa mitään, ennenkuin se on koulutettu ja opetettu tavoille. Pientä rajaa siihen koheltamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu