Isisin korkein johtaja on myöntänyt äärijärjestön tappion Irakissa.
Asiasta kertovan Al Arabiya -kanavan mukaan Isisin ylin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi on myöntänyt antamassaan lausunnossa järjestön hävinneen taistelun Irakissa ja kehottanut järjestön taistelijoita joko piiloutumaan tai pakenemaan maasta. Tieto al-Baghdadin lausunnosta on peräisin irakilaiselta Alsumaria -tv-kanavalta, joka perustaa sen paikallisiin lähteisiin.
Alsumarian mukaan ”jäähyväispuheeksi” osassa maata kutsuttua lausuntoa ovat tällä viikolla levittäneet useat Isisiä tukevat saarnaajat. Al-Baghdadin kerrotaan määränneen Isisin taistelijoita koordinoivan toimiston suljettavaksi ja käskeneen arabimaiden ulkopuolelta tulevia taistelijoita joko palaamaan kotimaahansa tai räjäyttämään itsensä, luvaten sillä heille ”72 naista taivaassa”.
Irakin armeija ja Isis ovat käyneet viime viikkoina rajuja taisteluja Mosulin kaupungissa, jonka länsiosa on ollut terrorijärjestön viimeinen merkittävä linnake Irakissa. Useiden järjestön korkeimpien johtajien on arveltu jo paenneen Irakista naapurimaa Syyrian puolelle.
Tiltujen joukossa vallitsee maansuru. Ovathan he riemuinneet ISISIN menestyksestä ja juhlineet sen voittoja.

Vastaukset 12
Vanhimmat
tekee käsin kosketeltavaksi se, että he ovat väittäneet USA:n perustaneen ISISIN.
Nyt kuitenkin USA:n tukema Irakina armeija tuhoaa ISISIÄ.
Tiltu ovat taas jääneet valeesta kiinni.
Länsi-Mosul on äärijärjestön viimeinen suuri linnake Irakissa. Isisin kannatuksen oletetaan olevan asukkaiden keskuudessa suurempaa kuin jo vallatuissa Mosulin itäosissa.
Irakin armeijan joukot liittolaisineen ottivat torstaina merkittävän askelen lähemmäksi Länsi-Mosulin valtausta, kun ne onnistuivat etenemään kaupungin lentokentälle keskustan eteläpuolella.
Armeijan joukot eivät kohdanneet lentokentällä kummoista vastarintaa, mutta joutuivat tutkimaan lentokenttää huolella mahdollisten miinojen kätkettyjen räjähteiden vuoksi. Lentokenttä on pahoin tuhoutunut, ja esimerkiksi kiitorata on täynnä roskaa ja kivimurskaa. Suurin osa rakennuksista on maan tasalla.
Irakin armeijan joukot haluavat vallata kentän ja sen vieressä sijaitsevan Ghazlanin sotilastukikohdan, jotta ne pääsevät etenemään Länsi-Mosuliin. Länsi-Mosul on Isisin viimeinen suuri sillanpääasema Irakissa.
Sen valtauksesta odotetaan hankalaa, vaikka Yhdysvaltain armeijan mukaan siellä lymyilee enää vain noin 2 000 Isis-taistelijaa. Vanhankaupungin kapeille kujille ei ole asiaa panssariajoneuvoilla, ja Isisin kannatuksen oletetaan olevan asukkaiden keskuu
Natottaja painostuksen alla taupuu vaikka minkälaiselle mutkalle, heittää kärrynpyörää ja kuperkeikkaa eikä niistä arvoista, jotka tekevät ihmisen, tunnu olevan mitään jäljellä.
tuntuvat loppuvan, kun ISIS tuhotaan.
Ei ole ketä kehua ja ihailla.
Valeesta ei ole jäänyt kukaan kiinni, jos on väittänyt Isiksellä olevan jenkkien tuki takanaan.
Tilanne Euroopassa on se, ettei edes Isiksen uhreja saa julkista ilman seuraamuksia?
Mitä muuta tiltuilta voi odottaa?
On ymmärrettävä että naton vastustajat ovat isisin myöntöiset.
Isisin rivissä on ylin kylin venäläisiä.
Suurin tappiot isiselle teki USA.
Se että että Naton vastustajat tai venäläiset ovat raivoissaan.
Venäjän "sota" isisia vastaan muistuttaa Putinin sirkusta.
Siis+kaikki+isiksin+johtajat+ovat+venäjältä+tai+vähintään+entisistä+neuvostoliitosta.+Irakilais+taustaisia+isis+upseeria+kävi+venäjän+sotilasakademiassa,+ja+silti+on+jopa+Suomi+muiden+länsimaiden+joukossa+tukevat+isis?
Tiltut+ovat+vähintäkin+narkkareitta+tai+hulluja.
Viimeisellä+3+vuodella+alaikäisiä+narkkareiden+määrä+kasvoi+60%.
Tiltu+haluatko+tätä+Suomeen?
Sinunlaisesi kuitenkin haluaisin tältä palstalta ja koko Suomesta pois, omiesi joukkoon
on lähellä.
Tiltuille tulee kiire panna se Venäjän ansioksi.
Tai hätätilassa ainakin Trumpin.
ylitavat, kun ISIS eu enää pääse tappamaan naisia ja lapsia?
löydä kehuttavaa enää edes Trumpista, vaikka äijä on mallikas äärioikeistolainen rasisti. Siis mies tiltujen mieleen.