Rkp ennakoi maahanmuuttajien "menetystarinaa" esitellessään Kasnäsissa rkp:n tulevaisuuskonferenssissa 10.10.2009 manifestin, jonka kahdeksannessa kohdassa todetaan, että ” RKP on uussuomalaisten puolue ja se houkuttelee ja integroi maahanmuuttajat puoluetoimintaan, myös johtotehtäviin, ja vaikuttaa niin, että joka neljäs maahanmuuttaja valitsee ruotsin ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen.”
Rkp:n Kasnäs-manifesti päättyy tulevaisuuteen katsoviin sanoihin: ”Kasnäs oli vasta toiminnan alku. TODELLINEN TYÖ ALKAA NYT!”
Rkp on poistanut nettisivuiltaan aiemmin siellä olleen manifestin, joten suomalaiset eivät pääse enää tutustumaan kultamunien aktiiviseen tuottamiseen tähdänneeseen ohjelmaan.
"Kultamuna"-nimikkeen antoi maahanmuuttajille työministeriö jakamassaan esitteessä, jossa kansalaisia valistettiin tulijoiden hyödyllisyydestä suomalaiselle yhteiskunnalle.
No lievää sarkasmia.
RKP ja maahanmuutto
7
216
Vastaukset 7
"Keskustele RKP:n harjoittamasta politiikasta."
-No lievää sarkasmia.
Ei niin paljon kiinnosta missä aivopierussa ovat kultamunaustaan mananneet, mutta
Saakohan tämä keskustelu olla, vai poistetaanko.
Teemanhan luulisi olevan kultaisinta ja kauneinta ohjeenmukaista keskustelua pullollaan.- valhesvekot
Huvittaa, kuinka rusuvekot kutsuvat mamuja " uussuomalaisiksi", mutta itseään "suomenruotsalaisiksi"!? ;-)
Siis KAKSINKERTAISIA valehtelijoita!!!! - jeeeesss
Somalien työllisyysaste ehkä 15%
- tillexempel
Ruotsin 162 000 turvapaikanhakijasta alle 500 pääsi töihin, muut elävät sossun piikkiin
https://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ruotsin_turvapaikanhakijat_tyollisyys-51131- hehehehehee
Heheheheheee!
- TinoSanoiTotuuden
Suvakkipiirien suosikkimamu Tino Singh vaihtoi RKP:n Vihreisiin.
Hän puhui KERRANKIN asiaa, kun sanoi RKP:n ajavan VAIN rusujen etuja.
Mamut tajuavat hyvin nopeasti etuilupuolueen luonteen ja karttavat sitä...-Mamut tajuavat hyvin nopeasti etuilupuolueen luonteen ja karttavat sitä...
Pitää perustaa suomi ulkomaalaisille -puolue ja generoida koko poliittinen potentiaali, joka mamuilla on, siihen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu581432- 241039
- 80915
- 64778
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131685- 89680
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11662Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13636Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 106589
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140581- 36580
- 4572
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18492
- 37487
- 37481