Toimiko Marski oikein joulukuussa 1939?

Menneiden tapahtumien arvostelussa tulisi perustaa ajankohdan tietoihin, eikä jälkiviisauteen.

Tosiasia oli, että Suomen suojajoukot perääntyivät kaikkialla kovaa vauhtia jopa taistelutta ja pakokauhuisina. Romahdus olisi sillä menolla edessä jo muutamien päivien jälkeen.

Siihen tilanteeseen perustuvat Mannerheimin ratkaisut joulukuun alkupäivinä.
Tietysti niiden oikeellisuutta voidaan kritisoida jo silloisenkin tiedon perusteella, mutta ne käänsivät sodan kulun. Niiden päätösten ansiosta Suomi saavutti sodan alkuvaiheen voitot.
Marski nousi kansakunnan kaapin päälle, missä palstan punikkien ja stallarien harmiksi on pysynyt - ja pysyy.
9108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kova paikka vaatii kovia päätöksiä.

Tietysti käsky vastahyökkäyksestä IV AK:lle oli hätiköity ja tuomittu epäonnistumaan.
Tarkoitus oli oikea.

Sitä vastoin voimakastahtoisen eversti Talvelan lähettäminen Tolvajärven suuntaan oli oikea ratkaisu. Riski oli kovat, sillä lopputulostahan ei voitu tietää.

Äänestä

myös Pohjois-Suomessa käsketyt vastahyökkäykset Sallan la Suomussalmen suunnassa.

Äänestä

Marskin tilalla olisi ollut vaikka Heinrichs, joka ei olisi ärsyttänyt Stalinia ihan niin paljon.

Äänestä

Kun Marskikin on päässyt kaapin päälle, niin kai sinne voidaan (samasta) kaapista tullut Haavistokin nostaa?

Äänestä

Suojajoukot vetääntyivät kyllä nopeasti. Kyse oli kuitenkin hieman monimutkaisempi. Suojajoukkojen alkuperäinen tehtävä oli viivyttää ryssää kunnes kenttäarmeija olisi asemissa.

YH:n ansiosta armeija oli kuitenkin jo paikalla. Österman oli varovainen komentaja, joka antoi suojajoukkojen perääntyä vähin taisteluin kun alkuperäistä tehtävää ei ollut. Tämä oli virhe johon marski sitten puuttui mutta liian myöhään.

Osansa oli varmaan silläkin että suomalaiset vasta opettelivat sotimaan ja turhia vetäytymisiä tapahtui monessa paikassa. Päättäväinen johto olisi tietysti ollut tarpeen.

Äänestä

nostivat suomalaisten taisteluhengen korkealle.
Kiistämätön tosiasia on, että ne olivat Marskin kovien päätösten ansiota.
Miestappiot olivat kyllä suuret, mutta ne kestettiin.
Voitot nostivat Marskin arvovallan pilviin. Sillä oli myöhemmin myös ikäviä seurauksia.

Äänestä
  • Jep, oli Marskille kova paikka lähettää reservit taisteluun jo niin aikaisessa vaiheessa.

    Ja oikeassahan hän lopulta oli: takkiinhan siinä tuli, kun ei ollut vaihtaa tuoreita joukkoja loppuvaiheessa enää eteen.

    Äänestä

  • Tosin yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää ja sataa punikkia.

    Talvisodassa tuli kuitenkin vastaan miljoona ryssää ja valtavat materiaalimäärät.
    Siinä eivät Marskikaan kyvyt riittäneet.

    Äänestä

Marski toimi aivan oikein, mutta punikkipäälikköt eivät toimineet oikein kun aloittivat sisällissodan 1918.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SankariMarski kirjoitti:

Menneiden tapahtumien arvostelussa tulisi perustaa ajankohdan tietoihin, eikä jälkiviisauteen.

Tosiasia oli, että Suomen suojajoukot perääntyivät kaikkialla kovaa vauhtia jopa taistelutta ja pakokauhuisina. Romahdus olisi sillä menolla edessä jo muutamien päivien jälkeen.

Siihen tilanteeseen perustuvat Mannerheimin ratkaisut joulukuun alkupäivinä.
Tietysti niiden oikeellisuutta voidaan kritisoida jo silloisenkin tiedon perusteella, mutta ne käänsivät sodan kulun. Niiden päätösten ansiosta Suomi saavutti sodan alkuvaiheen voitot.
Marski nousi kansakunnan kaapin päälle, missä palstan punikkien ja stallarien harmiksi on pysynyt - ja pysyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu