Montako kertaa Mannerheim on törmäillyt Suojärvi nimisessä paikassa Vienan Karjalassa.
Mannerheimin toilailut Suojärvellä
Taitaaollaennätys
10278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ai miten kivan historiallisen pläjäyksen Naakanketale tällä(kin) kertaa osasi tänne laittaa. Stallarit ovat nyt vaan tietäviä. No, onneksi minäkin tiedän tämän. Marskilla ei ollut ennätys. Reiska törmäili siellä enemmin, kuusi (6 ) kertaa.
Kolmannella kerralla? Suojärvelle mentiin sotilassoittokunnan saattelemina jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941. Noloin tempaus sattui talvisodassa, kun Suojärvelle hyökättiin ilman keskittymistä nuijasodan malliin venäläisten T-26 ryhmittymiä vastaan.
Talvisodassa Suojärvestä luovuttiin ilman taistelua.
Jatkosodassa se vallattiin takaisin.
Marski on saattanut joskus kulkea sen kautta rintamavierailuillaan.
Ensinnäkin täytyy todeta, että kenraali Habarov oli kehittynyt joukkojen huollon ja kuljetusten asiantuntijaksi.
Mannerheim ajoi Laatokan Karjalan rintaman heti talvisodan alussa kriisiin. Kenraali Heiskanen tiesi riskit, mutta Suvilahden kauppala menetettiin taistelutta 2.12.1939. Ensin juoksi suomalaiset, sitten painoi venäläiset ja lopuksi kyydittiin siviilit Siperiaan. Vain venäläisillä toimi joukkojen siirrot. Marski käski Heiskasen vallata kauppala takaisin, mutta hänelle ei annettu aikaa järjestellä joukkojaan, syntyi tuttu "2 minuuttia aikaa valmistautumiseen" paniikki, koska Mannerheimilla esikunnassaan ei ollut YE-päällikköyttä, hän itse töksäytteli käskyt kuulopuheiden perusteella, jotka sitten vain kirjattiin virheineen päivineen. Airo kuitenkin kieltäytyi antamasta typerää hyökkäyskäskyä kirjallisena Heiskaselle, huommauttaen, että suunnitelma on YE-päällikön oma. YE-päälliköksi muut vaihtoehdot olivat vähissä, koska ylempiä kenraaleita oli vähän. Loppujen lopuksi kirjallisen käskyn antoi Oesch, ilmeisesti ottaen huomioon, että Heiskasellakin oli suunnitelma. Valmistelematon vastahyökkäys epäonnistui, ja Airo luuli, että se oli hänen tehtävänsä loppu. Oli kaikille aivan selkeää, että ilman pst-aseita hyökkäykseen ei voitu lähteä, koska vihollisella oli alueella jo ryhmitettynä panssariprikaati. Suomalaiset joukot joutuivat pakokauhun valtaan. Tästä hetkestä Airosta tuli majoitusmestari ja Marskin pelastusrengas suurissa operaatioissa seuraavan viiden vuoden ajan, myös saksalaiset asioivat hänen kanssaan. Välit Östermanin, Öhqvistin ja Heinrichsiin olivat heikot, Talvelan kanssa sekoilua oli ollut jo aiemmin. Heiskasesta tehtiin linnoitustöiden johtajan apulainen. Marskilla oli suuret linjat hukassa, koska vain yksityiskohdat olivat kiinnostavia, puhumattakaan linnoitteiden rakentamisesta oikeisiin paikkoihin, poikkeuksena Mannerheim-linja. Suosikkijärjestelmästä johtuen päämajaan ei saatu oikeita asiantuntijoita.
https://miekkaamahtavampi.fi/2014/12/02/talvisota-murtuma-suojarvella-2-12-1939/
Oliko tosiaan panssariprikaati? Suolahden alueen valtasivat venäläiset 139.D ja 56.D. Venäläiseen jalkaväkidivisioonaan kuului panssaripataljoona, jossa oli 45 panssarivaunua ja 25 panssariautoa. Suolahden valtauksen jälkeen 139.D käänty jatkoi kohti Tolvajärveä ja 56.D kääntyi kohti Loimolaa, jonne se, eikä sen avuksi tullut 164.D eivät koskaan päässeet tultuaan pysäytetyiksi Kollaanjoelle.
Prikaati=monta pataljoonaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_8._armeija
No tuon linkin mukaan ei olisi ollut kuin yksi, kun 139.D:n kohdalla panssaripataljoonaa ei ole mainittu :)) Jossain muissa lähteissä väitetään toisin.
Suomalaisten vastahyökkäyksen hajottamiseen luultavasti osallistui vain 56.D:n panssaripataljoonan vaunuja. Niitä oli siihen aivan riittävästi, sillä panssarien pelko riivasi kyseisen rykmentin osia turhankin pahasti sodan alussa. Epäonnistuneen vastahyökkäyksen jälkeen samainen rykmentti näet torjui venäläisten hyökkäyksen Piitsoinojalla ja tuhosi päivän aikana 4 panssarivaunua. Kuitenkin menestyksellisen taistelun jälkeenkin panssarikauhu taas puhkesi ja illan ja yön aikana etulinja tyhjeni ja rykmentin reservissäkin ollut pataljoona peräytyi Kollaanjokea varustamassa olleen Teittisen rykmentin taakse. Miehet kertoivat kauhutarinoita, kuinka panssarivaunut olivat ajaneet puolustajien yli, vaikka todellisuudessa yhtään venäläistä panssaria ei ylittänyt Piitsoinojan linjaa ennen kuin seuraavana päivänä.
Totuudessa pysyminen tuskin häpäisee veteraaneja. Myöhemmin esim. Uomaan tien varrella nuo samat miehet tappelivat jo sangen pelotta suurempia panssarimääriä vastaan. Siellä suunnalla nimittäin oli todellakin kokonainen panssariprikaati, johon tuon wikin linkin mukaan kuului 4 panssaripataljoonaa (jonkun toisen lähteen mukaan kolme ja tiedustelupataljoona).
12.D:lla oli joukkue pstkomppaniasta ja pstkanuuna, joten aivan täysin ilman panssarintorjuntaa ei oltu. Kuinka sitä sitten käytettiin, on toinen asia.
Tarkoitukseni ei ole mitenkään lytätä Operettikenraali:n kirjoitusta, joka on mielestäni hyvä. Huomioni vain kiinnittyi tuohon yksityiskohtaan.
8. Armeijan kärjessä edenneet kaksi divisioonaa ja hyökkäysvaunuprikaatin
Niin, Uomaan ja Salmin teitä edenneet 168.D, 18.D ja 34.PsPr, jotka saarrettiin Laatokan Karjalan kuuluisissa mottitaisteluissa. Näistä 18.D ja 34.PsPr, jotka oli saarrettu Uomaan tien varrelle lukuisiin pieniin motteihin, pääosin tuhoutuivat suomalaisten lopulta onnistuessa valtaamaan motit.
Juuri niissä taisteluissa myös JR 36:n miehet joutuivat tekemisiin suurempien panssarivaunuosastojen kanssa kuin Loimolan-Suvilahden tiellä, jossa heidän vastahyökkäyksensä muuttui paniikinomaiseksi paoksi venäläisten hyökkäysvaunujen takia.
Puna-armeijan johto keskitti Laatokan Karjalaan merkittäviä lisäjoukkoja. Kaikkiaan alueelle saapui seitsemän uutta divisioonaa, 3 tai 4 erillistä rykmenttiä ja seitsemän hiihtopataljoonaa. Näiden siirtojen jälkeen Laatokan Karjalassa hyökkäsi kaikkiaan noin 250 000 miestä, joiden tukena oli noin 1 300 tykkiä tai kranaatinheitintä sekä kolmisensataa panssariajoneuvoa.